Raamatun virheet

Raamatun virheelisyydet ovat tälläkin palstalla usein esillä. Raamattukritiikki on osa tieteelistä tutkimusta, johon kenen tahansa on hyvä tutustua. Väitän sen lopulta helpottavan Raamatun likemista ja ymmärtämistä.

Teologisen tiedekunnan tutkimus alueisiin kuuluu myös tieteellinen Raamattun kritiikki.

Jonkinlaisen kuvan voi aihealueesta saada mm. allemerkitystä linkista jonka kirjoittaja on ev.lut. pappi. ehkä puolueellinen, kuitenkin hyvä esimerkki ev.lut. papista.

Teologisen laitoksen opetus taas on tunnustuksetonta.

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Raamaatustataistellaan.htm

Turust
10546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen luullut, että olen jonkinlainen Raamatun asiantuntija ja stien pitänyt liian monia asioita itsestäänselvyyksinä.

Sitten kun Raamattua tutkitaan todella tieteenä käsitys omasta kaikkivoipaisuudestani karisi. Keskysteluni Vanhan testamentin eksegetiikasta väitelleen tohtorin kanssa on valaissut asiaa ja muuttanut näkemyksiäni aivan yllättävästi. Esim. arkeologiset todisteet Raamatun tarinoille loppuvat todella lyhyeen.

Sen vuoksi en voi suhtautua pelkästään huumorilla Adamin vierailuun Missourissa enkä jerediläisten umpinaisille laivoille joilla he purjehtivat valtameren yli, vaikka aivan hölmöläisten touhulta vaikuttaakin.

Äänestä
  • tieteelisesti tutkia? Tässä lainaus mormoni.net sivustolta.

    "Hyvä tiede ei ole sitä, että joku keksii lemmikkiteorian ja tilkkaa yhteen sitä tukevia todisteita niin monista erilaisista lähteistä kuin mahdollista, samalla jättäen huomiotta todisteet, jotka saattavat pilata teorian. Hyvä tiede on sellaisten tarkkojen hypoteesien muodostamista, jotka voidaan suoraan testata tietyn aineistolähteen avulla. Ongelma on siinä, että toisin kuin hyvä NSF:lle osoitettu tutkimusehdotus, Mormonin kirja ei selvästi anna listaa tarpeettomista ja vaihtoehtoisista hypoteeseistä tieteellistä testaamista varten. Esimerkiksi kohdassa Moroni 10:4 annettava hengellinen lupaus ei ole avoin tieteelliselle tutkimukselle, sillä se ei esitä hypoteesiä, joka olisi testattavissa jonkinlaisella tieteellisellä täsmällisyydellä. Samalla tavoin koko Mormonin kirjan tekstillä oli tiettyjä hengellisiä tarkoituksia, eikä sitä tarkoitettu tutkimusehdotukseksi, joka esittää selvän tieteelliselle tutkimukselle avoimen hypoteesin. Täten mikä tahansa Mormonin kirjasta esille nouseva hypoteesi on täysin tulkinnanvarainen, ja mikä tahansa tarkka ja testattava hypoteesi perustuu hyvin paljon siihen tapaan, jolla lukee lamanilaisten historiaa ja puntaroi, missä määrin ulkoiset voimat ovat voineet vaikuttaa lamanilaissukulinjan rakenteeseen. Henkilö ei voi testata Mormonin kirjan autenttisuutta genetiikan keinoin antamatta jonkinlaista lausuntoa testattavista hypoteeseistä, siitä, miksi nämä hypoteesit ovat tekstin oikea tulkinta, ja millä tavoin nämä hypoteesit vaikuttavat tekstin autenttisuuteen. Parhaimmillaan voisi osoittaa ennustusten menneen väärään, mutta jäljelle jää kysymys siitä, olivatko tulkinnat ennustuksista edes alun pitäen oikeita."

    Tuollaista tekstiä jota ei ole vaivauduttu jakamaan edes kappaleisiin on äärimmäisen vaikeaa lukea tietokoneen ruudulta. Tekstin perusväite on ettei lamanilaissukulinjoja ei voida tieteelisesti tutkia. Miksi on tarpeelista tai tarkoituksenmukaista esittää tuollinen väite?

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    tieteelisesti tutkia? Tässä lainaus mormoni.net sivustolta.

    Tuo kirjoitus on varmaan tarkoitettu kumoamaan biologi Simon G. Southertonin ym. tutkimustulokset.

    Tuollaisia järjettömiä kappaleita ja ylipitkiä lauseita tuottaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Puppugeneraattori.

    Tarkoitus on vaikuttaa viisaalta ja toisaalta uuvuttaa lukijat, niin että he eivät jaksa paneutua sotkuiseen tekstiin, vaan uskovatkin että kirjoittajalla on viisautta.

    Hämäystä siis. Selkeästi ajateltu on myös mahdollista sanoa selkeästi. Mutta kun kirkon opit eivät ole selkeitä ei niistä ole mahdollista kirjoittaa selkeästi. Jos kirjoitettaisiin selkeästi, ei jäisi mitään kirjoitettavaa.

    Mormonin kirjan esipuhe on myös lositava esimerkki tästä samasta Puppugeneraattorin säännöstä.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    tieteelisesti tutkia? Tässä lainaus mormoni.net sivustolta.

    "Hyvä tiede ei ole sitä, että joku keksii lemmikkiteorian ja tilkkaa yhteen sitä tukevia todisteita niin monista erilaisista lähteistä kuin mahdollista, samalla jättäen huomiotta todisteet, jotka saattavat pilata teorian. Hyvä tiede on sellaisten tarkkojen hypoteesien muodostamista, jotka voidaan suoraan testata tietyn aineistolähteen avulla. Ongelma on siinä, että toisin kuin hyvä NSF:lle osoitettu tutkimusehdotus, Mormonin kirja ei selvästi anna listaa tarpeettomista ja vaihtoehtoisista hypoteeseistä tieteellistä testaamista varten. Esimerkiksi kohdassa Moroni 10:4 annettava hengellinen lupaus ei ole avoin tieteelliselle tutkimukselle, sillä se ei esitä hypoteesiä, joka olisi testattavissa jonkinlaisella tieteellisellä täsmällisyydellä. Samalla tavoin koko Mormonin kirjan tekstillä oli tiettyjä hengellisiä tarkoituksia, eikä sitä tarkoitettu tutkimusehdotukseksi, joka esittää selvän tieteelliselle tutkimukselle avoimen hypoteesin. Täten mikä tahansa Mormonin kirjasta esille nouseva hypoteesi on täysin tulkinnanvarainen, ja mikä tahansa tarkka ja testattava hypoteesi perustuu hyvin paljon siihen tapaan, jolla lukee lamanilaisten historiaa ja puntaroi, missä määrin ulkoiset voimat ovat voineet vaikuttaa lamanilaissukulinjan rakenteeseen. Henkilö ei voi testata Mormonin kirjan autenttisuutta genetiikan keinoin antamatta jonkinlaista lausuntoa testattavista hypoteeseistä, siitä, miksi nämä hypoteesit ovat tekstin oikea tulkinta, ja millä tavoin nämä hypoteesit vaikuttavat tekstin autenttisuuteen. Parhaimmillaan voisi osoittaa ennustusten menneen väärään, mutta jäljelle jää kysymys siitä, olivatko tulkinnat ennustuksista edes alun pitäen oikeita."

    Tuollaista tekstiä jota ei ole vaivauduttu jakamaan edes kappaleisiin on äärimmäisen vaikeaa lukea tietokoneen ruudulta. Tekstin perusväite on ettei lamanilaissukulinjoja ei voida tieteelisesti tutkia. Miksi on tarpeelista tai tarkoituksenmukaista esittää tuollinen väite?

    Turust

    Tässä linkki:
    http://farms.byu.edu./

    Muuten BYUn professorit EIVÄ KAIKKI OLE MAP-kirkon jåaseniä.

    Äskeinen lainaus ei kiellä mahdollisuutta tutkia Mormonin kirjaa tieteellisestä, vaan asettaa kyseenalaiseksi tieteen metodit uskonnollisen tiedon hankinnassa. Samaa tekstiä voisi hyvin pienin muutoksin soveltaa Raamattuun, Koraaniin sekä meidän Gabun kirjoituksiin. Olen tuon lainauksen kanssa muuten pitkälti samaa mieltä, mutta silti mielestäni niin Mormonin kirjaa kuin Raamattuakin voi tutkia tieteellisesti. Niin tekevät ne henkilöt, joiden kirjoituksiin lainauksen ajatukset tukeutuvat.

    Asian toki voi tehdä monitahoisemmaksi tämä eksegetiikka, "selittelyn oppi", mutta samoin voidaan myös mitä tahansa kirjallista teosta tulkita eri tavoin (siis eivät Mormonin kirja ja Raamattu jne. ole fundamentaalisti erilaisia teoksia kuin muu kirjallisuus, vaikka uskoisikin niiden olevan jumalallista alkuperää; itse asiassa modernin kirjallisuustutkimuksen metodi vähättelee teoksen alkuperän merkitystä ja jopa paheksuu tukeutumista tulkinnoissa kirjailijan habitukseen). Toki nykyisessä asiatekstissä tyyli jättää tulkinnoille vähemmän tilaa, mutta jos kuitenkin lähdetään tieteellisessä valossa tutkimaan muinaisempien kansojen historiankirjoituksia tai heidän selvityksiään luonnonilmiöistä, täytyy mitä suurimmassa määrin käyttää eksegetiikkaa ensin edes tulkitakseen, mitä nämä kirjoitukset asioista oikeasti sanovat.

    Sanotaan, ettei tieteen metodein saa tutkiskella uskon varassa olevia asioita, mutta kuka meistä ei omassa tuskiskelussamme ja pohdinnassamme ollenkaan käyttäisi tieteen metodeita 'uskonasioiden' ollessa kyseessä? Jos emme _ollenkaan_ käyttäisi tieteen metodeita pohdiskelussamme, ei meillä olisi toimivaa ajatustoimintaa lainkaan. Nyt kyse onkin siitä, että näissä uskonasioissa tarvitaan _myös_ uskoa kaiken muun lisäksi. Silkka sokea usko vailla ymmärrystä ei ketään tee hurskaaksi, kuten ei myöskään voi olettaa ihmisen olevan täysin kykenevä tieteellisistä lähtökohdista osoittamaan uskonnollisia seikkoja tosiksi tai epätosiksi. Molempia tarvitaan uskonnollisen tiedon ollessa kyseessä - jos oletamme uskonnollista tietoa yleensä olevan olemassa.

    Aito skeptisti sanoo, että kaikki asiat (tai paremmin, 'synteettiset väitteet') ovat pohjimmiltaan uskon asioita ja ettei tieteen metodi ole yhtään sen varmempi kuin onnenpyöräkään - eikä hänen sanojaan voi episteemikko suoralta kädeltä kumotakaan.

    Pointtia tässä kirjoituksessa ei ole, mutta minun ajatuksissani on. Lukekaa ne, tai tyytykää vaihtoehtoisesti tähän tekstiin käyttäen eksegetiikkaa avuksenne.

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    Euroopassa ei liioin ole intressejä tehdä eksegetiikka tutkimusta Mormonin kirjasta, - täällä ei ole mormoneitakaan siinä määrin, että tutkimus olisi yleisesti ottaen mielekästä.

    Ameeriikan yliopistojen rahoitus josta mormoni.net sivuilla annetaan varsin hyvä kuva, lähtee enemmän taloudellisista näkökulmista. Tämä poikkeaa esimerkiksi suomalaisesta rahoitus mallista, jossa tutkimus rahoitetaan pääosin yleisistä varoista.

    Näin ollen ei ole näköpiirissä, että Mormonin kirja, toisin kuin Raamattu tulisi kriittisen tieteellisen tutkimuksen piiriin. Uskon Brigham Young Universityn tekevän monipuolista ja ansiokasta työtä, antaen monille joilla siihen ei muutoin olisi edellytyksiä, mahdollisuuden alempaan korkeakoulu tutkintoon.

    Minä en kuitenkaan ole koskaan nähnyt BYU:n tutkineen monipuolisesti mormonismia jossa olisi myös objektiiviselle tutkimukselle välttämätön kriittinen näkökulma.

    Aivan oikein sanoit "ei kiellä" kuinka voisikaan. Uskoa ei liioin ole mahdollisuutta juurikaan tutkia tieteellisesti. Kirjoja ja niiden lähteitä sen sijaan voi ja pitääkin tutkia.

    Minusta on erinomaisen vaikeaa verrata Mormonin kirjaa ja Raamattua tutkimuksellisesti keskenään.

    Mikäli lähtöolettamus on, että tuo muinainen kirja on ollut olemassa, ei ole löydetty oikeastaan mitään konkreetista joka tukisi kirjan historiaa. Visaan kuuloisia hypoteeseja on esitetty mm. Jef Lindsay. Yhteistä niille on että ne kaikki ovat kriittisesti tarkasteltuna todistamatta joko oikeiksi tai vääriksi, näin hänen viisailta tuntuvat ajatuksensa ovat todellisuudessa täysin arvottomia.

    Vanha Testamentti sen sijaan on tunnettu juutalaisten historiana huomattavasti ennen ajanlaskun alkua ja tämä kyetään osoittamaan. Raamattuun sisältyvien kirjoitusten sisällön tieteellisessä todistamisessa saattaa olla vaikeuksia, mutta ei itse kirjan.

    Lisäksi jatkuvasti löydetään uutta aineistoa joka enemmän tukee kuin kumoaa Raamattuun sisältyviä tapahtumia, myös UT:n osalta. Viitataan nyt taas vaikka Qumranin kirja kääröihin.

    Valitettavasti tutkimusten suorittaminen niillä alueilla, mistä todisteita todennäköisemmin edelleen löytyisi, on jatkuvien sotilaallisten toimenpiteiden kohteena. Joka sota on paitsi inhimillisistä syistä myös historiallisesti äärimmäisen tuomittavaa jota kristikunta vastustaa. Israelin alueella kuitenkin tutkimuksia suoritetaan jatkuvasti jopa tuloksellisesti.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    tieteelisesti tutkia? Tässä lainaus mormoni.net sivustolta.

    "Hyvä tiede ei ole sitä, että joku keksii lemmikkiteorian ja tilkkaa yhteen sitä tukevia todisteita niin monista erilaisista lähteistä kuin mahdollista, samalla jättäen huomiotta todisteet, jotka saattavat pilata teorian. Hyvä tiede on sellaisten tarkkojen hypoteesien muodostamista, jotka voidaan suoraan testata tietyn aineistolähteen avulla. Ongelma on siinä, että toisin kuin hyvä NSF:lle osoitettu tutkimusehdotus, Mormonin kirja ei selvästi anna listaa tarpeettomista ja vaihtoehtoisista hypoteeseistä tieteellistä testaamista varten. Esimerkiksi kohdassa Moroni 10:4 annettava hengellinen lupaus ei ole avoin tieteelliselle tutkimukselle, sillä se ei esitä hypoteesiä, joka olisi testattavissa jonkinlaisella tieteellisellä täsmällisyydellä. Samalla tavoin koko Mormonin kirjan tekstillä oli tiettyjä hengellisiä tarkoituksia, eikä sitä tarkoitettu tutkimusehdotukseksi, joka esittää selvän tieteelliselle tutkimukselle avoimen hypoteesin. Täten mikä tahansa Mormonin kirjasta esille nouseva hypoteesi on täysin tulkinnanvarainen, ja mikä tahansa tarkka ja testattava hypoteesi perustuu hyvin paljon siihen tapaan, jolla lukee lamanilaisten historiaa ja puntaroi, missä määrin ulkoiset voimat ovat voineet vaikuttaa lamanilaissukulinjan rakenteeseen. Henkilö ei voi testata Mormonin kirjan autenttisuutta genetiikan keinoin antamatta jonkinlaista lausuntoa testattavista hypoteeseistä, siitä, miksi nämä hypoteesit ovat tekstin oikea tulkinta, ja millä tavoin nämä hypoteesit vaikuttavat tekstin autenttisuuteen. Parhaimmillaan voisi osoittaa ennustusten menneen väärään, mutta jäljelle jää kysymys siitä, olivatko tulkinnat ennustuksista edes alun pitäen oikeita."

    Tuollaista tekstiä jota ei ole vaivauduttu jakamaan edes kappaleisiin on äärimmäisen vaikeaa lukea tietokoneen ruudulta. Tekstin perusväite on ettei lamanilaissukulinjoja ei voida tieteelisesti tutkia. Miksi on tarpeelista tai tarkoituksenmukaista esittää tuollinen väite?

    Turust

    varsinainen syy sille, että Mormonin kirjaa ei voida tutkia eksegeettisesti, on luultavasti se, että sitä ei kukaan viitsi oikeasti tutkia.
    tuo moroni.netin teksti todistaa sen kirjoittajan olevan todellisesti merkityksettömän lauseen mestari.

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    Äskeinen lainaus ei kiellä mahdollisuutta tutkia Mormonin kirjaa tieteellisestä, vaan asettaa kyseenalaiseksi tieteen metodit uskonnollisen tiedon hankinnassa. Samaa tekstiä voisi hyvin pienin muutoksin soveltaa Raamattuun, Koraaniin sekä meidän Gabun kirjoituksiin. Olen tuon lainauksen kanssa muuten pitkälti samaa mieltä, mutta silti mielestäni niin Mormonin kirjaa kuin Raamattuakin voi tutkia tieteellisesti. Niin tekevät ne henkilöt, joiden kirjoituksiin lainauksen ajatukset tukeutuvat.

    Asian toki voi tehdä monitahoisemmaksi tämä eksegetiikka, "selittelyn oppi", mutta samoin voidaan myös mitä tahansa kirjallista teosta tulkita eri tavoin (siis eivät Mormonin kirja ja Raamattu jne. ole fundamentaalisti erilaisia teoksia kuin muu kirjallisuus, vaikka uskoisikin niiden olevan jumalallista alkuperää; itse asiassa modernin kirjallisuustutkimuksen metodi vähättelee teoksen alkuperän merkitystä ja jopa paheksuu tukeutumista tulkinnoissa kirjailijan habitukseen). Toki nykyisessä asiatekstissä tyyli jättää tulkinnoille vähemmän tilaa, mutta jos kuitenkin lähdetään tieteellisessä valossa tutkimaan muinaisempien kansojen historiankirjoituksia tai heidän selvityksiään luonnonilmiöistä, täytyy mitä suurimmassa määrin käyttää eksegetiikkaa ensin edes tulkitakseen, mitä nämä kirjoitukset asioista oikeasti sanovat.

    Sanotaan, ettei tieteen metodein saa tutkiskella uskon varassa olevia asioita, mutta kuka meistä ei omassa tuskiskelussamme ja pohdinnassamme ollenkaan käyttäisi tieteen metodeita 'uskonasioiden' ollessa kyseessä? Jos emme _ollenkaan_ käyttäisi tieteen metodeita pohdiskelussamme, ei meillä olisi toimivaa ajatustoimintaa lainkaan. Nyt kyse onkin siitä, että näissä uskonasioissa tarvitaan _myös_ uskoa kaiken muun lisäksi. Silkka sokea usko vailla ymmärrystä ei ketään tee hurskaaksi, kuten ei myöskään voi olettaa ihmisen olevan täysin kykenevä tieteellisistä lähtökohdista osoittamaan uskonnollisia seikkoja tosiksi tai epätosiksi. Molempia tarvitaan uskonnollisen tiedon ollessa kyseessä - jos oletamme uskonnollista tietoa yleensä olevan olemassa.

    Aito skeptisti sanoo, että kaikki asiat (tai paremmin, 'synteettiset väitteet') ovat pohjimmiltaan uskon asioita ja ettei tieteen metodi ole yhtään sen varmempi kuin onnenpyöräkään - eikä hänen sanojaan voi episteemikko suoralta kädeltä kumotakaan.

    Pointtia tässä kirjoituksessa ei ole, mutta minun ajatuksissani on. Lukekaa ne, tai tyytykää vaihtoehtoisesti tähän tekstiin käyttäen eksegetiikkaa avuksenne.

    Ludwig Wittgenstein kielsi täysin keskustelun asioista joista ei ole minkäänlaisia todisteita.

    Minusta on aivan hauskaa vaihtaa ajatuksia erilaisista väitteistä ja tulkinnoista vaikka kyseessä olisikin täydellinen hölynpöly.

    Tieteen kanssa asioilla ei ole todellakaan mitään tekemistä. Ne Brigham Young Yliopiston professorit vaikkakaan eivät ole mormoneja voivat olla hyvinkin hauskoja ja huumorintajuisia veikkoja jotka eivät turhan tosikkomaisesti suhtaudu kaikkiin tutkimuksen kohteisiinsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

Raamatun virheelisyydet ovat tälläkin palstalla usein esillä. Raamattukritiikki on osa tieteelistä tutkimusta, johon kenen tahansa on hyvä tutustua. Väitän sen lopulta helpottavan Raamatun likemista ja ymmärtämistä.

Teologisen tiedekunnan tutkimus alueisiin kuuluu myös tieteellinen Raamattun kritiikki.

Jonkinlaisen kuvan voi aihealueesta saada mm. allemerkitystä linkista jonka kirjoittaja on ev.lut. pappi. ehkä puolueellinen, kuitenkin hyvä esimerkki ev.lut. papista.

Teologisen laitoksen opetus taas on tunnustuksetonta.

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Raamaatustataistellaan.htm

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu