A-studio eilen

A-studio eilen paljasti totuuden. Suomi saatiin valheen kaiken voimalla EU:n jäseneksi. Manipuloitiin tiedotusväineiden avulla kansalaiset EU-myönteiseksi. Ei kerrottu totuutta kansalle mikä mätäpaise tuo unionin jäsenyys on.
131001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jooo, ehkä niinkin, hommassa vähän huijattiin kansaa ...

Mutta se tuskin oli ensimmäinen kerta Suomen historiassa.

Äänestä

itsestään selvyys,on kyllä aika kumma jos joku on oikeasti luullut vielä vuoden -95 jälkeen et EU tuo suomelle jotain hyötyä.

Äänestä

päällimmäisenä perusteena oli Venäjä/Neuvostoliiton kammottavaakin kauheampi pelottavuus. Nykyisin niin ajankohtaista "turvavaje"-sanaa ei silloin käytetty.

Äänestä
  • Tuo nyt on aika järjetön peruste EU-jäsenyydelle.EU-jäsenyys päinvastoin tuo mukanaan monia ongelmia,joita ennen ei ollut.Näistä liittoutuminen länteen on tietysti vakavin pulma.Natoon turvautuminen tuo Suomen takaisin lännen Itärajaksi,jolloin olemme sodan syttyessä tykinruokaa.
    Kyllä meidät liitti EU:hun monikansalliset amerikkalaisomistuksessa olevat suuryritykset,jotka halusivat päästä EU:n tukiapajille,jotka ovat niille olleetkin timanttikaivoksia.

    Äänestä

  • muualle? kirjoitti:

    Tuo nyt on aika järjetön peruste EU-jäsenyydelle.EU-jäsenyys päinvastoin tuo mukanaan monia ongelmia,joita ennen ei ollut.Näistä liittoutuminen länteen on tietysti vakavin pulma.Natoon turvautuminen tuo Suomen takaisin lännen Itärajaksi,jolloin olemme sodan syttyessä tykinruokaa.
    Kyllä meidät liitti EU:hun monikansalliset amerikkalaisomistuksessa olevat suuryritykset,jotka halusivat päästä EU:n tukiapajille,jotka ovat niille olleetkin timanttikaivoksia.

    mutta sitäpä käytettiin! "Pitäisikö meidän sitten jäädä "r:än" saaliiksi kun koko Eurooppa yhdistyy, kysyivät kentän jees-miehet ja naiset.

    Jos olit vaahtosammutinta isompi, voit muistaa miten kyllä-henkilöt varoittivat Suomen jäävän uudeksi Albaniaksi. "Ruski ottaa hallintaansa, vie markan, ja vahtii kaavakkeineen kaikkea". Onneksi ei niin käynyt. Siis, ei käynyt?

    Tuota, mitäs nimiä olikaan EU-vaalin idearyhmässä? On ne nyt jo kerrottu selväkielisesti.

    Äänestä

Nuo asiat olivat kaikkien tiedossa koko ajan.Sensijaan jäi jostakin syystä taas kerran selvittämättä puolueiden ja keinottelijoiden yhteistyö jäsenyyden pakkohaussa.Tämä asia on demokratian kannalta tärkeä,koska jäsenyys toi Suomeen feodaaliyhteiskunnan,jota täällä ei ole pitkään aikaan ollut.Nyt täällä jaetaan maat ja mannut hallitsijoiden suosikeille keskiaikaiseen tapaan.

Äänestä

Sdp on se mikä haulusi euroopan unioniin.Miksi? Siksi että valtapiiri alkoi kaventumaan ja ihmiset kypsymään työttömyyteen,veroihin ja muuhun sosiaalipullamössöön.Ihmistä rankaistiin jos se halusi tehdä töitä.
Nyttemmin euroopassakin olevat sossut ovat alkaneet menettää valtaansa sillä totuudellisia kasvoja ei voi loputtomasti kiertää.
Edelleen on erikoisia kommunismi aaltoja kuten ranskassa.Tosin sitäkin tietoa manipuloi media haluamallaan tavalla.
No, sdp politiikka johtikin siihen että yrityksetkin alkoivat elää euroaikaa.
Nyt arvostetaan työntekijöitä jotka oikeasti tekevät töitä ja tyhjäntoimittajia aletaan katsomaan pitkään.
Kansa siis tykkää rehellisyydestä.Sitä ei sdp ottanut huomioon.
Koko pakolaispolitiikka on vihreiden ja sdp:n tuotosta ,suunnilleen joka maassa.Sekin kuvaa hyvin sdp:n/ vihreiden kykyä sotkea sekä omansa että muiden asiat.

Minä uskon hiljaisesti EU:sta että meitä todella huijattiin liittymisessä.
Olen nimittäin pitkään ihmetellyt ,että kuka äänesti "kyllä" koska kaikki tiedusteluni ovat osoittaneet " ei" tuloksia.
Lisäksi eräs sdp politiikko väläytti että liittymällä eu:hun ,vältimme sodan.
Minkä ihmeen sodan?
Tietenkin Neuvostoliitto oli uhkaava ja nyt isommassa järjestössä uhka on hiukan ehkä pienempi.
Kuitenkin oisimme voinut turvata natoonkin ja tilanne olisi vähintäänkin yhtä hyvä..jollei parempikin.
Käsitykseni mukaan SDP aivopesee ihmisiä.
Nytkin tarjasta hehkutellaan suurin äänin että kansa tukee, tai kannustaa ylivoimaisena.
Ei muuten pidä paikkaansa :)
Media pöllyttää ja mediassa on sosiaalidemareita syöttämässä pajunköyttä.
Tämä on käsitykseni.Muodostakaa te omanne.

Äänestä
  • A-studio on luonnevikaistten änkyröiden avohoitopaikka. Siellä jokainen vuorollaan saa käydä oksentamassa mielenterveysongelmansa demarivihan nimissä kansalaisten silmille.

    Äänestä

Koska valheellista tietoa levitti myös virallinen taho, voitanee puhua vaalivilpistä.

Kansanäänestys, ja samalla koko ratifiointiprosessi, tulisikin julistaa mitä pikimmin mitättömäksi. Näin voitaisiin todeta, ettei Suomi ole ikinä EUhun liittynytkään. Eikö tämä olisi helppo, kunniallinen ja kätevin tapa päästä eroon tuosta auringonlaskun organisaatiosta ennenkuin se kaatuu päälle.

Äänestä
  • Ainoa kunniallinen asia olisi se, että ne EY:hyn liittymisestä vastaavat valtion johtavat virkamiehet myöntäisivät rehdisti valehdelleensa kansalle myönteiseen ratkaisuun pääsemiseksi, sekä myöntäisi EY:hyn liittymisen perustuvan lainvastaiseen toimintaan, jolloin voisimme erota EU:sta laillisin perustein, ilman velvotteita. Toinen ratkaisumalli olisi kansannousu parrikaadeille, jolloin poistettaisiin kyseiset vastuussaolleet / vastuussaolevat kansalaiset maasta kansan haluamallaan tavalla, ja eroaisi EU:sta.
    KYLLÄ JONKUNASTEINEN RANKAISU OLISI EHDOTTOMASTI PAIKALLAAN, MUUTEN KANSAN KÄRSIMYKSET OVAT JATKOSSA SUUREMMAT JA ARVAAMATTOMAMMAT, ESIMERKKEJÄ MAAPALLOLLA ON RIISTOSTA RIITTÄVÄSTI.

    Äänestä

  • ikäv 68 kirjoitti:

    Ainoa kunniallinen asia olisi se, että ne EY:hyn liittymisestä vastaavat valtion johtavat virkamiehet myöntäisivät rehdisti valehdelleensa kansalle myönteiseen ratkaisuun pääsemiseksi, sekä myöntäisi EY:hyn liittymisen perustuvan lainvastaiseen toimintaan, jolloin voisimme erota EU:sta laillisin perustein, ilman velvotteita. Toinen ratkaisumalli olisi kansannousu parrikaadeille, jolloin poistettaisiin kyseiset vastuussaolleet / vastuussaolevat kansalaiset maasta kansan haluamallaan tavalla, ja eroaisi EU:sta.
    KYLLÄ JONKUNASTEINEN RANKAISU OLISI EHDOTTOMASTI PAIKALLAAN, MUUTEN KANSAN KÄRSIMYKSET OVAT JATKOSSA SUUREMMAT JA ARVAAMATTOMAMMAT, ESIMERKKEJÄ MAAPALLOLLA ON RIISTOSTA RIITTÄVÄSTI.

    Ne virkamiehet eivät tule nyt eikä koskaan myöntämään mitään mistä heitä syytetään. Jos syytös menee läpi niin kyllä 'hyvä veli/sisko'-organisaatio pelastaa pulaan joutuneet. Se on fakta ja tästä seuraa sellainen tilanne jossa poliitikot asettuvat lain yläpuolelle.

    Oli asia EU tai jokin muu, meitä tavallisia ihmisiä viedään kuin pässejä narussa. Kukaan ei pullikoi vastaan ja nekin harvat jotka jopa uskaltavat kovaan ääneen kertoa mielipiteensä, vaiennetaan mitä 'hienostuneimmilla' keinoilla.

    Jos aletaan puhumaan Ranskan mallin mukaisista barrikaadeista niin suomalainen vaalikarja ei tule koskaan nousemaan barrikaadeille saatikka pukahda tilanteessa, jossa 'eliitti' kusettaa kusettamiseltaan vaan nielee kaikki annetut puppu-lupaukset ym. omissa oloissaan hiljaa häpäissään. Kuitenkin mielessään kiroten asioiden kulkua.

    Äänestä

säilyttää jäsenyys rahaliitossa? Tämähän olisi ihanteellinen ratkaisu?

Äänestä
  • Olisi mielestäni täysin riittävä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eu:n vastustaja kirjoitti:

A-studio eilen paljasti totuuden. Suomi saatiin valheen kaiken voimalla EU:n jäseneksi. Manipuloitiin tiedotusväineiden avulla kansalaiset EU-myönteiseksi. Ei kerrottu totuutta kansalle mikä mätäpaise tuo unionin jäsenyys on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu