Perussuomalaisia äänestävät lannistuneet ja epätoivoiset ihmiset, jotka yrittävät omaa kanavaa löytää puolueen kautta räyhäämiseksi. Ammattikoulun keskenjättäneiden sekä vaippakerholaisten puolue!
Kuten eräs kansanedustaja sen on jo osoittanut!
Lannistuneiden puolue
6
203
Vastaukset
- JKa
Eikös lannistuneita ole nimenomaan vanhojen puolueiden ja niiden edustajien kannattajat, kun eivät enää usko voivansa muuttaa kehityssuuntaa?
Voihan joku tietysti pitää nykyistä rikkaiden suosimista työläisten ja köyhien kustannuksella jopa toivottavana, mutta eihän se tee vastakkaista mieltä olevista lannistuneita ja epäivoisia. Muutoksen puolesta toimivat nimenomaan jaksavat edelleen tehdä työtä noiden valtapuolueitten harjoittaman kansan kyykytyksen lopettamiseksi. - advokaatit ...
menee massan mukana koska ei tarvitse vaivata pollaa, roikkua vaan mukana ...
- Lannistumaton Luke
Kyykyttäjiä sapettaa, kun persut tuovat päivänvaloon wanhojen puolueiden veriruskeat synnit. Vuosikymmeniä kansan silmien edessä ollut valhekaapu ja petoksen esirippu ovat repeämässä. Kiitos Timo Soinin ja muiden persujen. Vaalitenteissä kansan silmät avautuvat, kunhan Timo pääsee todella esiin ja vauhtiin!
- Asiaa
Lannistumaton Luke kirjoitti:
Kyykyttäjiä sapettaa, kun persut tuovat päivänvaloon wanhojen puolueiden veriruskeat synnit. Vuosikymmeniä kansan silmien edessä ollut valhekaapu ja petoksen esirippu ovat repeämässä. Kiitos Timo Soinin ja muiden persujen. Vaalitenteissä kansan silmät avautuvat, kunhan Timo pääsee todella esiin ja vauhtiin!
käännellään ja väännellään juuri päivastoin ja tehdään politiikkaa kuin Jeesus olisi ollut hyväosaisten ystävä. Hän tuli auttamaan kärsiviä ja heikkoja ahdistettuja ihmisiä, ei istumaan hyväosaisten kanssa Temppelin etupenkkiin.
- tarkastellut
Asiaa kirjoitti:
käännellään ja väännellään juuri päivastoin ja tehdään politiikkaa kuin Jeesus olisi ollut hyväosaisten ystävä. Hän tuli auttamaan kärsiviä ja heikkoja ahdistettuja ihmisiä, ei istumaan hyväosaisten kanssa Temppelin etupenkkiin.
Ahhaa! Ei oikein tuo perussuomalaisten Halme tuo Jeesusta minulle mieleen.
- Kaajii
tarkastellut kirjoitti:
Ahhaa! Ei oikein tuo perussuomalaisten Halme tuo Jeesusta minulle mieleen.
Jokaisen kerran, jos joku USKALTAA hieman kritisoida Persuja, tulee samaa outoo molinaa Wanhat puolueet, vanhat puolueet..
Samoin väitätte meidän muiden pelkäävän Teitä ja politiikkaanne.?
Kuitenkin uskottelette vahvuutenne olevan "uskaltaa sanoa"...
Tosi on, että populismia Pursiaisen määritelmän mukaa koko ns puolueen toiminta.
Kaikki jumalat suojelkoot Suomea sellaiselta vahvemman oikeiden omaajien puolueelta ja vallalta! Jos näitä kannanottoja toteutetaan, ei meillä muilla olisi mitään puheoikeutta!
Sellaisen kuvan persut antaa!
Ja turpiin siis toisin kuin peru ajattelijalle!
Nou Tänks!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293483No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361473
- 391299
- 141192
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv221154- 271078
- 1651069