Kansanedustaja Timo Soinin 22.11.2005 Eduskunnassa pitämä Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro:
Arvoisa puhemies
Vanhat puolueet lähtivät edustaja Skinnarin johdolla, seipäät tanassa, torjumaan optiopeikkoa samaan tyyliin kuin edustaja Gustafsson aikoinaan torjumaan kohtuuttomia pankkimaksuja. Tuloskin oli sama - talousvaliokunnan käsittelyn jälkeen selkäranka oli sulanut, tosin sillä erotuksella, että silloin edes edustaja Gustafsson pysyi kannassaan suuressa salissa. Nyt vanhat puolueet vihreiden myötäjuoksijoidensa avustamina sanovat, että väärin on, mutta mitään emme tee.
Optiosaalistuksessa paljastuu yhteiskuntamme moraalinen tila. Kun nyt on kysymys sileäkätisten saavutetusta edusta eli optioista, ei mitään voi muka tehdä. Kun kansaneläkkeen pohjaosaa leikattiin, taitettua indeksiä säädettiin, yksityisen eläkevakuutuksen ehtoja muutettiin tai ns. muuntoautoja koskevia säädöksiä tarkistettiin, kansan rokottaminen onnistui ja siihen löytyi pykälät. Samaten kun tärkeää työtä tekevät perhepäivähoitajat Espoossa saivat kaupungin virheestä johtuen muutaman euron liikaa, alkoi takaisinperintä välittömästi.
Arvoisa puhemies
Arvostetut oikeusoppineet ovat todenneet, että oikeustoimilain 36 § mahdollistaa ns. kohtuullistamisen. Hallituksen olisi Perussuomalaisten mielestä pitänyt voimakkaasti panostaa yleistä oikeustajua vastaavan ratkaisun hakemiseen vaikka sitten käräjätupaa myöten. Hallitus oli kuitenkin täysin vetämätön ja se sai vielä tukea arvovaltaiselta taholta; Tasavallan Presidentiltä, joka sanoi, että sopimus on sopimus. Presidentti Halosen moraalinen neuvottomuus optiosaalistuksen edessä oli äärettömän kova pettymys.
Ja vielä olisi ollut yksi kortti, nimittäin ministeri Pekkarinen. Te olette hallinnonalanne päällikkö. Fortumin hallitus ja toimitusjohtaja vaihtuu, jos Teidän peukalonne kääntyy alaspäin. Väki lähtee kuin täi täkiltä, kun luottamus on mennyt, mutta Te luotatte kaikkiin niihin toimijoihin, jotka ovat tämän yhteiskuntamoraalia pahasti vahingoittaneen tilanteen aiheuttaneet. Totuus on nyt Suomen kansan edessä. Nyt kysytään kansalta ryhtiä. Onko tämä politiikka äänenne arvoista? Perussuomalaiset eivät tätä menoa hyväksy.
Arvoisa puhemies
Optiosaalistuksessa kristallisoituu tämän EU-ajan koko kuva. Vaikeuksissa olevien ihmisten asia saa pelkkää valohoitoa, mutta suurrikkaita suositaan. Perussuomalaiset hyväksyvät rehellisellä työllä ja yrittämisellä pärjäämisen. Se on terveen yhteiskunnan elinehto. Saalistusyhteiskuntaa emme hyväksy.
Mutta mitä tekee hallitus? Se paasaa globalisaatiosta, gepardihattuja suosivasta kehitysavusta, lillukanvarsiryhmien oletetuista oikeuksista ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisesta. Teot puhuvat kylmää kieltään. Hallitus poistaa Suomen kaikkein parhaassa taloudellisessa asemassa olevilta varallisuusveron vuoden alusta. Tätä sammonryöstöä sosialistien valtiovarainministeri Heinäluoma on perustellut veron vähäisellä tuotolla ja vaikealla perinnällä. Harhautus on huipussaan. Tosiasiat ovat selvät. Vuonna 2002 varallisuusveron tuotto oli 105 miljoonaan euroa, vuonna 2003 119 miljoonaa euroa ja viime vuonna 130 miljoonaa euroa. Tuotto on kasvanut koko ajan. Optio vastaan 5 euron pilkkaeläkekorotus, työttömille ja opiskelijoille nollalinjaa ja varallisuudelle nollaverotus. Siinä on hallituksen tarjoamat vastinparit!
Arvoisa puhemies
Kauppaoikeuden professori Petri Mäntysaari totesi A-piste -ohjelmassa, että osakeyhtiölakia on jättioptioissa rikottu. Mitä hallitus sanoo tähän? Väite on vakava ja arvovaltaiselta taholta esitetty. Mikä on hallituksen kanta? On selvää, että optiokohu on vahingoittanut yhtiötä, mutta vielä suurempi vahinko on tapahtunut suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansalle on nyt näytetty rankimman päälle, että kun tavallisesta ihmisestä on kysymys, niin taannehtivuus on vain järjestelykysymys. Kun yhteiskunnan ylätaso saa perusteettomia etuja, ei valtapoliitikoista ole mihinkään muuhun kuin vastuuta välttelemään ja lakipykäliä luettelemaan.
Fortum on arvokas yhtiö. On syytä todella miettiä, minne Suomen kansan maksavat sähkö- ja polttoainelaskut menevät? Kuka niistä hyötyy? Peritäänkö ylihintaa? Ja kuka vie voitot? Hallituksen linja näyttää olevan, että valtioenemmistöisten yhtiöiden ongelmista päästään myymällä valtionyhtiöt. Siihen Vanhasen ja Heinäluoman hallitus todellisuudessa pyrkii.
Arvoisa puhemies
Välikysymys on hyvin perusteltu sekä asiallisesti että demokratian kannalta. Optiot ovat kohtuuttomat, mutta hallitus ei tee mitään. Vanhojen puolueiden ja vihreiden yhteiseksi häpeäksi jää se kikkailu, että he yhdessä yrittivät estää asian käsittelyn suuressa salissa antamalla vain lausunnon kauppa- ja teollisuusministeriölle. Välikysymys mahdollisti asian käsittelyn tässä ja nyt välikysymys mahdollisti myös asian tallentamisen jälkipolville.
Perussuomalaiset eivät hyväksy optiosaalistuksen suojelua ja tulemme eduskunnan budjettiäänestyksissä esittämään oman vaihtoehtomme hallituksen nollalinjalle kansamme vähäväkisimpiä kohtaan. Perussuomalaiset äänestävät myös varallisuusveron poistoa vastaan.
Ahneus ja itsekkyys viettävät Suomessa riemujuhlaa. Kun kohtuuttomia optioita saaneilla ei ole itsellään ryhtiä kohtuullistaa optioitaan, olisi se hallitusvallan tehtävä, mutta hallituksen moraali näkyy sen politiikassa. Annetaan niille lisää, joilla ennestään on ja muille toivotetaan hyvää jatkoa.
Soini Fortumin välikysymyskeskustelussa Eduskunnassa
Eduskunnan lehteriltä
3
165
Vastaukset
- Boycott by attitude
Kyllä oli hyvä puhe!!
- ÄÄNESTÄN VARMASTI
suoraan ensimmäisellä kierroksella läpi..
- varma
menijä ensimmäisellä kierroksella, anna mun nauraa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673