Sitä saa

Mitä tilaa

Helsinkiläiset

Muutin kolme vuotta sitten Helsinkiin mieheni työn perässä. Meillä ei aiemmin ollut mitään kokemusta koko kaupungista, mutta mielikuva oli jotenkin tosi positiivinen. Olen syntynyt ja asunut koko elämäni Lappeenrannassa, joten muutos oli todella suuri minulle.
Kävin viime lokakuuhun saakka omassa työssäni vielä Lappeenrannasta kunnes jäin äitiyslomalle. Hoidin kaikki ostokset ym. siellä päässä ja vasta nyt olen päässyt kunnolla testaamaan Helsinkiä.
Ihmiset eivät todellakaan (poikkeuksia on) ole mitään iloisen pursuavia stadilaisia. Palvelu on täällä todella surkeaa. Luvataan tulla ja ei tullakaan ja unohdetaan ilmoittaa siitä. Olen VUODEN ajan yrittänyt järkätä meille kylppäriremonttia. HUH! En ole ikinä törmännyt moiseen toimintaan aiemmin.
Tämän palstan keskusteluntaso on juuri sitä miten takapajuisia kaupungin ihmiset ovat. Esim. suhtautuminen ulkomaalaisiin on ihan järkkyä. Monen tämän kaupungin työttömän ja "ikuisen opiskelijan" menot maksaa ahkerat ja veroja maksavat maahanmuuttajayrittäjät. Kaupunki on täynnä huijareita ja kaikki ikänsä täällä asuneet kusettavat toisiaan ja ovat niin helvetin kateellisia.
Hyvin menestyviä ihmisiä on täällä todella on ja niitäkin katsotaan tosi kieroon. Eli siis pitäisi yrittää olla hiljaa ja samanlainen kuin muut, koska erilaisuutta ei täällä suvaita missään muodossa.
Tosi vaikea kestää tätä touhua, pakko ehkä pakata laukut ja palata kunnon sivilisaatioon, siis Lappeenrantaan.

25

2234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jep jep

      Ei isoissa kaupungeissa jää sijaa positiivisille tunteilla, kun eletään ajan hermolla ja ajan henki on kaikki mulle nyt. Et voi odottaa, että ihmiset olisi mukavia niin kuin ehkä on lappeenrannassa. Aina voit kokeilla, jotain muita vaihtoehtoja. Yleensä se kotikunta on se kotoisin, niin sen pitää ollakkin!

      • Helsinkii

        ole iso!

      • jep jep
        Helsinkii kirjoitti:

        ole iso!

        mutta suomen mittakaavassa on.

      • On se vaan kumma...
        jep jep kirjoitti:

        mutta suomen mittakaavassa on.

        On se sitten vaan kumma kun kaupungin paska henki vedetään johonkin ISO juttuun.

        Täyttä paskaa.

        Terveisiä 4,2 miljoonan asukkaan kaupungista Atlantin takaa!

        Täällä ihmiset ovat TODELLA YSTÄVÄLLISIÄ koska kuuluu kaupungin HENKEEN! Ihmiset odottavat vastapainoksi myös ystävällisyyttä. Ja hei, homma toimii.

        Ja mistä mittakaavasta puhutaan nyt?

        Vai onko se vaan se yleinen paskantärkeä Helsinki "suuruus" joka on pakko puskea joka helvetin väliin?

        On se Suomen niemimaa vaan ihmeellinen paikka asua ja yrittää.

        ps. Asunut viidessä kaupungissa Suomessa, mukaanlukien se Suuri Helsinki. Hakekaa ihmiset perspektiiviä.

      • No joo
        On se vaan kumma... kirjoitti:

        liikaa peilaamasta tämän kanavan sanomisia.
        Täällä ihimisillä on enimmäkseen valittaminen
        päällimmäisenä ajatuksissa. Ja kovimmat valittajat
        ovat muualta SUUR-Suomesta kotoisin.

        Tämä käyttäjäkunta ei luo poikkileikkausta kaikis-
        ta Stadin tallaajista. Se on kaukana siitä.
        Älä erehdy luulemaan meissä piilevän röyhistely-
        mentaliteettia yleisesti. Jos muutama tahna-aivo
        irvailee omaksi/ryhmän iloksi, sille ei voi mi-
        tään. He elävät itsensä kanssa loppuelämänsä.

        Et ole Stadilainen, sen huomaa arvostuksen astees-
        ta. Olet vain osunut sellaiseen saumaan, jossa
        on vino vinkkeli nähdä asioita. Olet varmaan saa-
        nut takapakkia jossakin asiassa ja se on omiaan
        lisäämään maustetta muistoihin.

        Kaikkissa kaupungeissa on huonot paikkansa. Myös
        täällä. On se vain metkaa, kuinka kaupungin koon
        kasvaessa, kasvaa ongelmien julkisuusarvo. Potens-
        siin kolme, sanoisin...

        Paskaa henkeä luovat myös nokkansa nyrpistäjät,
        mukaanlukien oma habituksesi, joka elvistelee
        kyseenalaisilla tunneargumenteilla, mutta silti
        löytää juuri Helsingistä sen pahan hengen.

        Olitko itse ystävällinen...?

        Ps. Olen itsekin nähnyt maailmaa. En yhdy näke-
        myksiisi muussa kuin perspektiivissä. Viihdyn
        siis täällä.

      • Ihanaa ymmärrystä.
        No joo kirjoitti:

        Ja itse sorrut samaan päättämällä mistä olen kotoisin. Olen syntynyt Helsingissä. Entä itse?

        Mutta hei, peilaan vaan ihmisten kirjoituksia sekä omia kokemuksia, ja tiedän hyvin tarkkaan että ihmiset ovat yksilöitä ja paskaa meininkiä löytää mistä vaan. Ja oli muuten todella mukava kuulla tämä myös stadilaisen suusta.

        Tänne todennäköisesti kirjottaa ties mitä sakkia, ties mistä. Eihän tässä mitään virallista galluppia olla tekemässä, mutta ole hyvä, välillä paskaa sataa helsinkiinkin.

        "Et ole Stadilainen, sen huomaa arvostuksen asteesta."
        -Jep.

        Siis hei, tota mitä mitä mitä mitä...

        Ihana solidaarinen asenne, mutta sulla paistaa kans läpi.

        Tähän loppuun lainaan Pentti Matikaisen sanoja Huomenta Suomesta: "Ikävä totuus vaan on, että jos jääkiekkoa ei seurata Helsingissä, sitä ei seurata muuallakaan Suomessa. Täältä se kaikki lähtee."

        Siis hei, tota mitä mitä mitä mitä...

        Kärjistyy kärjistyy, mutta mieti jos vaikkapa HPKn toimitusjohtaja sanoisi saman Hämeenlinnasta? Tai Tampere? Tai Oulu? Puhuttiin sitten TVn katsojatilastoista, tai lipunmyynnistä...

      • No joo
        Ihanaa ymmärrystä. kirjoitti:

        Useamman polven rupipolvi, Stadin studuilija.

        Valitan, jos tunsit itsesi loukatuksi, mutta kir-
        joitusasusi ei antanut neutraalia kuvaa itsestäsi.
        Ethän huomannut laittaa syntyneesi Helsingissä ja
        näin postuumisti asian korjaaminen taas, no mitä
        siitä tämän enempää.

        Kiitos, että korjasit.

        Matikainen voi painua huut v***uun. Ei sen gubben
        sanoilla ole painoarvoa, joten näit turhaa vaivaa
        lainatessasi Huomenta Suomea, jota tuskin koskaan
        ehdin edes katsoa. Lätkä ei ole meikäläisen sy-
        dämen asia. Futis puree paremmin.

        Sitä paitsi, Suomen kaikkien aikojen paras peli-
        ketju on Turkulaista alkuperää. Sitä ei tarvitse
        edes nimetä.

        Paskan sataminen, kun siihen on aihetta, kuuluu
        asiaan. Turha omahyväisyys karisee ja korteksi
        saa tehojumppaa.

      • Aasiasta asiaa

        Olen pahoillani postuumistani :D :D... venaa kaivan jonku sivistyssanan niin oon fiksu.

        Kynofobia aiheutti minulle Lalofobiaa.

        Siis koirapelko aiheutti minulle puhumisenpelkoa.

        Ei ne sanat sitä sanomaa tee, se sisältö. Mutta kiitos kun huomautit kenties akateemisesta suuntautumisestasi. Virka-jargon on kyllä siistiä.

        Pöytärummutuksen MM kisoihin voisi liittää jatkeeksi virka-jargonin MM kisat.

        Olis kyllä skidisti siistimpää tsiigaa fuduu. Truedat.

        En tiedä peliketjusta, mutta maalivahtivalmennukseen voin ehkä taipua myöntymään.

        Olen pahoillani luodessani lantaa sinnepäin.
        Kiitos kun loit sitä takaisin, niin ollaan tasan. Nyt ollaan neutraalilla alueella.

        respect.

        peace, in middle east.

    • Toutain

      Melko katkeraa tilitystä. Ikävää, että elämäsi on noin vaikeaa. Itse olen syntyperäinen joten ilmeisesti olen niin tottunut tähän "kusettamiseen" (mitä lieneekään) ja "kauheuteen", että en edes niitä huomaa.

      PS. eikös remonttimiehet ole epäluotettavaa porukkaa ihan yleismaailmallisesti?

    • No joo

      Mikähän tämänkin vuodatuksen aitous on, mutta
      otetaan koukku hampaisiin...

      Olen muutaman kerran käynyt Lappeenrannassa ja
      kääntäen voisi sanoa samaa Lappeenrannastakin.

      Sisäänlämpiävyys ja omien suosiminen (lue=paikka-
      kuntalaisten) maanomistuksessa. Palvelun kylmene-
      minen tiedosta, että olet pääkaupunkiseudulta.
      Illanvietossa korrekti, mutta viileän pidättyvä.
      Joskus jopa avoimen torjuva. Jos oikein herkistät
      aistejasi saatat huomata toisten supisevan suun-
      taasi arvioiden ärtymyksenomaisesti asuinkuntaasi.
      Mukavimmat keskustelukumppanit löytyvät toispaik-
      kakuntalaisista ja ulkomaalaisista.

      Kaupunki on nätti muuten, tosin pienet etäisyydet
      supistavat kaupunkikuvaa, mutta tiedän lähiympä-
      ristössä olevan ihmisiä, jotka samalla tapaa pe-
      laavat toisten selän takana ja eläketilalliset
      muuttavat vanhoine elkeineen kaupungin palveluita
      lähemmäksi vaivaisenluineen. Teollisuus rajoittaa
      vapaata omistusta ja työntekijät eivät isäntiänsä
      kohden sylje. Kuntakin laulaa samassa nuotissa,
      mutta maksavat opiskelijat kelpaavat kyllä ja
      veromarkkoja tuovat uudisasukkaat - heille osoi-
      tettuun lähiöön.

      Vuoden järkännyt kylppäriremonttia? Jessus, pel-
      kästään Helsingin seudulla on satoja yrittäjiä,
      jotka pystyvät siihen. Virolaisiako yritit?
      Halvalla?

      Tuttavien kautta? Suosituksia? Käypä sivuilla
      www.rakentaja.fi ja kysy sieltä suosituksia...

      Niin, ne rikkaat krhmmm...Hyvin menestyvät... Ne
      vasta erottuvatkin Lappeenrannassa kerskaelkei-
      neen. Erilaisuus on todellakin erilaisuutta. Se,
      miten se mitataan, on jokaisen oma asia, mutta
      eiköhän ensimmäinen askel ole se vaatimattomuus,
      joka kaunistaa.

      Täällä asuu arkiviikolla lähes miljoona ihmistä.
      Mihin huonon prosenttiin törmäsit?

      Kunnon sivilisaatio merkitsee ilmeisen selvästi
      sitä, missä omat juuret ovat. Itse en lähtisi
      kehumaan Lappeenrantaa liikoja.

    • Sshh

      että olen lukenut tuon saman sadun Lappeenrannan palstalla mutta toisin päin eli lappeenrannassa et saanut sitä kylppäriremonttia?! No, hupinsa kullakin, sulla liene provoilu nettipalstoilla.

      • Asukki toistaiseksi

        Yhdyn alkuperäiseen osin. Varsinkin siihen että Helsingissä ollaan suvaitsemattomia. Ulkopaikkakauntalainenkin omaksuu melko nopeasti mentaliteetin, että se mikä ei miellytä ei ole olemassa. Periaatteessa parempihan se on kuin turpaan vetäminen, mutta tuskin kukaan täydellisesti toistaan miellyttää? Täällä ystävät ovat kertakäyttöisiä. Ja on sosiaalisesti hyväksyttävää olla avoimen rasistinen. "En ole rasisti, mutta ne somalit..ne somalit." Kuljen väh. joka toinen päivä steissillä, viikonloppuisin illalla myös, enkä ole kohdannut ongelmia.

        Kouluttamattomat helsinkiläiset ovat ihan samanlaista "junttisakkia" kuin siellä maaseudullakin, paitsi hitusen kierompia.

        Työpaikoilla (olen free lancerina alalla, jossa vaihdan paikkaa useasti) olen kohdannut mieletöntä kateutta, asioista joista ei edes voi olla kateellinen! Minua on katsottu kieroon kun olen sanonut meneväni vanhempieni mökille sukujuhliin. Heti udeltiin epäluuloinen virne naamalla, että mahtaa olla kartano kun oikein sukujuhlat järkätään, sitten henkilö käveli pois kuin erän voittaneena ( mökissä 40 neliötä). En ole tällaiseen kyllä tottunut kotiseudulla, täällä hyvinkin usein. Huomaan myös, että tietyt pyyhkeensä kehään heittäneet ihmiset soittavat aina kun minulla on ollut työrupeama ja siis palkkapäivä! Vaasassa kukaan ei kehtaisi edes yrittää. Hyvä niin.

        Tuntuu, että helsinkiläinen yleistäen elää pelossa, eikä koskaan sano suoraan asioita. Itse olen kokenut sen nahoissani, koska en taas voi elää olematta rehellinen ihmisille. En ole mikään totuudentorvi, mutta en olu tottunut siihen, että jokaista sanomaansa pitää häpeillä ja ajatella, mitä muut ajattelevat.

        Asia voi olla niin, että Helsinki on yhtä pikkukaupunkilainen kuin muutkin suomen pikkukaupungit, mutta tänne muuttavat ulkopaikkakuntalaiset (en tunnusta) tuovat tänne tarpeetonta glitterinhehkuista suurkaupunkihenkeä, siinä luulossa, että Helsinki= melkein New York. Ja helsinkiläiset tuovat soppaan mukaan pelkonsa.

      • turust
        Asukki toistaiseksi kirjoitti:

        Kerrottiin kutakuinkin niin että joku oli saanut Helsingistä siirron Turkuun, vai oliko siellä firman kautta opiskelemassa, en muista.

        Mutta kuitenkin. Helsingissä ei kuulemma halunneet kollegat auttaa. He pelkäsivät luovuttaa omia tietojaan toiselle kilpailun nimissä, joten ilmapiiri oli kutakuinkin kehno.

        Jos tämä on helsinkiläistä mentaliteettiä eli minulle kaikki. Ei sitä kyllä voi kehua. Mutta onneksi ollaan kuitenkin kaikki yksilöitä.

      • asukki vielä hetken
        Asukki toistaiseksi kirjoitti:

        Yhdyn alkuperäiseen osin. Varsinkin siihen että Helsingissä ollaan suvaitsemattomia. Ulkopaikkakauntalainenkin omaksuu melko nopeasti mentaliteetin, että se mikä ei miellytä ei ole olemassa. Periaatteessa parempihan se on kuin turpaan vetäminen, mutta tuskin kukaan täydellisesti toistaan miellyttää? Täällä ystävät ovat kertakäyttöisiä. Ja on sosiaalisesti hyväksyttävää olla avoimen rasistinen. "En ole rasisti, mutta ne somalit..ne somalit." Kuljen väh. joka toinen päivä steissillä, viikonloppuisin illalla myös, enkä ole kohdannut ongelmia.

        Kouluttamattomat helsinkiläiset ovat ihan samanlaista "junttisakkia" kuin siellä maaseudullakin, paitsi hitusen kierompia.

        Työpaikoilla (olen free lancerina alalla, jossa vaihdan paikkaa useasti) olen kohdannut mieletöntä kateutta, asioista joista ei edes voi olla kateellinen! Minua on katsottu kieroon kun olen sanonut meneväni vanhempieni mökille sukujuhliin. Heti udeltiin epäluuloinen virne naamalla, että mahtaa olla kartano kun oikein sukujuhlat järkätään, sitten henkilö käveli pois kuin erän voittaneena ( mökissä 40 neliötä). En ole tällaiseen kyllä tottunut kotiseudulla, täällä hyvinkin usein. Huomaan myös, että tietyt pyyhkeensä kehään heittäneet ihmiset soittavat aina kun minulla on ollut työrupeama ja siis palkkapäivä! Vaasassa kukaan ei kehtaisi edes yrittää. Hyvä niin.

        Tuntuu, että helsinkiläinen yleistäen elää pelossa, eikä koskaan sano suoraan asioita. Itse olen kokenut sen nahoissani, koska en taas voi elää olematta rehellinen ihmisille. En ole mikään totuudentorvi, mutta en olu tottunut siihen, että jokaista sanomaansa pitää häpeillä ja ajatella, mitä muut ajattelevat.

        Asia voi olla niin, että Helsinki on yhtä pikkukaupunkilainen kuin muutkin suomen pikkukaupungit, mutta tänne muuttavat ulkopaikkakuntalaiset (en tunnusta) tuovat tänne tarpeetonta glitterinhehkuista suurkaupunkihenkeä, siinä luulossa, että Helsinki= melkein New York. Ja helsinkiläiset tuovat soppaan mukaan pelkonsa.

        Kiitoksia harvinaisen rehdistä kirjoituksesta.
        Olen kanssasi aivan samaa mieltä ja kokenut asiat juuri noin kuinka kirjoitit.

      • ööää

        Olipa taas kaikki mahdolliset klisheet saatu lyhyeeseen tilaan supistettua. niin, ja tietenkin näitä todella yleispäteviä havaintoja kuinka Helsingissä ihmiset sitä ja tätä kun taas jossain muualla ei todellakaan näin. Ikään kuin ihmisiä asuinpaikan suhteen voisi yleistää.

        Oli kyse mistä hyvänsä paikkakunnasta, niin mikäli siellä ei viihdy eikä tule toimeen ihmisten kanssa, lähes 100%:sti syy löytyy peilistä.

      • No joo
        Asukki toistaiseksi kirjoitti:

        Yhdyn alkuperäiseen osin. Varsinkin siihen että Helsingissä ollaan suvaitsemattomia. Ulkopaikkakauntalainenkin omaksuu melko nopeasti mentaliteetin, että se mikä ei miellytä ei ole olemassa. Periaatteessa parempihan se on kuin turpaan vetäminen, mutta tuskin kukaan täydellisesti toistaan miellyttää? Täällä ystävät ovat kertakäyttöisiä. Ja on sosiaalisesti hyväksyttävää olla avoimen rasistinen. "En ole rasisti, mutta ne somalit..ne somalit." Kuljen väh. joka toinen päivä steissillä, viikonloppuisin illalla myös, enkä ole kohdannut ongelmia.

        Kouluttamattomat helsinkiläiset ovat ihan samanlaista "junttisakkia" kuin siellä maaseudullakin, paitsi hitusen kierompia.

        Työpaikoilla (olen free lancerina alalla, jossa vaihdan paikkaa useasti) olen kohdannut mieletöntä kateutta, asioista joista ei edes voi olla kateellinen! Minua on katsottu kieroon kun olen sanonut meneväni vanhempieni mökille sukujuhliin. Heti udeltiin epäluuloinen virne naamalla, että mahtaa olla kartano kun oikein sukujuhlat järkätään, sitten henkilö käveli pois kuin erän voittaneena ( mökissä 40 neliötä). En ole tällaiseen kyllä tottunut kotiseudulla, täällä hyvinkin usein. Huomaan myös, että tietyt pyyhkeensä kehään heittäneet ihmiset soittavat aina kun minulla on ollut työrupeama ja siis palkkapäivä! Vaasassa kukaan ei kehtaisi edes yrittää. Hyvä niin.

        Tuntuu, että helsinkiläinen yleistäen elää pelossa, eikä koskaan sano suoraan asioita. Itse olen kokenut sen nahoissani, koska en taas voi elää olematta rehellinen ihmisille. En ole mikään totuudentorvi, mutta en olu tottunut siihen, että jokaista sanomaansa pitää häpeillä ja ajatella, mitä muut ajattelevat.

        Asia voi olla niin, että Helsinki on yhtä pikkukaupunkilainen kuin muutkin suomen pikkukaupungit, mutta tänne muuttavat ulkopaikkakuntalaiset (en tunnusta) tuovat tänne tarpeetonta glitterinhehkuista suurkaupunkihenkeä, siinä luulossa, että Helsinki= melkein New York. Ja helsinkiläiset tuovat soppaan mukaan pelkonsa.

        otat argumenttisi pohjaksi työelämän? Eikö asia
        ole niin, että juuri työpaikat ympäri maailman
        ovat suoranaisia ongelmapesäkkeitä?

        Olin aikoinani eräässä tukkuliikkeessä töissä,
        ja sain ikäväkseni huomata ilmapiirin pikkuhiljaa
        huononevan. Alkusyy oli eräässä kierossa muijassa,
        joka levitti väärää kuvaa ihmisten tarkoitusperis-
        tä. Tämä ämmä oli väli-suomesta kotoisin.

        Muut, paitsi Stadilaiset, rupesivat jeesporukaksi
        myötäilemään ja juopa oli valmis. Ja tätähän ta-
        pahtuu kaikissa firmoissa. Tässä on sellainen ju-
        ju, että isoissa firmoissa kiehuu aina, pienissä-
        kin, mutta kesysti ja siedettävästi.

        Vaihda, siis, firmaa. Kehittyvä ja pienehkö firma
        on paras tapa tehdä kehittävää ja antoisaa työtä
        ilman, että palli tuntuu huteralta.

        Olen itse tällaisessa, jossa pomonkin kanssa voi
        heittää raakaa herjaa, sillä hän voi luottaa sii-
        hen, että työ tulee tehdyksi.

        ----

        Tunnen useita täällä asuvia muualta muuttaneita.
        Useimmat eivät muuttaisi enää takaisin kotikon-
        nuilleen. Jotkut jopa kavahtavatkin ajatusta.

        Kun he ovat täällä avautuneet, ovat he saaneet
        myös ystäviä eliniäksi asti.

        Ja mitä suvaitsevaisuuteen tulee, olen huomannut
        huomattavasti jyrkempää suvaitsemattomuutta maa-
        seudulla. Olen kuitenkin ollut onnekas saadessani
        viettää useita unohtumattomia kesiä maaseudulla,
        mutta siltä tieltä oli sukulaiseni suurimmat kivet
        potkinut pois...

    • Nainen25v

      En kyllä kävisi Lappeenrantaa haukkumaan, itse asuin siellä neljä vuotta. Ihan mukava paikka, mutta auttamattoman pieni.Ihmiset pukeutuivat huonosti, lippalakkeja ja flanellipaitoja. Opiskelin yliopistolla. Se oli kaukana keskustasta, eikä julkinen liikenne toiminut ja oli sitä paitsi kallis. Yhdentoista jälkeen illalla maksoi yli viisi euroa tulla bussilla kotiin Skinnarilaan. Positiivinen puoli oli, että kaupunki oli siisti. Ilmankos, kun ihmisiä oli niin vähän roskaamassa, kaupungin keskusta oli aina lähes tyhjä. Venäläisiä oli paljon, lähes puolet kaupungin keskustassa liikkuvista puhuivat venäjää.

      Oli ihanaa palata opiskelujen jälkeen takaisin kotiin Helsinkiin. Korkeita taloja, ihmisiä ja valoja. Elämää joka paikassa. Vaikka kaikki ei aina toimisikaan, pääsee täällä ainakin kellonajasta riippumatta julkisilla kulkuvälineillä paikasta toiseen. Ja kallioon on turvallista kävellä vaikka yöllä keskustasta, jos sattuu osumaan niihin muutamaan tuntiin, jolloin julkiset eivät kulje.
      Kauppa on alakerrassa, eikä sinne tarvitse pyhiinvaeltaa kuten Lappeenrannassa. Poliiseja on joka puolella, eikä lenkkipolullani kukaan vedä kä..en kuten muutaman kerran tyhjillä poluilla Saimaan rannassa lenkkeillessäni.

      Eli jos kusetus ja kylppäriremonttisi ovat ainoat ongelmasi, ota keltaiset sivut käteen ja kysy hintoja eri paikoista. Täällä Helsingissä me olemme oma-aloitteisia ja osaamme edes sen verran.
      Jos et pärjää, muuta takaisin. Mutta lopeta valittaminen, ei sinua kukaan ole tänne väkisin raahannut!

    • Takasin,Kymeen.

      Ei tänne kannata tulla. Täällä on jo liikaa muualta tulleita.Ja osa tänne ikävä kyllä jääkin, vaikka ei pitäisi jäädä.Kyllä Helsinki jakaa tulojaan,maakuntiinkin,joten miksi jäädä tänne,ei tämä kaikille hyvä paikka ole.

      • Asukki vielä hetken

        Kuten huomasitte asioista ei saa puhua, mielipidettään ei saa sanoa jos se on negatiivinen. Pitäisi kai olla hiljaa ja oma-aloitteisesti muuttaa pois. Jos se olisi niin yksinkertaista niin se olisi hienoa, mutta monella työt ovat täällä.

        En löytäisi alani töitä muualta. Sitä paitsi asiat eivät kehitykään koskaan jos epäkohdista vaietaan. Onhan täällä hyviäkin puolia, mutta ihmiset täällä ovat erilaisia. Muualla pidetään jalat maassa, täällä ihmiset alkavat helposti kuvitella itsestään liikoja, tuottaen lähinnä itselleen harmia.
        Kyllä asioista pitää voida puhua ja niitä pitää voida kuunnella, muuten ei kaikki ole ihan kunnossa.
        Ja vielä meistä maalaisista :), Helsinki tarvitsee joka iikkaa. Katsokaa vaikka työkkärin sivuja, satoja vapaita paikkoja, kaupunki ei pyörisi ilman jokaista lappenrantalaista tai kongolaista, joka täällä asuu.

    • heinät

      olen myös muualta muuttanut ja asunut täällä helsingin keskustan alueella tosin nyt jo 23 v, mutta aika on mennyt siivillä..olen aika lailla samaa mieltä, muuten mutta kyllä täällä palvelua saa ja todella hyvinkin ja nopeasti ja sellaisissa asioisssa joissa palvelu on todella tärkeätä, eli eipä kaupoissa olekaan tarkoitus kuulumisia vaihdella niinkuin maalla tehdään...täällä palvelualalla ihmiset ovat reippaita ja jos joskus käy huonosti niin pitää ottaa huomioon että kun on paljon ihmisiä ja asioita niin myös paljon sattuu ja tapahtuu. älä suotta pakkaa laukkuja ja lähde lappeenrantaan takaisin jos miehelläsi on täällä hyvä työ tällä hetkellä. sitten kun työ tökkii niin lähtekää vasta sitten, ei ihan pienistä kannata ottaa nokkiinsa ja ollaan vaan ihan omia ihtiämme ja mulkoillaan vaan alussa toisia niinkuin stadilaisetkin tekee...niinpä se on itekkii se koirankin paska mättäällä vai miten se sanotaan. mutta oikeastaan täällä helsingissä on kiva joskus käydä mutta ei täällä elämään pysty tasapainoisesti ja onnellisena ihan jo ulkoiset tekijät vain huomioon ottaen, minä olen koko ajan odottanut että pääsen täältä pois, mutta en ole enää jaksanut etsiä töitä muualta ja nyt olen jo sen unohtanut, olen luovuttanut ja lakannut haaveilemasta oikeasta elämästä....tsemppiä!

    • kommentoida

      Pakko kommentoida sen verran että jos ette ole vuoden aikana onnistuneet löytämään kylpyhuoneremontoijaa niin kyllä olette sitten joko

      a) tosi surkeita sellaisen etsimisessä, itsellä ei mennyt kuin viikko-pari ja asia oli hoidettu

      b) teillä ei ole riittävästi rahaa sen toteuttamiseen

      Ja muutenkin, Stadi on kyllä kansainvälisesti mitattuna ystävällinen ja sopivankokoinen kaupunki. Ehkä te ette sitten vaan ole samalla aallonpituudella, eli sitten olen samaa mieltä että Lpr sopinee teille paremmin.

    • kulunnut klishee

      Aina samaa paskaa; "v--tu kun stadilaiset on sitä ja tätä" ja tää palstakin on ihan sieltä ja mä olen täydellinen, mussahan ei ole mitään vikaa, ne on ne muut...

      Täällä on asuttu yli 8 vuotta ja tulen asumaankin (äiti täältä, isä "maalta"); Kaikki, niin stadilaiset kuin muualta tulleet, ovat omia yksilöitään; mukavaa porukkaa, joihin olen tutustunut. Tottakai, idiootteja mahtuu joukkoon, oli sitten täällä tai "perähikiällä", mutta ei se ole siitä kiinni onko stadista vai jostain muualta!

      Koska helvetissä toi typerä uskomus, että stadilaiset on koppavia, palvelu kopeaa (kas kummaa, itse olen aina saannut hyvää palvelua...)katoaa?!Ihmisestä se on kiinni

      "NIIN SE METSÄ VASTAA KUIN SINNE HUUDETAAN"

      • Ööää

        Kuulunee ihmisen perusluonteeseen ajatella, että jossain muualla elämä on paljon mukavempaa kuin missä itse sattuu olemaan. Joskus kun käy jossain paikassa ja näkee miten mukavaa siellä on niin ajattelee kuinka siellä olisi mukavaa asua ja kuinka elämä olisi auvoista. Mutta asuminen ja käyminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Kun se arki koittaa siellä muualla niin ihan samanlaista se elämä on joka puolella. Herätyskellon pirinä klo 6 aamulla kuulostaa aivan yhtä inhalta Kuopiossa kuin Helsingissäkin.

        Sitä paitsi, kerrostalolähiöt ovat aivan yhtä ankeita ja rumia paikkoja joka puolella, oli ne sitten Kuopiossa, Oulussa, Lappeenrannassa tai Helsingissä.

      • Jep23

        Muutamia huomioita Hgissä vietetyn kesän jälkeen(kotikaupunki on Tku). Alkuasukkaisiin en sen enempää tutustunut, mutta tässä muutama huomio, sekä negatiiviset, että positiiviset.

        mukava palvelu ruokaravintoloissa, hyviä vaihtoehtoja yllin kyllin
        vireä kaupunki jossa on jo jonkin verran suurkaupunkihenkeä (verrattuna Eurooppalaisiin isoihin kaupunkeihin)
        se oli siistiä huomata, että Helsinkiinkin on ruvettu rakentamaan korkeampia taloja, tuo heti isomman kaupungin tunteen
        en huomannut koppavia helsinkiläisiä, TV on selvästi antanut väärän kuvan asukeista.
        paikallisilla terve itsetunto vaikka kaupunkilaiset vaikuttavat ehkä hivenen nousukkailta keskustan kauppakeskuksissa
        kaikinpuolin kiva kaupunki
        - keskustassa ei selkeää "olohuonetta" kaupunkilaisille vrt Turun jokiranta
        - verrattuna muihin Euroopan pääkaupunkeihin niin keskusta-alue on pieni, muuten rakennusarkkitehtuuri on pääosin tylsää
        - kylmä viima joka voi olla talvella aika hyytävä?

        Tässä muutamia huomioita joita tein kaupungista. Kaupunki teki keskimäärin hyvän vaikutuksen joten tulen myös uudestaan.

    • stadini

      Mistä on stadilaiset tehty?
      Ne on maaltamuuttaneita tolloja kaikki!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe