vastine

tapani on kirjoitellut tuolla alempana, ja monta kertaa aiemminkin, että kristityt palvovat ristiä, puista tappovälinetta.
koska sana "risti" on kristinuskon ydinkysymys ajattelin laittaa aiheesta oikein avauksen, vastineen, kuten mormoneillakin on tapana tehdä:

katsokaapas, hyvät ystävät, kun asia on yksinkertaisesti sanottuna niin, että
vaikka me kristityt puhummekin raamatun mukaisesti paljon rististä, me

emme palvo ristiä.

me palvomme Jeesusta, ja kiitämme Häntä siitä, että Hän "kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun" (1. piet. 2:24).

*************************************************************************************************

minulla on oikein ihana kokemus kirkon katolla näkyvästä rististä:

ajelin tässä vuosi, pari sitten erästä tuttua valtatietä, jonka läheisyyteen oli rakennettu uusi ja kaunis lestadiolaisten kirkko.
tuon uuden kirkon katolle oli nostettu risti ja kun näin sen ensimmäisen kerran "loistavan" yksinkertaisena, puisena merkkinä ohikulkijoille, mieleni täytti syvä kiitollisuus Vapahtajaa kohtaan ja halu siunata tuota yhteisöä, joka ristinmerkillään koroitti Jeesusta.
17404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Minun kotimatkani varrella on tiessä kohta jossa ei ole mitään erityistä, ja jossa usein tulee mieleen "missähän olen" samalla sieltä tulee kuitenkin näkyviin kotini läheisyydessä olevan kirkon risti.

Jokaisena kertana tuo ristin näkeminen tuntuu hyvältä samoista syitä kuin edellä kerroit.

Turust

Äänestä

Minä taas ajan ihan tarkoituksella temppelin ohitse vain siksi että saan nähdä enkeli Moronin patsaan loistavan auringossa.
Samalla tavalla koen joka kerta mennessäni Tukholman temppeliinkin... ihana kun kultainen enkelin patsas näkyy.
Se tuo turvallisuutta ja syvää iloa ja tunnetta siitä että on oikealla tiellä.
Se on muistutus Jumalan rakkaudesta ihmislapsia kohtaan ja tuo mieleen kiitollisuuden tunteen Hänen onnensuunnitelmastaan ja Kristuksen sovituksesta.

Äänestä
  • Sieltä missä puuttuu risti, sieltä puuttuu myös sovitus! Ilman ristiä, ei ole sovitustakaan! Olkoonpa sitten enkeleitä vaikka legioona. Enkeleillä ei ole mitään merkitystä jos risti puuttuu!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sieltä missä puuttuu risti, sieltä puuttuu myös sovitus! Ilman ristiä, ei ole sovitustakaan! Olkoonpa sitten enkeleitä vaikka legioona. Enkeleillä ei ole mitään merkitystä jos risti puuttuu!

    Väitätkö tosissasi että sovitus ei koskisi jokaista ihmistä???
    Minä olen varma siitä että Jeesuksen sovitus tulee jokaiselle .... olipa hänen merkkinsä risti tai joku muu.
    Nehän ovat vain ulkonaisia asioita... tärkein on ihmisen sydämessä... se miten hän ajattelee ja toimii tekee hänestä todellisen Kristuksen seuraajan.

    Äänestä

  • enkeli moronia ei ole olemassakaan, ja jos olisikin, en nostaisi häntä yli Jeesuksen.

    enkeli moronin onnensuunnitelma? mikäs se taas olikaan?

    Äänestä

  • josefina1 kirjoitti:

    Väitätkö tosissasi että sovitus ei koskisi jokaista ihmistä???
    Minä olen varma siitä että Jeesuksen sovitus tulee jokaiselle .... olipa hänen merkkinsä risti tai joku muu.
    Nehän ovat vain ulkonaisia asioita... tärkein on ihmisen sydämessä... se miten hän ajattelee ja toimii tekee hänestä todellisen Kristuksen seuraajan.

    tällä palstalla esiintyy 2 erilaista Kristusta. toinen on kristittyjen Jeesus, toinen on mormonien Kristus.

    kuinka tuo mormoni-Kristuksen sovitus toimii käytännössä? sen tiedän, että hän suoritti sovituksen puutarhassa, mutta kuinka SE voidaan soveltaa uuden testamentin opetukseen golgatalla tapahtuneesta sovistustyöstä?

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    enkeli moronia ei ole olemassakaan, ja jos olisikin, en nostaisi häntä yli Jeesuksen.

    enkeli moronin onnensuunnitelma? mikäs se taas olikaan?

    joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Emme nosta enkeli Moronia yli Jeesuksen eikä enkeli Moroni antanut omaa onnensunnitelmaansa. Näitä kuvitelmia sanotaan myös olkinukeiksi! Ne ovat peräisin valheen hengeltä, "tode". Tutki sydäntäsi!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sieltä missä puuttuu risti, sieltä puuttuu myös sovitus! Ilman ristiä, ei ole sovitustakaan! Olkoonpa sitten enkeleitä vaikka legioona. Enkeleillä ei ole mitään merkitystä jos risti puuttuu!

    Alkukristittyjen tunnus oli jumalanpalvelupaikoissa kala tai joku muu merkki kuin risti.
    Joten:Puutuiko niiltä sovitus?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Emme nosta enkeli Moronia yli Jeesuksen eikä enkeli Moroni antanut omaa onnensunnitelmaansa. Näitä kuvitelmia sanotaan myös olkinukeiksi! Ne ovat peräisin valheen hengeltä, "tode". Tutki sydäntäsi!

    moroni ole sinun kuvitelmaasi. Suotta muille yrität vihjailla.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    enkeli moronia ei ole olemassakaan, ja jos olisikin, en nostaisi häntä yli Jeesuksen.

    enkeli moronin onnensuunnitelma? mikäs se taas olikaan?

    Kuule tode, ei sellaista ole olemassakaan kuin enkeli Moronin onnensuunnitelma vai oletko keksinyt jonkun uuden opin, jota pidät totena?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Emme nosta enkeli Moronia yli Jeesuksen eikä enkeli Moroni antanut omaa onnensunnitelmaansa. Näitä kuvitelmia sanotaan myös olkinukeiksi! Ne ovat peräisin valheen hengeltä, "tode". Tutki sydäntäsi!

    josefinahan se tuossa tietää kertoa moronin onnensuunnitelmasta.
    sinäkö et tiedä sellaisesta mitään?

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    josefinahan se tuossa tietää kertoa moronin onnensuunnitelmasta.
    sinäkö et tiedä sellaisesta mitään?

    Lue, tode, uudestaan josefinan kirjoitus! Ei hän puhu moronin vaan Jumalan onnensuunnitelmasta.

    Äänestä

Tode, pidätkö ristiä koruna kaulassasi? Mitä se siinä sinulle merkitsee? Eikö se myös velvoita? Eikö se muistuta Jeesuksesta ja siitä, mitä Hän ihmisille opetti? Hän opetti sitä, että meidän tulee rakastaa lähimmäisiä. Kumpi sinulle on tärkeämpää ristikö ulkoisena symbolina vai lähimmäisen rakkaus?

Äänestä
  • En tiedä mistä johtunee, mutta pidän jotenkin outona kantaa ristiä julkisesti kaulallaan tavallisessa arkipäivässä. Minulle tulee mieleen tekohurskaus.

    Tunne voimistui merkittävästi erään tunnetun hiihtäjämme rämpiessä isokokoinen risti kaulassaan suossa. Seuraavassa vaiheessa samainen hiihtäjä joka ristinsä kanssa antoi itsestään kuvan, jonka perusteella voisi odottaa äärimmäistä rehellisyyttä kärysi dopingista.

    Itse en tunne olevani kelvollinen kantamaa ristiä alati toisten nähtävillä kaulallani. Mielestäni risti on muutakin kuin koru. Tämä on minun mielipiteeni, muut menetelköön parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Symbolihan risti lopulta on, kaikki symbolit kuitenkin aina muistuttavat jostakin.

    Turust

    Äänestä

  • ristiä kaulassani. en ole koskaan pitänyt.

    "ristikö ulkoisena symbolina"?
    voi hyvä tavaton sentään! kummaa vänkäämistä tuo symboolista jankkaaminen.
    risti merkitsee minulle ennenkaikkea Jeesusta ja Hänen sovitustyötään ja sen ohessa kaikkea muuta Hänessä.

    muuten, tälläkin foorumilla uskontoaan esittelevät new agelaiset "IOKkilaiset" eivät myöskään hyväksy ristillä tehtyä sovitusta. pitävät sitä julmana tappotemppuna. hekin kertovat olevansa kristittyjä!

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    En tiedä mistä johtunee, mutta pidän jotenkin outona kantaa ristiä julkisesti kaulallaan tavallisessa arkipäivässä. Minulle tulee mieleen tekohurskaus.

    Tunne voimistui merkittävästi erään tunnetun hiihtäjämme rämpiessä isokokoinen risti kaulassaan suossa. Seuraavassa vaiheessa samainen hiihtäjä joka ristinsä kanssa antoi itsestään kuvan, jonka perusteella voisi odottaa äärimmäistä rehellisyyttä kärysi dopingista.

    Itse en tunne olevani kelvollinen kantamaa ristiä alati toisten nähtävillä kaulallani. Mielestäni risti on muutakin kuin koru. Tämä on minun mielipiteeni, muut menetelköön parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Symbolihan risti lopulta on, kaikki symbolit kuitenkin aina muistuttavat jostakin.

    Turust

    ja minusta on kummallista, että moni julkijumalaton ripustelee sitä ties mihin paikkaan.

    olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi, koska risti on tosiaan minulle paljon,paljon muuta, kuin koru.
    minun mielestäni ristin muotoisen korun kantamisen pitäisi olla tietynlainen kannanotto suhtautumisessa Jeesukseen.

    Äänestä

Samaan Jeesukseen uskotaan ja samaan Raamattuun. Ollaan siis onnellisisa siitä ja rukoillaan toinen toisillemme vahvuutta pysyä uskossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tode' kirjoitti:

tapani on kirjoitellut tuolla alempana, ja monta kertaa aiemminkin, että kristityt palvovat ristiä, puista tappovälinetta.
koska sana "risti" on kristinuskon ydinkysymys ajattelin laittaa aiheesta oikein avauksen, vastineen, kuten mormoneillakin on tapana tehdä:

katsokaapas, hyvät ystävät, kun asia on yksinkertaisesti sanottuna niin, että
vaikka me kristityt puhummekin raamatun mukaisesti paljon rististä, me

emme palvo ristiä.

me palvomme Jeesusta, ja kiitämme Häntä siitä, että Hän "kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun" (1. piet. 2:24).

*************************************************************************************************

minulla on oikein ihana kokemus kirkon katolla näkyvästä rististä:

ajelin tässä vuosi, pari sitten erästä tuttua valtatietä, jonka läheisyyteen oli rakennettu uusi ja kaunis lestadiolaisten kirkko.
tuon uuden kirkon katolle oli nostettu risti ja kun näin sen ensimmäisen kerran "loistavan" yksinkertaisena, puisena merkkinä ohikulkijoille, mieleni täytti syvä kiitollisuus Vapahtajaa kohtaan ja halu siunata tuota yhteisöä, joka ristinmerkillään koroitti Jeesusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu