alkukertomus

Tulipa tuossa yksi ilta selailtua raamattua.
Ihmetytti vaan se Aatami & Eeva jupakka, elikkäs he olivat ainoat ihmiset maan päällä? kun ne teki niitä pentuja ja se yksi niistä skideistä tappoi veljensä? (en kyl muista ihan tarkkaan miten se meni mutta se ei ole nyt tärkeää, tappoiko?) eniweis jotakin pahaa teki kuitenkin. ja hän sai sitten lähteä yksin jonnekkin evakkoon tms? no siinä se kummallinen juttu sitten tulikin, hän jotenkin ihmeenlailla onnistui kuitenkin löytämään itsellensä naisen? Kuinka se nyt sitten onkaan mahdollista... Muutenkin koko tämä juttu tuntuu olevan vähän sukuunsekaantumis meiningillä tehtyä, koska kaikki Aatamin & Eevan lapset ovat tietenkin toisilleen enemmän tai vähemmän sukua, niin siitä se maapallo on sitten alkanut täyttymään sisar rakkaudella.... =)
Korjatkaa jos alkoi ärsyttään tai jokin meni väärin. Itselläni ainakin loppui into lukea opusta loppuun asti koska kaikki alkoi tuntumaan valheelta.
11494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minä olen aina ihmetellyt näitä Raamatun juttuja.
Siellä on kyllä tosi outoja ja ristiriitaisia kirjoituksia.En ole paljoa lukenut kyseistä kirjaa, joskus hiukan selaillut.
Ihmisten kirjoittamia tarinoitahan ne ovat.
Tuskinpa Jumala on tämän kirjan takana, ei ainakaan kovin paljon, luulisin.
No, Raamatun lukijat selittävät sinulle varmasti viisaasti tämän Aatami-Eeva jutun =)

Äänestä
  • Mielestäni tarinat viittaavat enemmän jonkun kuumeissaan hourivan erakon satuiluksi?

    Äänestä

Kuulinpa juttua kun kerran erään uskovaisen kanssa kinastelin, että Aatami ja Eeva oli ne ensimmäiset ihmiset, että Jumala loi muitakin heidän jälkeen, joista ei sitten pyhässä kirjassa mainitakaan mitään.

Että näin. Taitaa olla ihmisen keksimä kaunis satu koko kirja.

Äänestä

Niin tuli kanssa mieleen, että maailmassa ei varmastikaan olisi ainuttakaan perinnöllistä sairautta, jos Aatami ja Eeva eivät olisi aikanaan saaneet ihmis-sukupolvea aikaiseksi insestisillä touhuillaan.

Äänestä
  • Niin tai tarkoitin, että ellei Aatami ja Eeva olisivat saaneet jälkeläisiä aikaiseksi, niin maailmassa ei olisi ainuttakaan perinnöllistä tautia.

    Niin muuten hei, mites ihminen muuten syntyi, jos Jumala ei ihmistä luonut? Olisi ihan kiva kuulla teiltä ateisteilta tai muilta uskottomilta tämä pikku seikka?

    Äänestä

  • jeah kirjoitti:

    Niin tai tarkoitin, että ellei Aatami ja Eeva olisivat saaneet jälkeläisiä aikaiseksi, niin maailmassa ei olisi ainuttakaan perinnöllistä tautia.

    Niin muuten hei, mites ihminen muuten syntyi, jos Jumala ei ihmistä luonut? Olisi ihan kiva kuulla teiltä ateisteilta tai muilta uskottomilta tämä pikku seikka?

    ihmistä luonut. Raamattu on osittain satukirja ja on siellä jotain hyvääkin asiaa.

    Elämä alkoi merestä (en ala selittämään maailmankaikkeuden alkua, koska en osaa) ja ihmiset tulivat sitten myöhemmin. Alkuisämme asuivat Afrikassa ja levittäytyivät sieltä muualle. Olivatko alkuisämme mustia? Kenties. Aatamin ja Eevan saatte unohtaa.

    > Niin muuten hei, mites ihminen muuten syntyi, jos Jumala ei ihmistä luonut?

    Minkä ikäinen olet ja mitähän olet mahtanut puuhata pienen ikäsi. Kirjastot ja internetti ovat pulollaan asiasta kertovia teoksia, koulussa opetetaan, telkkaristakin selviää, lehdissä on juttuja ja varmaan sulla on kavereitakin jotka tietää.

    Joillekin asian ymmärtäminen voi tosin olla vaikea sillä sitä on vähän vaikea saada 160 merkillä esitetyksi.

    Äänestä

  • Totuus kirjoitti:

    ihmistä luonut. Raamattu on osittain satukirja ja on siellä jotain hyvääkin asiaa.

    Elämä alkoi merestä (en ala selittämään maailmankaikkeuden alkua, koska en osaa) ja ihmiset tulivat sitten myöhemmin. Alkuisämme asuivat Afrikassa ja levittäytyivät sieltä muualle. Olivatko alkuisämme mustia? Kenties. Aatamin ja Eevan saatte unohtaa.

    Älä sekoita.
    Genesis tarkoittaa kun ihminen muuttui eläimestä, meijän piski elää vieläkin paratiisissa kunnei moisista höpinöistä välitä

    Äänestä

Jos on jotain tylsempää kuin raamattu (paitsi musta raamattu) niin en ole kuullut siitä. Raamattu on fantasiakirja ja fantasiakirjoissa on aina pieniä bugeja.

Äänestä

itse kuulin otsikossa mainitussa koulutuksessa selityksen, että ihminen luotiin kun tämä tuli tietoiseksi Jumalasta

Äänestä
  • Israelin tiedustelupalevelun arkistoista on viime heinäkuussa paljastunut, että kyseiset jutut oli aikanaan kirjoitettu juutalaisten vitseiksi ja niile naurettiin lauantai-iltaisin viinilasin ääressä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Satanclaus kirjoitti:

Tulipa tuossa yksi ilta selailtua raamattua.
Ihmetytti vaan se Aatami & Eeva jupakka, elikkäs he olivat ainoat ihmiset maan päällä? kun ne teki niitä pentuja ja se yksi niistä skideistä tappoi veljensä? (en kyl muista ihan tarkkaan miten se meni mutta se ei ole nyt tärkeää, tappoiko?) eniweis jotakin pahaa teki kuitenkin. ja hän sai sitten lähteä yksin jonnekkin evakkoon tms? no siinä se kummallinen juttu sitten tulikin, hän jotenkin ihmeenlailla onnistui kuitenkin löytämään itsellensä naisen? Kuinka se nyt sitten onkaan mahdollista... Muutenkin koko tämä juttu tuntuu olevan vähän sukuunsekaantumis meiningillä tehtyä, koska kaikki Aatamin & Eevan lapset ovat tietenkin toisilleen enemmän tai vähemmän sukua, niin siitä se maapallo on sitten alkanut täyttymään sisar rakkaudella.... =)
Korjatkaa jos alkoi ärsyttään tai jokin meni väärin. Itselläni ainakin loppui into lukea opusta loppuun asti koska kaikki alkoi tuntumaan valheelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu