Minusta jehovantodistajien uskonto on hyvin suorite-painotteinen. Vaaditaan sitä ja tätä, niinkuin monissa kommenteissa on tullut esille. Eräs asia on kuitenkin jäänyt huomiotta, en tiedä onko ketään häirinnyt, minua ainakin on. Nimittäin vartiotornin tutkiminen salilla, miksi siihen vaaditaan kaikkia osallistumaan?? Vaikka sanotaan, että on etu vastata. Mutta sellaiset jotka ei halua, ei uskalla tai panikoi suurta yleisöä. Itse en halua vastailla edellä mainittujen syiden takia. Kommentteja on tullut, melkein painostusta. Eikö se ole lähinnä oma asia haluaako olla esillä.
vastailut salilla
17
1095
Vastaukset
- hmmm
Ja täällä kuvittelet saavasi järkeviä vastauksia tuollaiseen kysymykseen? Miksi et sitä esitä seurakuntasi vanhimmille, kyllä he ovat kykeneviä siihen vastaamaan.
Oma asiahan se on haluaako vastata tai haluaako ylipäätään edes käydä kokouksissa. Ketään ei vaadita mihinkään. Koko Jehovan todistajien uskonto perustuu vapaaehtoisuuteen. Jehova rakastaa iloista antajaa, oli se antaminen sitten mitä tahansa, esimerkiksi kokouksiin osallistumista tai valtakunnan julistustyötä! Pakottamalla sitä iloa ei saa.- Lähimmäien
Ketään ei pakoteta vastamaan eikä esim olemaan mukana teokraattisessa koulussa, me ihmiset olemme erillaisia, toiset ova ujoja toiset vilkkaita, joten: kaikki on vapaaehtoista, Jehova rakastaa meitä kaikkia!
- sööpäri
Lähimmäien kirjoitti:

Vastaaminen ja harjoituspuheitten pitäminen on "etu", eikös niin? Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ohjeet joita vartsikassa lukee, ovat vapaaehtoisuuteen perustuvia, eikö niin? Ei ole pakko tehdä yhtään mitään ohjeitten mukaan, mutta seuraukset pitää sitten ottaa vastaan.
Mitä jos ihminen on hirveän ujo eikä halua vastata tai pitää puheita. Nimitetäänkö tällaista muuten esimerkillistä veljeä esim avustavaksi palvelijaksi? - FiliaVentus
Lähimmäien kirjoitti:
Ketään ei pakoteta vastamaan eikä esim olemaan mukana teokraattisessa koulussa, me ihmiset olemme erillaisia, toiset ova ujoja toiset vilkkaita, joten: kaikki on vapaaehtoista, Jehova rakastaa meitä kaikkia!
Minä olen nähnyt tälläistä pakottamista.
- KylläsTynyt
sööpäri kirjoitti:
Vastaaminen ja harjoituspuheitten pitäminen on "etu", eikös niin? Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ohjeet joita vartsikassa lukee, ovat vapaaehtoisuuteen perustuvia, eikö niin? Ei ole pakko tehdä yhtään mitään ohjeitten mukaan, mutta seuraukset pitää sitten ottaa vastaan.
Mitä jos ihminen on hirveän ujo eikä halua vastata tai pitää puheita. Nimitetäänkö tällaista muuten esimerkillistä veljeä esim avustavaksi palvelijaksi?Olen niin lopen kyllästynyt sinun typeriin kysymyksiisi.
Anna meiän olla lomalla edes viikko sinusta.
voi ei. - Markku_Meilo
FiliaVentus kirjoitti:
Minä olen nähnyt tälläistä pakottamista.
>>Minä olen nähnyt tälläistä pakottamista.
Ja minä kokenut. - fger
FiliaVentus kirjoitti:
Minä olen nähnyt tälläistä pakottamista.
Kerrataampa nyt hieman yksityiskohtia, niin ei jää kaihertamaan.
- fger
sööpäri kirjoitti:
Vastaaminen ja harjoituspuheitten pitäminen on "etu", eikös niin? Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ohjeet joita vartsikassa lukee, ovat vapaaehtoisuuteen perustuvia, eikö niin? Ei ole pakko tehdä yhtään mitään ohjeitten mukaan, mutta seuraukset pitää sitten ottaa vastaan.
Mitä jos ihminen on hirveän ujo eikä halua vastata tai pitää puheita. Nimitetäänkö tällaista muuten esimerkillistä veljeä esim avustavaksi palvelijaksi?>>> veljeä esim avustavaksi palvelijaksi?
- sööpäri
KylläsTynyt kirjoitti:
Olen niin lopen kyllästynyt sinun typeriin kysymyksiisi.
Anna meiän olla lomalla edes viikko sinusta.
voi ei.Kun näet nimimerkkini, niin älä klikkaa sitä. Silloin saat olla lomalla minusta vaikka vuoden jos haluat.
Tietysti olisi mukava jos perustelisit sen miksi inhoat minua niin syvästi. Tai jos oikein pyrkisit ylittämään itsesi niin vastaisit tyhmiin kysymyksiini niin että tulisin täysin sanattomaksi. - FiliaVentus
fger kirjoitti:
Kerrataampa nyt hieman yksityiskohtia, niin ei jää kaihertamaan.
Väkivallalla.. eikä jäänyt edes uhkaukseksi. Tai puhumattakaan niistä puheista että saa lähteä lätkimään jos ei kokouksiin tule.
>>eikä esim olemaan mukana teokraattisessa koulussa,>>
- vastaaminen on vapaaehtoista
mutta osallistuminen antaa tutkistelusta parhaimman hyödyn.
- ykskin kävijä
Itse olen ollut lapsesta saakka todistaja, enkä ole koskaan vastannut valtakunnansalilla. Yksityisessä kodissa kylläkin.
Eikä se ketään haittaa. Jännitän vaan niin paljon vastaamista isossa porukassa.
Puheviallani on silti suuri vaikutus varmasti siihen, mutta kuitenkin.
Eikä kukaan ole moittinut eikä pakottanut siihen.
Ei ketään VAADITA osallistumaan.- Poro
Mutta onhan se niin, että jos et vastaa kokouksissa tai pidä puheita, niin sinut leimataan "huonosti mukana olevaksi" muiden silmissä, vaikka muuta väittäisivätkin. Ne, jotka antaa eniten järjestölle niin aineellista kuin ajallistakin panostaan, ovat hierarkiassa korkeammalla.
- fger
Poro kirjoitti:

Käytännössä on moniakin jotka eivät vastaa kokouksissa kun tässä pikaisesti muistelen. Mukaan mahtuu vanhinten vaimojakin, siinä sinulle hierarkiaa.
Vaikea tietää aineellisesta panoksesta kun lahjoitukset ovat nimettömiä ja mitä enemmän hierarkiaa, sen enemmän palkatonta hommaa. - Poro
fger kirjoitti:
Käytännössä on moniakin jotka eivät vastaa kokouksissa kun tässä pikaisesti muistelen. Mukaan mahtuu vanhinten vaimojakin, siinä sinulle hierarkiaa.
Vaikea tietää aineellisesta panoksesta kun lahjoitukset ovat nimettömiä ja mitä enemmän hierarkiaa, sen enemmän palkatonta hommaa.Vanhimman lapsena muistan ne vanhinten vaimojen juorukerhot, joissa säännönmukaisesti tuomittin ne vastaamattomat "huonosti mukana" oleviksi. Itseänikin käytiin "ojentamassa", kun olin jonkun aikaa vastaamatta ja peruin pari määrättyä harjoituspuhetta. Minun lisäkseni aika harva poisjääneistä (kymmeniä silloisia kavereitani) on loistanut vastaamisinnokkuudella, joten jotakin totuuspohjaakin asialle löytyy.
- sööpäri
Poro kirjoitti:
Vanhimman lapsena muistan ne vanhinten vaimojen juorukerhot, joissa säännönmukaisesti tuomittin ne vastaamattomat "huonosti mukana" oleviksi. Itseänikin käytiin "ojentamassa", kun olin jonkun aikaa vastaamatta ja peruin pari määrättyä harjoituspuhetta. Minun lisäkseni aika harva poisjääneistä (kymmeniä silloisia kavereitani) on loistanut vastaamisinnokkuudella, joten jotakin totuuspohjaakin asialle löytyy.
Tällä palstalla tulee aina välillä vastaan väite, että noin puolet pois jääneistä tulee takaisin.
Koska tunnet noin paljon ex-jt:a, niin oletko samaa mieltä? Minä tunnen paljon pois jääneitä, mutta vain kaksi takaisin palannutta. - Markku_Meilo
sööpäri kirjoitti:
Tällä palstalla tulee aina välillä vastaan väite, että noin puolet pois jääneistä tulee takaisin.
Koska tunnet noin paljon ex-jt:a, niin oletko samaa mieltä? Minä tunnen paljon pois jääneitä, mutta vain kaksi takaisin palannutta.>>Tällä palstalla tulee aina välillä vastaan väite, että noin puolet pois jääneistä tulee takaisin.
Tuo on Vartiotorniseuran oma ja vanhahko maininta, todenperäisyys on sitten eri asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455170Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241653Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151559Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501456- 141225
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4113081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol221020Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60837