Kalliossa asuu,

Verrattuna,eniten muualta,maalta tulleita asustelee Kalliossa,hesarissa oli siitä juttu muutama vuosi sitten.Kallio on synkintä väriä,muihin alueisiin nähden,Pakilassa on eniten alkuasukkaita.
222602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

, että opettele vitun nuija kirjoittamaan kunnolla.

Äänestä
  • Anteeksi,kirjoitin vähän sekavasti. Mutta sitä meinasin että Kalliossa asuu nykyään eniten MAALAISIA. Helsingin alueella,prosentuaalisesti.

    Äänestä

  • Tarkoitusta? kirjoitti:

    Anteeksi,kirjoitin vähän sekavasti. Mutta sitä meinasin että Kalliossa asuu nykyään eniten MAALAISIA. Helsingin alueella,prosentuaalisesti.

    Kallion asuntotilanne/hintasuhde palvelee maalta
    muuttavia opiskelijoita. Lisäksi Kalliosta pääsee
    n. 5 minuutissa Porthanian kupeeseen ja n. 10
    minuutissa muihin ydinkeskustan yliopiston kymme-
    niin rakennuksiin.

    Diakonialaitos, kauppaoppilaitos ja monet muut
    opinahjot pienen kävelymatkan päässä.

    Monet vanhemmat ostavat asunnon väliaikaisena
    sijoituksena, jolloin lempilapsi voi keskittyä
    bilettämiseen ja muuhun ihon myötäiseen ilotteluun
    opiskelun ajaksi.

    Myös ympärillä oleva teollisuus omistaa/vuokraa
    lukuisia huoneistoja työsuhdeasunnoiksi.

    Äänestä

  • Mihinkäs ne pilkut jäi?; "...opettele, vitun nuija, kirjoittamaan kunnolla.

    Äänestä

  • No joo kirjoitti:

    Kallion asuntotilanne/hintasuhde palvelee maalta
    muuttavia opiskelijoita. Lisäksi Kalliosta pääsee
    n. 5 minuutissa Porthanian kupeeseen ja n. 10
    minuutissa muihin ydinkeskustan yliopiston kymme-
    niin rakennuksiin.

    Diakonialaitos, kauppaoppilaitos ja monet muut
    opinahjot pienen kävelymatkan päässä.

    Monet vanhemmat ostavat asunnon väliaikaisena
    sijoituksena, jolloin lempilapsi voi keskittyä
    bilettämiseen ja muuhun ihon myötäiseen ilotteluun
    opiskelun ajaksi.

    Myös ympärillä oleva teollisuus omistaa/vuokraa
    lukuisia huoneistoja työsuhdeasunnoiksi.

    "Kallion asuntotilanne/hintasuhde palvelee maalta muuttavia opiskelijoita"

    Siis HALOO! Voi olla et se tosiaan "palvelee" sellasia opiskelijoita joille viesti mukaan vanhemmat ostaa (kaadettuaan sitä ennen metsää?) jälkikasvulle jonku yksiön mut siis Kallion hintasuhdehan on noin muuten törkeen kallis koska se on suosittua aluetta.

    Alle 500 euron ei yleensä lähden tollanen 27 neliön yksiö irtoomaan. Ei taida olla ihan opiskelijahinnoissa.

    Äänestä

entisenä kalliolaisena ja nykyisenä pakilalaisena kiinnitti huomio:
"pakilassa eniten alkuasukkaita" ?

jotenkin mulle kyllä alkuasukkaasta tulee mieleen ihan jotain muuta kuin mitä näen naapureissani

Äänestä
  • Alkuperäisiä Stadilaisia,en Afrikkalaisia.

    Äänestä

  • Eikö Pakilassa todellakaan asu joukoittain mustia alkuasukkaita?

    Äänestä

  • Alkuasukkaalla kirjoitti:

    Alkuperäisiä Stadilaisia,en Afrikkalaisia.

    Luulin, että Sörkassa.

    Äänestä

Kallio in kuten New Yorkin Green Village ?

Kaikki taiteellisesti suunnatut asuvat siella, ja siten kaupunki näyttää ihan eriltä kuin mikään muua osa .

Äänestä
  • ja Pelle Miljoona, Vaasankadun ikoni, tasoittaa
    jengien ja mustalaisten luotisadetta...

    No, tottahan se on, että siellä asuu Rock!

    Äänestä

  • Ehkä taiteellisesti suuntautuneita asuu jossain muuallakin, eikö. Tuskin ne on kaikki Kallioon hinkuneet. Jostain syystä siellä ainakin tuntuu asuvan tavattoman paljon juoppoja sekä että lyttynaamaisia, hampaattomia narkomaaneja. Ei mikään Shangri La varsinaisesti. Oli ehkä aikoinaan, mutta ajat muuttuu, Helsinki on mennyt piloille viimeisen 20 vuoden aikana, valitettavasti.

    Äänestä

  • Kalliossa asuu enemmän viinalle persoja rokkareita, kyllä. Viinalle persot vasemmistolaiset ja homppelit
    löytyvät samoista kapakoista. Muissa kapakoissa majailevat pelkästään viinalle persot.

    Äänestä

  • urheilija kirjoitti:

    Kalliossa asuu enemmän viinalle persoja rokkareita, kyllä. Viinalle persot vasemmistolaiset ja homppelit
    löytyvät samoista kapakoista. Muissa kapakoissa majailevat pelkästään viinalle persot.

    Miten

    kauan Kalliossa pitää pyöriä, että tuntee ns key miehet !

    Äänestä

  • avainkaulalapsi kirjoitti:

    Miten

    kauan Kalliossa pitää pyöriä, että tuntee ns key miehet !

    siitä tunnistaa peräröörin rassaajat.

    Äänestä

  • urheilija kirjoitti:

    Kalliossa asuu enemmän viinalle persoja rokkareita, kyllä. Viinalle persot vasemmistolaiset ja homppelit
    löytyvät samoista kapakoista. Muissa kapakoissa majailevat pelkästään viinalle persot.

    Muuten totta mutta homppleihin en ole kyllä törmännyt, tai mistä sen tietää, harva pitää kylttiä kaulassaan; hei olen homoseksuaali. Eikös urheilijat usein ole vähän hintahtavia? Varsinkin liikunnanopettajat-.-?

    Äänestä

  • avainkaulalapsi kirjoitti:

    Miten

    kauan Kalliossa pitää pyöriä, että tuntee ns key miehet !

    Miten kauan menee että kaduilla alkaa tulemaan " samat tyypit " vastaan ?

    Kuinka kauan asutaan keskimäärin Kalliossa ?

    Äänestä

  • urheilija kirjoitti:

    Kalliossa asuu enemmän viinalle persoja rokkareita, kyllä. Viinalle persot vasemmistolaiset ja homppelit
    löytyvät samoista kapakoista. Muissa kapakoissa majailevat pelkästään viinalle persot.

    Kalliossa asuu rock väkeä, enemmän kuin koko muussa Stadissa yhteensä !

    Äänestä

  • Helsinginkatu Rocks kirjoitti:

    Kalliossa asuu rock väkeä, enemmän kuin koko muussa Stadissa yhteensä !

    Se on hyvä että tuttuja asuu. Mä olen taksikuski ja mullakin asuu tuttuja kalliossa.

    Äänestä

  • Älä kuule viitti verrata jotain suhteellisen tylyä ja suomalaisittain tylsää (sittenkin) Kalliota mun rakkaaseen GREENWICH VILLAGEEN !

    Äänestä

Niin, eiköhän me ns. alkuperäiset stadilaiset budjata nykypäivänä jo ihan olosuhteiden pakostakin ihan missä päin vaan, osa vielä jopa pitkin rantsuja ilman kunnon koijaa. Tuskin sillä on mitään merkitystä tärkeintä kai on, että tulee itsensä kanssa toimeen niin tulee muidenkin kanssa. Eipä mekään olla voitu vaikuttaa siihen missä ollaan satuttu syntymään, täytys varmaan syyttää vanhempia, mutta sekin on myöhäistä. Hyvää Yötä.

Äänestä
  • Bamlaa snaju bonjaaja. Joo, kyll se nii o, ett
    miss vaa studuilee, polla föliss klaaraa.

    Hyvää huomenta...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Muihin kaupunginosiin kirjoitti:

Verrattuna,eniten muualta,maalta tulleita asustelee Kalliossa,hesarissa oli siitä juttu muutama vuosi sitten.Kallio on synkintä väriä,muihin alueisiin nähden,Pakilassa on eniten alkuasukkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu