Nyt kun tämä "Robin Hood" aka JSVP täällä spämmää näitä tekstejään, niin lainaan häneltä tätä yhtä kohtaa, jossa hän kertoo Ajatollah Ruhollah Khomeinin radiopuheesta. Kysyisin, että koskeeko tämä vain Shia-muslimeja? Ja kuinka moni muslimeista ylipäätänsä päätään hetkauttaa näille sodan lietsomisille?
Alempana lainaus Robin Hoodin teksistä:
"Allahin tahdon maanpäällinen tulkitsija. Imaami Ajatolla Ruhollah Khomein. Seuraava puhe pidettiin 12.12.1984 Qomissa, islamin pyhässä kaupungissa (Iranissa). Konferenssissa jossa oli läsnä 30 islamilaisen maan edustajat, tapahtuma ajoittui profeetta Muhammedin syntymäpäiväksi, ja se sekä radioitiin että televisioitiin, seuraavassa osa puheesta.
Jos sallitaan uskomattomien (infidels) jatkaa osaansa Maan (planeettamme) tuhoamisessa, tulee heidän moraalinen rangaistuksensa, joka heitä vähitellen kohtaa, vielä pahemmaksi. Jos me sen sijaan surmaamme uskomattomat, pysäyttääksemme heidän aktiviteettinsa, teemme heille itse asiassa palveluksen. Sillä siten heidän lopullinen rangaistuksensa (helvetissä) tulee lievemmäksi.
Se, että sallitaan uskomattomien elää, on samaa kuin että hyväksyy heidän toimintansa. Se, että surmaa heidät, merkitsee samaa kuin että Allahin – Luojan käskystä suorittaa kirurgisen toimenpiteen.
He jotka seuraavat Koraanin lakia, tietävät että meidän tulee totella Qissasin sääntöjä ja että meidän tulee tappaa. Sota on siunaus ihmiskunnalle ja maailmalle. Allah itse kehottaa miehiä lähtemään sotaan ja tappamaan. Koraani sanoo: Menkää ja taistelkaa kunnes kaikki korruptio ja tottelemattomuus jumalaista lakia kohtaan on hävitetty.
Ne sodat, joita profeetta – siunattu olkoon hänen sielunsa – kävi uskomattomia vastaan, olivat jumalallisia lahjoja ihmiskunnalle. Sen jälkeen kun olemme saaneet voiton tässä sodassa ( Irakia vastaan) tulemme käymään muita sotia ja taisteluja. Sillä tämä sota ei vielä riitä. Meidän tulee jatkaa taistelemista kunnes kaikki mädännäisyys ja tottelemattomuus islamin lakeja vastaan on loppunut koko maailmassa. Koraani sanoo: Sota – sota, kunnes voitto on saavutettu. Uskonto ilman sotaa on typistetty uskonto. Mikäli Isa – (Jeesus) - Allah Hänen sieluansa siunatkoon – olisi saanut elää hieman kauemmin, olisi Hänkin tarttunut miekkaan kuten Musa (Mooses) teki aikaisemmin. Ne hovi-mullahit jotka väittävät että sota on vastoin pyhän kirjamme lakeja ovat islamin vihollisia. Mutta Allah olkoon ylistetty, nuoret soturimme tottelevat hänen käskyjään ja lähtevät taistelemaan. He tietävät että uskomattomien tappaminen on ihmisen (siis muslimin) kaikkein jaloin tehtävä Allahin palveluksessa."

Vastaukset 52
Vanhimmat
Rushdielle annetun tappotuomion jälkeen. Joko se on muuten kumottu? Joko Iranista on tullut sivistysvaltio?
ahdas- ja kiihkomielinen pappishallinto. Mutta tuskin enää kovin pitkään. Kansa on siihen perinjuurin kyllästynyt ja se pysyy vallankahvassa vain kovien keinojensa ansiosta. Luultavasti sitä pelätään ja vihataan jo yhtä paljon tai enemmänkin kuin aikaisempaa shaahin hallintoa.
odottelen.
"Kansa on siihen perinjuurin kyllästynyt ja se pysyy vallankahvassa vain kovien keinojensa ansiosta. "
Ehdas- ja kiihkomielinen fundis voitti juuli presidentin paikan vaaleissa, jotka maassa järjestettiin. Vaaleissa oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Maltillinen oppositio hävisi.
Miten toiveesi ja todellisuus tässä(kään) sopivat yhteen?
...
???
Kyllä niin on, että islamista ei oikein saa otetta, kun se muuttuu jatkuvasti. Jatkuvasti tilanteen mukaan muuttuva luonne on tietysti hyvin edullista. Jonkinlaisia trendejä siinä kumminkin on, niinkuin "Allah tahtoo niin", arabialaisuus, länsimaisuuden vastustaminen, Koraani ym.
Jotain asiallista voisi aina panna, vaikka Aabraham kirjoittaakin häirintää. Siihen häirintään ei pida antautua mukaan, vaan se on katkaistava yhden tai kahden viestin jälkeen. Täällä on monia pitkiä ketjua JAJH-Aabraham, joita ei kannata availla.
Anteeksi vaan pieni välihuomautukseni. Jatketaan asiassa.
"Ehdas- ja kiihkomielinen fundis voitti juuli presidentin paikan vaaleissa, jotka maassa järjestettiin. Vaaleissa oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Maltillinen oppositio hävisi."
Diktatuureissa fundis usein voittaa yleiset vaalit? Vai johonkin aapoottiseen, muulle maailmalle tuntemattomaan lähteeseen, joka tukee väitettäsi?
Sellaiset tyrannit kuin esimerkiksi Iranin Ajatollah Khomeinin ja Iraki Saddam Hussein ovat "islamilaisia" johtajia.
Totuushan on päinvastainen. Kukaan näistä johtajista ei edes yritä ottaa islamia ideologiakseen, vaan he vain käyttävät islamilaisia sananparsia manipuloidakseen kansaansa.
Heillä on saman verran tekemistä islamin kanssa kuin Hitlerillä oli kristinuskon kanssa!
Itse asiassa Hitlerhän ei missään vaiheessa käyttänyt kristinuskoa perusteluna millekään teolleen. Itse asiassa hän aika avoimesti ilmaisi, ettei ole kovin myötämielinen kristinuskoa kohtaan (pakon alla jossain määrin kristinuskoa kuitenkin sieti, koska ei voinut kuitenkaan kaikkia vastaan hyökätä). Katsopas kun kristinuskon opit olivat aika lailla ristiriidassa hänen oppiensa kanssa.
Khomeini, Hussein, Bin Laden ja kumppanit sen sijaan ovat melkoisen avoimesti perustelleet tekosiaan islamilla. Sieltä kun koraanista ja itsensä Muhammedin elämästä löytyy melkoisen paljon tukea heidän toimilleen.
>>Itse asiassa Hitlerhän ei missään vaiheessa käyttänyt kristinuskoa perusteluna millekään teolleen.>>
Itse asiassa Hitler käytti hyvin avoimesti ja julkisesti myös kristinuskoa perusteena teoilleen. Se kuului hänen keinovalikoimaansa.
Teoksessan Mein Kampf hän kirjoitti: "Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojan edustajana. Torjuessani juutalaiset teen Herran työtä."
Vuonna 1941 hän kertoi kenraali G. Engelille: "Olen katolinen kuten ennenkin, ja olen aina oleva."
Hitlerin hallinto myös määräsi kaikkiin kouluihin pakolliset rukoushetket.
Ja niin edelleen.
Sen ohella hän haki ja sai runsaasti tukea mm. juutalaisvainoissa Saksan kirkoilta.
Eri asia on, oliko Hitler mikään kunnon kristitty.
entä George Bush sitten?
"islam".
Muuten tiedoksi: Aatu ei edes väittänyt edustavansa kristinuskoa, joten vertailusi on yhtä harhaanjohtavaa kuin esimerkiksi Aapon esittämät. Aatu nimen omaan halveksi kristittyjä ja kristinuskoa.
Jos tosiasiat sinua kiinnostaisivat, tutustuisit asioihin ennen "asiallisia" kommenttejasi. Mutta kun ei, niin ei.
- Itse asiassa Hitler käytti hyvin avoimesti ja julkisesti myös kristinuskoa perusteena teoilleen.
- "Olen katolinen kuten ennenkin, ja olen aina oleva."
Tässä ei ilmene, miten Hitker olisi käyttänyt kristinuskoa perusteena teoilleen.
Hän otti kristinuskon hyvää mainetta ja suosiota itselleen, mutta ei voinut perustella tekojaan kristinuskolla.
Muslimiterroristit sensijaan saavat paljon perusteluja teoilleen islamista, koska islamin perustaja oli myös terroristi. Koska hän tappoi suuret määrät ihmisiä peloitustarkoituksessa, terrorismi oli eräs hänen menetelmistään.
"Teoksessan Mein Kampf hän kirjoitti: "Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojan edustajana. Torjuessani juutalaiset teen Herran työtä." "
Tässä Aatu nimen omaan viittaa Volksgeistiin ja "luonnon jumalaan", ei Raamatun opetuksiin.
"Vuonna 1941 hän kertoi kenraali G. Engelille: "Olen katolinen kuten ennenkin, ja olen aina oleva." "
Lähde?
"Sen ohella hän haki ja sai runsaasti tukea mm. juutalaisvainoissa Saksan kirkoilta. "
Senkä takia niin moni kirkonmies päätti päivänsä keskitysleirillä? Mistä tämä "tieto" Saksan kirkon tuesta on peräisin? Vai tarkoitatko sitä "Saksan kirkkoa", jonka natsit itse perustivat?
voinut perustella. Ehkeivät minunkaan mielestäni hänen perustelunsa olleet pätevät.
Mutta monien Hitlerin aikalaisten mielestä hänen perustelunsa olivat pätevät. Ja hän käytti niitä hyvin avoimesti ja julkisesti.
***
>>Muslimiterroristit sensijaan saavat paljon perusteluja teoilleen islamista, koska islamin perustaja oli myös terroristi. Koska hän tappoi suuret määrät ihmisiä peloitustarkoituksessa, terrorismi oli eräs hänen menetelmistään.>>
Jos Muhammed oli "terroristi", silloin suurin piirtein kaikki muutkin hänen aikalaisensa valtiomiehet ja sotapäälliköt sekä suuri osa kristillisten kirkkojen johtohenkilöistä olivat "terroristeja" ja samoin suuri osa valtiomiehistä ja sotapäälliköistä tähän päivään asti ja useat tälläkin hetkellä. Muhammedin valtiota rakentaessaan käyttämät keinot olivat sellaisia, millaisia tuolloin käytettiin ja millaisia käytetään yhä. Muhammedhan oli paitsi profeetta myös valtiomies ja sotapäällikkö.
Jeesus ei Raamatun mukaan ollut "terroristi" ( vaikkakin Raamattu viittaa siihen, että hän oli "terroristi" Pontius Pilatuksen mielestä), mutta eipä hän ollut myöskään sen paremmin valtiomies kuin sotapäällikkökään. Kristinuskon suuret levittäjät ja vakaannuttajat harrastivatkin sitten "terrorismia" sitäkin enemmän - ja heidän toimistaan on riittänyt perusteluita ja noudatettuja esimerkkejä myöhemmillekin ajoille.
Aleksandriasta Auschwitziin. Suosittelisin myös perustietojen hankkimisesta Kolmannesta Valtakunnasta. Ne kuuluvat yleissivistykseen, vaikkei historiaa erityisesti harrastaisikaan.
PS. Saksan kirkoilla tarkoitan erityisesti Saksan protestanttisia maakirkkoja. Tutustuppas tuon ajan Saksan piispojen lausuntoihin ja kirjoituksiin.
PSS. Erityisen _moni_ kirkonmies ei päättänyt päiviään keskitysleireillä. Mutta toki oli myös sellaisia, jotka asettuivat vastustamaan Hitlerin & co. toimintaa. Valitettavasti he olivat vain pisara meressä.
tunnen Saksan ja Saksan kirkon historiaa paljon paremmin kuin sinä. Eipä tässä muuta. Naljailusi ei muuta tosiasioita.
Viesteistäsi päätellen.
Minä olen suorittanut FM tutkintoni pääaineenani yleinen historia. Mikä on sinun auktoriteettisi historian alalla? Luja usko?
Vai onko tämä taas lapsellista? Eihän sinulla mitään ollut oikeustieteen alaltakaan esittää.
>>Jos Muhammed oli "terroristi", silloin suurin piirtein kaikki muutkin hänen aikalaisensa valtiomiehet ja sotapäälliköt sekä suuri osa kristillisten kirkkojen johtohenkilöistä olivat "terroristeja" ja samoin suuri osa valtiomiehistä ja sotapäälliköistä tähän päivään asti ja useat tälläkin hetkellä. Muhammedin valtiota rakentaessaan käyttämät keinot olivat sellaisia, millaisia tuolloin käytettiin ja millaisia käytetään yhä. Muhammedhan oli paitsi profeetta myös valtiomies ja sotapäällikkö.
Tässä paljastat taas (sens..tu) tietosi yhteiskunnan toiminnasta.
On tylsää kerrata yksinkertaisimpia perusasioita, mutta sinun vuoksesi se pitää tehdä.
Ero Muhammedin ja valtiomiesten ja sotapäälliköiden välillä on se, että hyvät valtiomehet ja sotapäälliköt toimivat lain mukaan. Muhammed ei toiminut lain mukaan, vaan omien mielijohteidensa mukaan. Niin tekevät rikolliset ja terroristit. Nyt on oikeidessa tuomittavina Miloshevits ja Saddam Hussein. He eivät tehneet lain mukaan.
Koraani pitäisi olla muka lakikirja. Se on muka taivaasta annettu laki kaikille kansoille kaikiksi ajoiksi. Kuitenkaan sitä ei pidetä lakina missään valtakunnassa. Se ei kelpaa.
>>Muhammedhan oli paitsi profeetta myös valtiomies ja sotapäällikkö.
Muhammedia ei mainita nykyään suurena profeettana, valtiomiehenä ja sotapäällikkönä. Toiset ovat olleet parempia. Muhammed oli vain pikkutekijä, joka teki hyvin hankalan uskonnon ihmisten kiusaksi.
>>Muhammedin valtiota rakentaessaan käyttämät keinot olivat sellaisia, millaisia tuolloin käytettiin ja millaisia käytetään yhä.
Keinot olivat sellaisia, kuin Hitler, Stalin, Saddam Hussein ja Miloshevits käyttivät. Siihen sarjaan Muhammed kuuluu. Kyllä heilläkin on ollut kannattajansa ja on yhä. Hitler ja Stalin olivat vallan loistavia aikoinaan. Ei heitä uskallettu yhtään arvostella, pikemminkin jumaloitiin.
Islam levitettiin sodilla. Jos arabit olisivat epäonnistuneet sotaretkillään, heidän uskonnostaan ei olisi tullut mitään. Kun islam voitettiin Euroopassa ja häädettiin pois, islamista ei tullut Euroopan uskontoa.
Islamin uskonto oli hyvin edullinen sotaretkillä, kun se lupaa taivaalliset palkinnot heti sodissa surmatuille. Nykyäänkin he ovat ihailtuja "köyhän miehen risteilyohjuksia." Hulluus on ollut sodissa hyvä ominaisuus.
...
http://www.amaana.org/ismailim.html
Mitäpä muhammettilaisilla sitten on valittamista? Miksi eivät länsimaalaiset tulvi heidän maihinsa?
Onhan maailman vaikutusvaltaisin mies niihin perintönsä jättänyt.
aikoinaan muslimimaihin kiväärien ja tykkien kanssa ja valloittivat Turkkia lukuunottamatta ne siirtomaikseen.
Sitten tulvivat niistä pois, kun muslimimaat itsenäistyivät.
perusteluja väitteillesi, sen osoittaminen siis on lapsellista. No, tarkastelkaamme vähän tieteellisemmin kykyjäsi historiantutkimuksen alalla: Mikä on ensimmäinen asiavirhe Kuparisen "Alexandriasta Auschwitziin" teoksen leipätekstiosassa?
Odottelen mielenkiinnolla tietojesi tason esittämistä tämän "yleissivistävän" teoksen kohdalla. En usko olevani ainoa.
koska poistat jatkuvasti viestini ja spammaat sitten oman viestisi uudestaan.
perusteluja väitteillesi, ja sen osoittaminen siis on lapsellista. No, tarkastelkaamme vähän tieteellisemmin kykyjäsi historiantutkimuksen alalla: Mikä on ensimmäinen asiavirhe Kuparisen "Alexandriasta Auschwitziin" teoksen leipätekstiosassa?
Odottelen mielenkiinnolla tietojesi tason esittämistä tämän "yleissivistävän" teoksen kohdalla. En usko olevani ainoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000012214964
Älä valehtele. Miten JAJH pystyisi poistamaan viestejä? Montako vastaustasi on poistettu?
Poistaa oman vistinsä, jolloin jäljessä oleva viesti poistuu myös. Sitten spammaa oman viestinsä uudestaan. Kas, siinä onkin JAJHin visti uudella lähestysajalla ja vastaus on hävinnyt.
>>Montako vastaustasi on poistettu? >>
Lukuisia. Sitten JAJHin viesti on ilmestynyt uudestaan uudella lähetysajalla varustettuna. Joskus olen kirjoittanut vastauksen uudestaan, mutta kas - taas sama on toistunut.
Tuo kertomasi mahdollisuus sensurointiin oli hyvinkinkin mielenkiintoinen, kiitos tiedosta. Itse en rekisteröimättömänä ole moisesta tiennyt vaan luullut aina sensuurin olevan sheriffin aikaansaannosta.
Pitänee katsoa aina edelläkirjoittelevien nimet muistiin, jotta oppii tunnistamaan sensuurigurut.
Viestien poistaminen on hyvin huono juttu, koska pitkätkin ketjut voidaan poistaa. Silloin kirjoittelussa ei ole enää mitään mieltä. Tämä uudistus on aivan epäonnistunut.
Kuitenkin voit tehdä asiasta uuden avauksen. Tämä asia olisi ratkaistava, ettei jää epäselvyyttä.
>>Pitänee katsoa aina edelläkirjoittelevien nimet muistiin, jotta oppii tunnistamaan sensuurigurut.>>
Itse olen jo gurut löytänyt. En olisi viitsinyt asiasta huomauttaa, mutta tuntuu hassulta, kun vastauksia vaaditaan, kirjoitan vastauksen, sitten vastaukset katoavat ja sama vaatimusteksti ilmestyy jonkin ajan päästä uudestaan uudella lähetysajalla varustettuna. Ja kuitenkin sama rekisteröity nimimerkki valittaa sensuurista vähän väliä.
Ei tänne kuolemattomia tekstejä kirjoitella. Jos joku haluaa poistaa saamiaan vastauksia, siitä vaan. En ainakaan omia tekstejäni sure.
>>Mitäpä tuolla väliä.
Täytyy sitten uskoa, että sinä et tiedä. JAJH on voittanut. Hän oli oikeassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000012206123
Et myöskään tunnustaa kykenemättömyyttäsi vastata. Ei yllätä.
Olen lukuisia kertoja kysynyt Aapolta, mistä islaamia koskevasta asiasta hän itse haluaisi keskustella, ja miksi hän ei avaa säiettä ko. aiheesta. Aapo ei osaa vastata edes siihen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000012228087
Ja kaiken lisäksi mies vielä valittelee jatkuvasti sensuurista...
Rehellisyyttä...
Kirjoittanut: Aabra-ham 29.11.2005 klo 15.20
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000012228087
Ja kaiken lisäksi mies vielä valittelee jatkuvasti sensuurista...
Ajettiin pois. Hyvänä esimerkkinä Algerian sota, joka päättyi 1962. Ajettiin siis muukalaiset maahanmuuttajat pois, koska eivät sopetuneet eivätkä osanneet käyttäytyä.
Et myöskään tunnustaa kykenemättömyyttäsi vastata. Ei yllätä.
Olen lukuisia kertoja kysynyt Aapolta, mistä islaamia koskevasta asiasta hän itse haluaisi keskustella, ja miksi hän ei avaa säiettä ko. aiheesta. Aapo ei osaa vastata edes siihen. Sen sijaan hän itkee, että hänen sikailunsa poistetaan. No, kultakin kykyjensä mukaan...
Rehellisyyttä...
Kirjoittanut: Aabra-ham 29.11.2005 klo 15.20
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000012228087
Ja kaiken lisäksi mies vielä valittelee jatkuvasti sensuurista...
Et myöskään tunnustaa kykenemättömyyttäsi vastata. Ei yllätä.
....
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000012228087
...
Et myöskään tunnustaa kykenemättömyyttäsi vastata. Ei yllätä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000012259416
Ei siis edelleenkään vastausta. Et myöskään tunnustaa kykenemättömyyttäsi vastata. Ei yllätä.