Tähän astisten esitysten perusteella Agnes ja Pete ovat kirkkaasti loppufinaalissa!
Agnes on koskettanut esityksillään alusta asti. Kaunis, persoonallinen ja tumma ääni, ihastuttava lavasäteily ja aito into esiintyä. Antaa itsestään joka kerta kaikkensa, ei teeskentele.
Pete on eniten kehityskelpoinen, parantanut semifinaaleista enemmän kuin kukaan koskaan koko Suomen Idols-kilpailuissa. Myös Petellä on valtavaa innostusta esityksissään, sekä energiaa ja rohkeutta ottaa yleisö mukaan.
Näistä kahdesta toivon tällä hetkellä ainakin Agnesin voittavan, mutta myös Petelle kuuluu paikka loppuun asti, ellei ala nyt pahasti floppaamaan.
Ilkasta, Katrista ja Hennasta tällä hetkellä finaaliesityksien perusteella KATRI on heikoin lenkki. Ilkkakin on melko väritön. Riippuu seuraavasta finaalista kenen näistä kolmesta pitäisi pudota, mutta joku näistä sen pitää olla.
AGNES JA PETE - FINAALIKAKSIKKO!
5
337
Vastaukset
- samaa
mieltä, mutta Ilkan toivoisin sijoittuvan kolmanneksi tai toiseksi.
- samaa
mieltä ap:n kanssa. Näin on nimittäin näreet.
- jee
Pete ei ole erityisemmin parantanut suorituksiaan, vaan lähinnä loistanut tasaisella varmuudellaan. Ainoa missä hän on selvästi parantanut, on suosio tuomareiden keskuudessa. Veikkasin finaalikaksikoksi Peteä ja Katria jo ennen finaaleja, ja samassa arviossa pysyn edelleen... toivoisin voittajaksi Peteä, joka varmasti jaksaisi tehdä riittävästi töitä idolina.
- Joy
Aivan samaa mieltä sun kanssasi. Molemmat ovat nimenomaan ansioituneet lauluäänensä kanssa.
Agnesin vahva, omaperäinen lauluääni korvaa vielä hieman epävarmaa esiintymistä.
Petellä taas esiintyminen täydentää perushyvää, mutta kantavaa ääntä. - em.
täääysin samaa mieltä, katri pois!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673