"Evousko"

Tätä palstaa seuraamalla luulisi, että kysymys on jostain suuremmankin luokan kalabaliikista. Kysymys on kuitenkin ensisijaisesti muutaman kreationistiuskovan mekkalonnista (selviää pingaamalla helposti!), johon evoluutiosta tietävät vastaavat huvikseen ja piruuttaan, tai lapsellisuuttaan väittelystä innostuen. Tästä kreauskovaiset taas sitten saavat vettä myllyynsä.

Kuinka moni sanomalehti ottaisi tällaista keskustelua mielipidesivuilleen? Sopii kokeilla! Netti on onnettomien mölisijöiden persereikä tässä suhteessa.

Serverin käsite tieteestä selviää tämän palstan sijoittamisesta Tiede-foorumiin. Ei älynhäiväänkään, saati käsitystä tieteestä!

Kreationistit ovat luoneet käsitteen "evousko" antaen ymmärtää, että evoluutioteoriaa toistaiseksi (kunnes se tieteen kriteerien mukaan kumotaan/täydennetään) totena pitävät olisivat samalaisia hihhuleita kuin he itse. Olettamuksena on, että kun itse on jonkin sortin uskova, niin toista mieltä olevan on oltava samalla vakaumuksella yhtä kahjo, "evouskova". Kysymys on kuitenkin eri asioista.

Evoluutioteoria on tiedettä ja kreationismi uskontoa. Näillä ei ole tekemistä toistensa kanssa, vaikka joku yksityinen tiedemies harrastaisi yksityielämässään mitä tahansa uskoa. Hänen tieteelliisiä tuloksiaan ei arvioida henkilökohtaisen uskonnollisen käsityksen perusteella.

Esim. Newton, paitsi ollen toivoton tosikko, käytti suuren osan aikaansa uskonnollisiin pohdiskeluihin ja alkemiaan. Näistäkö hänet tunnetaan?

Silloin on kyllä syytä todella ärähtää, jos kreationismin tapaisia käsityksiä vaaditaan opetettavaksi pikkulasten aivopesemiseksi.

Siis Hesarin, Aamulehden, Turun Sanomien ja maakuntalehtien yleisönosastoihin uskoinenne mielipiteinenne,arvoisat kreationistit! Miksi teitä ei siellä näy?

"Evouskoa" ei ole olemasaa, koska evoluutioteoria ei ole uskonoppi.
11839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olet aivan oikeassa, kinaaminen on kuitenkin ylivoimaisen hauskaa... joillekkin.

Äänestä

OIkeastaan ID-fanaatikkojen kanssa väittely on kuin lapsen kanssa riitelyä jostakin päivänselvästä asiasta: lapsi tietää olevansa väärässä mutta väittää vastaan koska väittelyn todellinen syy on, että lapsi haluaa osoittaa siten itsenäisyyttään aikuisesta. Tämän palstan ID-iootithan pauhaavat koko ajan siitä, että tieteellä on jokin omituinen "valta" jota se käyttää johonkin. Mihin? Uskovaisten sortamiseenko? Kyllä noille autokyyti kelpaa, samoin antibiootit!

Äänestä

Täällä on kiva väitellä, saa ihan kunnon naurut aika ajoin kun joku kreationisti yrittää uhmata tiedettä :D

Äänestä

Pystytkö sinä pingaileen täällä IP:t esille ?

Äänestä
  • Sitä minäkin jäin ihmettelemään..

    Äänestä

"Kysymys on kuitenkin ensisijaisesti muutaman kreationistiuskovan mekkalonnista (selviää pingaamalla helposti!)"

Pingaamalla selvitetään tietoyhteyden toimivuutta. Serverin pitäjä tietää koska tcp-yhteys toimii ip-numeroilla.

Ilmeisesti tietosi evoluutiostakin ovat yhtä heikolla tasolla, kuin tämäkin väite pingaamisesta.

Äänestä
  • Olet osittain oikeassa. Pikatestillä oma dynaaminen osoitteesi kirjoitushetkellä oli 196.xxx.yyy.67. x:t ja y:t jääköön mainitsematta.

    Sinun tietoasi evoluutiosta kaivattaisiin! Älä sorru lillukanvarsiin!

    Äänestä

  • Happonen kirjoitti:

    Olet osittain oikeassa. Pikatestillä oma dynaaminen osoitteesi kirjoitushetkellä oli 196.xxx.yyy.67. x:t ja y:t jääköön mainitsematta.

    Sinun tietoasi evoluutiosta kaivattaisiin! Älä sorru lillukanvarsiin!

    vaihtuu ainakin tämän tästä. Sen perusteella ei voi tehdän mitään johtopäätöksiä, vaikka sen saisikin jollakin konstilla selville.

    Äänestä

  • ip-osoite kirjoitti:

    vaihtuu ainakin tämän tästä. Sen perusteella ei voi tehdän mitään johtopäätöksiä, vaikka sen saisikin jollakin konstilla selville.

    ... mutta servereittäin tietyssä välissä, ja palaa uudelleen samalle käyttäjälle joskus, useimmiten aika usein.
    Jos analysoit tuhat tähän ryhmään tullutta viestiä, niin ne keskittyvät HYVIN todennäköisesti muutamalle samalle henkilölle. Minäkin tein sen piruuttani toisen palstan kahjojen suhteen. Helppo laatia laatia seurantaan. Numerot eivät dynaamisessa osoitteessa muutu kovin paljon. Hakkerointi ihmisten kotikoneille ei kiinnosta, jos siitä olet huolissasi.

    Äänestä

Katso otsikko!

Äänestä
  • Kretiatonismi ja muu sensukuinen huuhaa on satua pahempaa. Sillä yritetään vahingoittaa tietoa ja ihmistä, eläimiä ja elämää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Descartes Jr. kirjoitti:

Tätä palstaa seuraamalla luulisi, että kysymys on jostain suuremmankin luokan kalabaliikista. Kysymys on kuitenkin ensisijaisesti muutaman kreationistiuskovan mekkalonnista (selviää pingaamalla helposti!), johon evoluutiosta tietävät vastaavat huvikseen ja piruuttaan, tai lapsellisuuttaan väittelystä innostuen. Tästä kreauskovaiset taas sitten saavat vettä myllyynsä.

Kuinka moni sanomalehti ottaisi tällaista keskustelua mielipidesivuilleen? Sopii kokeilla! Netti on onnettomien mölisijöiden persereikä tässä suhteessa.

Serverin käsite tieteestä selviää tämän palstan sijoittamisesta Tiede-foorumiin. Ei älynhäiväänkään, saati käsitystä tieteestä!

Kreationistit ovat luoneet käsitteen "evousko" antaen ymmärtää, että evoluutioteoriaa toistaiseksi (kunnes se tieteen kriteerien mukaan kumotaan/täydennetään) totena pitävät olisivat samalaisia hihhuleita kuin he itse. Olettamuksena on, että kun itse on jonkin sortin uskova, niin toista mieltä olevan on oltava samalla vakaumuksella yhtä kahjo, "evouskova". Kysymys on kuitenkin eri asioista.

Evoluutioteoria on tiedettä ja kreationismi uskontoa. Näillä ei ole tekemistä toistensa kanssa, vaikka joku yksityinen tiedemies harrastaisi yksityielämässään mitä tahansa uskoa. Hänen tieteelliisiä tuloksiaan ei arvioida henkilökohtaisen uskonnollisen käsityksen perusteella.

Esim. Newton, paitsi ollen toivoton tosikko, käytti suuren osan aikaansa uskonnollisiin pohdiskeluihin ja alkemiaan. Näistäkö hänet tunnetaan?

Silloin on kyllä syytä todella ärähtää, jos kreationismin tapaisia käsityksiä vaaditaan opetettavaksi pikkulasten aivopesemiseksi.

Siis Hesarin, Aamulehden, Turun Sanomien ja maakuntalehtien yleisönosastoihin uskoinenne mielipiteinenne,arvoisat kreationistit! Miksi teitä ei siellä näy?

"Evouskoa" ei ole olemasaa, koska evoluutioteoria ei ole uskonoppi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu