AamuTV:n pohjoiskorealaisiin mittoihin yltänyt USA:n ja G.Bushin vastaisuus sai aivan naurettavia piirteitä.
Sossu Petri Sarvanmaa kävi läpi WTC iskuista aina tähän päivään läpi lähes kaiken negatiivisen, mikä 15 minuutissa ehti suoltaa.
Toimittaja(sdp) säesti ja kannusti toveri Sarvanmaata lähes kliimaksiin USA vihassaan.
Tasapuolisuudesta ei ollut puhettakaan. Asian ydin oli saada 15:een minuuttiin mahtumaan niin paljon kuin mahdollista USA vihaa. Toimittajapari ja Sarvanmaa suorastaan kiehuivat vihassaan. Kyse ei enään ollut mistään hienovaraisesta vihjailusta eikä propagandisesta aivopesusta, vaan uutisointi oli suora hyökkäys USA:ta ja Bushia vastaan.
Vaikutti kuin Suomi olisi sodassa USA:aa vastaan.
Tähän on tultu Haloslandiassa, ja kai USA vastaisuudella on merkitystä presidentinvaaleihin.
Halonenhan tunnetusti vihaa USA:ta. Käsky näin röyhkeään vihanlietsontaan maailman ainoaa supervaltaa vastaan on tullut vähintäänkin toveri E.Tuomiojalta.
Tämän punikkiparivaljakon tiedämme jo heidän nuoruudestaan.
Halonen oli tunnustamassa v.1970 kommunistista diktatuuria(DDR) mieluummin, kuin demokraattista Saksan Liittotasavaltaa.
Tuomiojasta riittää kun mainitsee vain Hella Wuolijoen.
AaamuTV oli kuin maailmassa ei olisi sellaisia diktatuureja kuin naapurimme Venäjä, komm. diktatuuri Kiina,Iran, P-Korea,Tshetsenia,Afrikka jne.
Vai oliko USA viha osin vastapainona Kiinan myrkkykatastrofiin, joka vaikuttaa välittömästi 9 miljoonaan ihmiseen.
AamuTV:n käsittämätön USA vastaisuus
35
1728
Vastaukset
- mahdollisimman paljon
että pelokkaimmat palaavat takaisin Virallisen Totuuden hiirimäiseen ruotuun !
Netti on valtaa pitäville puoluetovereille pahin mahdollinen uhka. Kansalaisten vapaa sana on ainoa mahti mikä voi heidät asemastaan syrjäyttää. Ja kansa lukee ja viisastuu.
Alkaa ajatella omilla aivoillaan. Huomaa että vuosikymmenet heille on syötetty, virallisista tuuteista, pelkkää propagandaa ja roskaa ! Samalla kun puoluetoverit ovat kähmineet isot rahat ja optiot omiin taskuihin, kansan pusseista !
Nyt on viimeisen taiston aika, vielä on ihmisten herääminen mahdollista keskeyttää. Ettei vain kävisi niin kuin Itä-Blokissakin kävi, Karpaattien Neroa myöten, siinä joutui teoistaan kansalle vastaamaan, hengellään !- sanomasi
Kansan raivo on tukahdutettu, mutta se yltyy koko ajan!
- Huolestunut.......
Supon yksikön päällikön Paavo Selinin lausunto Suomen rahoittamasta tuesta islamilaisterroristeille.
Ei yltänyt Ylen uutisiin.
Kyseessä on epäiltynä jopa suomalaisia, mutta rahoittajien(mm.keräykset)pääosa on tänne tulleita pakolaisia. Muslimeja.
Pakolaispolitiikkaa vähänkin negatiivisesti vihjaavat uutiset vaietaan tai kielletään. On tämä aina menoa. Perkele ! - hoitsu
Tunnevammaiset oikeistolaiset eivät suostu hyväksymään TOSIASIOITA!
Tietysti muistin lyhyyskin auttaa usanistia pysymään "uskossaan"!
Tulet pettymään pahemman kerran!- Valhetta suollat
montako viestiä aiot vielä kirjoittaa?
Miten tämä vallankaappauksenne etenee? Joko keskitysleirejä on alettu rakentaa? - hoitsu
Valhetta suollat kirjoitti:
montako viestiä aiot vielä kirjoittaa?
Miten tämä vallankaappauksenne etenee? Joko keskitysleirejä on alettu rakentaa?CIA on rakentanut ne sun keskitysleiris!
Jos muuta väität, on lääkinnän lisäys ainoa mahdollisuus kohdallasi(jos sekään...)!!! - Kommunismi on saatanasta
hoitsu kirjoitti:
CIA on rakentanut ne sun keskitysleiris!
Jos muuta väität, on lääkinnän lisäys ainoa mahdollisuus kohdallasi(jos sekään...)!!!Toivottavasti vielä oikein kärvistelevät sua siellä helvetin tulessa! Te saatte aikaan vain tuhoa, tuhoa, tuhoa. Puhdasta valhetta on ideologianne!
- Utelias
Kommunismi on saatanasta kirjoitti:
Toivottavasti vielä oikein kärvistelevät sua siellä helvetin tulessa! Te saatte aikaan vain tuhoa, tuhoa, tuhoa. Puhdasta valhetta on ideologianne!
Missä olet saanut turpiisi kommareilta ja kuinka usein?
- HuanÅhappi
Kiva linkki Freedomista mallia ala Bush
http://www.rainews24.rai.it/ran24/inchiesta/en/body.asp PUTKEN päästä näkyy?Onko se samanlainen Rädyn keihään lento,siis samalainen PUTKI?
- saanut tiedon, >
Kerro reppahousu mistä olet saanut tiedon, >
”diktatuureja kuin naapurimme Venäjä, komm. diktatuuri Kiina, Iran, P-Korea, Tshetshenia, Afrikka jne.”
< näiden valtioiden asioista. - Tony.Blair
Tässä nyt sotketaan hieman asioita. Tuskinpa WTC:stä on mitään positivista sanottavaa, vaan ehkäpä pikemminkin Bushin hallinnon toteuttama asioiden todellisen kulun salaaminen alkaa viimein paljastua. Eivät edes amerikkalaiset ole niin tyhmiä (vaikka ovat hyvä kouluesimerkki siitä, miten länsimaisen valtion kansalaiset voidaan aivopestä hallituksen tahdon mukaisesti), että uskoisivat aivan mitä tahansa.
Tällä uutisoinnilla ei ole mitään tekemistä SETA/DDR-Halosen kanssa.
DDR oli ”demokraattinen” valtio niin kuin sen saksankielinen nimikin, Deutsche Demokratische Republik, kuuluu.
USA:ta voi ja pitääkin arvostella, vaikka ei nyt olisikaan Stasi-Halosen kannattaja.- Jauhat paskaa!
Tunge se murhasysteemi DDRs perseesees. Kumpa olisitkin syntynyt sinne ja tapettu siellä!
- john
Jauhat paskaa! kirjoitti:
Tunge se murhasysteemi DDRs perseesees. Kumpa olisitkin syntynyt sinne ja tapettu siellä!
Juuri tätä tarkoitin,kun kirjoitin tolvanoista. Eihän teiltä US-faneilta voisi muuta odottaakaan. Myöntäkää viimein totuus.
- Teillä on kusinen loppu
john kirjoitti:
Juuri tätä tarkoitin,kun kirjoitin tolvanoista. Eihän teiltä US-faneilta voisi muuta odottaakaan. Myöntäkää viimein totuus.
on suuri valhe. Näin on ollut aina. Kaikki kommariyhteiskunnat ja sosialistidiktatuurit ovat perustuneet SUUREEN VALHEESEEN, jossa yksilönoikeudet on poljettu ja tukahdutettu ja yksilöstä on tehty järjestelmän osanen. Toisinajattelijoita on systemaattisesti tapetttu ja viety vankileireille.
Olette saatanan kätyreitä. Te ette ole ihmisiä, te olette puhdasta pahuutta. Toivottavasti palatte helvetin tulessa.
Onneksi Eurooppa on herännyt ja Suomikin herää. Teillä kommareilla ei ole mitään toivoa. Muuttakaa vaikka Pohjois-Koreaan. - hoitsu
Teillä on kusinen loppu kirjoitti:
on suuri valhe. Näin on ollut aina. Kaikki kommariyhteiskunnat ja sosialistidiktatuurit ovat perustuneet SUUREEN VALHEESEEN, jossa yksilönoikeudet on poljettu ja tukahdutettu ja yksilöstä on tehty järjestelmän osanen. Toisinajattelijoita on systemaattisesti tapetttu ja viety vankileireille.
Olette saatanan kätyreitä. Te ette ole ihmisiä, te olette puhdasta pahuutta. Toivottavasti palatte helvetin tulessa.
Onneksi Eurooppa on herännyt ja Suomikin herää. Teillä kommareilla ei ole mitään toivoa. Muuttakaa vaikka Pohjois-Koreaan.Raskas fyysinen työ räkäleikkiesi sijaan voisi palauttaa sinut maan pinnalle!
Meinaan: KOMMUNISMIA EI OLE VIELÄ MISSÄÄN TOTEUTETTU!
Diktatuureja on sensijaan ollut sekä vasemmisto, että oikeistolaisia.
Molemmat yhtä huonoja vaihtoehtoja! - Vasurit valehtelee koko ajan
hoitsu kirjoitti:
Raskas fyysinen työ räkäleikkiesi sijaan voisi palauttaa sinut maan pinnalle!
Meinaan: KOMMUNISMIA EI OLE VIELÄ MISSÄÄN TOTEUTETTU!
Diktatuureja on sensijaan ollut sekä vasemmisto, että oikeistolaisia.
Molemmat yhtä huonoja vaihtoehtoja!Kommari. Tukehdut kohta omiin valheisiisi!
- bart
Vasurit valehtelee koko ajan kirjoitti:
Kommari. Tukehdut kohta omiin valheisiisi!
kokolailla sokea!
Eipäs-juupas- väittely on osaamisesi huippu!
Olet pelkkä palstaterroristi!
- Sivusta seurannut
Mikä ihmeen pyhä lehmä toi usa on,jota
ei saisi arvostella.
Jos joku arvostelee, heti vertaus "kyllä
ne venäjällä,kiinassa tai jossain muuallakin
tekee sitä sun tätä.
Ihan kuin niiden virheet oikeuttasi usa:n
valehtelemaan,kiduttamaan,murhaamaan,tms.
Siellähän ei virheitä tunnetusti tehdä. - Sossujen vallankaappaus
Sosialistit on kaapanneet vallan Suomen mediassa. Näkyyhän se kaikkialla! Jopa MTV3 on yksi saatana kommarikanava!
Nyt pitäisi järjestää massiivinen vastarintaliike! SAATANA!
Neukkupropagandaa suoltavat. Tuo USA-vastaisuus on ihan samaa paskaa, mitä Neuvostoliitossa suollettiin! Sinne se pohjautuu! - Saatanan komukat!
Kohta on kommareiden lähtö lähöllä! Diktatuureja ovat vain rakastaneet, haluavat Suomesta samanlaisen murhasysteemin.
Te ette varmaan usko, mutta kohta se tapahtuu Suomessakin. Kommareiden valta murtuu- LOPULLISESTI! - john
Avaaja katsoi P Sarvanmaan raportin "USA.vastaiseksi" Mikähän siinä oli USA-vastaista? Joka ainoa sana oli täyttä totta.Ymmärrän toki Bushin politiikan hyväksyjät.Heidän maailmansa kuva on Hollywoodin luoma "kauniit&rohkeat". Kun nämä muutama US-fani eivät voi luopua idoleistaan, he kääntävät poikkeuksetta asiat Pohjois-Koreaan,venäjään,Kiinaan,DDR on näiden onnettomien kohteena vieläkin.Sääli,ei tuollaisten tolvanoiden kanssa voi aloittaa rakentavaa keskustelua.
- Valhetta suollat
paasaa. Oletkin kommari ehtinyt jo kirjoittaa monta viestiä, jotta totuus alhaisesta kommaripropagandastanne vääristyisi.
Teillä kaikilla on kusinen loppu! - hoitsu
Valhetta suollat kirjoitti:
paasaa. Oletkin kommari ehtinyt jo kirjoittaa monta viestiä, jotta totuus alhaisesta kommaripropagandastanne vääristyisi.
Teillä kaikilla on kusinen loppu!on vakava todellisuuspakoisuus!
Yritä syödä ne rauhoittavat niinkuin lääkäri on määrännyt ja koeta ymmärtää, ettet ikuisesti voi elää niissä likaisissa pilvilinnoissasi
- Aivopestyjä kaikki
On Tampereella neukkupropagandalla aivopesty robotti. Kun kerran aivopestään on aina aivopesty. Ei heillä ole enää toivoa. Neukkurobotteja ovat kaikki, generaattorina patologinen USA-viha! Katsokaa heidän silmiään. Ovatko ne ihmisen silmät? Eivät ole. Hullun kiilto niissä on!
Kuuluisivat samaan mausoleumiin Leninin kanssa.- john
Onko todella niin,että ei löydy ainoatakaan USA.n politiikan kannattajaa,joka kykenisi asialliseen keskusteluun?? Vaikka teitä ei ole käsittääksen montakaan,olisin luullut löytyvän edes sen ainoan. Käsittämättömiä vertauksia:"neukkupropaganda,neukkurobotteja,hullunkiilto silmissä,Leninin mauseleumi". Miksi raivoatte,oikeistolaiset.Onko ideologianne pulassa?
- Örkki
Kyllä "hemmo" on asenteistaan tunnettu, mikä kummallisinta hän ei mitenkään pysty/halua peitellä jenkki-inhoaan. Neukkuaikaan yhtä asenteellinen toimittaja olisi tullut maitojunalla Moskovasta.
- kassulainen
john kirjoitti:
Onko todella niin,että ei löydy ainoatakaan USA.n politiikan kannattajaa,joka kykenisi asialliseen keskusteluun?? Vaikka teitä ei ole käsittääksen montakaan,olisin luullut löytyvän edes sen ainoan. Käsittämättömiä vertauksia:"neukkupropaganda,neukkurobotteja,hullunkiilto silmissä,Leninin mauseleumi". Miksi raivoatte,oikeistolaiset.Onko ideologianne pulassa?
Ei oikeistolaisuudessa ole mitään ideologiaa!
Siksi se ei voi olla pulassakaan!
Oikeistolaisuus on tunnevamma!
Oikeistolaisen tunnevamman piirteitä ovat: ahneus, kateus ja suvaitsemattomuus!
Jos ei kapitalisti saa "namua", niin se alkaa edellämainitulla tavoin kiukuttelemaan ja syyttää kaikkia muita siitä mitä itse on saanut aikaan! - Sosialismi tuhoaa Suomen
kassulainen kirjoitti:
Ei oikeistolaisuudessa ole mitään ideologiaa!
Siksi se ei voi olla pulassakaan!
Oikeistolaisuus on tunnevamma!
Oikeistolaisen tunnevamman piirteitä ovat: ahneus, kateus ja suvaitsemattomuus!
Jos ei kapitalisti saa "namua", niin se alkaa edellämainitulla tavoin kiukuttelemaan ja syyttää kaikkia muita siitä mitä itse on saanut aikaan!Saatanan kommari!
- kassulainen
Sosialismi tuhoaa Suomen kirjoitti:
Saatanan kommari!
Ei asiaa edes siteeksi!
Pelkkää syyttelyä!
- Ylen on kadottava
Kuinka moni on sanonut tv-lupansa tänään irti?
- kuules
kukaan!
- Tuutin Täydeltä
Siis kuka on niin pöljä että maksaa YLE:n "punakoneesta"???
- Utelias
Eikö Usaa vastaan voisi muka hyökätä? Onhan Usa tällä hetkellä maailman vaarallisin valtio ja kuuluu myös pahan akseliin. Se kiduttaa ja loukkaa räikeästi ihmisoikeuksia. Bush on idiootti, pelkkä sätkynukke ja entinen rapajuoppo. Juodessa on tuhoutunut aivan riittävästi aivosoluja ja sen kyllä huomaa.
- HkiPoika
Eihän tuollaiseed kidutuksen- ja kidutuslentojen suurvaltaan voi suhtautua kukaan ajatteleva ihminen tai kansa myönteisesti. Koko ajatteleva Länsimaailmahan on sodassa tuollaista ihmisoikeuksien polkemista vastaa. Miten ja missä olet itse omaksunut natsioppisi joista tukesi kidutuksille yms. kumpuaa?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673