IKÄEROSTA

Heippa!!!

Kiva kun sinulla on positiivinen kokemus tästä asetelmasta, jossa mies on naista paljon vanhempi. Olen 29v. ja seurustelen 49v. miehen kanssa eli meillä on yhtä suuri ikäero kuin teillä.

Ollaan niin hulluina toisiimme että sitä on vaikea kuvailla. Miestä vaivaa välillä se, että hän on vanhempi ja hän voi todeta, että "mitä teet tällaisella vanhalla äijällä?!". En voi siihen oikeen mitään sanoa ja vaikka miten koitan olla hänelle kultainen jne. hän ei tahdo päästä eroon siitä ajatuksesta, että minä muka haluaisin olla jonkun nuoremman miehen kanssa. Hän ei tiedä, että nuoret miehet on tyhmiä ja kyllästyttäviä.

Me myös tapaamme usein, eikä pusut ja muut ole ikinä tuntuneet niin ihanilta kuin juuri tässä suhteessa. Lisäksi minun on helppo kunnioittaa toista ja haluta olla toiselle uskollinen. Kaikkea melkeen maagista on tapahtunut meidän suhteessa. En ikinä ajatellut löytäväni ketään jota rakastaisin näin paljon ja näin raivoisasti.

Halusit kuulla vastaavan kokemuksen kuin itselläsi on. Kerroin sinulle sellaisen. Toivotan pitkää ikää suhteellenne ja sanohan enekelillesi minulta terveisiä.

- amanda

Minulla on kokemusta melkein 15 vuotta itseäni nuoremman miehen kanssa menimme muutama vuosi sitten naimisiin ja pari lastakin on . Seksi on OK ja luottamus hyvä ollaan onnellisia muista välittämättä

Todella, rakkaudessa ei lueta numeroita, ikänumeroitakaan. Mutta valitettavasti se (varsinkin miehisen) epäuskon peikko kulkee matkassa kaiken aikaa. Tulee vaihe, jolloin vanhempi ei usko nuoremman vilpittömiin tunteisiin, uskollisuuteen, rinnalla pysymiseen. Hän myös voi alkaa kärsiä siitä, ettei pysty nauttimaan asioista joita tuon toisen kautta on tarjolla. Seksi on suhteessa olennaista, miehille erityisen, ja jos ikä ja sairaus alkavat sitä rajoittaa, on suhdekin aika tavalla koetuksella. Ei siinä paljon rakkautta mietitä. Ja kumpihan mahtaa jäädä ihmettelijän osaan?
Onnea toivotan silti, ainahan poikkeus on säännön vahvistanut.

mitäs sinun suhde toisille kuuluu eläkää yhdessä nauttikaa elämästä .
Kukaan muu ei voi päättää miten valikoitte kumppaninne. Antakaa ystäviennekin olla rauhassa he ovat ystäviä jos ovat se on toisarvoinen juttu
Jos on ystävä ei silloin ainakaan iän perustella ala arvostella tekemisiä ja yhdessä olemisia tai muuta elämäsi asioita.
Olkaa aikuisia ja rakastakaa toisianne rauhassa välittämättä mitä joku muu sanoo.
Jos joku muu voi sanoa mikä sulle oikein ja hänelle silloin ette ole kypsiä ollenkaan päättämään elämästänne missä ihmeessä te olette elämässänne oletteko jotain kuminauhoja venyy joka suuntaan siisjokaisen mielen mukaan.

olet PEDOFIILI!!!

Eiks just Silvolla ja Kinnusella ollu ton verran ikäeroo ja nyt on Silvolla sitte 40-villitys ja vanha ukko saa jäädä.

minusta anti palaa, jos on kivaa. Mutta minulla on omakin huoli aiheeseen liittyen, olen 40 ja miesystävä 56. Olemme seurustelleet pari vuotta, jona aikana seksiä yhden käden sormilla laskettava määrä. Onko se normaalia "ukottumista"? En usko! Mikä oikein vialla? Mikäli olen hänelle fyysisesti vastenmielinen, miksi sitten seurustelemme? Emme asu yhdessä, ei mitään velvoitteita, kahden itsenäisen ihmisen seurustelu.

Useinhan ihmissuhteiden ratkaiseva tekijä on se, mitä niiltä haluaa. Haluaako nuori/vanhus suhteelta vain hetken kiihkoa ja piristystä elämään vaiko loppuelämän kestävä parisuhteen?

Tässä kokemukseni niistä pareista, joita olen lähipiirissäni nähnyt. Liki kahdenkymmenen vuoden ikäero ei suuresti vaikuta vielä silloin, kun molemmat osapuolet ovat suhteellisen nuoria. (20/40 tai 30/50). Mutta entäs sitten, kun eletään elämään 20 vuotta eteenpäin? Toinen on jo hyvinkin eläkeläinen kun toinen vielä nauttii viriilistä keski-iän vauhdista. Idea onkin siinä, ovatko tulevaisuuden suunnitelmat, seksihalut ja fyysinen kunto vielä kahden- tai kolmekymmenen vuoden päästä samalla tasolla? Jatkuuko elämä tasa-arvoisena josta molemmat pystyvät nauttimaan, vai alkaako toinen tuntumaan seniililtä kivireeltä ja toinen hurvattoman villiltä kakaralta?

Eihän vastausta koskaan etukäteen voi tietää, mutta itse suhtaudun vierestä näkemäni perusteella varsin epäillen suuriin ikäeroihin.

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota on äkillinen, kiihkeä rakastuminen. Olen huomannut rakkauden kestävimmän lajin olevan nimenomaan sen, joka kehittyy ehkä pikkuhiljaa, arjen keskellä. Alkuvaiheen silmitön rakastuminen tuottaa jossakin vaiheessa suuren pettymyksen, kun rakastettu osoittautuu arjessa tavalliseksi tallaajaksi niinkuin useimmat meistä ovat. Vanha sanonta "äkkilämmin tietää pitkää kylmää" pitää valitettavan usein paikkansa. Olen kokenut tämän itsekin.

Jokainen tekee tietenkin oman harkintansa ja halunsa mukaan, mutta näkemäni ja kokemani perusteella olen sitä mieltä, että "pitkässä juoksussa" arjen sujuminen ja siinä sopusoinnussa tasa-arvoisina eläminen on se mikä parisuhteessa ratkaisee.