Jäätteenmäen vuoksi, tulen

Tulen aina äänestämään kesustalaisia ehdokkaita.

Lipposella ja Halosella ei ole ollut otsaa pyytää kamalaa käyttäytymistään anteeksi (eräs juhannus), niin voin tehdä sivullisena vain yhden teon tukea Jäätteenmäkeä kaikessa mihin hän ikinä pyrkii.

Jäätteenmäki tukee Vanhasta, silloin myös Vanhanen on minun ehdokkaani. Tosin tässä tapauksessa olisi muutenkin. Matti on hyvä pääministeri miksei siis presidenttikin.

Kaiken huipussa Halonen vielä haukkui Jäätteenmäkeä tuoreessa kirjassaan. Se oli piste ii:n päälle. Halosella ei ole minkäänlaista sydäntä saatikka lähimmäisen rakkautta.

Lyötyä on Halosen näkökulmasta helppo lyödä.
Kuka haluaa tuollaisen henkilön jatkavan maamme kärjessä?
25692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mailman kanein lausse: KEKUSTA ON PARSA!

Äänestä
  • Pointti kuitenkin meni perille.

    Äänestä

Presidentti tuki Jäätteenmäkeä mutta kun tämä valehtelunsa takia menetti kaikkien luottamuksen ei siinä Halonenkaan mitään voinut.

Mitäs mieltä oli moraalisesti siitä että Jäätteenmäki käytti Halosen selän takana Halosen avustajaa salaisten tietojen lähteenä?

Se on Anneli joka on anteeksipyynnön velkaa. Suomen kansalle, eduskunnalle, Haloselle ja Lipposelle.

Äänestä
  • "Valehtelu" taitaa olla kuvaavampi sana tapaus Lipposen kohdalla, mutta se on jo toinen tarina.

    Äänestä

  • missä pippuri kasvaa. Kana mikä kana. Varsinainen pohjanmaan lantatunkiolla kaakatava munimaton kana.
    Unohdetaan hänet niin on meilä kaikilla hyvä mieli.

    Äänestä

  • sinne kirjoitti:

    missä pippuri kasvaa. Kana mikä kana. Varsinainen pohjanmaan lantatunkiolla kaakatava munimaton kana.
    Unohdetaan hänet niin on meilä kaikilla hyvä mieli.

    hieno, upea ja viisas nainen. Hänestä vielä kuulemme!

    Äänestä

EN IKINÄ ÄÄNESTÄ KESKUSTAA

Puhujapöntöstä valehteli koko maailmalle ,moneen kertaan.
Uskomaton temppu, johon ei pysty kuin paatunein ihminen.

Äänestä
  • tarvinnut "puhujanpönttöö" hän luikerteli valheensa "elintarvikevirastosta" katunvilinässä. Lipposen väitteet sopimuksesta Italian pääministeri Berlusconin kanssa, osoittautuivat vain alhaiseksi vaalitempuksi.

    Onko Lipposen lupaamaa "elintarvikevirastoa" näkynyt?

    Äänestä

  • Mikko-Bernhard kirjoitti:

    tarvinnut "puhujanpönttöö" hän luikerteli valheensa "elintarvikevirastosta" katunvilinässä. Lipposen väitteet sopimuksesta Italian pääministeri Berlusconin kanssa, osoittautuivat vain alhaiseksi vaalitempuksi.

    Onko Lipposen lupaamaa "elintarvikevirastoa" näkynyt?

    Kun ollaan keskustan politiikan saitillakin.
    Kai näet itsekin viestistäsi, että siinä sinä vastaat väitteeseen Annelin valehtelusta tavalla, josta käy selkeästi ilmi, että sinä myönnät todeksi, että Anneli valehteli ja haluat vain kääntää (jopa keskustan politiikan saitilla) puheen Lipposeen, ettei Annelin valehtelusta kukaan puhuisi.
    Mutta taas kävi niin, että Lippostraumasi, joka panee sinut valehtelemaan Annelin tavoin, sai keskustelun kääntymään juuri Annelin valheisiin.

    Äänestä

  • Mikko-Bernhard kirjoitti:

    tarvinnut "puhujanpönttöö" hän luikerteli valheensa "elintarvikevirastosta" katunvilinässä. Lipposen väitteet sopimuksesta Italian pääministeri Berlusconin kanssa, osoittautuivat vain alhaiseksi vaalitempuksi.

    Onko Lipposen lupaamaa "elintarvikevirastoa" näkynyt?

    Italiakin oli Berlusconin suulla sopinut elintarvikeviraston sijoittamisesta Suomeen, mutta Kepun veljespuolueen Forza Italian nokkamies teki väyryset ja pyörsi puheensa seuraavana päivänä.

    Sehän asiassa bernhardilaisten kepulien mielestä parasta olikin: Italiassakin käytetään Väyrysen menetelmiä!

    Äänestä

  • Siitähän kaikki alkoi.
    Kenen talutusnuorasta?

    Mikäli IS (Ervasti palkittiinkin tästä) olisi vaiennut Jäätteenmäki olisi edelleen pääministeri.

    Siksi äänestän aina keskustaa.

    Äänestä

"..sivullisena vain yhden teon tukea Jäätteenmäkeä kaikessa mihin hän ikinä pyrkii.
"

2003 hän näytti pyrkivän runsaaseen tuomittujen kepulaisten joukkoon.
No, ei päässyt, eikä saanut edes mitalia itsenäisyyspäivä ja suivaantui niin, että ei mennyt linnanjuhliinkaan.
Anneliparkaa oli loukattu ja häväisty.
Omatkin hylkäsivät Annelin.

Äänestä
  • Miksi hylkäisimme yhden historiamme taitavimman naispolitiikon unholaan?

    Älä luulekkaan että Jäätteenmäen kaltaista helmeä hävittäisimme.

    Äänestä

  • teidän toiveenne kirjoitti:

    Miksi hylkäisimme yhden historiamme taitavimman naispolitiikon unholaan?

    Älä luulekkaan että Jäätteenmäen kaltaista helmeä hävittäisimme.

    Sen osoitti EU-vaalien tulos, jossa Jäätteenmäen äänten määrä putosi eduskuntavaaleihin verrattuna hänen omassa vaalipiirissään.

    rosvojoukko koko kepu

    Äänestä

  • vaan toisin kirjoitti:

    Sen osoitti EU-vaalien tulos, jossa Jäätteenmäen äänten määrä putosi eduskuntavaaleihin verrattuna hänen omassa vaalipiirissään.

    rosvojoukko koko kepu

    Onhan jokaisella onneksi sentään omat aivot millä ajatella ja ihan omalla tavalla.

    Tuskin demarit ja kokoomuksen kannattajatkaan ajattelevat identtisesti samalla tavalla.

    Äänestä

  • ei tietenkään kirjoitti:

    Onhan jokaisella onneksi sentään omat aivot millä ajatella ja ihan omalla tavalla.

    Tuskin demarit ja kokoomuksen kannattajatkaan ajattelevat identtisesti samalla tavalla.

    Tarkoitinkin sitä, että kepulaiset Jäätteenmäen möhlinnän jälkeen alkoivat nimenomaan ajatella enenevässä määrin toisin hänen omassa vaalipiirissään.
    He eivät enää arvostaneetkaan Jäätteenmäkeä enää yhtä paljon kuin EK-vaaleissa.
    Lisäksi, jos jätetään "sääliäänet" kokonaan laskuista pois, Jäätteenmäen äänimäärä olisi ollut surkea.
    Ei tarvitse kuitenkaan mainita, että kaikenlaiset äänet lasketaan.

    rosvojoukko koko kepu

    Äänestä

  • vaan toisin kirjoitti:

    Tarkoitinkin sitä, että kepulaiset Jäätteenmäen möhlinnän jälkeen alkoivat nimenomaan ajatella enenevässä määrin toisin hänen omassa vaalipiirissään.
    He eivät enää arvostaneetkaan Jäätteenmäkeä enää yhtä paljon kuin EK-vaaleissa.
    Lisäksi, jos jätetään "sääliäänet" kokonaan laskuista pois, Jäätteenmäen äänimäärä olisi ollut surkea.
    Ei tarvitse kuitenkaan mainita, että kaikenlaiset äänet lasketaan.

    rosvojoukko koko kepu

    tehdä oman harkintansa mukaan,toista se on teidän sosialistien, on aina tehtävä niinkuin johtaja käskee.

    Äänestä

  • saa kirjoitti:

    tehdä oman harkintansa mukaan,toista se on teidän sosialistien, on aina tehtävä niinkuin johtaja käskee.

    Mutta olkoon, kun et kohtuudella näytä tajuavan.

    rosvojoukko koko kepu

    Äänestä

Sellaista kohtaan joka on pettänyt luottamuksesi, eli puukottanut sinua selkään.

Eikä Halosella ole kysymys pelkästään omasta kohdasta, vaan Jäätteenmäen petos on kohdistunut törkeästi koko presidentti instituuttiota vastaan.

Äänestä
  • "instituuttiota"

    Instituutiota varmaan tarkoitat?(pääsinpäs minäkin korjaaamaan).

    Eiköhän asia ollut niin, että Lipponen petti luottamuksen moneen otteeseen (USA)ja Anneli yritti sitä meille kertoa, mutta se kaikki käännettiin skitsofreenisesti päälaelleen. Yht´äkkiä Anneli olikin syyllinen.
    Sairasta.

    Kun lehti toistaa kaksi viikkoa jostakin henkilöstä "valehtelija ,valehtelija"... (IS silloin), niin kyllähän silloin leimaantuu valehtelijaksi vaikka ei olisi ikinä yhtäkään valhetta suustaan päästänyt. Tällainen on lööppimeedia yhdistettynä demaripolitiikkaan.

    Äänestä

  • potaskaa kirjoitti:

    "instituuttiota"

    Muistetaan hyvin, kuinka Anneli "koetti kertoa" muuttuvin versioin omista teoistaan ja tekemättäjättämisistään.

    Lehdet ne järjesti Liposen pyynnöstä Annelin ja toisen kepulaisen, mannisen oikeuden eteenkin.

    Uskotaan, uskotaan, ollaan uskovinamme..

    Äänestä

  • potaskaa kirjoitti:

    "instituuttiota"

    Instituutiota varmaan tarkoitat?(pääsinpäs minäkin korjaaamaan).

    Eiköhän asia ollut niin, että Lipponen petti luottamuksen moneen otteeseen (USA)ja Anneli yritti sitä meille kertoa, mutta se kaikki käännettiin skitsofreenisesti päälaelleen. Yht´äkkiä Anneli olikin syyllinen.
    Sairasta.

    Kun lehti toistaa kaksi viikkoa jostakin henkilöstä "valehtelija ,valehtelija"... (IS silloin), niin kyllähän silloin leimaantuu valehtelijaksi vaikka ei olisi ikinä yhtäkään valhetta suustaan päästänyt. Tällainen on lööppimeedia yhdistettynä demaripolitiikkaan.

    Näinhän se meni. Aivan kuten Nils kesällä. Lehdet toitotti murhaajaksi, mutta kuinkas sitten kävikään. Nils tosin saa rahallisen korvauksen - ja aika mukavan summan.....

    Äänestä

  • aloitti kirjoitti:

    Näinhän se meni. Aivan kuten Nils kesällä. Lehdet toitotti murhaajaksi, mutta kuinkas sitten kävikään. Nils tosin saa rahallisen korvauksen - ja aika mukavan summan.....

    Jossain muodossa.

    Hyvä voittaa aina loppuviimeksi.

    Äänestä

Jäättenmäki valehteli ja oli niin tyhmä, että jatkoi valehtelemistaan ja menetti kaiken sen vuoksi.

Kun Vanhanen ottaa tuollaisen valehtelijan kampanjansa valtuuskunnan johtoon, niin Vanhanen ei ansaitse ensimmäisenkään rehellisen suomalaisen ääntä presidentinvaaleissa.

Äänestä
  • tuplaantumaan monin kerroin, mikä määrä minunkin tuntemia naisia Jäätteenmäen vuoksi äänestää Vanhasta. Hyvä juttu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aina kirjoitti:

Tulen aina äänestämään kesustalaisia ehdokkaita.

Lipposella ja Halosella ei ole ollut otsaa pyytää kamalaa käyttäytymistään anteeksi (eräs juhannus), niin voin tehdä sivullisena vain yhden teon tukea Jäätteenmäkeä kaikessa mihin hän ikinä pyrkii.

Jäätteenmäki tukee Vanhasta, silloin myös Vanhanen on minun ehdokkaani. Tosin tässä tapauksessa olisi muutenkin. Matti on hyvä pääministeri miksei siis presidenttikin.

Kaiken huipussa Halonen vielä haukkui Jäätteenmäkeä tuoreessa kirjassaan. Se oli piste ii:n päälle. Halosella ei ole minkäänlaista sydäntä saatikka lähimmäisen rakkautta.

Lyötyä on Halosen näkökulmasta helppo lyödä.
Kuka haluaa tuollaisen henkilön jatkavan maamme kärjessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu