Secret Report

Nyt pitää kertoa pieni salaisuus. kun niistä CIA:n lennoista puhutaan ympäri maailmaa.

Minähän jäin Suomeen vähäksi aikaa hoitelemaan uusia busineksia. Vaimolla oli tietysti kova ikävä. vaikka kesällä kävinkin Amerikoissa häntä lohduttamassa.

No nyt kun talven tulo viivästyi, niin minä ostin aika paljon peltoja ja laitoin perunoita kasvamaan, yksi siemenperunan myyjä suositteli erästä talvilajiketta ja kaupat tehtiin.

Vaimolle kerroin uudesta ideastani ja hän halusi tulla katsomaan ja kuorimaan, sekä auttamaan valmistuksessa.

Tuttavani CIA:ssa kertoivat vaimoni pääsevän heidän koneellaan, jos haluan. Olen tehnyt CIA:lle niin suuria "palveluksia". että he ovat hiukan velkaa. Olenhan nykyään rehellinen liikemies.

Toivat vaimoni sillä Herkules kuljetuskoneella, pitihän vaimoni saada kuorimakoneet ja veitset ym. romppeet mukaansa. Samalla koneella on kuljeteltu muitakin töihini tulevaa väkeä muuallakin. Kummasti löytyy työntekijöitä, CIA osaa neuvotella ilmeisesti epäröivät innokkaiksi.

Se vankihuhu lähti siitä liikkeelle, kun joku oli nähnyt "paketoidun" hahmon koneessa. Heh, se oli vaimoni. Koneen miehistö oli joutunut turvallisuussyistä laittamaan hänelle suukapulaa, pakkopaitaa ja jalkapuunkin. väimoni kun on joskus hiukan liian rääväsuinen ja temperamenttinen, mutta on se kuitenkin hyvän näköinen vieläkin.

Vaimo päkättää usein koneessa kaikesta mahdollisesta miehistölle. kuten ilmakuopista. Niitä pitäis kuulemma osata kiertää ja katsella niistä varoittavia merkkejä jne. Olen yrittänyt selittää. että eihän siellä ilmassa mitään kuoppien merkkejä ole, mutta ei se usko. Sanoo, että onhan siellä ne tietyt reititkin niin kuin maantietkin.

No nyt vaimo on kuitenkin häärimässä perunabusineksen parissa siellä missä on ne pellotkin. nehän ovat siellä, mikä se nyt olikaan, Limiga, tai Liniga. Voi kun nuo suomalaiset nimet ovat vaikeita. no kyllä te tiedätte. Siellä on vieressä se toinen vaikean niminen paikka jossa myös on peltojamme se se Turnee, eiku Tyrnee... en mä osaa sitä kirjoittaa, no siellä on se viinatehdaskin, oho, köh köh, no, en minä enää ole niissä hommissa...

Niin että ihan turhaa hälyä muutamista lennoista.
9431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oliko se edes Timo-perunaa?

Äänestä
  • Onko niillä nimetkin? En minä tiennyt. kaveri sanoi vaan sen olevan talvilajiketta ja hyväksi kehui.Oli ne hyvin itäneetkin ja neuvoi heti laittamaan peltoon kasvamaan. Nyt sitten vaan odotellaan, vaimo on kuulemma teroittanut jo veitsetkin ja kuorijat odottelee joutilaina.

    Minäpä lähden katsomaan ravintolasta näkyisikö sitä myyjää siellä, että saisin niiden perunoiden nimen. kumma juttu kun puhelin ei vastaa ollenkaan.

    Äänestä

  • Capo.A kirjoitti:

    Onko niillä nimetkin? En minä tiennyt. kaveri sanoi vaan sen olevan talvilajiketta ja hyväksi kehui.Oli ne hyvin itäneetkin ja neuvoi heti laittamaan peltoon kasvamaan. Nyt sitten vaan odotellaan, vaimo on kuulemma teroittanut jo veitsetkin ja kuorijat odottelee joutilaina.

    Minäpä lähden katsomaan ravintolasta näkyisikö sitä myyjää siellä, että saisin niiden perunoiden nimen. kumma juttu kun puhelin ei vastaa ollenkaan.

    vai että perunoilla on nimet.... hitsi sentään, mä söin tänään illalliseks kolme perunaa ja justiinsa tein perunanakkimunakkaan paistinpannulla... Oonks mä nyt sit syönyt Timon, Jussin ja Kalervon keitettynä ja Erkin, Hannun ja Orvokin paistettuna?

    Mistä niistä tietää mitkä niiden nimet on? Onko niillä sukupuolet ja kaikki? Voi hitsi sentään...

    Äänestä

  • Kuunkulkija kirjoitti:

    Moi Kulkkis..

    Perunoita on kymmeniä eri lajikkeita ja kaikilla lajikkeilla omat nimet. Näin yhtäkkiä tulee mieleen Timo, Rosamunda, Bintje, Pito, Kulta ( voi kaivaa kultaa omasta pellosta ), Matilda, Sabina, Satu, Asterix, Van Gogh, Fambo, Siikli..

    Äänestä

  • perämies kirjoitti:

    perunoiden syömisestä tulee niin henkilökohtaista, että nekin on yksilöitä. Mä vaan ymmärsin tuosta jostain aikaisemmasta viestistä että joka perunalla on oma nimensä. Onkohan se tuon geenimanipuloinnin tulosta? Sehän olis sama kun söisi esimerkiksi meidän Mansikin sitten kun maitoa ei enää tule.
    Mielestäni olis kivempaa syödä eläimet ja perunat yksilöimättämänä ja nimettöminä.

    Nykyään on kova sana ruoan jäljitettävyys..
    Sehän toimii joillain tuotteilla jo niin hyvin että ruoka-aineksen menneisyyden voi jäljittää erilaisista koodeista ihan sinne alkutuottajaan saakka.
    Ketä se nyt sitten viimme kädessä niin kiinnostaa..
    Meistä vaan huolehditaan niin hyvin.
    Sitten kun minun mansikki menee autuaammille heinämaille lopetan koko lihansyönnin.

    sitten isommankin muistotilaisuuden (ellei kysymys ollut sopimaton)?
    Siirrytkö oikein vegaaniksi?

    En malta olla kertomatta mitä poikani kertoi että hänen kaverinsa joka on kokki ravintolassa on hermostunut siitä kun ihmisille ei nykyään käy enää mikään. Lihankin pitää olla laktoositonta ja rasvatonta ja ei saa sisältää proteiineja niin miten ihmeessä hän sitten voi tehdä hyvää ruokaa?
    Itselleni käy kaikki muu paitsi sipuli mutta jotenkin ymmärrän tuota kokkirukkaa.

    olin mä.
    Eipä noille muistotilaisuuksia järjestetä..
    Tyhjä parsi muistuttaa hetken kaiken ajallisuudesta.. lehmälläkin.
    Ajatus vegaaniksi ryhtymisestä tulee aina mieleeni kun olen erehtynyt syömään lihas-ruokaa liian kovalla kiirréellä ja vatsa tekee kapinan.
    Saattaisi se olla hyvinkin vaikeaa ihan tyystin lihan syönnin lopettaa. ajatella nyt kesääkin ilman grillin herkullisia lihantuoksuja.. byää..
    Mausteet on minun makuuni ja sipuli nyt ihan ensimmäisenä... niin ne maut menee ristiin elikkä kissanpojat kirkontorniin.

    Ellei lihassa ole rasvaa niin eipä siinä paljon ole sitten makuakaan..

    Juliane Solbraa-Bay: Syö usein luutonta rasvatonta lihatonta kinkkua. Ota päälle mätä omena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Capo.A kirjoitti:

Nyt pitää kertoa pieni salaisuus. kun niistä CIA:n lennoista puhutaan ympäri maailmaa.

Minähän jäin Suomeen vähäksi aikaa hoitelemaan uusia busineksia. Vaimolla oli tietysti kova ikävä. vaikka kesällä kävinkin Amerikoissa häntä lohduttamassa.

No nyt kun talven tulo viivästyi, niin minä ostin aika paljon peltoja ja laitoin perunoita kasvamaan, yksi siemenperunan myyjä suositteli erästä talvilajiketta ja kaupat tehtiin.

Vaimolle kerroin uudesta ideastani ja hän halusi tulla katsomaan ja kuorimaan, sekä auttamaan valmistuksessa.

Tuttavani CIA:ssa kertoivat vaimoni pääsevän heidän koneellaan, jos haluan. Olen tehnyt CIA:lle niin suuria "palveluksia". että he ovat hiukan velkaa. Olenhan nykyään rehellinen liikemies.

Toivat vaimoni sillä Herkules kuljetuskoneella, pitihän vaimoni saada kuorimakoneet ja veitset ym. romppeet mukaansa. Samalla koneella on kuljeteltu muitakin töihini tulevaa väkeä muuallakin. Kummasti löytyy työntekijöitä, CIA osaa neuvotella ilmeisesti epäröivät innokkaiksi.

Se vankihuhu lähti siitä liikkeelle, kun joku oli nähnyt "paketoidun" hahmon koneessa. Heh, se oli vaimoni. Koneen miehistö oli joutunut turvallisuussyistä laittamaan hänelle suukapulaa, pakkopaitaa ja jalkapuunkin. väimoni kun on joskus hiukan liian rääväsuinen ja temperamenttinen, mutta on se kuitenkin hyvän näköinen vieläkin.

Vaimo päkättää usein koneessa kaikesta mahdollisesta miehistölle. kuten ilmakuopista. Niitä pitäis kuulemma osata kiertää ja katsella niistä varoittavia merkkejä jne. Olen yrittänyt selittää. että eihän siellä ilmassa mitään kuoppien merkkejä ole, mutta ei se usko. Sanoo, että onhan siellä ne tietyt reititkin niin kuin maantietkin.

No nyt vaimo on kuitenkin häärimässä perunabusineksen parissa siellä missä on ne pellotkin. nehän ovat siellä, mikä se nyt olikaan, Limiga, tai Liniga. Voi kun nuo suomalaiset nimet ovat vaikeita. no kyllä te tiedätte. Siellä on vieressä se toinen vaikean niminen paikka jossa myös on peltojamme se se Turnee, eiku Tyrnee... en mä osaa sitä kirjoittaa, no siellä on se viinatehdaskin, oho, köh köh, no, en minä enää ole niissä hommissa...

Niin että ihan turhaa hälyä muutamista lennoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu