Jumalaa ei ole!

Jumalaa ei ole! En usko sellaiseen paskiaiseen joka auttaa vain hyväosaisia rikkaita ja parantelee heidän pikku särkyjänsä. Ei hän tahdo minuakaan auttaa tai afrikan nälkään kuolevia.

Jumala tekee ihmisestä minkälaisen tahtoo, hänkin pelaa luonnonvalinnan ja sattuman mukaan niin kuin evoluutionkin väitetään tekevän. Ihmiset ovat astioita ja Jumala tekee sekä epäjaloja että jaloja astioita! Joten Jumalasta on kaikki synti lähtöisin tai ainakin hän tekee ihmisistä syntisiä niin kuin Raamatussa sanotaan.

Joten turha on väittää etteikö Jumala olisi paha, ensin itse tehdessään syntisen ihmisen ja sitten rankaisee syytöntä ihmistä siitä että itse teki tämän syntiseksi.

Jumalaa ei ole tai sitten hän on vain rikkaiden, iloisten, länsimaalaisten ja hyvävointisten Jumala ja kaiken lisäksi vielä Hitlerin tapainen "heikot syntiset(jotka on kuitenkin itse tehnyt) kuolevat ja vahvat hurskaat pelastuvat".
6205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Perustelemalla Jumalan"olemattomuutta" ihmiskunnanvirheillä ei anna sinusta kovinkaan kauaskantoistaajattelua harrastavan kirjoittajan kuvaa.

Jumala ei tehnyt ihmistä syntiseksi, miksi ihmeessä hän sitten olisi nähnyt vaivaa antamalla ihmiselle taivaan ja armon? Sekä mahdollisuuden palata takaisin kotiin? Vapautua synneistään?

Ihminenhän synnin teki, vastoin_Jumalan_tahtoa.
Ei Jumala siihen pakottanut, tai pakota.

Länsimaat ovat ottaneet Jumalan ja saaneet menetystä, mutta luopumuksessa, myöskin lahjatkin ruostuvat, ja voivat vieläpä kääntyä heitä itseään vastaan.

Äänestä
  • "Jumala ei tehnyt ihmistä syntiseksi, miksi ihmeessä hän sitten olisi nähnyt vaivaa antamalla ihmiselle taivaan ja armon? Sekä mahdollisuuden palata takaisin kotiin? Vapautua synneistään?"

    Lue Roomalais kirjeestä, siellä sanotaan että Jumala teki epäjalot astiat osoittaakseen niissä vihansa. Paavali myös esittää siellä mahdollisen vastalauseen: "miksi Jumala sitten soimaa? eihän hänen tahtoansa voi kukaan vastustaa(tehdä jostakin syntinen(epäjalo astia))" Paavali vastaa tähän kylmästi: "mikä sinä olet Jumalan kanssa riitelemään! Eikö savenvalajalla ole oikeus tehdä sekä jaloja että EPÄJALOJA astioita".

    Raamatun mukaan Jumala siis todellakin "pakottaa" ihmiset syntiin. Pakottihan Jumala VT:essä Faaraonkin kapinoimaan itseään vastaan vaikka tässä kohden tarkoitetaankin vähän toisenlaista "pakottamista".

    Lue muutes ylempänä oleva "Jumalan todellinen olemus", siinä myös valaistaan Raamatun karua ja lohdutonta totuutta joka ei itse asiassa ole mitenkään lohdullisempi ja parempi kuin ateistinen evoluutio teoria tai natsi aate. Samanlaista "sattumalta synnyin tälläiseksi luuseriksi" höpötystä löytyy myös Raamatusta.

    Äänestä

  • uskomaton kirjoitti:

    "Jumala ei tehnyt ihmistä syntiseksi, miksi ihmeessä hän sitten olisi nähnyt vaivaa antamalla ihmiselle taivaan ja armon? Sekä mahdollisuuden palata takaisin kotiin? Vapautua synneistään?"

    Lue Roomalais kirjeestä, siellä sanotaan että Jumala teki epäjalot astiat osoittaakseen niissä vihansa. Paavali myös esittää siellä mahdollisen vastalauseen: "miksi Jumala sitten soimaa? eihän hänen tahtoansa voi kukaan vastustaa(tehdä jostakin syntinen(epäjalo astia))" Paavali vastaa tähän kylmästi: "mikä sinä olet Jumalan kanssa riitelemään! Eikö savenvalajalla ole oikeus tehdä sekä jaloja että EPÄJALOJA astioita".

    Raamatun mukaan Jumala siis todellakin "pakottaa" ihmiset syntiin. Pakottihan Jumala VT:essä Faaraonkin kapinoimaan itseään vastaan vaikka tässä kohden tarkoitetaankin vähän toisenlaista "pakottamista".

    Lue muutes ylempänä oleva "Jumalan todellinen olemus", siinä myös valaistaan Raamatun karua ja lohdutonta totuutta joka ei itse asiassa ole mitenkään lohdullisempi ja parempi kuin ateistinen evoluutio teoria tai natsi aate. Samanlaista "sattumalta synnyin tälläiseksi luuseriksi" höpötystä löytyy myös Raamatusta.

    samassa roomalaiskirjeessä hän myöskin osoittaa että pelastus on avoin kaikille.
    Esimerkki osoittaa että ne jotka ovat valinneet toisin, heidät paadutetaan. Mutta niin ei tarvitse olla, kyse on valinnoista.

    Kun taas ateismissa on kyse siitä että jos heidän kannaltaan kaikkin menee hyvin, he 'vain mätänevät'! How swell..

    Äänestä

Miten muuten voisitkaan tietää? Minulla esimerkiksi on Jumala. Hän on minun rakas Isäni Jeesus. No, Jumala ON, ON ,ON. RUKOILE SYNTINEN!!! RUKOILE SYNTINEN!!! RUKOILE SYNTINEN!!!

TÄMÄ ON TOSI!!! EPÄUSKOINEN!!!

Äänestä

oli heppoista katkeroituneen ihmisen tekstiä.

Pelastusta tarjotaan sullekin.

Äänestä

No mutta sehän on se koko asian juju!
Jos Jumala aina auttais sua, niin et sä koskaan oppis mitään.
Sehän on vähän sama ku saisit aina kokeissa vastaukset valmiina.
Jumala on ihan metafyysisesti olemassa, vaikka kristinusko vähän yliarvostaakin häntä. Mut on se aika mesu silti, näin ihmisiin verrattuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskomaton kirjoitti:

Jumalaa ei ole! En usko sellaiseen paskiaiseen joka auttaa vain hyväosaisia rikkaita ja parantelee heidän pikku särkyjänsä. Ei hän tahdo minuakaan auttaa tai afrikan nälkään kuolevia.

Jumala tekee ihmisestä minkälaisen tahtoo, hänkin pelaa luonnonvalinnan ja sattuman mukaan niin kuin evoluutionkin väitetään tekevän. Ihmiset ovat astioita ja Jumala tekee sekä epäjaloja että jaloja astioita! Joten Jumalasta on kaikki synti lähtöisin tai ainakin hän tekee ihmisistä syntisiä niin kuin Raamatussa sanotaan.

Joten turha on väittää etteikö Jumala olisi paha, ensin itse tehdessään syntisen ihmisen ja sitten rankaisee syytöntä ihmistä siitä että itse teki tämän syntiseksi.

Jumalaa ei ole tai sitten hän on vain rikkaiden, iloisten, länsimaalaisten ja hyvävointisten Jumala ja kaiken lisäksi vielä Hitlerin tapainen "heikot syntiset(jotka on kuitenkin itse tehnyt) kuolevat ja vahvat hurskaat pelastuvat".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu