Päätin luopua evoluutioteoriasta. Ei siitä kannata pitää kiinni, jos sitä noin vastustetaan.
Joten miten maailma ja sen ihmiset saivatkaan alkunsa?
Ensimmäisenä tietenkin ensimmäiset kirjoittajat: Sumeerit.
Eli maailma on syntynyt kahden jumalan hukkaanheitetystä siemenestä (keskeytetty yhdyntä?) ja ikä siinä 216'000 7500=223'000 vuotta(60*60*60 vuotta sumeerien aikaan [kolmasti heidän pyhä lukunsa] ja he kirjoittivat maailman synnystä 7'500 vuotta sitten).
Ehkä ikä 144000 vuotta ja syklinen, palaten takisin Brahmanin yhteyteen, josta kaikki, myös 330 miljoonaa jumalaa, ovat lähtöisin. (Hindut)
Hei, ehkä maailma syntyi, kun Zeus suolisti Titaani Kronoksen? (Kreikka)
Tai miten olisi Ysim, jääjättiläinen, jonka Odin tappoi ja jonka kulmakarvojen maailma syntyi kaaoksen huurteesta. Ihminen syntyi puusta, olisiko ollut haapa? (Viikingit)
Entäpä jos kaikki (jumalat mukaan lukien) on harhaa josta pääsee eroon saavuttamalla ikuisen nirvanan, joka on aina ollut olemassa? (Buddhalaisuus)
Tai miten olisi munankuori, joka putosi pesästä ja jonka palaseen maailma syntyi? (Muinais-Suomalainen)
Ei voi kuin ihmetellä, miksi jotkut kuvittelevat, että evoluution ainoa vaihtoehto on se, mitä jossakin raamatussa sanotaan!
Joten miten maailma ja sen ihmiset saivatkaan alkunsa?
Ensimmäisenä tietenkin ensimmäiset kirjoittajat: Sumeerit.
Eli maailma on syntynyt kahden jumalan hukkaanheitetystä siemenestä (keskeytetty yhdyntä?) ja ikä siinä 216'000 7500=223'000 vuotta(60*60*60 vuotta sumeerien aikaan [kolmasti heidän pyhä lukunsa] ja he kirjoittivat maailman synnystä 7'500 vuotta sitten).
Ehkä ikä 144000 vuotta ja syklinen, palaten takisin Brahmanin yhteyteen, josta kaikki, myös 330 miljoonaa jumalaa, ovat lähtöisin. (Hindut)
Hei, ehkä maailma syntyi, kun Zeus suolisti Titaani Kronoksen? (Kreikka)
Tai miten olisi Ysim, jääjättiläinen, jonka Odin tappoi ja jonka kulmakarvojen maailma syntyi kaaoksen huurteesta. Ihminen syntyi puusta, olisiko ollut haapa? (Viikingit)
Entäpä jos kaikki (jumalat mukaan lukien) on harhaa josta pääsee eroon saavuttamalla ikuisen nirvanan, joka on aina ollut olemassa? (Buddhalaisuus)
Tai miten olisi munankuori, joka putosi pesästä ja jonka palaseen maailma syntyi? (Muinais-Suomalainen)
Ei voi kuin ihmetellä, miksi jotkut kuvittelevat, että evoluution ainoa vaihtoehto on se, mitä jossakin raamatussa sanotaan!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli hyvä. Itse olen tutkinut kristinuskon perustotuuksia, enkä ole vastausta kysymyksiini löytänyt- etsintä jatkuu yhä.
Millaisia vastauskia sinä olet löytänyt?Onko maailma mielestäsi vain sattuman summa? Aurinko on syntynyt "räjähdyksessä"??? Elollinen elämä syntynyt kemiallisena reaktiona - ihminen syntynyt esim. ahvenen ja hauen risteytyksenä??? Moraali on vain ihmisen keksintö, jotta suku voi jatkua??? Miten tämä oikein menee, itse olen ihan pihalla tässä uskontojen ja uskomusten sekamelskassa, etsiminen on vain tehnyt koko hommasta entistä hankalampaa- tieto lisää tuskaa sanotaan. Evoluutio teoria taitaa olla seuraavana tutkimuslistalla, kannattaakohan tuo??
Olin vuosia agnostikko, sitten päätin perehtyä olisiko tuo Jumala sittenkin totta. Luin Raamatun kolmeen kertaan ja keskustelin uskossa olleiden ihmisten kanssa. Sain syvän varmuuden asioiden luonteesta ja minusta tuli ateisti.
Toki olen lukenut Raamatun läpi pariin otteeseen ja olen käynyt uskovaisten piireissä pari vuotta ja myös useilla luennoilla. Mitään järkeviä vastauksia en ole saanut- hyviä ja hämmentäviä kysymyksiä kyllä. Itseäni en voi kutsua ateistiksi... agnostikko tai etsijä voisi kuvailla tätä parhaiten. Miksi sinulle muuten tuli "syvä varmuus" ateismin suhteen?
Minä uskon tieteelliseen malliin.
Mutta olen liian kyyninen uskoakseni sen olevan 'oikea totuus'. Tai että olisi olemassa sellainen ihmisen havaittava asia, kuin 'oikea totuus'.
Siitä olen vetänyt johtopäätöksen, että 'oikean totuuden' etsiminen on hetken hauskaa, mutta loppujen lopuksi ei voi tehdä muuta kuin valita yhden. Sellaisen, johon voi itse uskoa. Usko siihen ja siitä tulee Oikea Totuus (subjektiivinen).
Jos olisi todella viisas, niin pystyisi hyväksymään jokaisen toisen ihmisen valinnan, koska sisimmässään tunnustaisi oman valinnan olevan hyvinkin hataralla pohjalla. Tämä on seuraava tavoitteeni.
ei ajattele asioita oman käsityspiirinsä ulkopuolella. Perustuu paljolti perittyyn arvomaailmaan, valitseeko ihminen "uskon" vai jotain muuta.
Suurin osa niistäkin ihmisistä, jotka ajattelevat vaikkapa maapallon tai maailmankaikkeuden synnyn ongelmatiikkaa, eivät koskaan lue asioista niin paljoa, että voisivat kuvitellakaan ottavansa kunnolla kantaa teorioihin.
Suurin osa ihmisistä ilmeisesti vaan ajautuu ajttelussaan johonkin ryhmään.
Uskovainen tai "uskovainen" on helppo olla, koska se ei vaadi muuta kuin uskoa.
Ateistina oleminen on ehkä vaikeampaa, koska on yleensä kyseenalaistettava usko jollain perusteella.
Luulisin, että ateistina itseään pitävissä ihmisissä on itsenäisesti ajattelevia ihmisiä enenmmän kuin ns. uskovaisissa juuri em. syistä.
Evoluutiomalli sopii paremmin ajeteleville ihmisille ja luomisteoria taas uskoville, ei niinkään itsenäisesti ajetteleville ihmisille.
nero!
"Evoluutiomalli sopii paremmin ajeteleville ihmisille ja luomisteoria taas uskoville, ei niinkään itsenäisesti ajetteleville ihmisille."
Oletko varma? Itse pidän evoluutiomallin suhdetta luonnonvalinan ymmärtämiselle suunnilleen yhtä tärkeänä, kuin pronssinvalamisen keksiminen on avaruussukkulan lentämisen kannalta. Jostain on aloitettava, mutta silti ollaan ei missään.
Ajattele vaikka lepakoita ja yöperhosia. Lepakko metsästää käyttämällä ultraääntä. Sillä on kaksi erilaista ultraääni lähetystapaa, laaja-alainen ja keskitetty. Näitä voi verrata nykyaikaisen suihkukoneen tutkajörjestelmiin. Laaja-alainen on etsintä ja navigointi tutka ja keskitetty ilmataistelua varten, jossa vihollinen pidetään lukittuna ohjusten laukaisua varten. Ja juuri näin lepakko niitä käyttää. Eli laaja-alaisella väistellään esteitä ja etsitään yöperhosia ja löydettyään yöperhosen se lukitaan keskitetyllä, nopeammalla äänellä.
Täydellinen ase vai? No ei. Päiväperhoset eivät kuule ultraääniä, mutta jotkin yöperhoset kuulevat. Niille ei täysin mykkinä ole mitään muuta hyötyä tästä, kuin väistellä lepakoita, mutta siihen se on sopeutunut täydellisesti.
Kun tällainen yöperhonen kuulee etsintä taajuuksista ultraääntä, se alkaa lentää lujaa poispäin. Mutta ihmeellisin tulee vasta, kun yöperhoseen suunnataan nopeampi, 'lukitus' ultraääni. Yöperhonen nimittäin vetää siivet yhteen ja tiputtautuu taivaalta. Aivan täsmälleen samoin, kuin hävittäjälentäjä yrittäessään irtautua ohjuslukituksesta. Ja joskus se toimii. Lepakko lentää silloin tällöin ohi.
Mietitäämpä, mitä evoluutiomalli väittää tästä. Se väittää, että ensinnäkin yöperhoset sattumalta kehittivät kyvyn kuulla ultraääniä. Ja että sattumalta sen käyttäytymismalli muutui, myös geenien opastamana sillä yöperhosella ei ole emoviettiä, opettaen sitä lentämään nopeammin tietyn taajuuden kuullessaa ja tiputtautumaan alas toisella taajuudella.
Jos väittää, että evoluutio tälläisenään pystyy selittämään tuon, niin missä ovat 'tarkistus perhoset'? Eli perhos-mutaatiot, jotka tarkistavat, ettei niitä metsästetä jollakin uudella niiden aistien ulottumattomissa olevalla keinolla? Missä ovat perhoset, jotka havaitsevat ultravioletti- tai infrapunavaloa? Tai kuulevat infraääniä? Ja vaikka pystyisi havaitsemaan metsästäjän käyttämän keinon, niin miten siihen voi reagoida oikein pelkällä geenien määrämällä käyttäytymisellä?
Onko se mikään ihme, että joku näkee tässä suunnittelijan? Se nimittäin tuntuu loogisimmalta vastaukselta, jos asiaa vaivautuu ajattelemaan pikkuisen.
Itse en pidä evoluutiomallista. Uskonko siihen? Kyllä, en näe parempaakaan. Mutta pidänkö sitä vastauksena johonkin? Ei, se on vain lisää kysymyksiä. Ensimmäisenä: Mitä se on, mitä emme tajua luonnonvalinnassa?
Totuus löytyy osoitteesta http://www.venganza.org
Maailman loi lentävä spagettihirviö. Hän loi ensin vuoret, puut ja kääpiöt. Sillä näin on kirjoitettu, näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Esimerkiksi hiili-14:n puoliintumisaika (5730 vuotta) on Hänen luomansa illuusio.
Myös filosofia todistaa Hänen nuudeliutensa olemassaolon puolesta:
1.Kaikki on syntynyt jostakin.
2.Jossain täytyy kuitenkin olla joku ikuinen ei-syntynyt alkulähde, kaiken luoja.
L.Lentävä spagettihirviö on siis olemassa.
toinen todistus:
1.Lentävä spagettihirviö on täydellinen.
2.Olemassaolo on täydellisyyttä.
L.Lentävä spagettihirviö on siis olemassa.
Hämmästytte varmasti myös, kun kerron teille ilmaston lämpenemisen johtuvan merirosvojen vähenemisestä.
Tästä ja kaikesta muusta lisää edellä mainitussa osoitteessa. Lue ja hämmästy. Meitä Hänen nuudelimaisten ulokkeidensa koskettamia on jo enemmän kuin uskottekaan. Olen jo Hänen nöyrin merirosvonsa.