Kun tarkastelee tuota Heikki Kurttilan laskelmaa WTC-seiskan sortumasta, niin ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Laskelma lähtee siitä olettamasta, että mainittu 174 metrinen torni alkoi sortua maan rajasta ja sortui maan tasalle.
Tämä olettama on molemmista päistä väärä.
Tornihan lähti tietenkin kaksoistornien tapaan sortumaan vaurio/tulipalokorkeudelta, eli tuolta.
http://www.kolumbus.fi/av.caesar/wtc/wtc7_fire.jpg
Arvioisin tuon olevan 20-30 metriä maan pinnalta.
On tietenkin selvää, että kun sortuminen alkaa tuolta korkeudelta, niin katavat pystypalkit eivät kohtaa oikeastaan minkäänlaista vastusta ennen maan pintaa. Rakennushan (ne palkin päät siis) suistuvat ikään kuin tolpiltaan. Eikä sortumavastus ole täydellinen heti maan pinnan tasossakaan, koska kyllä kai tuossakin talossa oli maan pinnan alapuolisia kerroksia?
Kun tällainen, käytännössä vapaa pudotus on heti sortuman alussa, niin kiihtyvyyslaskennat menee tietenkin aivan uusiin puihin jos verrataan tilanteeseen, että sortuma olisi alkanut maan pinnan tasosta ja heti täydellä vastuksella.
Myöskin romukasan korkeus (15-20m) pitää ottaa huomioon.
Laskelmien lähtökohtana on siis oltava sellainen olettama, että täydellä vastuksella tapahtuvaa sortumaa on 174:n metrin sijasta 135-150 metriä.
WTC-seiskasta
9
835
Vastaukset
- *Kansalainen*
ja lopeta jo spämmäys mun tagilla!
- *Kansalainen*
...että jos argumentit loppuu, työnnetään näppäimistö takaisin pöydän alle?
- truthseeker
Tornihan lähti tietenkin kaksoistornien tapaan sortumaan vaurio/tulipalokorkeudelta, eli tuolta.
http://www.kolumbus.fi/av.caesar/wtc/wtc7_fire.jpg
Tulipalojahan oli useassa kerroksessa, mm. 5. ja 12. kerroksessa. Miltä tulipalokorkeudelta torni lähti luhistumaan, tai miksi juuri kuvassa olevalta?
"käytännössä vapaa pudotus on heti sortuman alussa"
Siis mitä? Luonnollinen sortuma, joka eteni käytännössä tyhjiössä etenevän pudotuksen nopeudella heti sortuman alussa?- *Kansalainen*
Olipa niitä tulipaloja sitten 5. tai 12. kerroksessa, niin se on ainakin selvää, että maanrajasta se ei alkanut.
Tarkoitan käytännössä vapaalla (no ei nyt toki ihan vapaa) pudotuksella sitä, että kun se sortuminen sieltä 5.ja/tai 12. kerroksen paikkeilta alkoi, niin eivät ne kantavat pystypalkit suinkaan mitenkään voineet pysyä päittäin, ja tarjota näin suurinta mahdollista sortumavastusta. Kyllä ne sortumakohdan yläpuoliset palkkien päät väkisinkin suistuivat alapuolisten palkin päiden sivuun. Kun yläpuolella oli noin 150 metriä pilvenpiirtäjää, niin jokainenhan tajuaa, että sortuminen oli ensimmäiset 20-30 metriä lähes vastuksetonta. - Tuntematon Potilas
*Kansalainen* kirjoitti:
Olipa niitä tulipaloja sitten 5. tai 12. kerroksessa, niin se on ainakin selvää, että maanrajasta se ei alkanut.
Tarkoitan käytännössä vapaalla (no ei nyt toki ihan vapaa) pudotuksella sitä, että kun se sortuminen sieltä 5.ja/tai 12. kerroksen paikkeilta alkoi, niin eivät ne kantavat pystypalkit suinkaan mitenkään voineet pysyä päittäin, ja tarjota näin suurinta mahdollista sortumavastusta. Kyllä ne sortumakohdan yläpuoliset palkkien päät väkisinkin suistuivat alapuolisten palkin päiden sivuun. Kun yläpuolella oli noin 150 metriä pilvenpiirtäjää, niin jokainenhan tajuaa, että sortuminen oli ensimmäiset 20-30 metriä lähes vastuksetonta....WTC 7:ssa ei ollut mitään muita sortumaa vastustavia rakenteita, kun nuo runkopalkit??
Herää, mies!! Se rakennus oli tehty kestämään hurrikaaneja ja maanjäristyksiä!!
(mutta sitten kävikin niin, että pari pikku(epäsymmetristä) tulipaloa sai aikaan koko paskan (erittäin symmetrisen)alastulon. rohkenen epäillä.) - *Kansalainen*
Tuntematon Potilas kirjoitti:
...WTC 7:ssa ei ollut mitään muita sortumaa vastustavia rakenteita, kun nuo runkopalkit??
Herää, mies!! Se rakennus oli tehty kestämään hurrikaaneja ja maanjäristyksiä!!
(mutta sitten kävikin niin, että pari pikku(epäsymmetristä) tulipaloa sai aikaan koko paskan (erittäin symmetrisen)alastulon. rohkenen epäillä.)...muitakin sortumaa vastustavia rakenteita, mutta ne muut rakenteet eivät olleet ns. kantavia rakenteita, joten niiden kyky vastustaa sortumaa juuri välittömästi sen alussa, oli kovin vaatimaton.
On totta että kaikki ne rakennukset oli tehty kestämään hurrikaaneja ja maanjäristyksiä. Teräsrakennus kestää erityisen hyvin juuri maanjäristyksiä, koska teräksen kyky kestää tärinää on varsin hyvä. - *Citizen Cane*
*Kansalainen* kirjoitti:
...muitakin sortumaa vastustavia rakenteita, mutta ne muut rakenteet eivät olleet ns. kantavia rakenteita, joten niiden kyky vastustaa sortumaa juuri välittömästi sen alussa, oli kovin vaatimaton.
On totta että kaikki ne rakennukset oli tehty kestämään hurrikaaneja ja maanjäristyksiä. Teräsrakennus kestää erityisen hyvin juuri maanjäristyksiä, koska teräksen kyky kestää tärinää on varsin hyvä.täytyy olla insinööri...
- Cheneyn operaatio 911
"On tietenkin selvää, että kun sortuminen alkaa tuolta korkeudelta, niin katavat pystypalkit eivät kohtaa oikeastaan minkäänlaista vastusta ennen maan pintaa."
-Löytyykö sinulta mitään todisteita sortuman alkukorkeudesta?
"Rakennushan (ne palkin päät siis) suistuvat ikään kuin tolpiltaan."
-Löytyykö todisteita? Olivatko tässäkin tornissa coren 25 pilaria huonosti päittäinliitetyt? Entäs 58 reunapylvästä? Koska sortuma oli symmetrinen, kaikki nuo pilarit pettivät samanaikaisesti. Mikä sen mielestäsi aiheutti?
"Eikä sortumavastus ole täydellinen heti maan pinnan tasossakaan, koska kyllä kai tuossakin talossa oli maan pinnan alapuolisia kerroksia?"
Tuo rakennus oli rakennettu poikkeuksellisesti lähes "tyhjän" päälle, sillä sen alla oli mm. metroasema. Siitä syystä sen rakennekin oli poikkeuksellisen vahva. On melko vaikea kuvitella tuollaisen tyhjänpäällerakennetun tornin keskuspilarien palkkien olleen huonosti päittäisliitetyt, mutta mielestäsi näin kuitenkin ilmeisesti oli, koska teoriasi mukaan palkkien päät ikäänkuin suistuivat tolpiltaan.
Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että tällä kertaa eritoten, tekstisi ovat täysin hatusta tempaistua apukoulutasoista räpellystä.- *Kansalainen*
Kyllä sinä taidat sittenkin olla oikeassa. Kun nimittäin tiedämme, noita vakavia tulipalojahan oli sekä viidennen että 12. kerroksen korkeudella, niin varmaan se rakennus alkoikin sortua sieltä maan rajasta, kun ei osannut päättää, että alkaisko sortua 5. vai 12 kerroksen korkeudelta :)
Sortuman symmetrisyydestä nimim. Totuus? on kirjoittanut niin paljon, ettei minulla ole lisättävää.
Kerro nyt vielä, että mistä sait minun suuhuni sellaisen väitteen, että seiskan rungon pystypalkit olisivat huonosti päittäisliitetyt?
Nimim. "hitman" muuten käytti aikoinaan tuota "apukoululainen"-ilmaisua. Satutko kuulumaan hänen tuttavapiiriin? :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525