että minun on niin vaikea irrottautua sinusta, henkisesti. Ajattelen sinua ja yhteisiä hetkiämme päivittäin.
Anteeksi, etten sano tätä suoraan sinulle. Yritän kovasti irrottautua sinusta, niin kuin sinä olet halunnutkin.
Anteeksi, etten sano tätä suoraan sinulle. Yritän kovasti irrottautua sinusta, niin kuin sinä olet halunnutkin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
.... koska niin on parempi, sillä minusta ei ole - ainakaan sellaisen ihmisen kumppaniksi, joka osaa rakastaa "aidosti".
oletko hän. Aidosti olen kyllä rakastanut, mutta kuitenkin...epäilen, koska kumppanuudesta tuskin oli kyse hänen osaltaan.
Tämän hetkinen tilanne on se, että välillämme vallitsee "hiljaisuus".
Pitkä välimatka erottaa meidät toisistamme, erottaako lopullisesti? Niinpä kai..tällaisia pohdiskelen.
..."hiljaisuuskin" on kehittävää...
...välimatka ei tunteita "syö" ja on vain hidaste...on joku viisas sanonut...
vain aavistan, että emme enää koskaan tapaa.
Rakastuin niin syvästi, siksi on vaikeaa päästä asian ylitse. Yritän kovasti ja toivottavasti aika tekee tehtävänsä. Minä voisin ottaa yhteyttä, voisin mutten ota.
Pystynkö rakastumaan enää samalla lailla keneenkään toiseen? Uskallanko enää yrittää?
Anteeksi kulta...rakastan sinua yhä enkä muuta voi! Vain sinä tiedät miten asioiden laita on.
Miksi rakastat ? Miksi ?
En osaa selittää, minä vain rakastan. Voiko rakkauden selittää? Minulle se oli varmuus jostakin, tunsin "hänet" omakseni...kuin toinen puoliskoni. Minä en saisi, minulla ei olisi lupa, eikä hänelläkään...siltikin.
*hyvänyönsuukko*
Sydän itkee täälläkin, välimatka tosiaan on pitkä ja hiljaisuuden väillämme voit poistaa vain sinä! Kaikilla on lupa rakastaa, niin myös sinulla! Kaikki olisi voinut olla lämpöistä ja hellää, mutta tapahtui mitä tapahtui ja sille emme voi mitään! Mutta jos haluat poistaa väliltämme hiljaisuuden niin laita viesti! Haluaisin jatkaa siitä mihin jäätiin! Jos se voisi olla totta!
Kaikki eivät kestä ainaista hempeilyä. Eräiden mielestä ainainen läheisyys on ahdistavaa.
Mutta et ole. Tunnistaisin hänet heti. Hän on omien polkujensa kulkija, vaitonainen. Hänkin etsi jotain, seikkailua kenties tai kadonnutta rakkautta.
- - - - - - -
Sinulla kulta on oma elämä elettävänä kuten minullakin, jota on jatkettava eteenpäin.
Ihmettelit kerran, kuinka olet jaksanut yksin. Kyllä minä jaksan, mutta sinä et voi sitä uskoa todeksi. Nyt en enää halua olla yksin ja on vain ajan kysymys...
Suukottelen sinut vielä toivon iloa ja rakkautta elämääsi.
etunimessäsi on 2 n-kirjainta.
Voisinko se olla minä ?
...olet, kiitollinen saa olla hyvistä hetkistä. En oikein ymmärrä mitä tarkoitat, henkisesti et pääse eroon. Yleisempää on että "kasvoimme eroon"toisistamme. Mistä hiertää=mikset voi kirjottaa hänelle itselleen, miksi pyytää näin palstalla anteeksi kun ei tässä tiedä kenestä on kyse???? Jos nyt vaikka minä olisin "hän", sinä olet vapaa, minä olen vapaa, meillä on ollut hyvä yhdessä, jospa minunkin mielestäni!
Rakas...ei mene päivää ettenkö ajattelisi sinua, muistelisi sinua, meitä. Ei ole päivää ettenkö itkisi perääsi, ettenkö tuntisi tuskaa, ettenkö surisi... Minä rakastan sinua ja vaikka en kuule sinua, en näe sinua kaikki ympärilläni muistuttaa sinusta, meistä, hetkistämme...
Päivisin kuljen sumussa, yrittäen päästä yli...uskoen, että minä selviän. Öisin herään omaan ääneeni joka kutsuu nimeäsi ja silmissäni kyyneleet...
joskus mietin maksanko liian kovan hinnan...mietin...voiko vielä palata taakse päin, tehdä tehtyä tekemättömäksi, voiko vielä korjata asioita välillämme...ottaisitko sinä minut takaisin...?
..ottaisin vaikka omakseni jos saisin, mutten saa.
Luulin pystyväni unohtamaan...mitä tämä oikein on?
Laitoin sinulle viestin ja kiitän vastauksesta. Se lämmitti sydäntäni.
Hän...jonka äänen haluaisin kuulla, kosketuksen ihollani, suudelmat huulillani...
Kaipaus ei häviä, rakkaus ei unohdu, ei vaikka en näe häntä, en kuulle...Sinä et lakkaa olemasta minulle.
Mikä minua estää ottamasta yhteyttä?
Pelkoko? Se, että sinä torjut minut?
Vain muutamat hetket koimme yhdessä sellaista mitä en itseltäni missään tapauksessa olisi odottanut. Pitkät keskustelumme, kosketukset, hellät sanat syöpyivät mieleeni.
Nyt huomaan taas kaipaavani niitä hetkiä lisää.
Tiedän kyllä että muutokset ja niihin johtavat ratkaisut ei olisi olleet helppoja.
Pyydän anteeksi sitä etten voi osaltani helpottaa osaasi. Tiedän kuitenkin jääväni sinuun johonkin sopukkaan josta aina silloin tällöin löydät minut niinkuin minä löydän sinut. Silloin tuotan eräänlaista kipua jota ei kuitenkaan halua olla tuntematta. Anna anteeksi myös se etten nähnyt niin selviä merkkejä että olisimme voineet välttää tämän vaikka tuskin se näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kuitenkaan ollut estettävissä. Olihan se kuitenkin yhteinen päätöksemme jatkaa ja myös lopettaa suhde. En kuitenkaan koskaan unohda sinua. Olet kuitenkin jo osa elämääni.
Toivon, että "hän" lukee viestisi ja tunnistaa sen omakseen. Suorastaan kateellinen teille, jotka pystytte keskustelemaan asioista. Olen yrittänyt saada keskustelua aikaan, mutta turhaan.
Osittain aavistan syyn miksi näin on.
Totuuden kertominen on joillekkin niin kovin vaikeaa. Enemmän voi loukata toista olemalla sanomatta mitään. En tajua mitä siinä menettää, jos pohditaan keskenään asioita; silloinhan on
paljon helpompi oppia ymmärtämään toista ihmistä ja hänen tilannettaan, kertomalla omista ajatuksistaan.
Ottamalla huomioon vastapuolen tunteet, osoittaa jo toisen ihmisen arvostamista.
Ei joskus alkanutta suhdetta voi tappaa vaikenemalla. En puhu nyt mistään virtuaalisuhteista, vaan ihan todellisista suhteista. Hassua ajattelua tällainenkin: "no kyllä se minut unohtaa, kun en ota enää yhteyttä"
Ei unohda!