"Kannabiksesta
Hamppua eli kannabista (Cannabis Sativan) tunnetaan sekä hyötykasvina (kuituhamppu ja öljyhamppu), että haittakasvina (päihdehamppu). Tämä esittely keskittyy päihdehamppuun. Päihdehampun kuivattua rouhetta kutsutaan marihuanaksi ja sen pihkasta saatua kidemäistä tai öljymäistä ainetta hasikseksi. Katunimiä: hasa, mari, tötsyt, pilvi, jointti, paukut, imut.
Kannabis (hasis ja marihuana) on yleisin Suomessa käytetty huume. Koska kannabiksen vaikuttavat aineet ovat rasvaliukoisia, ja poistuvat kehosta hyvin hitaasti, riittää joka kuudes viikko toistuva käyttö aikaa myöten aiheuttamaan aivotoimintaan pitempikestoisia muutoksia.
Kannabishumala riippuu annoksesta, käyttötavasta, käyttäjän mielentilasta ja muista käytetyistä päihteistä. Ajantajun, näön ja tunnon häiriöitä esiintyy, samoin vaikeutta hallita liikkeitä. Loppupäihtymyksen tajunnan-
lasku vaihtelee uneliaisuudesta koomamaiseen tilaan.
Lapsilla ja nuorilla tajunnan lasku voi olla dramaattinen ja kylminä aikoina ulos sammumisella voi olla vakavat seuraukset. Tilannetta pahentaa joskus se, että kannabis laskee myös verensokeria. Tuoreena esimerkkinä Kesäkuun 2001 ensimmäisenä viikonloppuna kannabista syöneiden nuorien päätyminen koomamaisessa kunnossa päivystyspoliklinikalle Helsingissä.
Jo 10-20 kannabisannosta parissa kuukaudessa vaikuttaa otsalohkojen aivotoimintaan. Luonteenpiirteiden vivahteikkuus häiriytyy, ilmenee aloitekyvyttömyyttä. Entinen elämä ilman kannabista tuntuu ehkä jo vieraalta.
Käyttäjäryhmään samaistuminen korostaa tuntemuksia, jotka alkuvaiheessa tuntuvat "oikeilta" ja jännittäviltä. Raskaaseen kannabiksen käyttöön liittyy persoonan latistumista ja aivojen tietojenkäsittelyn heikentymistä.
Tukholmalaistutkimuksessa kuvattiin hiljan kannabiksen käyttäjien yllättävää väkivaltakäyttäytymistä hermopai-
neen alaisena. Uusimmat tutkimukset osoittavat, että kannabis saattaa herkistää aivoja opiaateille (heroiini ja vastaavat).
Kannabiksen käyttö edeltää usein koviin huumeisiin siirtymistä. Tupakointi toisaalta madaltaa kynnystä aloittaa kannabiksen käyttö. Kannabista säännöllisesti käyttävillä esiintyy huulien, suun ja kurkun syöpää normaaliväestöä enemmän.
Ruotsalaistutkija, fil.tri Thomas Lundqvist luonnehtii 10 vuoden seurantaan perustuvassa väitöskirjassaan kanna-
biksen käyttäjäprofiilia:
vaikeampi ilmaista sanoilla, mitä tarkoittaa.
vaikeampi muuttaa käyttäytymistä ja omia mielipiteitä joustavasti uuden tiedon mukaan.
virheellinen varmuus siitä, että toimii järkevästi ja oikein (vaikka kannabiksen käytön myötä elintavat, ihmissuhteet, päivärytmi häiriytyisivät selvästi).
monenlaisten puuhailujen aloittaminen ja kesken jättäminen sekä näin syntynyt illuusio omasta aktiivisuudesta.
Kannabis alentaa kykyä arvioida omaa tilaa maalaisjär-
jellä. Itsekritiikin puute korvautuu uusilla arvoilla, jotka vastaavat aivojen alentunutta kykyä käsitellä moninaista informaatiota - kehittyy kannabiksen muokkaama tie-
toisuuden tila (cannabis state-dependent set of cognitive processes).
Kemiallisesti aiheutettu aivotoiminnan häiriö muodostaa - paradoksaalisesti - koko idealistisen, hampunlehtikuvion symboloiman kannabis"kulttuurin" ytimen!
Kannabis on lajissaan ainutlaatuinen, illuusioita aihe-
uttava huumausaine, joka sotkee ne aivotoiminnat, joilla olisi mahdollista punnita kysymystä 'kuka olen, mitä teen ja minne olen menossa?'. Tämän pehmeän ja vähittäisen "zombiuttamisen" se tekee rasvaliukoisuutensa ansiosta harvakseltaankin käytettynä.
Suomen Lääkärilehdessä numero 21/2000 (ss. 2299-2304) julkaistiin Suomen muistitutkimusyksiköiden asian-
tuntijatyöryhmän katsaus 'Muistihäiriö- ja dementiapoti-
laan toimintakyvyn ja sairauden vaikeusasteen arviointi'. Kannabiksen käyttäjillä kuvatut henkisten toimintojen vaikeudet (esim. asuinkumppanien arviot kannabiksenkäyttäjistä tai tri Lundqvistin väitöskirjaan kootut kuvaukset tutkimukseen osallistuneista henkilöistä) voi suhteuttaa Lääkärilehden asiantuntijakatsauksessa esitettyihin luokitteluihin. Säännöllisempään kannabik-
senkäyttöön liittyvä henkisten toimintojen tasonlasku vastaa miltei yksi-yhteen varhaisen-lievän-keskivaikean Alzheimerin taudin dementian yhteydessä tavattavaa!
Suhtaudun erittäin epäilevästi puheisiin kannabiksen mietoudesta ja vaarattomuudesta. Puhe kannabiksen vapauttamisesta on nykyisessä huumetilanteessa ajoitettu täydellisen huonosti ja verrattavissa ehdotukseen, että vapautetaan käsiaseet mutta 'automaattiaseita ei sitten sallita' - ihan tosi hei!
Mikko Lehtovirta "

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kannabis on petollinen huume!!!!
“Alussa oli vain akuutti päihtymystila.” Huomasit, kuinka kannabiksen vaikutuksesta syntyvä päihtymystila on erilainen kuin normaalitilasi.
Kannabiksen pitkäaikaisen säännöllisen käytön seurauksena ‘normaalitilasi’ muuttuu hiljalleen ja huomaamattasi. Mielentilaasi alkavat luonnehtia: ajatuksettomuus, ajattelemattomuus, passiivisuus, laiskuus, joustamattomuus ja henkinen jäykkyys. Tällöin kannabiksen käyttö ei enää aiheutakaan entistä päihtymystä (“high”) vaan pääsi selkiytyy, olosi ‘normaalistuu’ ja toimintakykysi palaa. Kykenet hoitamaan asioitasi. Kunhan olet polttanut hasista.
Alussa poltat akuuttien päihtymystuntemusten vuoksi. Sitten poltat tunteaksesi olosi miellyttävän normaaliksi ja hieman päihtynyt.
Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Seon ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.
Siis: aivotoimintojen kemiallinen muuttuminen ja saman kokevien käyttäjien yhteenkuuluvaisuuden tunne yhdessä kehittävät ja voimistavat sellaisia reagointitapoja, jotka ylläpitävät kannabiksen käyttöä. Näitä ‘vakiovastauksia’ kutsutaan kannabismalliin kuuluviksi ‘normaalireaktioiksi’ .
Esimerkkejä kannabismalliin kuuluvista ‘normaalireaktioista’ Kaikki polttavat hasista.
Voin lopettaa, koska vain haluan. En kuitenkaan tee sitä juuri nyt.
Minun hasiksenkäyttöni ei ole ongelma. Ydinvoima on ongelma.
Alkoholi on sallittua ja se on paljon myrkyllisempää.
Hasis on luonnontuote.
Tulen luovaksi ja taiteelliseksi ja siksi voin jatkaa hasiksen käyttöä.
Tunnen monia hasiksenkäyttäjiä, jotka ovat sellaisia kuin kuvailtiin, mutta minä en ole sellainen - olen ainutlaatuinen ja immuuni kielteisille vaikutuksille.
Toimin parhaiten ollessani sopivan päihtynyt.
Minulla on puute, joka on kompensoitava kannabiksella
Hasis voimistaa kielteisiä tunteita, joiden kokeminen on ahdistavaa. Nämä tunteet koetaan vasta kun hasiksen rauhoittava vaikutus häviää. Tähän voi mennä jopa 5 päivää viimeisestä käyttökerrasta. Kielteiset tunteet katoavat, kun polttaa hasista uudelleen - ja tulevat taas takaisin, jolloin on taas poltettava…
Kun murrosiässä elämä tuntui olevan sekavaa, hajalla, kriisissä, saattoi hasiksen polttaminen tuntua auttavan; se antoi ehkä tunteen aikuisesta kypsyydestä ja rauhallisuudesta. Tarpeesta kokea sama rauhoittuminen ja ‘viileys’ tuli kuitenkin noidankehä, sillä elämän sekavuus ja hasiksen käytöstä aiheutuvat kielteiset tunteet pyrkivät aina uudelleen pintaan. Pakeneminen hasiksen polttamiseen korvaa läheisyyttä, yhdessäoloa, henkistä tukea ja tunteita, joita ihminen tarvitsee selvitäkseen ahdistuksensa kanssa
Mitä tapahtuu, kun lopetan kannabiksen käytön?”
Kannabiksen käytön lopetuksen jälkeen kestää 6, jopa 10, viikkoa ennen kuin kaikki THC on poistunut elimistöstä. Annosten asteittainen pienentäminen ei kannata, koska tällöin krooninen vaikutus jatkuu.
tuolla sky:n sivulla on viitteet/ linkit niihin tutkimuksiin jotka tukevat siellä esiteltyjä argumentteja.
Tämä sun esittämä "fakta" on sekoitus mielipidettä ja väärää tietoa.
Jos löydät jostain _tutkimuksen_ (siis joku propagandasivusto tyyliin irti muumeista ei kelpaa), niin hyvä. En usko että löydät.
Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Se on ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.
"siis joku propagandasivusto tyyliin irti muumeista ei kelpaa"
Siis minullekaan ei kelpaa joku propagandasivusto tyyliin suomen kannabisyhdistys.
Tutkimuksia kyllä löytyy, tässä muutamia:
Kannabiksen vaikutus verensokeriin: Foltin et al: Appetite 1988 11:1-14) ja laskee verensokeria esim. apinoilla (Ames et al: S Afr Med J 55(27): 1127-1132, 1979
Kannabiksen käyttöön liittyvää väkivaltaista käyttäytymistä tukevaa tutkimusaineistoa: Raijs et al: Cannabis and violent death. Nordisk Rettsmedicin. Nr. 4: 101-103, 1999
Kannabiksen käytön aivoille aiheuttama heroiiniherkkyys: Tulunay et al. Eur J Pharmacology 70: 219-224, 1981; Kaymackalan et al. psychopharmacology 55(3): 243-249, 1977; Ledent et al. Science 283 (5400): 401-404, 1995; Hine et al. Psychopharmacology Communications 1(3): 275-283, 1975; Vela et al. Neuropharmacology 34 (6): 665-668,1995 sekä Corchero et al. Molecular Brain Research 67 (1): 148-157, 1999.
Siinäpä muutamia aihetta käsitteleviä tutkimuksia, joiden mukaan kannabiksen käyttö ei ole ihan niin turvallista kuin annatte ymmärtää.
Kuka tahansa ko. ainetta käyttänyt, kokeillut tai vierestä käyttöä katsonut tietää ettei se aiheuta väkivaltaista käyttäytymistä.
Tuohon verensokeriin en väitä vastaan.
Tuo on kyseenalaistettu useampaan kertaan.
Sitäpaitsi, jos kannabiksen käyttäjä ei vaan ota heroiinia, niin sillä selvä. Ei siinä ganjassa ole mitään sellaista ainesosaa joka kuiskaa korvaan "sinä haluat nyt heroiinia... sinä haluat nyt heroiinia..."
SKY:n sivusto on erittäin asiallinen, kiihkoilematon ja objektiivinen sivusto, jossa tiedostetaan kyllä kannabiksen käyttöön liittyvät riskit. Siellä ei sanota että kyseessä on haitaton päihde.
Kannabisyhdistyksen tarkoitus on laillistaminen, ei käytön lisääminen.
faktoja ruotsalaisen tutkijan "kannabisprofiilissa".
Totta ne varmaan on koska kerta on tutkittu ja rahat saatu mutta "oireet" on sellaisia että jokaisella on niitä ainakin muutama.
Kuten esim. "varmuus siitä että on oikeassa."
Ne,jotka kokoajan epäilevät itseään joutuvat tuonne mielenterveyspalstalle äkkiä.Eivät pärjää elämässä.
"vaikeaa muuttaa käyttäytymistä ja mielipiteitä uuden tiedon mukana".no,tohon en sano muuta kuin että ajatelkaa perusjuntteja Suomessa,niilläkö muka joustavampaa jne..
Siis aivan tyypillinen tutkimustulos:paljon tekstiä,mitään ei ole helppo kumota,kaikki löytäää jotain mistä pitää,,,,
ps.plus että kundilla oli varmat tulot kymmenen vuotta..
Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Se on ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.
Ruotsalaistutkijan faktat eivät poikkea perusteiltaan yhtään teidänkään esille tuomista faktoista. Te kannabiksen vapauttajat etsitte yksisilmäisesti ajatuksianne tukevaa materiaalia ja jätätte kaiken negatiivisen tutkimustuloksen huomioimatta naurettavana jos ette kykene muuttamaan tuloksia omia ajatuksianne tukeviksi.
Oletko varma, ettei sinulla ole tuota kannabisprofiilia?
Enpä väitä että kannabiksen """vapauttajat""" jättäisivät tutkimuksia huomiotta.
Jotkut "tutkimukset" kyllä ovat silkkaa propagandaa. Kuka vain kannabiksen käyttöä vähänkin nähnyt tietää etteivät ne ole totta.
Sitäpaitsi: LAILLISTAMISELLA ja TERVEELLISYYDELLÄ ei pitäisi olla __mitään__ korrelaatiota.
Pitäiskö tässä @£#¤% pystyä todistamaan tieteellisesti että kannabis tekee ihmisestä entistä viisaamman ja lahjakkaamman sekä pidentää odotettavissa olevaa elinikää 20 vuotta????
Viinan laillistaminen kieltolain aikaan vähensi rikollisuutta ja muita ongelmia ihan 100-0, saman tekisi kannabiskieltolain kumoaminen.
Hamppua käytettiin Suomessa jo vuosikymmeniä ennen kuin se kiellettiin, ainakin pohjanmaalta on vielä niinkin myöhään kuin 50-luvulta (omassakin) tiedossa hampunviljelyä. Sitä myös poltettiin tupakan sijasta, joten päihdevaikutus kyllä tunnettiin.
Arvaatko koska kannabiksesta sitten tuli ongelma? Ettei vain olisi ollut sen kieltämisen jälkeen.
Ennen hamppukieltolakia käyttäjiä oli vain kourallinen. Muutamassa kymmenessä vuodessa määrä on vähintäänkin tuhatkertaistunut.
Kannabiksen käyttöä vähän nähneet ja vähän enemmänkin nähneet, perheet, puolisot, ystävät, työpaikkojen ja oppilaitosten vastaavat, entiset käyttäjät jne. jne. jne. tietävät kumman hyvin, että kannabis aiheuttaa käyttäjälleen persoonallisuusmuutoksia, apatisoitumista, kyvyttömyyttä ja käyttäjän lähipiirille huolta ja murhetta ja surua. Yleensä persoonallisuuden muutoksen kohde ei pysty hahmottamaan omaa tilaansa.
Niin että väittämä jonka mukaan tutkimukset ovat silkkaa "propakandaa" niiden näkökulmasta jotka ovat kannabiksen käyttöä nähneet on epätosi.
Laillistamisella on suora vaikutus käyttäjämääriin. Käytöllä on terveydellisiä vaikutuksia, nimenomaan negatiivisia terveydellisiä vaikutuksia. Tämä nyt on kertakaikkiaan vaan niin, että kannabis on myrkky muiden myrkkyjen joukossa ja sen käyttö on pirun epäterveellistä lyhyellä ja etenkin pitkällä aikavälillä. Tästä seuraa että laillistamisella on negatiivinen vaikutus kansanterveyteen ja terveydenhoitokuluihin.
Älkää nyt hyvät ihmiset sekoittako keskenään kessua ja hamppua. Kannabis sellaisena kuin sitä nykyään käytetään on kokolailla eri asia..
On aika paranoidia ajatella, että tutkimuksia rakennettaisiin ja manipuloitaisiin vain jotta saataisiin "vapaustaistelijakannabinistit" poljettua lokaan. Jos kannabiksen laillistamisen aiheuttamia vaikutuksia rikollisuuteen arvioidaan rikospsykologian kautta ja päädytään toisenlaiseen suositukseen kuin mihin kannabiksen laillistamista ajava yhteisö päätyy oman arvionsa jälkeen niin kummassakohan tapauksessa on propagandistisia vaikutteita?
Oletko sitten itse jonkun "kannabinistin" läheinen? En usko. En ole itse polttanut kahteen vuoteen, mutta olen tässä vierestä seurannut kun osa lähipiiristä on 'löytänyt' kannabiksen.
Kertaakaan en ole huomannut mitään persoonallisuuden muutosta.
Jos tämä olisi totta, niin alkoholihan kannattaisi kieltää. Holi aiheuttaa miljoonaluokan kustannukset vuosittain ja tappaa väkeä kuin mikä.
Eikö muka kieltolaki silloin 1900-luvun alussa opettanut mitään?
Tee näin: etsit jostain juttua kieltolain historiasta ja mietit sitten uudestaan.
Ja kuten olen aiemminkin sanonut:
vielä 50-luvulla kannabis oli laillista Suomessa ja sitä viljeltiin. Sitä myös poltettiin. Käyttäjiä oli vain muutama eikä niistä aiheutunut haittaa. Vasta kieltolain myötä ovat saapuneet ongelmat.
Niinpä, kannabista kun ei polteta lähellekään siihen tahtiin kuin tupakkaa.
Voi kun on vaikeaa saada näihin koviin kalloihin järkeä takomallakaan.
-Miffy
Jos defenssi on niin kova ettei näe vaikka näkisikin, niin minusta ei ole tohtoriksi. Persoonallisuuden muutos kannabiksen käytössä on aivan selviö.
Kansanterveydellisistä syistä alkoholi kannattaisi kieltää ja se kiellettäisiinkin jos se kulttuurisesti olisi mahdollista.
Mitä kieltolakiin ja sen historiaan tulee, niin minulla on pientä suurempi epäilys että olen tutustunut siihen ehkä aikalailla enemmänkin kuin sinä.
Jos käsität järjellä oman, sallinet sanoa aika köykäisen ajattelumallin, niin takominen kauan ja kovaa voi olla ainoa tapa saada aikaan moinen taantuma näin kovaan kalloon.
Sanoit että kannbis on myrkky muiden joukossa. Väärin. Kannabiksessa ei ole ainoatakaan myrkyllistä ainesosaa, ja se on fakta josta en jaksa ruveta kinaamaan.
mitä tarkoitin;olen sitä mieltä että oireet varmaan pitää paikkansa kannabiksenkäyttäjille ja monille muille
Lähteet kiitos.
Kaikki väitteesi on aikaisemmissa kirjoituksissa kumottu lähdeluettelon kanssa joten eikun tutkimaan. Lauseesi 'laillistetaan käsiaseet mutta ei kontuliaseita`on sikäli naurettava kun kerran sinkoja on saanut katukaupasta jo vuosisatoja!
Mietppäs sitä-
Ja hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa lähde, eikä pelkästään jotain (olematonta?) tutkimusta.
Kuitenkin tarinastasi vei jo alussa uskottavuuden se, kun kirjoitit 'mariHuana' se on mariJuana!
Lääketieteen lisensiaatti Mikko Lehtovirta. Suomen telelääketieteen seuran jäsen 2001 - 2002, EOPH ry:n hallituksen jäsen.
http://www.elamaonparastahuumetta.fi/materiaali/muut/mikkol.htm
Lehtovirran tekstiä löytyy lisääkin EOPHRYn sivulta:
http://www.elamaonparastahuumetta.fi/materiaali/huumeista/huumeista.pdf
Vastineita EOPHn sivuille tulleisiin viesteihin:
http://www.elamaonparastahuumetta.fi/elamapelissa/ep0801/mikko.htm
"...ja verrattavissa ehdotukseen, että vapautetaan käsiaseet mutta 'automaattiaseita ei sitten sallita' - ihan tosi hei!"
Tuo asevertaus kuullostaa hurjalta, mutta kun tarkemmin miettii, niin aseiden kohdallahan noin on juuri Suomessa tehty. Siviilit voivat hankkia kevyitä aseita harrastus- tai metsästystarkoituksiin luvanvaraisesti.
Vielä kevyempiä ilma-aseita voivat täysi-ikäiset ostaa kaupasta ilman lupaa. Raskaammat konetuliaseet ja muut ovat sitten kiellettyjä ja sallittu vain sotilaskäyttöön. - Ihan tosi hei!
Saahan noita huumeiksi luokiteltuja suomessakin luvanvaraisesti (resepti) hankkia terveydenhoitotarkoituksiin. Ihan tosi hei.