Lopetan kirjoittelun tälle palstalle

masi

Evoluutio-oppia mainostetaan tieteellisenä teoriana.

Sitä se ei kuitenkaan tämän palstan kirjoitusten perusteella ole vaan kyseessä näyttäisi olevan scientologian ja hare krishna liikkeen tapainen hurmahenkinen lahko. Paremmin kannattaisi puhua evouskosta.

Evouskon puolustajat vaan ovat paljon kovempia tuputtamaan omaa aatettaan kuin muiden uskontojen edustajat. Jos esität jotain kriittistä, niin tyypillinen vastaus on: USKIKSET HILJAA tai MENE MUUALLE SITEERAAMAAN RAAMATUNLAUSEITA. Pahimmillaan on esitetty, että pitäisi saada turpaan nakkikioskilla.

En ole minkään muun uskonnon tunnustajissa nähnyt olevan noin paljoa ja noin ala-arvoisia nettikirjoittelijoita. Ja niin kovia väkisin tuputtamaan omia näkemyksiään. Asiallisimmillaankin evo-oppien tuputus on kuin automainoksesta revittyä halpahintaista todistelua (á la Mr KAT) paitsi, että oikeissa mainoksissa ei saa valehdella kilpailijoista niin suoraan ja niin törkein sanakääntein.

No minä olen tehnyt sen johtopäätöksen, että turha taistella tutkainta vastaan ja jätän tämän onnettoman palstan evopoikien temmellyskentäksi. Kiitos kaikille niille monille nimimerkeille, joilta sain kannustusta ja erityisesti jaksamisia Iso-Heselle, jonka sanomisia tuolla alempana on useampaan otteeseen härskisti vääristelty.

9

949

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pro Evolution (Soccer)

      Ylistys!

    • kuten aina

      Se on soronoo vaan - ei jää moista kaksinaismoralistista pelleä ikävä.

      Tosin olet täällä vielä tänään kirjoittamassa...

    • ewrpiu

      Olipa oikein pakko lueskella noita masin kirjoittamia viestejä (Laaja haku - nimimerkki: "masi" - Hae viestejä ainoastaan keskustelusta: "evoluutio)... :)


      Mitenkäs se eräs vertaus menikään (tässä minäkin syyllistyn siihen vastapuolen haukkumiseen, mutta ei voi mitään):
      Kreationistin kanssa kiisteleminen biologiasta on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Pulu kaataa nappulat, tiputtaa pelilaudan, paskantaa pöydälle ja lopulta lentää pois luullen voittaneensa pelin.

      • eipä

        muuta


    • vielä mitään

      Laite, joka ei mitenkään voi mennä epäkuntoon, poikkeaa perusteellisesti laitteesta, joka voi mennä epäkuntoon siten, että kun laite, joka ei mitenkään voi mennä epäkuntoon, menee epäkuntoon, on sitä täysin mahdotonta korjata tai löytää uutta sen tilalle.

      Laite X rikkoutumaton kertoo seuraavaa:

      Kun yritetään suunnitella jotakin täysin idioottivarmaa, niin tavallisesti erehdytään aliarvioimaan täysidioottien nerokkuus.

      Loooginen jatke:

      Varjele minua tietämästä sellaista, jota minun ei tarvitse tietää. Varjele minua tietämästä että on mahdollista tietää jotakin, jota en tiedä. Varjele minua tietämästä, että olen päättänyt olla tietämättä asioita joita olen päättänyt olla tietämättä.

      Amen.

      Ps. Et ole nähnyt yhtään mitään. Kukapa on ?!

      • tapahtumista

        Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu.

        Kaikki mikä tapahtuessaan saa aikaan muita tapahtumia, saa aikaan muita tapahtumia.

        Kaikki mikä tapahtuessaan saa aikaan sen, että se tapahtuu uudestaan, tapahtuu uudestaan.

        Tämä ei kuitenkaan välttämättä tapahdu kronologisessa järjestyksessä.


    • on tiedettä.
      Tämä palsta on aivan turha, uskon ja tieteen yhdistäminen yhteen palstaan ennakoi sotaa ;)

      P.S tämän sodan on uskonto (=kreationismi) sytyttänyt

    • Sinäkin olet osa evoluutiota!

      Voitko masi jos tätä vielä luet antaa osoitteesi. Lähetän sinulle koko laatikollisen pellenneniä.

    • Laxativ

      Sinun kirjoituksesi paljastivat evoluution onttouden. Palsta kaipaa sinua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe