Kysymys

onko totta että Luterilaisessa kirkossaruvetaan vihkimään homoja ja lesboja?
En ole nähnyt suomalaista lehteä pitkään aikaan ja kuulin juuri jotain tällaista?!
Meillä ei onneksi näin tehdä, eikä tulla koskaan tekemäänkään. Erosimpa oikeaan aikaan ja liityimpäoikeaan paikkaan!
5180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei minun tietääkseni.Keskustelua on käyty em. parien siunaamisesta.Suomessa ei siis vielä siunata, kuten Ruotsin lut kirkko teki päätöksen toimia asiassa.No ei kai siihen kauaa mene Suomessakaan.Ev lut on muissakin asioissa mennyt pois SANAN linjoilta, eivätkä piispat vastaa suoraan kun heiltä toimittajat tivaavat suoriakin vastauksia em asioissa, kiertävät kuin kissa kuumaa puuroa, valitettavasti!Ja kun suora vastaus löytyisi RAAMATUSTA, mutta ei oo pokkaa sanoa sitä.
Huom! jos oot mormoni srk:sta, niin eksyksissä säkin oot, soryy vaan, tiedoks vaan.

Äänestä
  • Minäkin olen huomannut saman asian, että piispat eivät uskalla vastata suoraan heille tehtyihin kysymyksiin. He ovatkin todella hankalassa tilanteessa, sillä kun toiselle pokkaat, niin toiselle pyllistät. Ehkäpä he ovat tämän vuoksi ottaneet sen tavan, etteivät vastaa suoraan kysymyksiin, etteivät ketään loukkaisi. Tämähän on ihan ymmärrettävää, sillä työpaikka ja tienestihän heilläkin on kyseessä. Varmaan me kaikki tehtäisiin samassa tilenteessa samoin ja ei vaarannettaisi työpaikkaamme.

    Äänestä

  • Vai ei niillä ole pokkaa... on se harmi. Luterilaisesta kirkosta tiataa tulla valtiota ja ihmisten mielipiteitä, tai pitäiskösanoa niiden mielipiteitäjotka huutavat kovimpaa, kumartava laitos.

    Kiitos Lissullekin vastauksestasi.

    Niin olen todella mormoni, mutta en ole lainkaan eksyksissä. Ja mulla on pokkaa, vai pitäiskö sanoa meillä sanoa että johan se Raamatussakin lukee että niin ei sovi tehdä. Lueppasinäkin mormonin kirja voit hämmästyä sen Jeesuksen Kristuksen evankeljumia vahvistavasta voimasta. Meillä ainakin kehoitetaan lukemaan kaikkea hyvää kirjallisuutta uskonsuunnasta huolimatta.

    Äänestä

  • Kun tässä itse etsin uskontoa itselleni, olisi se mukavaa jos kävisi niin hyvä tuuri että osuisi kerralla siihen oikeaan uskontoon.
    Vai mitä meinaat.

    Äänestä

  • Yks jeesustelijalainen kirjoitti:

    Kun tässä itse etsin uskontoa itselleni, olisi se mukavaa jos kävisi niin hyvä tuuri että osuisi kerralla siihen oikeaan uskontoon.
    Vai mitä meinaat.

    Mene MAP-kirkkoon ja kuuntele ja mietiskele kuulemaasi. Rukoile Jumalaa antamaan viisautta ymmärtää. MAP-kirkossa saat oikeaa tietoa ja oppia, jota et varmasti muualla saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mormoni kirjoitti:

onko totta että Luterilaisessa kirkossaruvetaan vihkimään homoja ja lesboja?
En ole nähnyt suomalaista lehteä pitkään aikaan ja kuulin juuri jotain tällaista?!
Meillä ei onneksi näin tehdä, eikä tulla koskaan tekemäänkään. Erosimpa oikeaan aikaan ja liityimpäoikeaan paikkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu