Mitäs mieltä olette piispoistamme?
Piispat
29
930
Vastaukset
- Lissukka
Juuri tuossa kirjoitin toiseen kohtaan piispoistamme ja heidän hankalasta tilenteestaan, että piispat eivät uskalla vastata suoraan heille tehtyihin kysymyksiin. He ovat todella hankalassa tilanteessa, sillä kun toiselle pokkaat, niin toiselle pyllistät. Ehkäpä he ovat tämän vuoksi ottaneet sen tavan, etteivät vastaa suoraan kysymyksiin, etteivät ketään loukkaisi. Tämähän on ihan ymmärrettävää, sillä työpaikka ja tienestihän heilläkin on kyseessä. Varmaan me kaikki tehtäisiin samassa tilenteessa samoin ja ei vaarannettaisi työpaikkaamme.
- uskovainen.
Jumala käänsi selkänsä ja aalto tuli ja vei. Jumala siis nukkui. Tosiasia on, että ihmiset räjäyttivät merenalaisia ydinkokeita tuolla alueella. Mikäli piispat olisivat Jumalan ystäviä Hän kertoisi heille tulevista tapahtumista
- eizan mies
5 Kelvottomasti rikkoi häntä vastaan tämä kiero ja katala sukupolvi, ne, jotka eivät enää ole hänen lapsiaan vaan kansansa häpeätahra.
6 Näinkö sinä palkitset Herran, sinä tyhmä ja ymmärtämätön kansa? Eikö hän ole sinun isäsi ja luojasi? Hän sinut teki ja rakensi.
7 Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.
TÄSSÄ ON KAIKKEIN OSUVIN RAAMATUNKOHTA PIISPOILLEMME!- -I-
Huovinen: "Uskon ja evankeliumin alaan kuuluvat asiat ovat luonteeltaan pysyviä ja muuttumattomia, sillä niissä on kyse pelastuksesta ja sen perustasta. Rakkauden ja lain alaan kuuluvat asiat voivat ja niiden tulee historian vaiheissa muuttua, sillä niiden tarkoituksena on lähimmäisen kulloinenkin hyvä"
(http://www.ekirkko.org/cgi-bin/ekirkko/elehti.pl?customer=kotimaa&document=00012176)
Mitä Jeesus sanoo asiasta: 18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. - eizan mies
-I- kirjoitti:
Huovinen: "Uskon ja evankeliumin alaan kuuluvat asiat ovat luonteeltaan pysyviä ja muuttumattomia, sillä niissä on kyse pelastuksesta ja sen perustasta. Rakkauden ja lain alaan kuuluvat asiat voivat ja niiden tulee historian vaiheissa muuttua, sillä niiden tarkoituksena on lähimmäisen kulloinenkin hyvä"
(http://www.ekirkko.org/cgi-bin/ekirkko/elehti.pl?customer=kotimaa&document=00012176)
Mitä Jeesus sanoo asiasta: 18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.Mahtaako nämä piispat edes tajuta, että ne ovat jo nyt myyneet sielunsa saatanalle, mutta, että ovat myymässä vielä kaikkien muidenkin luterilaisten sielut samaan hintaan!
Niin kuin jo aikaisemmin sanoin: Joka viettelee vääryyteen yhdenkään näistä pienimmistä....
Piispojen loppu ON KAUHEA! - Alpo Ahola
Kun keskustellaan otsikolla "Luterilaisuus" ja kun sanot: "TÄSSÄ ON KAIKKEIN OSUVIN RAAMATUNKOHTA PIISPOILLEMME!", niin tuon kaiken todistuksen pohjalta voin todeta, että oletkin luterilainen.
- Teuvo Suni
minkä Pyhä Henki jo yli kymmenen vuotta sitten ilmoitti:
"Ihmiskunnan tietämättömyyden huipulla seisovat teologian tohtorit." - juomari turmio
Kun tällä palstalla ei ole sheriffiä.vastaan laulun sanoilla Mutta epäilen ettei saataisi parempia tilalle,vanhoja aikoja alkaa olla ikävä.
- Teuvo Suni
Sinunko vuoro oli nyt ryhtyä poistamaan kirjoittamiani viestejä? Tältäkin palstalta on kadonnut ainakin kolme eizan miehelle antamaani vastausta. Voisitko kertoa, miten sen olet tehnyt, vaikka nimesi perässä ei olekaan rekisterikilpeä?
- Teuvo Suni
Olivatko ne sellaisia, jolloin ei näillä palstoilla kukaan kertonut totuutta?
- EIZA ITSE
Teuvo Suni kirjoitti:

mitä mitä?
mitäs viestejä sitä mun miehelle olis ollunna?
ei oo eizan mies nyt ehtinyt täällä norkoilemaan kun on ollut muut puuhat koko päivän.
kyllä se mieheni ihna vatmasti mielenkiinnolla Teuvon sanaa lukisi, vaikka ei ehkä ihan kaikkea kokonaan nielisikään...
mutta itse haluaisin tiedustella, että voikos sitä kirjaa lukea jossain netin sivuilla?! olisin ollut kiinnostunut lukemaan...
kiitos, jos saan linkin. ja jos sellaista ei ole niin olis nyt ainakin kiva tietää mitä siinä kirjassa lukee.... muten en jaksa kirjoja lukea Raamatun lisäksi, joten en sitä kirjana mistään hakisi... :/
t.EIZA - Teuvo Suni
EIZA ITSE kirjoitti:

t.EIZAkun tämä kaveri halusi lisää tietoa totuudesta, ja sitä hänelle ainakin kolmella viestillä kerroin, niin ne kaikki olivat tänä aamuna poistettu.
Hän ihmetteli sitä, että miten Antikristus on ruvennut salaisuuksiaan paljastamaan? Vastasin hänelle, ettei totuutta ole Antikristus koskaan omilleen paljastanut, eikä paljasta nytkään, vaan Totuuden Henki nämä asiat on esille ottanut, ja käskenyt ne tämän kansan tietoisuuteen saattaa.
Sitten kerroin hänelle Jeesuksen lopun ajan ennustuksesta sen, että pari turmeluksen iljetystä on jo monta sataa vuotta seisonut temppelivuorella. Ja senkin taisin sanoa, että jo 1900 vuotta on ihmiskunta elänyt Ilmestyskirjan aikaa ja tämän ajan evankeliumit ovat olleet miellyttämisen evankeliumeja. Kullakin kuppikunnalla omansa.
Ja erittäin tärkeänä huomiona tuosta Jeesuksen ennustuksesta (Matteuksen luku 24) on tämä jae:
"Tämä valtakunnan evankeliumi (siis Kristuksen totuuden evankeliumi) julistetaan kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
HUOMAA: todistukseksi, ei enää pelastukseksi, sillä yhä vain harvemmat enää totuuten uskovat ja ahtaan portin kautta tien Kristuksen luokse löytävät.
Senkin vielä hänelle kerroin, että kaikki ne viestit, joita olen tänne kirjoittanut, ja joita ei ole poistettu (ja niitäkin on paljon), voit löytää tämän keskustelun (Suomi 24) hakukoneelta, ja ettei tätä kirjaa ole internetistä luettavissa, muuten kuin näistä viesteistä, joita nyt olen kirjoitellut. Lyhyesti tuon kirjan sanoma on tämä: Tällainen on Jumalan lähettämä lopun ajan raju eksytys. - eizan mies
Teuvo Suni kirjoitti:
Sinunko vuoro oli nyt ryhtyä poistamaan kirjoittamiani viestejä? Tältäkin palstalta on kadonnut ainakin kolme eizan miehelle antamaani vastausta. Voisitko kertoa, miten sen olet tehnyt, vaikka nimesi perässä ei olekaan rekisterikilpeä?
Eiköhän me olla jo huomattu, että saatana on kaikkialla! Luulen, että viestien poistaja on suomi.24;n eli siis ENIRON tekosia!
Sarvipää on kaikkialla ja olikohan edellisessä viestissäsi jotain liian arvokasta eteenpäin vietäväksi? Ehdin kyllä lukea ne ja olen koko päivän pontinut, että MIKSI SITÄ HENKEÄ ei sitten KAIKKIEN päälle vuodatetakaan....
Sain vastauksen, että Hengen saa VAIN ne, joita Herra ITSE kutsuu! Ei siis, ne jotka etsii!
Ei ole olemassa suomessa varsinkaan suomi24.fi;ssä mitään sananvapautta! Saatanallinen sensuurin henki kyllä, joka yrittää kaikin voimin estää totuuden julkituloa.
Mutta niin se on, nämä saatanallisella tyytyväisyydenevankaliumilla kyllästetyt tapauskonnollisuuteen kuolleet saatanan asianajajat täällä vamppyyreinä etsii haaskaa, josta voisi kaiken totuuden hajunkin nylkeä nahkana irti omasta raamatun ruhostaan!
Se mitä olen aikaisemmin piispoista sanonut pitää edelleen paikkansa ja kaikkinainen sensuuri vain todistaa meidän olevan oikeassa!!! - juomari turmio
Teuvo Suni kirjoitti:
Sinunko vuoro oli nyt ryhtyä poistamaan kirjoittamiani viestejä? Tältäkin palstalta on kadonnut ainakin kolme eizan miehelle antamaani vastausta. Voisitko kertoa, miten sen olet tehnyt, vaikka nimesi perässä ei olekaan rekisterikilpeä?
Että minun pitäisi päivittää tämä nimimerkki paremmin vastaamaan tämän hetken tilannetta,mutta tämä tuntuu ärsyttävän niin mukavasti varsinkin tuolla jehnu palstalla. Ainuttakaan tällä nimimerkillä kirjoitettua viestiä ei ole kuitenkaan vielä poistettu.
Mitä tulee lainaukseen,se on laulusta ensmmäinen levyttäjä Irwin Goodman ja tekijäoikeuslain alaista materiaalia.
Mitä vanhoihin hyviin aikoihin tulee,oma muistini ei ulotu midemmälle kuin Jukka Malmivaaran aikaan,mutta vanhaa kirjallisuutta lukemalla olen voinut havaita että ennenvanhaan on ollut muitakin piispoja jotka ovat olleet miehiä paikallaan.
Ikävää että viestejäsi poistettu,ilman omaa syytäsi,olet saanut nyt viesteillesi yhden uuden lukijan. - Teuvo Suni
eizan mies kirjoitti:
Eiköhän me olla jo huomattu, että saatana on kaikkialla! Luulen, että viestien poistaja on suomi.24;n eli siis ENIRON tekosia!
Sarvipää on kaikkialla ja olikohan edellisessä viestissäsi jotain liian arvokasta eteenpäin vietäväksi? Ehdin kyllä lukea ne ja olen koko päivän pontinut, että MIKSI SITÄ HENKEÄ ei sitten KAIKKIEN päälle vuodatetakaan....
Sain vastauksen, että Hengen saa VAIN ne, joita Herra ITSE kutsuu! Ei siis, ne jotka etsii!
Ei ole olemassa suomessa varsinkaan suomi24.fi;ssä mitään sananvapautta! Saatanallinen sensuurin henki kyllä, joka yrittää kaikin voimin estää totuuden julkituloa.
Mutta niin se on, nämä saatanallisella tyytyväisyydenevankaliumilla kyllästetyt tapauskonnollisuuteen kuolleet saatanan asianajajat täällä vamppyyreinä etsii haaskaa, josta voisi kaiken totuuden hajunkin nylkeä nahkana irti omasta raamatun ruhostaan!
Se mitä olen aikaisemmin piispoista sanonut pitää edelleen paikkansa ja kaikkinainen sensuuri vain todistaa meidän olevan oikeassa!!!tuota palstaa, jonka joku toinen on nimelläni avannut: Teuvo Suni, kerro. Olen ajatellut siellä tuoda julki asioita, mitä Oulun hiippakunnassa tapahtui 15 vuotta sitten, kun Totuuden Henki tahtoi johdattaa tätä Suomen suurinta kirkkoa totuuteen. Kuinka pitkään niitä voi sieltä lukea, sen päättää jokin muu kuin Totuuden Henki.
Hyvä, että sinä ehdit ne viestini lukea, todistuksena sille, että ISO PAHA veli valvoo ja on kaikkialla, kuten kirjoitettu on:
"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa." - Alpo Ahola
Teuvo Suni kirjoitti:
Olivatko ne sellaisia, jolloin ei näillä palstoilla kukaan kertonut totuutta?
Ei tarvita uusia kirkkoja tai kirkkokuntia, sillä niitä on jo tässä maailmassa riittävän paljon ja ties millaisia kaikki ovatkaan.
Olen luterilainen ja se mitä kaipaan ja itsekin edustan on tämän luterilaisen kirkon sisällä uskonpuhdistusta aivan samaan tapaan, kuin mitä Luther aikoinaan sai aikaan Saksassa Roomalaiskatolisen kirkon sisällä. No Luther tuli torjutuksi Roomalaiskatolisestakirkosta ja hänet erotettiin Lutherin omien sanojen mukaan 3 kertaa.
Kun nyt oli alkuna tälle uskonpuhdistusajatukselle TV:ssä filmi TUNNUSTUS, niin se hyvässä lykyssä saattoi avartaa ihmisten silmiä hengellisen lankeemuksen syvyydestä luterilaisessa kirkossa. Piispojen kannanotot olivat sen verran karkeasti pielessä ja maailman henkisiä. Toisaalta filmi toi esille sen, että luterilaisen kirkon sisällä on vielä joitain uskollisia paimenia, jotka eivät ole taipuneet vääryyden valtaan.
Kannatan uskonpuhdistusta ja osaltani asetun taisteluun luterilaisena sen puolesta. Korpinen, Pojola, Marjokorpi ja Närhi ovat uskossa ja tunnustuksessa aitoja ja rehellisiä pappeja. - Teuvo Suni
Alpo Ahola kirjoitti:
Ei tarvita uusia kirkkoja tai kirkkokuntia, sillä niitä on jo tässä maailmassa riittävän paljon ja ties millaisia kaikki ovatkaan.
Olen luterilainen ja se mitä kaipaan ja itsekin edustan on tämän luterilaisen kirkon sisällä uskonpuhdistusta aivan samaan tapaan, kuin mitä Luther aikoinaan sai aikaan Saksassa Roomalaiskatolisen kirkon sisällä. No Luther tuli torjutuksi Roomalaiskatolisestakirkosta ja hänet erotettiin Lutherin omien sanojen mukaan 3 kertaa.
Kun nyt oli alkuna tälle uskonpuhdistusajatukselle TV:ssä filmi TUNNUSTUS, niin se hyvässä lykyssä saattoi avartaa ihmisten silmiä hengellisen lankeemuksen syvyydestä luterilaisessa kirkossa. Piispojen kannanotot olivat sen verran karkeasti pielessä ja maailman henkisiä. Toisaalta filmi toi esille sen, että luterilaisen kirkon sisällä on vielä joitain uskollisia paimenia, jotka eivät ole taipuneet vääryyden valtaan.
Kannatan uskonpuhdistusta ja osaltani asetun taisteluun luterilaisena sen puolesta. Korpinen, Pojola, Marjokorpi ja Närhi ovat uskossa ja tunnustuksessa aitoja ja rehellisiä pappeja.Jos yrität mennä ahtaasta portista sisälle pappien helmoissa roikkuen, toisessa kainalossa Raamattu, toisessa luterilaiset tunnustuskirjat, ja jotta et enää aikaasi tällaisen mahdottoman yhtälön toteuttamiseen hukkaisi, uskallan sanoa sinulle: turhaa on tämä työsi.
- Alpo Ahola
Teuvo Suni kirjoitti:
Jos yrität mennä ahtaasta portista sisälle pappien helmoissa roikkuen, toisessa kainalossa Raamattu, toisessa luterilaiset tunnustuskirjat, ja jotta et enää aikaasi tällaisen mahdottoman yhtälön toteuttamiseen hukkaisi, uskallan sanoa sinulle: turhaa on tämä työsi.
Selitäppä mikä on sinun ahdas porttisi. Kristus kyllä on avannut minulle tien taivaaseen oman verensä kautta. Yhdellä uhrilla.
- Teuvo Suni
Alpo Ahola kirjoitti:
Selitäppä mikä on sinun ahdas porttisi. Kristus kyllä on avannut minulle tien taivaaseen oman verensä kautta. Yhdellä uhrilla.
Jeesus sanoo:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene."
Käy nyt lukemassa tämän keskustelu palstan hakukoneelta kaikki ne viestit, jotka Totuuden Hengen omistavana olen sinne kirjoittanut. Siellä on myös kerrottu omasta ahtaasta portistani.
Mikäli löydät sieltä jonkun sellaisen viestin, joka on totuuden vastainen, tule sitten keskustelemaan kanssani. Sen voin jo nyt sinulle ilmoittaa, että kaikkien näiden lopun ajan porttokirkkojen ja samanlaisten lahkojen vastaisia ne kyllä ovat. - acim l ai n en
Teuvo Suni kirjoitti:
Jeesus sanoo:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene."
Käy nyt lukemassa tämän keskustelu palstan hakukoneelta kaikki ne viestit, jotka Totuuden Hengen omistavana olen sinne kirjoittanut. Siellä on myös kerrottu omasta ahtaasta portistani.
Mikäli löydät sieltä jonkun sellaisen viestin, joka on totuuden vastainen, tule sitten keskustelemaan kanssani. Sen voin jo nyt sinulle ilmoittaa, että kaikkien näiden lopun ajan porttokirkkojen ja samanlaisten lahkojen vastaisia ne kyllä ovat.Vanhoillislestadiolaisilla on tämä avaintenvaltaoppi. Sanovat että Pietarille annetut avaimet ovat nyt heillä. Sinä sanoit jossain ettet enää keskustele vanhoillislestadiolaisista. Okei. Jätetään vanhoilllislestadiolaiset. Mutta itse opistahan voi silti keskustella. Onhan mahdollista että sitä käyttävät muutkin.
Mitä ajattelet siitä koko ajatuksesta että Jeesus jätti Pietarille vallan myös sitoa ja pidättää syntejä?
Mitä tämä tarkoittaa? Onko sinulla valta sitoa ja pidättää syntejä? - Teuvo Suni
acim l ai n en kirjoitti:
Vanhoillislestadiolaisilla on tämä avaintenvaltaoppi. Sanovat että Pietarille annetut avaimet ovat nyt heillä. Sinä sanoit jossain ettet enää keskustele vanhoillislestadiolaisista. Okei. Jätetään vanhoilllislestadiolaiset. Mutta itse opistahan voi silti keskustella. Onhan mahdollista että sitä käyttävät muutkin.
Mitä ajattelet siitä koko ajatuksesta että Jeesus jätti Pietarille vallan myös sitoa ja pidättää syntejä?
Mitä tämä tarkoittaa? Onko sinulla valta sitoa ja pidättää syntejä?Minä, Totuuden Hengen saaneena, voin kertoa ja minun pitääkin kertoa ihmisille totuus, kuten olen sitä sinullekin jo hyvin paljon kertonut.
Jos ihminen uskoo, että tuo mies todella puhuu totta, hän itsekin alkaa silloin etsiä elämäänsä samaa totuutta. Ja kun hän näin kokee, silloin Saatanan ote alkaa hänestä jo hellittää, kun Jeesus alkaa taivaassa rukoilla hänen puolestaan, kuten hän jäähyväisrukouksessaan rukoili:
"Minä en rukoile vain heidän puolestaan (siis jo hänen omiensa), vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."
Huomaa, että se peite, jonka Jumala veti totuudesta luopuneen kansansa ja silmille ja korville, on edelleen kaikkien niiden päitten päällä, jotka ovat totuuden hylänneet. Siksi koko ihmiskunta on Antikristuksen hallinnassa, koska tuo peitteen läpi, menevät vain valheet ja lipevät puheet, mutta ei totuus, mutta:
"Kun heidän sydämensä kääntyy Jumalan puoleen, tuo peite otetaan pois."
Mutta jos ihminen totuuden kuullessaan sen torjuu, kuka milläkin perusteella, kuten Jeesuksenkin aikana kun todettiin hänen olevan vain puusepän poika, niin tämä torjuminen johtaa väistämättä siihen, että Jumala lopulta paaduttaa tällaisen ihmisen sydämen, niin että hän ei koskaan enää pääse epäuskostaan irti.
Kristuksella nämä avaimet ovat, mutta näiden avainten salaisuuden paljastajat maan päällä ovat, hänen kutsumansa, kouluttamansa ja lähettämänsä ihmiset.
SRK:n paimen minut helvettiin tuomitsi, koska ei edes käteni suostunut hänen edessään synnintuntoon, koska en ollut häntä vastaan mitään syntiä tehnyt.
Tämän opin mukaanhan ei ihmisen tarvitse edes suullaan syntejään tunnustuaa, riittää, kunhan vain seuroissa käsi nousee. Siksi heidän uskonsa tärkein salaisuus on siinä, etteivät koskaan tee käsillään niin paljon syntiä, etteivät ne seuraavissa seuroissa enää nousekaan, kun ne ovat niin kipeytyneet. - Alpo Ahola
Teuvo Suni kirjoitti:
Jeesus sanoo:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene."
Käy nyt lukemassa tämän keskustelu palstan hakukoneelta kaikki ne viestit, jotka Totuuden Hengen omistavana olen sinne kirjoittanut. Siellä on myös kerrottu omasta ahtaasta portistani.
Mikäli löydät sieltä jonkun sellaisen viestin, joka on totuuden vastainen, tule sitten keskustelemaan kanssani. Sen voin jo nyt sinulle ilmoittaa, että kaikkien näiden lopun ajan porttokirkkojen ja samanlaisten lahkojen vastaisia ne kyllä ovat.Kyllä minäkin osaan noin sanoa, vaan se ei ole totuus.
- Teuvo Suni
Alpo Ahola kirjoitti:
Kyllä minäkin osaan noin sanoa, vaan se ei ole totuus.
mutta minulle ne ovat totuus. Se, että sinä et ymmärrä minun puhettani johtuu samasta syystä, jonka mukaan juutalaisetkaan eivät ymmärtäneet Jeesuksen puhetta:
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän Isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Siksi minäkin voin Jeesuksen ja apostolien sanoin todistaa:
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Tämä Henki annetaan suoraan taivaasta niille, jotka Jumalaa totellen ovat pääseet läpi ahtaasta portista. - Alpo Ahola
Teuvo Suni kirjoitti:
mutta minulle ne ovat totuus. Se, että sinä et ymmärrä minun puhettani johtuu samasta syystä, jonka mukaan juutalaisetkaan eivät ymmärtäneet Jeesuksen puhetta:
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän Isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Siksi minäkin voin Jeesuksen ja apostolien sanoin todistaa:
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Tämä Henki annetaan suoraan taivaasta niille, jotka Jumalaa totellen ovat pääseet läpi ahtaasta portista.Eikös meillä olekaan valmis Jumalan Sana. Puheenvuorosi todistaa sen puolesta, että saisit ohi Raamatun uusia ilmoituksia. Eikö se nyt ole tavattoman arveluttava juttu. Minulla on Raamattu, joka on kaikin puolin valmis.
- Teuvo Suni
Alpo Ahola kirjoitti:
Eikös meillä olekaan valmis Jumalan Sana. Puheenvuorosi todistaa sen puolesta, että saisit ohi Raamatun uusia ilmoituksia. Eikö se nyt ole tavattoman arveluttava juttu. Minulla on Raamattu, joka on kaikin puolin valmis.
Todista se minulle. Sitäpaitsi Jumala toimii edelleenkin, kuten on kautta luomansa ihmiskunnan toiminut. Ja oman ilmoituksensa mukaan hän jätti myöskin koko totuudesta luopuneen ihmiskunnan Saatanan haltuun:
"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka kunnes Jumalan sanat toteutuvat."
Minun kohdallani ne ovat jo toteutuneet ja siksi olen vapaa porttoseurakuntien kahleista. - Alpo Ahola
Teuvo Suni kirjoitti:
Todista se minulle. Sitäpaitsi Jumala toimii edelleenkin, kuten on kautta luomansa ihmiskunnan toiminut. Ja oman ilmoituksensa mukaan hän jätti myöskin koko totuudesta luopuneen ihmiskunnan Saatanan haltuun:
"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka kunnes Jumalan sanat toteutuvat."
Minun kohdallani ne ovat jo toteutuneet ja siksi olen vapaa porttoseurakuntien kahleista.Pyydät todistusta.
Ihmisellä ei ole sellaita tuomiovaltaa kuten hyvin monessa puheenvuorossasi teet. Tästä on sitten suoraan luettavissa se, että Sinun on täytynyt saada siihen virkaan ohi Raamatun, siis Jumalalta valtuutus. - Teuvo Suni
Alpo Ahola kirjoitti:
Pyydät todistusta.
Ihmisellä ei ole sellaita tuomiovaltaa kuten hyvin monessa puheenvuorossasi teet. Tästä on sitten suoraan luettavissa se, että Sinun on täytynyt saada siihen virkaan ohi Raamatun, siis Jumalalta valtuutus.Tiedätkö enää itsekään mitä minulle todistelet?
Ensiksikin. Ole hyvä, ja näytä minulle jo vihdoinkin Raamatusta Jumalan tai Jeesuksen ilmoitus, jossa hän sanoo:
"Jokainen, jonka minä olen kutsunut, kouluttanut ja maailmaan lähettänyt, on vain toisten tuomitsija, älkää uskoko häntä."
Näytä minulle huomisaamuun mennessä sellainen puheenvuoroni, jossa olen jonkun ihmisen kadotukseen tuominnut?
Ja sitten tämä sinun puheenvuorosi: "Sinun on täytynyt saada siihen virka ohi Raamatun, siis Jumalan valtuutus."
Kuuntele nyt tarkoin mitä Jeesus sanoo:
"Kuulkaa siis: MINÄ LÄHETÄN teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset teistä te tapatte, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
Ja tähän liittyen vielä seuraavakin Jeesuksen ilmoitus:
"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä, tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin oPOika ja se, JOLLE POIKA TAHTOO HÄNET ILMOITTAA."
Kun nyt nyt Kristus näki hyväksi kutsua minut työhönsä, johdattaa ahtaan portin läpi eteensä, puhdistaa sydämen ja antaa sinne sinetiksi Totuuden Henkensä ja sen myötä koko totuutensa, niin tätä on seurannut juuri sellainen vastaanotto kuten hän on monessa kohdin ennalta ilmoittanut:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.
En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan varjelisit heidät pahalta."
Ja niin hän todella varjelee minutkin, vaikka viholliset pyörittävät joka puolelta. Vielä minä tämän rupeaman päätteeksi kysyn sinulta, Alpo Ahola:
Miten Jumalta saatu valtuutus on ohi Raamatun? - Alpo Ahola
Teuvo Suni kirjoitti:
Tiedätkö enää itsekään mitä minulle todistelet?

Miten Jumalta saatu valtuutus on ohi Raamatun?Meillä näyttää olevan niin tavattoman erilainen käsitys uskon kysymyksistä, että taitaa olla hyödytöntä heitellä tosillemme sapeleja. Joten sanon nyt, että palvelkaamme nyt niillä armolahjoilla mitä meille on suotu siinä asemassa, joka on myös meille suotu. Vosimmeko täten jättää tämän keskustelemisen tähän, kun valmista tästä ei tule.
- Teuvo Suni
Alpo Ahola kirjoitti:
Meillä näyttää olevan niin tavattoman erilainen käsitys uskon kysymyksistä, että taitaa olla hyödytöntä heitellä tosillemme sapeleja. Joten sanon nyt, että palvelkaamme nyt niillä armolahjoilla mitä meille on suotu siinä asemassa, joka on myös meille suotu. Vosimmeko täten jättää tämän keskustelemisen tähän, kun valmista tästä ei tule.
eivät voi yhtä olla. Mielelläni päätän tämän keskustelun, koska olen nyt sinunkin suhteen tehnyt sen, minkä Totuuden Henki tehtäväksi antoi, joten:
"Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti. Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä."
Tämäkin on Raamatusta Pyhän Hengen ilmoitus, eikä minun lausuma kadotustuomio sinulle. Muista vielä vastaavat Jeesuksen sanat:
"Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."
Kerran aikaisemminkin olimme jossain keskustelussa napit vastakkain, ja silloinkin sinä poistuit, kun et pystynyt totuutta valheella kumoamaan. Miksi et vieläkään halua lähteä totuutta omaan elämääsi etsimään?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673