UNELMA?

Hei. Olen tyyppi. tarkemmin ottaen stereotyyppi.

Ostimme kumppanini kanssa juuri tontin pääkaupunkiseudulta. Mentiin naimisiin sillä oltiinhan tunnettu jo kolme vuotta.
Pinta-alasta jouduttiin tinkimaan kovan hinnan takia mutta riittäähän se 500m2 meille. Onhan se oma ja jäähän talon seinästä pitkälti toista metriä naapuriin. Talo saatiin valmiiksi, tosin pieni sellainen. Hieman askeettinen se on ja vailla kaikkia turhia herkkuja mutta mitäs niistä. tuohan lapsi, koira ja farmariauto kaivatun lisän elämään. Päivääkään en ole tämän kaltaista elämää elänyt mutta tiesin sen olevan juuri minua varten.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhteishinnaksi lienee tullut kaikkineen noin 400.000 euroa eli 2.4 miljoonaa markkaa. Tiesitkö, että sillä rahalla olisit saanut vuonna -92 marjanimestä 200 neliön talon reilun 1200 neliön tontilla. Olisit myös saanut ullanlinnasta tilavan kattohuoneiston. Raha olisi riittänyt myös kauniaisista ostettuun vanhaan mutta juuri rempattuun isoon ok-taloon 2000 neliön tontilla. Westendistä olisit saanut lähes 300 neliön juuri rakennetun talon, pienellä tontilla tosin mutta kuitenkin.

Harmittaa, ettet keksinyt olla jo aiemmin stereotyyppi tai pikemminkin kai se, ettet syntynyt hiukan aiemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erilainen nuori kirjoitti:

Hei. Olen tyyppi. tarkemmin ottaen stereotyyppi.

Ostimme kumppanini kanssa juuri tontin pääkaupunkiseudulta. Mentiin naimisiin sillä oltiinhan tunnettu jo kolme vuotta.
Pinta-alasta jouduttiin tinkimaan kovan hinnan takia mutta riittäähän se 500m2 meille. Onhan se oma ja jäähän talon seinästä pitkälti toista metriä naapuriin. Talo saatiin valmiiksi, tosin pieni sellainen. Hieman askeettinen se on ja vailla kaikkia turhia herkkuja mutta mitäs niistä. tuohan lapsi, koira ja farmariauto kaivatun lisän elämään. Päivääkään en ole tämän kaltaista elämää elänyt mutta tiesin sen olevan juuri minua varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu