Adventti ja sokeus?

Mikko L

Huomenna on adventtisunnuntai.

Adventtiaikana odotamme Kunnian Kuninkaan, Jeesuksen saapumista elämäämme. Hyvää elämänmuutosta kaipaavat ihmiset odottavat näkevänsä uuden toivon päivän. Myös luomakunnan monet sulkeutuneet silmät odottavat uutta kirkkautta. Siksi muutama ajatus näkemisestä.

”Katsotaan mitä kortit sanovat”, vastasi ennustajanainen sokeutuvalle miehelle, joka tuli kysymään tulevan elämänsä asioista.

Milloin sokea tulee näkeväksi?

Raamatussa puhutaan sekä hengellisestä sokeudesta että ruumiin sokeudesta. Molempia elävä Jeesus parantaa tänäänkin. Kun Jeesus oli parantanut sokeana syntyneen miehen ,niin epäuskoiset fariseukset kysyivät Herralta :”Olemmeko mekin sokeat?” Heille , aikansa hengellisille johtajille Jumalan Poika sanoi : ”Jos te olisitte sokeat ,ei teillä olisi syntiä ; mutta nyt te sanotte: ’Me näemme’ ,sentähden teidän syntinne pysyy”, ks. Raamattu , Joh. 9:39-41.

Kuitenkin sokea voi tulla Jumalan parantamaksi. Hän voi tulla näkemään Herran Jeesuksen sekä ruumiin että hengen silmillä.

Näin tapahtui Maria-nimiselle sokealle naiselle. Lääkärit Saksassa, Puolassa ja Ruotsissa olivat todenneet silmien verkkokalvon rappeutuman .Näkökyvystä oli jäljellä kymmenen prosenttia ja Maria käytti sokeiden valkoista keppiä.” Minä näen !! Jeesus elää ,kiitos elävä Jeesus. Minä näen!” ,hoki Maria ja taittoi parantumisen jälkeen taskuunsa valkoisen keppinsä.
Hän sai näkönsä Samira nimisen-syyrialaiskristityn tytön rukouskokouksessa. Tämä 15-v tyttö oli saanut Jumalalta parantamisen armolahjan, ks. 1Kor 12:9. Otin aikanaan talteen Seura- lehden artikkelin.

Jeesus tulee tänäänkin! Siunattu olkoon Hän joka tulee Herran nimeen. Nöyrälle, aasilla ratsastavalle Kuninkaalle lauletaan adventtina ylistystä kaikkialla maailmassa: ”Hoosianna Daavidin pojalle ! Siunattu olkoon Hän ,joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!

Merkillinen ihme on sekin, että uskossa näkeminen ja ruumiin silmillä näkeminen yhdistyvät Jeesuksen palatessa maan päälle Kunnian Kuninkaana. Jeesukseen uskovina kuolleet siis herätetään elämän ylösnousemuksessa Herramme palatessa, ks. 1Tess. 4:16. Jumalattomina kuolleet jäävät maahan ja herätetään tuhat vuotta myöhemmin tapahtuvassa tuomion ylösnousemuksessa, ks. Ilm. 20:5-15.

Kuitenkin apostoli Johannes puhuu profeetallisessa sanassaan Jeesuksen paluusta maan päälle: ”Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät…” Ilm.1:7. Siis kaikki silmät. Sekin roomalainen sotamies, joka puhkaisi keihäällä Jeesuksen kyljen niin että siitä vuoti verta ja vettä.

Eikö tämä voima ole sama Herran Henki, joka tekee kuolleet luut eläviksi? ks. Hes 37


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

5

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puhdas kuin Karitsa

      Agnus Dei "Rakkaus olen myös tänään"

      Sitten pieni kuvaus lopun ajoista. Viimeisistä päivistä.

      Matt. 24:44
      Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
      Matt. 25:31
      Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
      Luuk. 12:40
      Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee."
      Luuk. 18:8
      Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

      Viimeisen jakeen kysymykseen vastaus. Hän ei löytänyt oikeaa uskoa enää maan päältä. Ei hän siitä lannistunut. Onhan hän ihmisen Poika.

      Kuvaus paratiisista.

      22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
      23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.
      24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
      25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
      26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
      27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

      Taivastenvaltakunta on paratiisissa. Siellä jossa Kaikkivaltias itsekkin on, ja Karitsa.

      • Mikko L

        Niin,me elämme uskossa emmekä näkemisessä.


        Raamatullisen uskon löytyminen ainakin teologisista tiedekunnista voi olla jollekin opiskelijalle melkein yhtä vaikeaa kuin Teemu Selänteelle Stanley-cupin voittaminen.


        Haluamatta olla epäkohtelias, on kuitenkin todettava että esim. dos. Matti Myllykoski lasketaan herätyskristillisissä piireissä eksyttäviin liberaaliteologeihin.

        Takavuosinahan tämä perinteistä Raamattunäkemystä vastustava mies kielsi Jeesuksen ylösnousemuksen Raamatussa ilmoitetulla tavalla.Piispa Huovinen sokeinen silmineen tarkasteli hänet syyttömäksi esitettyyn harhaoppisyytökseen. Siten piispa kaivoi paljon maata pois Kristus-kallioperustan ja ev.lut kirkkojohdon uskottavuuden alta.


        Myllykosken ekstysteorioista mainitaan monta kertaa Raamatuntuntutkija Timo Eskolan ev.lutin harhaopettajien käsityksiä oikovassa kirjassa Ateistit alttarilla.


    • kurnauuu

      Miauuu..rghh...hh...*

      • Mikko L

        Jäikö häntä oven väliin?


      • Nasse
        Mikko L kirjoitti:

        Jäikö häntä oven väliin?

        vaan kolmevuotiaan Kissan oma vika kun ei rukoillut tarpeeksi hyvin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6084
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4792
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3055
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2863
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1039
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      981
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe