Kallis kyselee aiheellisesti, mitä virkaa on presidentillä jolla valta on otettu kokonaan pois.
HS tänään
"Kriisinhallintalaki kiihdytti edelleen tunteita
Julkaistu 17:11
Matti Vanhanen
tulosta juttu
lähetä linkki
keskustele
Eduskunnan perustuslakivaliokuntaa arvosteltiin monessa puheenvuorossa lauantaina. Pääministeri, presidenttiehdokas Matti Vanhanen (kesk) arveli valiokunnan enemmistön yrittäneen pudottaa presidentin neuvonantajan rooliin hallituksen päättäessä EU:n kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisesta.
Presidentti Tarja Halonen muistutti, että valmistelu oli sujunut yksimielisesti. Hän arveli, että valiokunta pyrki kaventamaan presidentin toimivaltaa.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) sanoi Ylen Lauantaiseurassa, että perustuslakivaliokunnan ottaman kannan taustalla voi olla sen jäsenten halu vähentää presidentin toimivaltaa. Tuomiojan mielestä valiokunnan kanta ei kuitenkaan ole kestävä. Hän korosti, ettei perustuslailliseen vallanjakoon pitäisi puuttua lainsäädännön kautta.
Sekä Tuomioja että Vanhanen vakuuttivat hallituksen saavan aikaan uuden esityksen, jossa presidentti, valtioneuvosto ja eduskunta säilyttävät päätöksentekoasemansa kriisinhallinnasta päätettäessä. Esitys annetaan eduskunnalle vasta presidentinvaalien jälkeen.
Halonen arveli lähestyvien vaalien kuumentaneen tunnelmia ja kehotti SAK:n valtuustossa pitämään päät kylmänä. Hänen mielestään perustuslakivaliokunnan näkemys presidentin valtaoikeuksista oli "niukahko".
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk) huomautti, että uusi laki pitäisi saada voimaan helmikuun loppuun mennessä, jotta valmiusjoukkojen rekrytointi ja koulutus voidaan hoitaa asianmukaisesti. Suomen ensimmäinen päivystysvuoro EU:n nopean toiminnan joukoissa on jo vuoden 2007 alussa.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini arveli kiistan osoittavan, että Suomeen tarvitaan riippumaton perustuslakituomioistuin. Kristillisdemokraattien ehdokas Bjarne Kallis pohti, mitä tekoa on presidentiltä, jolta valta kapenee pala palalta pois.
STT"
Mitä presidentillä, jolla ei
4
108
Vastaukset
- bat masterson
" Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk) huomautti, että uusi laki pitäisi saada voimaan helmikuun loppuun mennessä, jotta valmiusjoukkojen rekrytointi ja koulutus voidaan hoitaa asianmukaisesti. Suomen ensimmäinen päivystysvuoro EU:n nopean toiminnan joukoissa on jo vuoden 2007 alussa"
*EU SAA HAISTAA PITKÄN, LEVEÄN JA HAISEVAN PASKAN! Miten niin Kallis kyselee aiheellisesti? Kyselisi ruotsalaisilta, mitä nämä tekevät kuninkaalla, jolta on riisuttu kaikki poliittinen valta ja jopa kielletty antamasta poliittisluontoisia lausuntoja julkisuudessa. Ruotsalaiset ovat oivaltaneet, mitä tarkoittaa demokratia ja kansanvalta. Suomalaisilla ja varsin kepulaisilla sekä arvokonservatiiveilla on suuri kaipuu alamaisuuteen ja vahvaan laumanjohtajaan.
Kokoomuksen nuori polvi on ajan tasalla ja irtautumassa demokratiaan kuulumattomista elmenteistä. Jan Vapaavuoren käistys asiasta on oikeansuuntainen. Hän sanoo nyt vireillä olevasta kiistasta, että kun juridiset argumentit loppuivat perustuslakivaliokunnan kritisoijilta, siirryttiin puhtaasti poliittisiin, vaikka perustuslakivaliokunnan päätös perustui juridiseen arviointiin. Matti Vanhasta Vapaavuori kuvaa hävyttömäksi. Tämä tekee mannaa porvariyhteistyölle. Kepun pressaehdokas on keskeisen kokoomuspolitiitikon mielestä hävytön.- jotakin
et taida muistaa että presidentti valitaan demokraattisilla vaaleilla. Presidentin asema ei ole perittyä ja siihen voi päästä kuka tahansa Suomen kansalainen, mutta Ruotsin kuninkaaksi ei pääse kuin kuninkaan perheen jäsen.
Ja muuten ei lakeja valmistella ilman juridiikan asiantuntijoita, kyllä ne ovat lakiesityksiä muotoilemassa jo ennenkuin sitä perustuslakivaliokunnassa käsitellään.
Taidat pelätä kovasti porvariyhteistyötä, kun siitä niin kovasti jankkaat. - Jaba_43
Vapaavuori ilmaisi kaikkein ytimekkäimmin, mistä on kyse: hävyttömästä perustuslain politisoinnista, kun yritys laajentaa presidentin valtaoikeuksia kaatui valiokunnan juridisiin perusteluihin.
Olennaista on sekin tieto, että valiokunnan jäseniä yritettiin voimakkaasti painostaa ottamaan hallituksen esitykseen myönteinen kanta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641036
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla338996- 61822
- 55723
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k97644Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49631- 25622
- 68610
- 57600
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14598