Jeanne d'Arc - maansa pelastaja roviolla

antaa harvoin oikeaa kuvaa tästä elämästä ;)

Itse aiheeseen, naiset ovat kunnostautuneet sotilaina useastikin. Varsinainen "barbaarinen" puolustautuminen jäi silti aina miesten tehtäväksi, naiset tekivät kotitöitä, asetelma oli enemmän tai vähemmän välttämättömyys. Mutta kun nuo kaavat ovat nyt häviämässä, naisetkin hakeutuvat armeijaan. Suomessa tosin asevelvollisuus on luonut sellaisen käytännön ettei armeija kiinnosta naisia, muualla maailmassa on asiat toisin. Persianlahden sodassakin soti aika paljon naissotilaita.

Todellakin.

Jeanne d'Arcin tarinastahan on olemassa hyvinkin vanhoja elokuvia. Lieneekö niissä enemmän tragiikkaa ja rosoisuutta?

Hänet poltettiin roviolla syytettynä mm. noituudesta ja kerettiläisyydestä.

Jeanne d'Arc julistetiin pyhimykseksi 1920.

janne kirjoitti:

antaa harvoin oikeaa kuvaa tästä elämästä ;)

Itse aiheeseen, naiset ovat kunnostautuneet sotilaina useastikin. Varsinainen "barbaarinen" puolustautuminen jäi silti aina miesten tehtäväksi, naiset tekivät kotitöitä, asetelma oli enemmän tai vähemmän välttämättömyys. Mutta kun nuo kaavat ovat nyt häviämässä, naisetkin hakeutuvat armeijaan. Suomessa tosin asevelvollisuus on luonut sellaisen käytännön ettei armeija kiinnosta naisia, muualla maailmassa on asiat toisin. Persianlahden sodassakin soti aika paljon naissotilaita.

Jeanne d'Arcin tarinahan oli traaginen siinä mielessä, että hän näkyjensä ja sisäisen vakaumuksensa perusteella pyrki (ja pääsikin) suoranaisesti johtamaan sodankäyntiä - myöhäiskeskiajan miehisessä, kirkon vahvasti hallitsemassa maailmassa.

Silloin naisen poikkeuksellisuus ja vahvuus pyrittiin selittämään jopa noituudeksi.

Jos nyky-Suomessa nainen kohoaa korkeaksi upseeriksi, jopa puolustusvoimien komentajaksi (kenpä tietää...), hän toivottavasti päätyy asemaansa sukupuolestaan huolimatta - muttei myöskään sen takia.

Hertta kirjoitti:

Jeanne d'Arcin tarinahan oli traaginen siinä mielessä, että hän näkyjensä ja sisäisen vakaumuksensa perusteella pyrki (ja pääsikin) suoranaisesti johtamaan sodankäyntiä - myöhäiskeskiajan miehisessä, kirkon vahvasti hallitsemassa maailmassa.

Silloin naisen poikkeuksellisuus ja vahvuus pyrittiin selittämään jopa noituudeksi.

Jos nyky-Suomessa nainen kohoaa korkeaksi upseeriksi, jopa puolustusvoimien komentajaksi (kenpä tietää...), hän toivottavasti päätyy asemaansa sukupuolestaan huolimatta - muttei myöskään sen takia.

Yhdessähän täällä on elelty. Siltikin aktiivinen sotilaan rooli on kuulunut aina miehelle, varmaan johtuen siitä kun mies jaksoi kantaa miekkaa ja kilpeä niinä ammoisina vuosina kun niitä vielä sotiessa käytiin.

Vastuu oli myös suvuilla jotka pistivät poikansa armeijaan, siinä tuskin kyseltiin mitä poika halusi tehdä. Tytöllä oli se erotuksena että hänet voitiin naittaa vaimoksi toiselle yhtä varakkaalle, nainen säästyi silloin "heikkona ja suojeltavana" armeijalta.

Koskettihan ne sodat tietysti "tavallisia" naisiakin, miehethän olivat tosissaan vain yksi osa silloista yhteiskuntaa, naiset tekivät paljon töitä vaikkei se välttämättä aina historiasta kertovissa kirjoissa näkyisikään.

Nykyään nuo roolit tasoittuvat, miehiäkään ei enää tuupata suoraan armeijaan, tai naisia hellan ääreen vahtimaan lihapataa.

Sota on myös muuttanut rooliaan. Väkivalta ei ole enää pakottava tekijä hyvinvoinnin turvaamiseen, jos se on sitä ollut koskaan. Naisten asemakaan ei ole enää niin ratkaiseva tekijä siinä selviääkö yhteisö sodan jälkeen vai ei. Hyvinvointi tulee siis nykyään muualta kuin suuresta väkimäärästä tai suuresta määrästä niitettyä viljaa. Sodankäynnin muutokset voi päätellä jo siitä, miten sotien nykyiset uhrit ovat suurilta osin siviilejä. Sotien seuraukset ratkaisee enemmänkin se, mitä ihmisarvoja kannatamme. Sukupuoli on jo vähemmän merkitsevä asia.