Niin ainakin Matti Vanhasen mielestä, Kokoomus ja demarit menettelivät kummallisesti, kriisinhallintalain käsittelyssä. HS su.27.11 -05
TÖPEKSIKÖ DEMARIT????
rane-01
10356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
SDP on totuus!
vauhtiin on se vaikea pysäytettävä. Tsemppiä Matti!
Mutta tästä ole samaa mieltä. Kriisinhallinta ja siihen osallistumuisesta päättäminen on eri asia kuin kekkuloida paraatijoukkojen edessä pässin näköisenä pasuunoiden soidessa.
itse asiaan. Vaalit tulossa ja siksi taktikoivat, yksi jos toinenkin. Veikkaisin kuitenkin, että pisteet meni Matille. Nuo kriisinhallintajoukot ovat mielestäni tarpeelliset, joten valmistelu ja koulutus on tehtävä huolellisesti.
Tämä oli kokoomuksen uusin pressavaalien tahallinen häirintä istuvan presidentin vaalikampanjaan. Puheenjohtaja Sasi (kok) teki sen mitä Niinistön vaalitoimisto pyysi.
Varapuheenjohtaja Alho (sdp) meni tähän juttuun mukaan ymmärtämättömyyttään. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Alhoa huiputetaan. Edelliskerralla sai jo lähteä. Jostain syystä on taas noussut takaisin. Olikohan nyt viimeinen kerta?
Kun ei munaa, ei älliä. Katkeruus ja muistot jäi(muna-ajoista)
Mutta koko perustuslakivaliokunta katsoi, että laki rikkoo perustuslakia, joka on kuitenkin ensisijainen!
Kumpi sinusta on demokraattisempaa, se että yksi ihminen päättää, joka on kenties päässyt valtaan kansaa punamedian avulla huijaamalla. kuin että eduskunnan enemmistöstä koostuvasta hallitus ja pääministeri päättää kriisinhallintajoukkojen käytöstä?
Sossut sanovat, että eihän sillä pressalla ole mitään virkaa, kuitenkin samaan aikaan lisäävät pressalle valtaoikeuksia.
Sossut ajavat SDP-diktatuuria tähän Suomeen, onneksi heitä, jotka panevat hanttiin on enemmistö!
Sitä en ymmärrä, miksi Vanhanen meni Halosen juoneen mukaan.
Mielipiteet menevät ristiin, kuten NATO- kysymyksessäkin. Samassa puolueessa on puolesta ja vastaan. NATO:n liittymisen puolesta eniten Kokoomuksessa ja vastaan vasemmistoliitto. Demareilla ja keskustalla rivit sekaisin.
viimeinen lauseesi kertoo kaiken
että Niinistökin oli Tarjan "juonessa" mukana!!!! Kuinkas se näin pääsikään menemään... Siis tämä huippujengi.