sain tuossa juuri kehoituksen "odottaa, kyllä kaikki järjestyy". omassa mielessä asiaa pohtiessani aikaa odottamiseen ei taida olla, vielä vähemmän hiljaa odottamiseen. tekisi mieleni alkaa järjestämään sitä asiaa ja vähän äkkiä.
0Äänestä
sun-glasses
Rakas Jumala, anna minulle kärsivällisyyttä - nyt heti!
0Äänestä
tode'
taitaa olla samaa vikaa rahikaisella :-) !
0Äänestä
runis
Tuo on totta, että kärsivällisyyden odottaminen on monesti vain sanoissa
ja sit jo mennään tukka putkella taas.
0Äänestä
Hengellinen
Vaikka odotan Mestariani ja Herraani kaikella pitkämielisyydellä, niin silti en voi olla tekemättä mitään; vaan tahdon vähintäänkin johdattaa ihmisiä Jumalan tuntemukseen ja Totuuden tien vaelluksessa eteenpäin, tai ainakin vahvistaa suuntavaistoa, joka meillä Jumalan lapsilla tulisi olla sama.
Eli emme eläisi maailman mukaan, vaan Jumalan Sanan mukaan, koska Jumalan Sana on Laki, ja Sana tekee Lain eläväksi, ja Laki antaa sen pitävällä ikuisen elämän. Jeesus Kristus on Lakimme ja Herramme, koska hän asetti itsensä vanhurskauden tieksi, joka ennen oli mahdoton laki toteuttaa kokonaisuudessaan.
Ylistys ja kunnia Herrallemme ja Isällemme, Jeesuskselle, jota myös Kristukseksi kutsutaan.
Siunausta ja rauhaa
0Äänestä
Hengellinen
Henki tekee Lain eläväksi.
0Äänestä
runis
Ja Hengen hedelmä kaikkine lohkoineen kasvaa erämaan kuivuudessa missä virvoittava sade taivaasta puhkeaa Jumalan ihmeenä armon ja rakkauden myötä.
Siunausta sinulle myös.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
varsinkin tulevaisuuden.
Näin.
sain tuossa juuri kehoituksen "odottaa, kyllä kaikki järjestyy".
omassa mielessä asiaa pohtiessani aikaa odottamiseen ei taida olla, vielä vähemmän hiljaa odottamiseen. tekisi mieleni alkaa järjestämään sitä asiaa ja vähän äkkiä.
Rakas Jumala, anna minulle kärsivällisyyttä
- nyt heti!
taitaa olla samaa vikaa rahikaisella :-) !
Tuo on totta, että kärsivällisyyden odottaminen
on monesti vain sanoissa
ja sit jo mennään tukka putkella taas.
Vaikka odotan Mestariani ja Herraani kaikella pitkämielisyydellä, niin silti en voi olla tekemättä mitään; vaan tahdon vähintäänkin johdattaa ihmisiä Jumalan tuntemukseen ja Totuuden tien vaelluksessa eteenpäin, tai ainakin vahvistaa suuntavaistoa, joka meillä Jumalan lapsilla tulisi olla sama.
Eli emme eläisi maailman mukaan, vaan Jumalan Sanan mukaan, koska Jumalan Sana on Laki, ja Sana tekee Lain eläväksi, ja Laki antaa sen pitävällä ikuisen elämän. Jeesus Kristus on Lakimme ja Herramme, koska hän asetti itsensä vanhurskauden tieksi, joka ennen oli mahdoton laki toteuttaa kokonaisuudessaan.
Ylistys ja kunnia Herrallemme ja Isällemme, Jeesuskselle, jota myös Kristukseksi kutsutaan.
Siunausta ja rauhaa
Henki tekee Lain eläväksi.
Ja Hengen hedelmä kaikkine lohkoineen
kasvaa erämaan kuivuudessa
missä virvoittava sade taivaasta
puhkeaa Jumalan ihmeenä
armon ja rakkauden myötä.
Siunausta sinulle myös.