Kominaisuus

???

MIstä tukea kolminaisuudelle?

5

239

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puheenvuorot

      Aihetta käsitellään jo tehdyissä aloituksissa.

    • Pähkylä

      Alustukseksi: Raamatussa sanotaan että Isä on Jumala,
      Poika on Jumala ja että Pyhä Henki on Jumala.

      Sitten siellä sanotaan, että on olemassa
      vain yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

      Siinä on se, mitä Raamattu kertoo.
      Pidätään näistä kiinni, nostetaan hattua,
      eikä oleteta, että osaisimme selittää ja
      pienellä järjellämme ymmärtää omaa Luojaamme.

      Hän ei ole kuten me, eikä kuten mikään mitä
      olemme kohdanneet. Siksi meidän sanavarastossamme
      ei edes ole tarkkoja sanoja kuvaamaan sitä
      todellisuutta, jonka Raamattu maalaa eteemme.

      Poika ei ole Isän osa, vaan oma persoonansa.
      Samoin Pyhä Henki: siksi he voivat esim. puhua
      keskenään (jo alussa "luokaamme ihminen...")

      Raamattu ei kerro, että kukaan heistä olisi
      kenenkään osa - joten ei sanota niin.
      Mutta He ovat "yhtä".

      esim. Raamattu kertoo, että Poika on "Jumalan
      sädehtivä kirkkaus" (Hepr. 1:3), ja on vaikea
      ajatella, että Jumala olisi joskus voinut olla
      ilman kirkkauttaan. Vähän niin kuin aurinko ei
      ole aurinko ilman aurinkoon liittyviä
      ominaisuuksiaan.

      Isä, Poika ja Pyhä Henki jakavat yhden ja
      saman nimen, ja siihen nimeen Jeesus käski
      kastaa: "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
      (Matt.28:19). - Ja tuo alkukielinen sana "nimeen"
      on todellakin yksikkö, ei monikko "nimiin", joka
      olisi ollut kieliopin mukaista.

      Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka puhuvat
      Jeesuksen olevan Jumala. Laitan niistä muutamia
      siinä järjestyksessä, kun sattuvat tulemaan mieleen.

      Aloitetaan siitä mitä Taivaallinen Isämme sanoo:

      Isä itse sanoo Poikaansa Jumalaksi (Hebr. 1:8):
      Jumala sanoo: "mutta Pojasta: 'Jumala, sinun
      valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti,
      ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka."

      (Joh. 1:18) Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
      Ainoa Poika, JOKA ITSE ON JUMALA ja joka aina on
      Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

      (Kol.2:9) "Hänessä (=Jeesuksessa) on jumaluus
      ruumiillistunut koko täyteydessään"

      (2.Kor. 5:19) Sillä JUMALA OLI KRISTUKSESSA
      ja sovitti maailman itsensä kanssa...

      Joh 20:27-29 kertoo, miten Tuomas löytää Herransa
      ja Jumalansa. Jeesus sanoi Tuomaalle:
      "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni,
      ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni,
      äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
      Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani
      ja minun Jumalani!"

      [Ohimennen sanoen: Jehovan todistajat selittävät
      Tuomaan lausuman yllättävässä tilanteessa
      päässeeksi lipsahdukseksi. Mutta mitä Jeesus oli
      mieltä tästä? - Hän olisi varmasti korjannut jos
      Tuomas olisi sanonut tässä väärin - erehtynyt
      siitä kuka on ainoa, jota ihminen saa sanoa
      Jumalakseen! Tai nuhdellut löysästä kielestä
      Jumalasta puhuttaessa (jos Tuomaan lausahdus
      olisi tyyliä "Herranen aika sentään").

      Mutta ei, Jeesus ei korjaa Tuomaan sanomisia,
      päinvastoin. Nuhtelun sijasta Jeesus toteaa
      Tuomaan uskoneen: "Sentähden, että minut näit,
      sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja
      kuitenkin uskovat!"

      -----------
      Jumala sanoo, ettei Hän jaa kunniaansa muille:

      (Jes. 42:8) "Minä olen Herra, Jahve on minun
      nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään
      luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä
      jumalankuville."

      Miten sitten Poikaa tulee kunnioittaa samalla
      tavalla kuin kunnioitetaan Isää:

      ..."jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin
      kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita
      Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet
      lähettänyt." (Joh.5:23)

      Poikaa ei siis kunnioiteta enempää eikä vähempää
      kuin Isää, vaan: niin kuin Isää. - Hän ei ole
      jonkinlainen "pikku-Jumala", kuten jotkut
      opettavat, sillä Raamatun mukaan on vain yksi
      Jumala, ja kaikki muut jumalaksi sanotut ovat
      epäjumalia. Muu menee polyteismin puolelle.
      ----------

      Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku
      kertoo siitä miten Sana, joka "oli Jumala",
      ja "jo alussa Jumalan luona", tuli lihaksi
      ja asui meidän keskellämme (=Jeesus)
      (Joh.1:1, 14). Hän luopui vapaaehtoisesti
      kirkkaudestaan ja tuli tänne alas keskellemme,
      todelliseksi ihmiseksi. Kannattaa lukea
      Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku
      kokonaan, niin asiayhteys säilyy.

      Syntyessään tänne maan päälle veljeksemme,
      Poika "tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon".
      Tästä kertoo Fil 2:5-8: "Olkoon teillä se mieli,
      joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei,
      vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut
      saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan
      tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli
      ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin
      olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
      hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan
      asti, hamaan ristin kuolemaan asti."

      Jeesus siis tyhjensi ja nöyryytti itsensä,
      luopui asemastaan ja kirkkaudestaan, ja tuli
      elämään ihmisenä samojen kiusausten ja
      rajoitteiden alaisuuteen kuin muutkin ihmiset.
      Jeesus oli kuitenkin koko ajan sekä Ihmisen Poika
      että Jumalan Poika, ihminen ja Jumala, mutta hän
      kieltäytyi käyttämästä jumalallista valtaa omaksi
      hyväkseen, koska muuten ihmiskunta olisi jäänyt
      sovittamatta.

      Hänen täytyi olla todellinen ihminen voidakseen
      edustaa meitä ihmisiä - voidakseen ottaa meidän
      syntimme omaksi syykseen ja kärsiä niiden
      rangaistuksen.

      Mutta Hän ei voinut olla vain ihminen, sillä
      Raamattu todistaa, että kaikki ihmiset ovat
      syntisiä. Jos Hän olisi ollut vain ihminen,
      hän olisi voinut kärsiä vain omien syntiensä
      rangaistuksen. Hänen täytyi olla puhdas,
      synnitön, ja sellainen on vain Jumala itse.
      ------------

      Jeesusta kutsutaan Raamatussa myös Immanueliksi,
      mikä on suomennettuna "Jumala meidän kanssamme"
      (Matt 1:23).
      ----------

      Jeesus oli koko ajan sekä "Ihmisen Poika",
      kuten hän usein nimitti itseään, että
      Jumalan Poika. Ihminen ja Jumala.

      Miksi sitten Jeesus rukoili Jumalaa täällä
      alhaalla ollessaan. Tai miksi hän ei tiennyt
      kaikkea tulevaa? Jne... jne...

      Vastaus liittyy juuri Jeesuksen tehtävään Ihmisen
      Poikana. Jeesus "ei -- katsonut saaliiksensa olla
      Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä -- ja
      hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin
      ihminen." Jeesus valitsi ihmisenä olon. Hän
      kieltäytyi usein käyttämästä jumalallista
      valtaansa, koska hän halusi täyttää hänelle
      annetun tehtävän, jonka hän vain ihmisenä,
      toisena Aadamina, voisi suorittaa. Hän olisi
      voinut käyttää jumalallista voimaansa Saatanan
      häntä kiusatessaan tai ristillä roikkuessaan,
      mutta valitsi toisin. Samoin hän tässä
      valitsemassaan alennustilassa rukoili Isäänsä.
      Poika oli Isälleen alamainen, jättäen meille esimerkin.

      Ihmisen lapsi on ihminen,
      ja Jumalan Poika on Jumala.

      Samoin kuin vaimo ei ole vähempää ihminen,
      tai eri arvoinen kuin mies, vaikka hän
      on miehelleen alamainen,
      ei Poika ole vähempää Jumala kuin Isä,
      vaikka hän on Isälleen alamainen.

      Järjestykseen liittyvät asiat eivät ole
      olemukseen liittyviä asioita.
      ----------

      Vanhassa Testamentissa profeetta Jesaja ennustaa
      tulevalla Messiaalla olevan sama nimi kuin
      ainoalla oikealla Jumalalla:

      "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille
      annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen
      nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala,
      Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9:5)
      -----------

      (Joh. 14:8-11)
      Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä,
      niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle:
      "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän
      kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus!
      Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän;
      kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

      Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa?
      Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni:
      Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.
      Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa.
      Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden."
      -----------

      (1.Joh.5:20) "Mutta me tiedämme, että Jumalan
      Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen,
      tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä
      Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa
      Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja
      iankaikkinen elämä."
      ------------

      Kuka on Raamatun mukaan ensimmäinen ja viimeinen?

      Vanhassa testamentissa Jumala puhuu: "Näin sanoo
      Herra (JHVH), Israelin kuningas, ja sen lunastaja,
      Herra (JHVH) Sebaot:
      Minä olen ensimmäinen,
      ja minä olen viimeinen,
      ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa." (Jes.44:6)

      Kuitenkin Uudessa testamentissa Ilmestyskirjassa
      Jeesus sanoo: "Älä pelkää!
      Minä olen ensimmäinen
      ja viimeinen,
      ja minä elän; ja minä olin kuollut,
      ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti,
      ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet."
      (Ilm. 1:17-18)

      Sitä voi sitten miettiä, miten voiko olla
      kaksi "ensimmäistä ja viimeistä"?

      Ellei sitten ole niin, kuten Jeesus sanoo:
      he ovat todella yhtä - ei vain yksimieliset tms.
      kuten jotkut haluavat vesittää tuon.
      ------------

      Kun sanomme, että Jumala on kolme persoonaa,
      se on meidän ihmisten heikko tapa kuvata Jumalan
      ykseyttä, joka sisältää enemmän kuin yhden.

      Raamatun alkukielten kielioppi kuvaa tätä myös.

      esim. Heprean sana Elohim on monikko sanasta El,
      Jumala. Heprean kielessä on kaksi yhtä kuvaavaa
      sanaa: yached tarkoittaa matemaattista,
      absoluuttista, jakamatonta lukua yksi, kun taas
      echad tarkoittaa kollektiivista ykseyttä, kuten
      esim. yksi viinirypäleterttu (koostuu useasta
      viinirypäleestä).

      Tämä kollektiivinen ykseys on Israelilaisten
      vanhassa uskontunnustuksessa: (5.Moos.6:4):
      - Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme
      [elohim], Herra on yksi. [echad, kollektiivinen
      ykseys]
      ----------

      Jo Vanhan testamentin alkulehdillä käy ilmi
      Jumala, joka keskustelee ihmisen luomisesta:

      (1.Moos.1:26): - Ja Jumala (Elohim) sanoi:
      Tehkäämme [MONIKKO] ihminen kuvaksemme [MONIKKO],
      kaltaiseksemme; [MONIKKO] ja vallitkoot he meren
      kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko
      maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat."

      Yksikkö ja monikko vuorottelevat myös esim. (Jes.6:8):
      - Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: Kenenkä
      minä [YKSIKKÖ] lähetän? Kuka menee meidän
      puolestamme? [MONIKKO] Minä [Jesaja]sanoin:
      "Katso, tässä minä olen, lähetä minut."

      --------
      Johannes viittaa evankeliumissaan (luvussa 12
      jakeissa 38-41) Vanhaan testamenttiin Jesajan
      kirjan jakeisiin. Johannes kertoo, että profeetta
      Jesaja tarkoitti Jeesusta seuraavilla sanoillaan,
      kun hän näki Jeesuksen kirkkauden: "-- Hän on
      sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän
      sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi
      eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät
      kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja
      sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden;
      juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti."

      Mihin kohtaan Jesajan kirjaa tässä siis
      viitataan? Mitä Jesaja näki, kun hän näki
      Jeesuksen? Jes.6:1-3 kertoo näin: "Kuningas
      Ussian kuolinvuotena minä näin Herran (JHVH)
      istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja
      hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
      Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli
      kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa,
      kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he
      lensivät. Ja he huusivat toinen toisillensa ja
      sanoivat: 'Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot;
      kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa."
      Jakeessa yhdeksän tulee tuo kohta, jossa tuo
      sama "Pyhä, pyhä, pyhä" sanoo: "Kuulemalla
      kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa
      älkääkä ymmärtäkö." - siis samaa kuin Joh.12:40
      ---------

      Miten Jumala määritellään Raamatussa?

      Kuka on Jumala?

      Tärkein ja ensimmäinen Jumalan määritelmä on:
      Hän on se, joka on luonut taivaat ja maan.

      "Alussa Jumala loi taivaat ja maan" Moos.1:1

      On olemassa vain yksi Jumala: Hän, joka on luonut.
      (Jes. 45:18; Apt. 17:24; Jes. 44:24)
      Epäjumalia kuvataan Vanhassa testamentissa usein
      niinä, jotka "eivät ole luoneet mitään".

      Kaikki mitä on olemassa kuuluu jompaan kumpaan
      kategoriaan: "luotuihin" tai "Luojaan".

      Raamattu sanoo, että Jumala loi maailman Sanansa,
      eli Jeesuksen, kautta: (Ps. 33:6; Joh. 1:3;
      Hepr. 1:2; Kol. 1:16).

      esim. Joh.1:3 sanatarkasti: "Kaikki ovat hänen
      (=Jeesuksen) kauttaan tehdyt, ja ilman häntä ei
      ole mitään tehty, joka tehty on."

      - Jos *mitään* ei ole luotu ilman Jumalan Sanaa,
      Jeesusta, silloin Jeesus ei voi itse kuulua
      kategoriaan "luomakunta", vaan "Luoja" = Jumala.

      "hänessä (=Jeesuksessa) luotiin kaikki,
      mikä taivaissa ja mikä maan päällä on,
      näkyväiset ja näkymättömät,
      olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia,
      hallituksia tai valtoja,
      kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
      ja hän on ennen kaikkia,
      ja hänessä pysyy kaikki voimassa." (Kol.1:16)

      Raamattu sanoo, että tämä maailmamme on
      Jeesuksen oma maailma:

      "Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa
      eivät ottaneet häntä vastaan." (Joh.1:11)

      Toisaalta Raamattu sanoo, että Jumala loi yksin
      maan ja taivaan: "Yksin on hän levittänyt yllemme
      taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli." (Job.9:8)

      Kuitenkin Jumala loi maailman Jeesuksen kautta.

      Jeesus on Jumalan "luova Sana".
      - - - - - -

      Ketä ainoaa Raamatun mukaan ihminen saa rukoilla
      ja kumartaa?

      (Matt. 28:9) Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan
      ja sanoi: "Terve teille!" Ja he menivät hänen tykönsä,
      syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä.

      Jeesusta ihminen saa kumartaa ja rukoilla.
      Mutta Raamattu varoittaa jyrkästi kumartamasta
      muita kuin Jumalaa. Esim. Ilmestyskirjassa
      (Ilm.22:9) Johannes aikoo erehdyksessa kumartaa
      enkeliä, mutta saa enkeliltä heti
      varoituksen: "Älä tee niin! Minä olen vain
      Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja profeetat,
      sinun veljesi, ja kaikki ne, jotka ottavat
      varteen tämän kirjan sanat. Jumalaa sinun tulee kumartaa!"

      (Joh.14:14) Jeesus sanoo: "Mitä te minun
      nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen."
      ---------
      Yksi näistä kohdista on Sakaria 12:10,
      jossa Jumala puhuu näin:

      "Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja
      Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen.
      He katsovat minuun (!), jonka he ovat lävistäneet (!).
      Ja he valittavat häntä (!), niinkuin valitetaan
      ainokaista, murehtivat häntä katkerasti,
      niinkuin murehditaan katkerasti esikoista."

      Siis kehen lävistettyyn ihmiset katsovat?
      - johonkuhun, joka on vuodattanut Jerusalemin
      asukasten päälle armon ja rukouksen hengen.

      Ensin Jumala puhuu, että ihmiset katsovat "minuun",
      jonka he ovat lävistäneet,
      sitten tuosta samasta lävistetystä vaihtuu
      puhuttelumuodoksi "hän", jota valitetaan kuin ainokaista.

      Johannes kertoo evankeliumissaan (19:37),
      että tuo kohta kertoo Jeesuksesta:

      "Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät
      hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
      vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen
      kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
      Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen
      todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta
      puhuvansa, että tekin uskoisitte. Sillä tämä
      tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen:
      "Älköön häneltä luuta rikottako".
      Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat
      katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet".

      Ilmestyskirja (Ilm. 1:7) puhuu tuon lävistetyn paluusta:

      "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät
      saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet
      lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat
      vaikeroitsevat hänen tullessansa.
      Totisesti, amen."
      --------

      Kristityt ymmärtävät, että Jeesus on Jumala,
      Isä on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala.
      Kuitenkaan ei ole olemassa kolmea Jumalaa,
      vaan Jumala on yksi.

      Pidämme kiinni sekä persoonien erillisyydestä,
      että Jumalan ykseydestä.

      Tämä on Raamatun ilmoitus, ja sitä me kumarramme,
      vaikka se ei järjelle avaudu. "Alussa" ei ollut
      muuta kuin Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
      Edes sitä ei ihminen voi ymmärtää. Millaista oli
      ennen kuin oli mitään luotua :) Ihminen kun ei
      tajua edes sitä, miten luodaan yksi vaivainen
      solu tyhjästä :) Miten ihminen voisi sitten
      ymmärtää pienellä järjellään Jumalan, oman
      Luojansa olemuksen jotenkin tyhjentävästi.

      Täällä ajassa maan päällä me "katselemme vielä
      kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin
      näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä
      vajavaista, mutta kerran se on täydellistä,
      niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee"
      (1.Kor.13:12)

      • Gnostos

        Raamattu puhuttelee "jumalana" myös epäjumalia, ihmisiä ja kuninkaita.

        Miksi nämä eivät ole mukana kolmimutkaisuudessa joka tuli ihmisten tietoisuuteen 200-300 vuotta Raamatun kirjoittamisen päättymisen jälkeen?

        Jos siis kerran Raamattu sinun mukaasi sanoo että Pyhä Henki on Jumala?

        --

        Toisaalta Jeesuksen palvonnasta/kumartamisesta. Jeesushan itse sanoi: "Tulee kuitenkin hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä"

        Jeesustako siis kumarramme ja palvomme vai hänen isäänsä?


      • Pähkylä
        Gnostos kirjoitti:

        Raamattu puhuttelee "jumalana" myös epäjumalia, ihmisiä ja kuninkaita.

        Miksi nämä eivät ole mukana kolmimutkaisuudessa joka tuli ihmisten tietoisuuteen 200-300 vuotta Raamatun kirjoittamisen päättymisen jälkeen?

        Jos siis kerran Raamattu sinun mukaasi sanoo että Pyhä Henki on Jumala?

        --

        Toisaalta Jeesuksen palvonnasta/kumartamisesta. Jeesushan itse sanoi: "Tulee kuitenkin hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä"

        Jeesustako siis kumarramme ja palvomme vai hänen isäänsä?

        Niin, joissakin kohdissa Raamattu käyttää sanaa
        jumala (hepr. elohim) toisessa merkityksessä
        kuin "ainoan oikean Jumalan - taivaan ja maan
        Luojan" merkityksessä. Esim. jakeessa 2. Moos.
        7:1, 21:6, 22:8, 9. Jumala itse nimittää
        Moosesta "jumalaksi" ja jae Ps. 82:6 nimittää
        kuninkaita, pahoja tuomareita ja Saatanaa
        jumaliksi (Jes. 14:15; 2. Kor. 4:4:ssa saatana on
        tämän maailman "jumala"). Ihmiset tekivät myös
        kuvia jumalasta (Jes. 44:17; 1. Kor. 8:5, 6),
        mutta kaikissa kohdissa on kuitenkin ollut kyse
        epäjumalista (Ps. 86:8; 1. Kor. 8:4, 5, 6) tai
        epäjumalien palvonnasta. Raamattu kehottaa meitä
        kavahtamaan epäjumalia (1. Joh. 5:21).
        Kehotetaanko yhdessäkään näissä kohdissa
        kumartamaan ja palvomaan näitä epäjumalia?
        Käskettiinkö näitä "jumalia" rukoilla? Oliko
        Saatana Jumala vai epäjumala? Entäpä onko
        Johanneksen evankeliumin alussa mainittu Jeesus
        (Joh.1:1) epäjumala vai Tosi Jumala?
        -------

        >>Jeesushan itse sanoi: "Tulee aika -- ja se on
        >>jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat
        >>rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa.
        >>Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. (Joh. 4:23)

        Poika on alamainen ja kuuliainen Isälleen ja hän
        kehoitti rukoilemaan Isää, ja antoi siinä hyvän
        esimerkin.

        Toisaalla hän kehottaa pyytämään asioita häneltä
        itseltään. (Joh.14:14) Jeesus sanoo: "Mitä te
        minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen."

        Vähän sama asia kuin siinä, kun Jeesus kertoo
        (Joh. 10:28-30) ettei kukaan voi ryöstää meitä
        hänen kädestään, ja heti sen jälkeen, ettei
        kukaan voi riistää meitä Isän kädestä.

        Tämä siksi, että hän ja Isä ovat yhtä.
        Eivät samaa persoonaa, vaan eri persoonat.
        Mutta yksi Jumala. He jakavat yhden nimen,
        joka on kaikkia muita ylempi.

        Kun tartut Jeesuksen käteen, tartut Jumalan käteen.
        Jeesus on lihaksi tullut Sana, joka oli Jumala,
        ja joka oli jo alussa. Hän on "Jumalan käsivarsi"
        (Joh. 12:38). Siihen tarttumalla me saamme kerran
        takaisin sen yhteyden Jumalaan, jonka
        syntiinlankeemuksessa menetimme.

        >>Jeesustako siis kumarramme ja palvomme vai
        >>hänen isäänsä?

        Raamattu kehottaa kunnioittamaan Poikaa samalla
        tavalla kuin kunnioitetaan Isää: "...jotta kaikki
        kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat
        Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita
        myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt."
        (Joh.5:23) Jos kumarrat ja palvot sekä Isää että
        Poikaa, olet hyvässä seurassa. Opetuslapset
        kumartaen rukoilivat ylösnoussutta Vapahtajaa:
        (Matt. 28:9) Mutta katso, Jeesus tuli heitä
        vastaan ja sanoi: "Terve teille!" Ja he menivät
        hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja
        kumartaen rukoilivat häntä."

        Itse asiassa kerran kaikki luodut tulevat
        ylistämään ja palvomaan heitä - aina ja
        ikuisesti: "Ja minä kuulin, kuinka kaikki luodut
        taivaassa, maan päällä, maan alla ja meressä,
        kaikki mitä niissä on, lausuivat: -- Hänen, joka
        istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on
        ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja
        ikuisesti." (Ilm. 5:13)


    • Voitto Ramu

      Vaikka tästä jakeesta

      Jes 9:5

      Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe