somaleita

liiemmin näkyä adventinvietossa? Eikös lapsisompuillekin pitäisi hieman opettaa monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta, kun sitä suomalaissyntyisiltä vaaditaan tasapäistämisen nimissä? Tämähän on suoranainen epäkohta ja jättänee heidät paitsi kristinuskon tuntemuksesta. Suomalaisilta kyllä vaaditaan islaminopin tietämystä ja jopa auliisti sitä opetetaankin.
6344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on uskonnonvapaus, joten jokaisella on oikeus osallistua tai olla osallistumatta jonkin uskonnon harjoittamiseen.

Äänestä
  • lastentarhoissa luovuttu perinteisistä suomalaisista tavoista? Siksikö, ettemme loukkaisi siellä olevia islaminuskoisten lapsia?
    Kyllähän Etiopiassakin taitaa toimia peräti vanhin kristillinen yhteisö ja kristityt saavat elää rauhassa, vaan sallitaanko sama Somaliassa, muista islamistisista maista puhumattakaan?
    Miksi me annamme heille erioikeuksia asioiden ja kulttuurin suhteen, kun itse pyrkivät meidän omamme kitkemään juurineen omissa maissaan sekä uutena ilmiönä puuttumalla meidän uskonnonhaaroihin omassa maassamme?

    Äänestä

  • on joissakin kirjoitti:

    lastentarhoissa luovuttu perinteisistä suomalaisista tavoista? Siksikö, ettemme loukkaisi siellä olevia islaminuskoisten lapsia?

    ei mikään estä veisaamasta hoosiannaa...anna mennä vaan...

    Äänestä

  • on joissakin kirjoitti:

    lastentarhoissa luovuttu perinteisistä suomalaisista tavoista? Siksikö, ettemme loukkaisi siellä olevia islaminuskoisten lapsia?
    Kyllähän Etiopiassakin taitaa toimia peräti vanhin kristillinen yhteisö ja kristityt saavat elää rauhassa, vaan sallitaanko sama Somaliassa, muista islamistisista maista puhumattakaan?
    Miksi me annamme heille erioikeuksia asioiden ja kulttuurin suhteen, kun itse pyrkivät meidän omamme kitkemään juurineen omissa maissaan sekä uutena ilmiönä puuttumalla meidän uskonnonhaaroihin omassa maassamme?

    "Miksi sitten on joissakin lastentarhoissa luovuttu perinteisistä suomalaisista tavoista?"

    Onko? Ettet vain toistelisi kaupunkilegendaa... Jos on, niin kerro meillekin missä?

    "Miksi me annamme heille erioikeuksia asioiden ja kulttuurin suhteen..."

    Mitä ihmeen erioikeuksia? Vapaus valita meneekö adventtikirkkoon vai ei? Haloo!

    "...kun itse pyrkivät meidän omamme kitkemään juurineen omissa maissaan..."

    Ketkä? Mitä? Missä? Olet siis ollut Somaliassa ja somalialaiset ovat yrittäneet kitkeä sinusta tuota syvää kristillistä vakaumusta?

    "...sekä uutena ilmiönä puuttumalla meidän uskonnonhaaroihin omassa maassamme?"

    Ketkä? Missä? Miten? Koska?

    Äänestä

  • on joissakin kirjoitti:

    lastentarhoissa luovuttu perinteisistä suomalaisista tavoista? Siksikö, ettemme loukkaisi siellä olevia islaminuskoisten lapsia?
    Kyllähän Etiopiassakin taitaa toimia peräti vanhin kristillinen yhteisö ja kristityt saavat elää rauhassa, vaan sallitaanko sama Somaliassa, muista islamistisista maista puhumattakaan?
    Miksi me annamme heille erioikeuksia asioiden ja kulttuurin suhteen, kun itse pyrkivät meidän omamme kitkemään juurineen omissa maissaan sekä uutena ilmiönä puuttumalla meidän uskonnonhaaroihin omassa maassamme?

    ei vaadi päiväkoteja, kouluja yms. luopumaan mistään uskontoon perustuvista tavoista. Jos jossain on menetelty toisin, syynä ei ole ollut velvollisuus. On tietysti esim. päiväkotien oma asia, miten he juhlansa järjestävät, mutta eiköhän sielläkin olisi mahdollisuuksia järjestää juhlia niin kristityille, muiden uskontokuntien jäsenille kuin kirkkoon kuulumattomillekin.

    Äänestä

  • ateisti20 kirjoitti:

    Pikku muslimien peput pitää virutella, eikä saa piirrellä sitten edes tikku-ukkoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei tainnut kait kirjoitti:

liiemmin näkyä adventinvietossa? Eikös lapsisompuillekin pitäisi hieman opettaa monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta, kun sitä suomalaissyntyisiltä vaaditaan tasapäistämisen nimissä? Tämähän on suoranainen epäkohta ja jättänee heidät paitsi kristinuskon tuntemuksesta. Suomalaisilta kyllä vaaditaan islaminopin tietämystä ja jopa auliisti sitä opetetaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu