Rotuongelmaa ei ole

Dr.Arnault_Mgobo

oikeasti ei ole rotuongelmaa kun kaikki on ihmisiä ja samaa rotua, ei ole ongelma ihonvärissä.

minä olen oikein tumma mies väriltään. ja naapurissa on ihan valkoinemies ja meissä ei ole mitään eroa, ainostaan väri. meillä geneettisesti säma ihminen.

rasistit ei ymmärrä oikea tiede. minä olen käynyt kouluja, myös lukenut paljon muuta kuin minun ala yliopistosa. rasistit ei ole tutkinut uusi tutkimustieto, joka sanoo että ihmisrotu on sama jokapaikasa.

minä ymmärtää että tulee kuitenkin ongelmaa monesti kun paljon eri maiden ihmisiä yhdessä.
mutta ongelmiin auttaa koulutus ja suvaitsevanen ihminen.

ainoaoikea ongelma on uskonto, ei rotukysymys ja ihmisen väri.

suuri ongelma on islam ja muslimit.

minä tietää että muslimi aiheuttaa ongelmaa euroopassa, oliko se arabi(valkoinen) somali(tumma) tai intialainen(arjalaine) muslimi.

aina ongelma on uskonto, ei rotukysumus.

muslimi aiheuttaa ongelmaa afrikassa meille mustille, kuin samaa euroopassa valkoiselle.

muslimi on myynyt meitä mustia orjiksi, ja tuonut väkivaltaa. muslimi on hyökännyt eurooppaan monta kertaa historiassa sotimaan, samoin afrikaan.
muslimi on hyökänny intiaan sotimaan historiassa ja aina aiheuttaa ongelmaa.

minä olen kristitty ja kaiki kristityt on sivistyneitä ihmisväristä riipumatta.

18

1363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristitty!
      • sivusta

        Onko kritityiltä jäänyt Raamatun opit unohduksiin? Tehän puhutte kuin äärimuslimit.

    • John Muafangeyo

      Uhuru!

    • Aurelianus

      Homo sapiens sapiens onkin ainoa eläinlaji, johon biologia ei vaikuta oli asuinpaikka sitten mikä tahansa? Niinhän se meni?
      Yllämainittu väittämä on tuntuu hyvältä joidenkin tyhjänpäiväisyyksien kansoitamassa kokouksessa, mutta mitä sillä on tekemistä todellisuuden kanssa? Ihmiset olivat samaa rotua silloin, kun meitä oli 2000, mutta siitä on hivenen aikaa.
      Rotujen välinen arvottaminen on siten vähän toinen juttu. Pikaia ja sen kaltaiset olivat aikoinaan heikostimenestyviä lajeja, mutta ilman niitä voisi olla teoriassa mahdollista, että naputelisin näitä näppäimiä sormieni siasta lonkeroilla. Todennäköisemmin kuitenkin ei olisi olemassa näppäimiä, joita naputtaa...

      • Tutu

        Rotuja ei tosiaan ole biologien nykykäsityksen mukaan. Koirat ovatkin sitten eri juttu. Rotu eli alalaji tarkoittaaa isompia eroja kuin ihonväri (jonka perusteella kuuluisimme eri rotuun kuin mustat afrikkalaiset) tai etuhampaiden takapinnan koveruus/kuperuus (jonka perusteella olisimme eri rotua heidän kanssaan mutta samaa rotua kiinalaisten kanssa) tai laktoositoleranssi/-intoleranssi.

      • Aurelianus
        Tutu kirjoitti:

        ... kaikki siis riippuu käsitteestä "rotu". Minusta tilanne, jossa esim. lääke tepsii paremmin toiseen kuin toiseen ryhmään todistaa ko. rohto olemassaolollaan ja vaikutustavallaan huomattavasta populaatioiden eriytymisestä. Toisaalta Darwinin peipot todistavat nekin luonnon ja evoluution hyvinkin nopeasta muuntelusta.
        Tietenkin , jos rotukäsitteen mieltää urheilusuorituksiin verrattuna maratoniksi, niin puolimaraton ei tällöin ole maraton. Toisaalta on juostu takuulla enemmän kuin joku 1500m!
        Mitä tällä kaikella on muuten merkitystä sanotaanko 1 000 000 vuoden mittasuhteissa?

      • ihmistä
        Aurelianus kirjoitti:

        ei ollut, vai oliko silloin vielä peräti kolme lajia (Homo erectus, Homo neanderthalensis ja Homo sapiens). Saas nähä onko miljoonan vuoden päästä ihmislajia ollenkaan. Eri toduiksi tuskin ainakaan pääsee eriytymään, sen verran liikkuvaks on laji käynyt.

      • asukas

        Vttun laiskumus, täällä pitäs saada lumet aurattua talon edustalta pois ja viemäriä pitäs taas tulla laittamaan kuntoon kun kissa on hukkunut vessanpönttöön. Jo joutuin pois kossupulloineen sieltä netistä ja antamaan mun kissalle tekohengitystä!

    • että...

      Ne jotka mustia orjaks möi, oli kristittyjä, EI muslimeja!!!!!!!!!

      Taisi olla tekstisi PROVOOOOO viesti!

      Kuinka typeränä sinä lukioita pidät, vaikka kyllä täällä typeriäkin pyörii ja viestistäsi päätellen et sinäkään kovin fiksu voi olla, jos luulet että kukaan ei provosointiasi hoksannut.

      • heeeh

        Kyllä orjakaupassa oli mukana muslimeja yhtälailla kuin kristittyjäkin.

    • Korppi

      ei ole ihonvärissä, vaan se on kulttuurista johtuvaa... tunnen monia tummaihoisia, monia pidän ystävinänikin, syletty minua ei ole kuin suomalaisten maahanmuuttajien toimesta...

    • ....

      Löytyyhän niitä ihmisiä aina joka kolkasta, jotka todella ovat rasisteja(rotu ja ihonväri). Mutta itse uskon, että kyse suurimmalla osalla tavoista. Etenkin juuri somaleiden ja muslimien kohdalla rikollisuus, verorahoilla eläminen ja haluttomuus tehdä töitä rahojensa eteen sekä tekopyhyys tasa-arvon suhteen (heitä pitäisi suvaita, mutta taas naisten silpominen ym. ei ole mitenkään paha juttu heidän mielestään) ovat ne ongelmat. Ja jos henkilökohtaisen mielipiteeni uskonnoista haluat, niin kiihkouskovaisuus on mielestäni aina epäillyttävä asia, oli kyseessä islam tai kristinusko.

      Mutta jos todella halutaan lisätä suomalaisten suvaitsevaisuutta niin eikö kannattaisi kosiskella mielummin ulkomaalaisia, joille lakien noudattaminen ei ole mitenkään vaikeaa, ovat valmiita tekemään töitä tai jopa koulutettuja (sinänsä samantekevää onko kyseessä siivooja vai kauppatieteiden maisteri)? Ihmisiä joilla olisi samat arvot huolimatta siitä, että ihonväri olisi eri tai juuret olisivat muualta kuin Suomesta.

      Typerää olettaa, että kunhan mahdollisimman paljon tungetaan maahan ulkomaalaisia niin rasismi vähenee. Jos päättäjien tavoitteet ovat työvoimapulan vähentäminen ja rasismin kitkeminen, niin kannattavaahan olisi (niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille) että tänne otettaisiin oikeasti työnhaluisia ja ns. kunnollisia ihmisiä, jotka pystyvät antamaan itsestään positiivisen kuvan.

    • Mitä pahaa "rotu"...

      Miksei saa puhua roduista, kun on kyse ihmisistä? Onko "rotu" jotenkin paha sana?

      Roduilla on muutakin eroa kuin ihonväri. Eroja löytyy kasvonpiirteistä, ruumiin rakenteesta ja niin kamalalta kuin se kuulostaakin, niin myös älykkyydestä. Monet tutkimukset ovat osoittaneet että mustien ÄO on keskimäärin 15-20 pistettä alaisempi kuin valkoisten. Lisäksi mustilla ei ole sellaista kekseliäisyyttä kuin valkoisilla.

      Tunnetun 6000 vuoden historian aikana, musta afrikkalainen ei koskaan keksinyt mitään merkittävää. Ei tiiliskiveä, ei kudottua vaatetta, ei pyörää. Raudan käyttämisen aseisiin, afrikkalaiset oppivat muilta kansoilta. Mustat pystyvät kyllä oppimaan asioita yhtä hyvin kuin valkoisetkin, mutta he eivät pysty itse keksimään juurikaan mitään.

      • Decoy

        Ei rodussa tai alalajissa mitään pahaa ole, roduista voi hyvin puhua kun on aihetta, esim. koirien tapauksessa. Ihmisten kohdalla ei voi, erot ovat riittämättömät. Älykkyys on tieteellisesti erittäin kiistanalainen käsite. Mistä puhumme kun puhumme älykkyydestä? Se ei ole samalla tavalla yksiselitteisesti mitattavissa oleva asia kuin nopeus, pituus tai paino. Ja jos tässä nyt taas viitataan siihen Tatu-sedän tutkimukseen, niin se on ajat sitten osoitettu huuhaaksi. Hänhän sen kaverinsa kanssa vertaili eri maissa eri aikoina erilaisilla testeillä saatuja tuloksia keskenään ja kovin tarkoitushakuisesti. Hän lähti hakemaan vastausta kysymykseen korreloiko älykkyysosamäärä maan rikkauden kanssa. Hän sai hakemansa tuloksen: kyllä korreloi. Ja sitten kuvitteli että hän on nyt sitten todistanut että tyhmä kansat ei rikastu. Vaikka hän todisti vain sen että köyhät kansat ei menesty mensan testeissä. Mikä kyllä jo tiedettiin.

        Jos mustien innovaatioita puhutaan, niin kaikki merkittävä anti mitä amerikkalaisilla on maailmalle ollut antaa, on mustien tuottamaa. Kaiken muun ovat amerikkalaiset lainannneet eurooppalaisilta, mutta jatsin, bluesin, rokin ja soulin keksivät amerikkalaiset itse. ja kuten hyvin tiedetään, mustat amerikkalaiset.

      • Aurelianus
        Decoy kirjoitti:

        ... miten mayat kykenivät rakentamaan loistavan sivilisaation pelkkään piikiveen ja kupariin tukeutuen Jukatanin vesikierroltaan hyvin epäsuotuisiin viidakoihin ja luomaan mm. matematiikassa taitoja, joiden yli päästiin Euroopassa vasta Newtonin työn tuloksena. Tuo sivilisaatio syntyi täysin kotoperäisenä ja kykeni vuosisatoja ylläpitämään suurkaupunkeja ja ylipäätään kymmenien henkilöiden asutusta/km2.
        Päiväntasaajan Afrikkaan maanviljelys tuli n. 3000 eKr ja rauta ajanlaskumme alussa. Edes raudan avulla Afrikkaan ei syntynyt muuta kuin jonkinlaisia ulkoisen paineen aikaansaamia tilapäisiä Islamin yms. sillanpääasemia ja jonkun Zimbabwen rakentajat (Shonat) unohtivat muutamassa vuosisadassa tekonsa ja pistivät ne jumalten piikkiin.
        Jostainhan yllämainittu saman tyyppisen ympäristön erilainen tulos kertoo? Varsinkin kun huonommin menestyvä on saanut tasoitusta paremman työkalumetallin ja paremman vesiekonomian verran.

      • Roduton
        Decoy kirjoitti:

        Ei rodussa tai alalajissa mitään pahaa ole, roduista voi hyvin puhua kun on aihetta, esim. koirien tapauksessa. Ihmisten kohdalla ei voi, erot ovat riittämättömät. Älykkyys on tieteellisesti erittäin kiistanalainen käsite. Mistä puhumme kun puhumme älykkyydestä? Se ei ole samalla tavalla yksiselitteisesti mitattavissa oleva asia kuin nopeus, pituus tai paino. Ja jos tässä nyt taas viitataan siihen Tatu-sedän tutkimukseen, niin se on ajat sitten osoitettu huuhaaksi. Hänhän sen kaverinsa kanssa vertaili eri maissa eri aikoina erilaisilla testeillä saatuja tuloksia keskenään ja kovin tarkoitushakuisesti. Hän lähti hakemaan vastausta kysymykseen korreloiko älykkyysosamäärä maan rikkauden kanssa. Hän sai hakemansa tuloksen: kyllä korreloi. Ja sitten kuvitteli että hän on nyt sitten todistanut että tyhmä kansat ei rikastu. Vaikka hän todisti vain sen että köyhät kansat ei menesty mensan testeissä. Mikä kyllä jo tiedettiin.

        Jos mustien innovaatioita puhutaan, niin kaikki merkittävä anti mitä amerikkalaisilla on maailmalle ollut antaa, on mustien tuottamaa. Kaiken muun ovat amerikkalaiset lainannneet eurooppalaisilta, mutta jatsin, bluesin, rokin ja soulin keksivät amerikkalaiset itse. ja kuten hyvin tiedetään, mustat amerikkalaiset.

        "roduista voi hyvin puhua kun on aihetta, esim. koirien tapauksessa. Ihmisten kohdalla ei voi, erot ovat riittämättömät."

        Afrikkalainen ja eurooppalainen ovat lähes identtisiä.
        Laulujoutsen- ja kyhmyjoutsen ovat täysin erinäköisiä.

      • Wehrt
        Roduton kirjoitti:

        "roduista voi hyvin puhua kun on aihetta, esim. koirien tapauksessa. Ihmisten kohdalla ei voi, erot ovat riittämättömät."

        Afrikkalainen ja eurooppalainen ovat lähes identtisiä.
        Laulujoutsen- ja kyhmyjoutsen ovat täysin erinäköisiä.

        Puhukaa rodusta tai älkää, mutta fakta on että valkoinen eurooppalainen on paljon älykkäämpi ja ahkerampi kuin musta afrikkalainen. Vai miten selitätte sen ettei mustat afrikkalaiset koskaan keksineet yhtäkään merkittävää keksintöä, kun taas valkoiset eurooppalaiset edistyivät vaikka kuinka.

    • nämä

      Nimimerkit Jesus-Hitler ja LHJ varmaan osais sanoa kristitylle veljelleen jotain lohduttavaa Raamatun oppien mukaan.

      Ai, mut nehän olikin natsikristittyjä. Minusta ei voi olla sairaampaa yhdistelmää kuin rasistinen tai natsistinen kristitty. Koska se turmelee koko kristinuskon humanistisen sanoman sairalla Aatun opeilla. Ja ihminen joka kykenee sovittamaan nämä jotenkin yhteen on mieleltään epäterve. Yhtä sairas ajatus kuin pedofiili lasten ystävänä etc...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2027
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1091
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      889
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      774
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      761
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      15
      747
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      696
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      214
      683
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      674
    Aihe