Mikä on hulluin WTC teoria??

Mitkä ovat olleet parhaat / hulluimmat WTC:n salaliittoteoriat mitä olette netistä löytäneet?

Oma suosikkini on teoria, jonka mukaan torneissa ei syttynyt tulipaloa, tai tulipalo oli niin pieni, ettei se aiheuttanut romahdusta. Tämä juttu oli tällä suomalaisella 9.11 sivustolla.
Jutun mukaan palomiehet ehtivät tulessa olleille kerroksille asti, heidän radiokeskustelunsa perusteella siellä oli vain pari pientä kytevää pesäkettä enää jäljellä. Sitten romahti.

Tosiasiassa useista lähteistä voi nähdä valokuvat hetkeltä jolloin ensimmäinen torni on juuri romahtanut ja jälkimmäinen seisoo vielä pystössä. Kuvista näkyy, että kyllä palaa ja palaakin niin maan perkeleesti. Törmäyskerrokset hehkuvat ja palo on jo levinnyt kymmenkunta kerrosta ylemmäksi. Sieltä ylemmistäkin kerroksista on jo palanut puhki ja lieskat lyövät ulos rakennuksesta. Mutta salaliittoteorioiden mukaan ei palanut, tai palo oli pieni.

Tämä on siis oma suosikkini teorioista. Mikäpä on teidän mielestänne hulluinta teoriaa?
181644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"Oma suosikkini on teoria, jonka mukaan torneissa ei syttynyt tulipaloa, tai tulipalo oli niin pieni, ettei se aiheuttanut romahdusta. Tämä juttu oli tällä suomalaisella 9.11 sivustolla.
Jutun mukaan palomiehet ehtivät tulessa olleille kerroksille asti, heidän radiokeskustelunsa perusteella siellä oli vain pari pientä kytevää pesäkettä enää jäljellä. Sitten romahti."

-Palomiesten radiokeskustelu on nauhoitettu ja se on ainakin osittain julkaistu oikeuden päätöksellä, eli se on siis todellinen. Radiokeskustelu koski etelätornia, jonka palot olivat hiipuneet huomattavasti rajoittuen pariin pesäkkeeseen, joiden sammuttamiseen olisi riittänyt heidän arvionsa mukaan kaksi letkulinjaa. Sitten yhtäkkiä torni sortui.

"Tosiasiassa useista lähteistä voi nähdä valokuvat hetkeltä jolloin ensimmäinen torni on juuri romahtanut ja jälkimmäinen seisoo vielä pystössä. Kuvista näkyy, että kyllä palaa ja palaakin niin maan perkeleesti. Törmäyskerrokset hehkuvat ja palo on jo levinnyt kymmenkunta kerrosta ylemmäksi. Sieltä ylemmistäkin kerroksista on jo palanut puhki ja lieskat lyövät ulos rakennuksesta. Mutta salaliittoteorioiden mukaan ei palanut, tai palo oli pieni."

-Tuo kuvauksesi on oikein, mutta nyt kyse on pohjoistornista, kun taas palomiesten radiokeskustelu koski etelätornia. Voit siis miettiä jonkin uuden parhaimman/hulluimman WTC teorian:)

Oma ehdoton suosikkini on ns. "virallinen teoria". Se on laadittu uskottavan tuntuiseksi tyhmimmänkin sukankuluttajan ymmärryksen mukaan. Sitä on toistettu riittävän paljon ja siksi se onkin muuttunut jo "todeksi". Tällaiselle propag...tiedonvälitykselle on ihan oma nimikin keksitty, erään tunnetun saksalaisen poliitikon mukaan:)

Äänestä
  • Entä mitä mieltä olet tiedoista, joiden mukaan rakennusten hissit eivät toimineet ja palomiesten oli pakko kiivetä varusteineen portaita pitkin? Mitä mieltä olet arviosta, että matka ylös oli niin pitkä, että se olisi kestänyt portaita kiipeävällä ehkä parikin tuntia?

    Erään palomiehen haastattelun perusteella hän oli ehtinyt kiivetä jonnekin 40. kerroksen korkeudelle asti siinä tornissa johon törmättiin ensimmäiseksi. Tässä tornissahan palo oli jossakin 80-85 kerrosten tienoolla. Hänen ollessaan siellä 40. kerroksen tienoolla radiosta tuli tieto, että nyt naapuritorni romahti, nyt äkkiä pois sieltä. Siinä toisessa tornissahan törmäys sattui alemmaksi, johonkin 60-65 kerrosten tienoolle. Täällä törmäys sattui parikymmentä minuuttia myöhemmin, joten ainakin sen verran vähemmän oli palomiehillä aikaa myös kiivetä sinne ylös.
    Eli kun palomiehet olivat ylimmillään ehtineet sinne 40. kerroksen korkeudelle asti, matkaa palokerroksille asti oli vielä jäljellä. Palomiehet eivät ehtineet ollenkaan palopaikoille asti, vaan tulet saivat roihuta rauhassa siellä. Näin siis palomiesten kuvaus "vain parista pikkupalopesäkkeestä" ei koskisi lentokoneiden törmäyskerrosten paloja.

    Edelleen pidän näitä vaihtoehtoisia teorioita mielettöminä.
    Se, että virallisesta versiosta ei tulla ikinä kertomaan kaikkia yksityiskohtia julkisuuteen, ei vielä tee siitä epäuskottavaa. Tilannetta voisi verrata siihen, että minuakin kiinnostaisi kovasti rahankuljetusautojen panssaroinnit, niiden kuljettamat rahamäärät ja aikataulut..:) Olisi se vaan mukavaa tietää tuollaisia juttuja. Mutta näitähän ei kaikille kerrota kaikille. Itse en näillä tiedoilla mitään tekisi, mutta joku toinen ehkä voisikin tehdä.
    Myöskään terrori-iskujen tiedoista, FBI:n ja CIA:n toimista tai toimimattomuuksista ei tulla ikinä kertomaan jokaista yksityiskohtaa julkisuuteen. Tähän on vaan amerikkalaisten (ja meidän suomalaistenkin) tyytyminen.

    Äänestä

  • roisi frog kirjoitti:

    Entä mitä mieltä olet tiedoista, joiden mukaan rakennusten hissit eivät toimineet ja palomiesten oli pakko kiivetä varusteineen portaita pitkin? Mitä mieltä olet arviosta, että matka ylös oli niin pitkä, että se olisi kestänyt portaita kiipeävällä ehkä parikin tuntia?

    Tämä palomies joka kävi siellä 40. kerroksen tienoolla oli yksi viimeisistä hengissä ulos päässeistä. Hänen poistuttuaan sieltä jälkimmäisestä tornista, sekin romahti pian.

    ensin jonkinlaisen perustietämyksen tuon päivän tapahtumista ennen kuin tulette tänne kaikkitietävinä kertomaan miten asiat menivät.

    Toinen kone osui 80. kerroksen tienoille, ensimmäinen kone 95. (Miksi muuten tähdätä noin ylös?).

    Tuollaisen vajaan 300 metrin nousuun taas ei mene hyväkuntoiselta puolta tuntia enempää...

    Kyllä ne ihan oikeasti ehti sinne törmäysseudulle.
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/2171606.stm

    Mitähän te seuraavaksi keksitte? Että kaappareiden henkilöllisyys olisi tiedossa? Ettei olisi ketään paikalla ollutta joka väittäisi jotain virallisen teorian vastaista?
    Katsokaa nyt ensin jostain että päähänpistoillenne löytyy jonkinlaisia todisteita, ei tuollaisiin hakuammuntoihin oikeen viitsi aina kehitellä vastauksia, varsinkin kun tietää mitä kannetulle vedelle hanhen selässä tapahtuu...

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    Kone törmäsi 80. kerroksen paikkeille ja palomiehethän raportoivat 78.kerroksen palojen olleen pieniä, mikä saattaa olla ihan totta.

    Miksi meidän pitäisi uskoa enemmän jotain hätäpäissään annettua lausuntoa, kuin omia silmiä ja tervettä? järkeä?

    Äänestä

  • >Radiokeskustelu koski etelätornia, jonka palot
    >olivat hiipuneet huomattavasti rajoittuen pariin
    >pesäkkeeseen, joiden sammuttamiseen olisi riittänyt
    > heidän arvionsa mukaan kaksi letkulinjaa.

    Annapa yksikin radiokeskustelu, jossa palomiehet todellakin havaitsivat pahimpien vauriokerrosten paloja... Miksi vääristelet todisteita tuolla tavalla?

    Äänestä

  • Totuus? kirjoitti:

    >Radiokeskustelu koski etelätornia, jonka palot
    >olivat hiipuneet huomattavasti rajoittuen pariin
    >pesäkkeeseen, joiden sammuttamiseen olisi riittänyt
    > heidän arvionsa mukaan kaksi letkulinjaa.

    Annapa yksikin radiokeskustelu, jossa palomiehet todellakin havaitsivat pahimpien vauriokerrosten paloja... Miksi vääristelet todisteita tuolla tavalla?

    Lähes kaikki nauhat ovat salaisia, joten en voi mainitsemaasi esimerkkiä antaa. NIST kylläkin tutki paljonkin palojen voimakkuuksia ja totesi niiden olleen voimakkaita(kuitenkin alle 1000 astetta) vain 15-20 minuuttia. Muuna aikana palojen maksimilämpötila ilmasta mitattuna jäi NIST:n mukaan alle 600 asteeseen. Etelätornin sortuman alkaessa palot olivat hiipuneet jo huomattavasti, joten NIST antaa siis epäsuorasti tutkimuksiensa perusteella ymmärtää, että silloin palojen lämpötila oli alle 600 astetta.

    Itse voisit jotenkin todistaa, että NIST:n antamat lämpötilat eivät täsmänneet, vaan olivat oikeasti huomattavasti korkeammat. Jollet pysty siihen, niin älä sitten tahallasi levitä täällä väärää tietoa asiasta.

    Äänestä

  • Cheneyn operaatio 911 kirjoitti:

    ...seisoskele ihan toimettomana. Kerro vaikkapa oma versiosi mainitun tornin sortumisesta.

    Äänestä

miniydinpommien räjäytyksen tornien kellarissa pääsevän ainakin pisteille.

Äänestä

älyvapain teoria on virallinen totuus asiassa.

Samaa tasoa kuin JFK "tutkinta".

Äänestä

yhteen. Jompaa kumpaa ei tapahtunut ja koska liki kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä että lentokoneiden törmäykset olivat todellisia niin sitten räjäyttäminen on illuzzioonia. Tosin jotkut väittävät törmäyksiäkin illuusioiksi joten miljoonien muiden kera näimme väärin ja videonauhoituksetkaan ei todista mitään koska niihin on lisäilty koneilta näyttäviä objekteja.

Äänestä
  • uskottavaa seikkaa, mainitse edes yksi!

    Äänestä

  • ei puolia väitetyistä kaappareista ole löytynyt elossa, vaan jotain viisi-seitsemän (yhdeksästätoista).

    Tämän perusteella koko jutun voi kait sitten kuopata?

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    ei puolia väitetyistä kaappareista ole löytynyt elossa, vaan jotain viisi-seitsemän (yhdeksästätoista).

    Tämän perusteella koko jutun voi kait sitten kuopata?

    Suomalaisia on vain 5 miljoonaa. Pistetäämpä esimerkiksi etunimet Pekka, Matti ja vaikkapa Marko vielä kolmanneksi. Sukunimistä Virtanen, Suominen ja Järvinen.
    Montakohan todellista henkilöä noista nimistä saisi kasattua pikkuruisesta Suomestamme, jotka oikeasti ovat olemassa, tai sitten kuolleet hiljattain?

    Arabeja on aika paljon enemmän kuin meitä suomalaisia. En oikeastaan tiedä arabimiesten nimistä, mutta veikkaan että löytyy melko monta Mohamedia tai Abdulia. Se, että syyskuun 2001 lentoja kaapanneiden arabien nimikaimoja on löytynyt elossa ei todista yhtään mitään yhtään mistään. Uskoo ken tahtoo.

    Äänestä

  • Pate nimimerkki on jo rekis... kirjoitti:

    Ei pelkästään nimet osunut vaan myös naamat, n. 5 tapauksessa. Lisäksi on joitain pikkasen epävarmoja tapauksia.

    Tuossa nyt on se klassisin linkki aiheesta:
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/1559151.stm

    Äänestä

Lapijärvellä teorioita.On ne aika poikia.Elää omissa fantasioissa:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

roisi frog kirjoitti:

Mitkä ovat olleet parhaat / hulluimmat WTC:n salaliittoteoriat mitä olette netistä löytäneet?

Oma suosikkini on teoria, jonka mukaan torneissa ei syttynyt tulipaloa, tai tulipalo oli niin pieni, ettei se aiheuttanut romahdusta. Tämä juttu oli tällä suomalaisella 9.11 sivustolla.
Jutun mukaan palomiehet ehtivät tulessa olleille kerroksille asti, heidän radiokeskustelunsa perusteella siellä oli vain pari pientä kytevää pesäkettä enää jäljellä. Sitten romahti.

Tosiasiassa useista lähteistä voi nähdä valokuvat hetkeltä jolloin ensimmäinen torni on juuri romahtanut ja jälkimmäinen seisoo vielä pystössä. Kuvista näkyy, että kyllä palaa ja palaakin niin maan perkeleesti. Törmäyskerrokset hehkuvat ja palo on jo levinnyt kymmenkunta kerrosta ylemmäksi. Sieltä ylemmistäkin kerroksista on jo palanut puhki ja lieskat lyövät ulos rakennuksesta. Mutta salaliittoteorioiden mukaan ei palanut, tai palo oli pieni.

Tämä on siis oma suosikkini teorioista. Mikäpä on teidän mielestänne hulluinta teoriaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu