Tänään se sitten alkoi.
Oikeauskoisten ortodoksien joulupaasto.
Paasto merkitsee myös nöyryyttä.
Sekä anteeksiantoa niille ortodokseille, jotka kumartavat ja noudattavat vieraan kirkon oppeja ja tapoja hyläten oman kirkkonsa.
Oikeauskoisten ortodoksien joulupaasto.
Paasto merkitsee myös nöyryyttä.
Sekä anteeksiantoa niille ortodokseille, jotka kumartavat ja noudattavat vieraan kirkon oppeja ja tapoja hyläten oman kirkkonsa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
sanoit.
eli muita osoittelemalla ja itseään kohottelemalla:
"...jotka kumartavat ja noudattavat vieraan kirkon oppeja ja tapoja hyläten oman kirkkonsa."
joten sinä olet pari viikkoa myöhässä. Mutta Jumala ottaa vastaan kaikki, nekin jotka myöhästyvät alusta ja nekin, jotka tulevat mukaan vasta yhdennellätoista hetkellä. Hyvää joulupaastoa sinulle ja kaikille länsimaisille krsitityille, jotka eilen aloittivat adventtiajan!
vasta tänään. Koskee ilmeisesti näitä parempia ortodokseja, jota eivät ole kirkkoaan hylänneet eivätkä kumartele muita.
Yritetäänpäs nyt muistaa se paaston ajatus itse kukin...
Opiskellessani Valamon kansanopistossa kauan sitten suuren paaston aikaan, lankesimme kiihkoilemaan kukin omien paastoideoidemme kanssa, toinen toistamme mielestämme älykkäämpänä ja hartaampana. Saimme silloin kurinpalautusta koko konkkaronkka eräältä luostarin munkilta ja yhden ainoan paastoamisohjeen: Älkää hermostuko toisiinne. Kiukun yllättäessä meitä kehotettiin juoksemaan läheiseen kuusikkoon puhisemaan. Oksien katveessa kävi välillä kuhina, mutta siitäs saimme.
en tullut taaskaan ajatelleeksi sitä, että jotkut maassamme viettävät joulua samaan aikaan kuin me theofaniaa. Mielestäni kaikkien samassa maassa asuvien pitäisi viettää juhlat samaan aikaan. No itsepähän nämä oikeauskoiset ortodoksit kärsivät hankaluudet siitä, että noudattavat eri ajanlaskua. Ei kyllä yhtään kateeksi käy. Eihän loppiaisena enää voi ostaa edes joulukuusia mistään, ja he joutuvat pyytämään lapsilleen lomaa koulusta joulunpyhien 7-8.1. ajaksi.
Kiitos. On hienoa, että tiedät asian oikein.
Anteeksiantosi Jumalan sijaisena armahti minut,
myöhästyneen, siitä kiitos ja ylistys Sinulle.
Luulin itse mokanneeni, kun en heti muistanut maamme venäläisortodoksista vähemmistöä. Hyvää joulupaastoa ja joulunpyhiä sinulle joka tapauksessa vietit sitten joulua 25.12 tai 7.1.
nämä vanhan ajanlaskun mukaiset joulunpyhät viikon vaihteeksi, joten lomaa koulusta ei tarvitse pyytää vanhan ajanlaskun kannattajienkaan.
Toivottavasti alkuperäinen viesti oli provo. Livenä kyllä te ortodoksit ootte mahtavia tyyppejä (yleistys ja huonoa kieltä, tiedän), mutta täällä tuo farisealainen kalikka kalahtelee jatkuvasti ja sitä rikkaa toisten silmästä kaivetaan sormet verillä.
ML-S:n sanoihin yhtyen, hyvää paastonaikaa ja joulunodotusta kaikille kristityille ja niin oikeauskoisille kuin vähemmän oikeauskoisillekin ortodokseille.. ;)
Jassoo...
Voi minua poloista. Olen kohta paastonnut jo kaksi viikkoa, mutta aloitin siis liian aikaisin. Kamalaa! Oikea kardinaali(=metropoliitta)munaus minulta ja 60.000 muulta.
Ei ole oikeaa eikä väärää ajanlaskua, sillä ajanlasku on matematiikkaa ja astronomiaa eikä suinkaan pelastuskysymys. Jos oikeauskoiset tautologiset oikeauskoiset siis aloittavat paastoamisen vasta nyt, kiva niin. Rytmi menee yksiin luterilaisten adventin kanssa.
Fariseuksia oli muuten jo Jeesuksenkin aikoina. Meidän Herramme näytti heille pitkää nenää ja totesi, että Ihmisen Poika on sapatinkin herra.
Monia muita asioita pyydän anteeksi, mutta en sitä että joulupaastoni alkoi 15.11.
Mutta saahan sitä aina tehdä tikustakin asiaa...
vanhan ajanlaskun täydellisten ortodoksien ryhmittymä, yhtä suurin elkein kuin edellisetkin paastoajat. Voi Teitä täydellisiä, kuinka tunnenkaan itseni mitättömäksi, ymmärtämättömäksi, luopioksi Jumalan edessä, paastoon soveltumattomaksi, heikoksi, vajavaiseksi. Kaikkea muuta pystyn paastossani vastustamaan, paitsi kiusauksia. Rukoilkaa paastossanne minunkin puolestani, että hän armahtaisi minuakin kiusauksissa heikointa.
Rukoile sinäkin meidän puolestamme. Paaston alku on ollut tapana kuuluttaa, sillä silloin on tapana pyytää anteeksi lähimmäisiltään.
Joten pyydän, että annat meille anteeksi -sekä vanha- että uuskalenterilaisille, ja etenkin pyydän sitä itseni puolesta.
Ps Olemme aivan yhtä, heikkoja, vajavaisia ja mitättömiä kuin miksi Sinä tunnet itsesi.
Että jostain ajanlaskusta on tehty jonkinsortin uskon asia. Mahtaa Kristus voihkia epätoivoissaan, että "tuotako minä heille opetin". Saattaa olla, että tämä nykyinenkin ajanlaksu vileä tarkastetaan tiedon lisääntyessä. Ajat ja ajanlaskut muuttuvat, mutta Sana säilyy.
ongelma. Jos piispamme suuressa viisaudessaan päättäisivät, että kirkkomme siirtyy takaisin vanhaan ajanlaskuun tai päinvastoin päättäisivät, että siirrymme uuteen entistä tarkempaan ajanlaskuun, seuraisin mukisematta perässä. Piispainkokous ja kirkolliskokous meillä päättävät tällaiset asiat, tavallisen maallikon osana on totella hengellistä esivaltaa.
Niinpä, jos joku haukkuu minua uuskalendaristiksi, en välitä haukuista, koska en ole itse vastuussa asiasta.
>>>Että jostain ajanlaskusta on tehty jonkinsortin uskon asia. Mahtaa Kristus voihkia epätoivoissaan, että "tuotako minä heille opetin".
Saatanalla tuskin on mitään tekemistä sen suhteen, että Julius Caesarin käyttöön ottamaa kalenteria päivitettiin. Se oli aivan yhtä teennäinen ja ihmisen tekemä kuin tämä nykyinenkin. Ja HUOM! siis ihmisen tekemä EI Jumalan. Ks.http://fi.wikipedia.org/wiki/Gregoriaaninen_kalenteri Sen sijaan Saatanalla voi olla tekemistä siinä, että jotkut tekevät siitä uskontoon liittyvän asian, jolla sitten käydään lähimmäisen kimppuun.
Tapahtumien päivämäärät eivät ole olennaisia, vaan se että ne ovat tapahtuneet. Näinköhän sitä viimeisellä tuomiolla kysytään, että kumpaa kalenteria noudatit :-)
Muuten Kristuksen syntymää saatettaisiin muistaa (=juhlia) vaikka kesällä, jollei olisi päätetty laittaa se TIETOISESTI vanhan pakanajuhlan tilalle. Koko kalenterikysymys on aivan naurettava.
jaksaa olla vuodesta toiseen aktiivinen tässä vanhan kalenterin puolustamisessa. Onneksi kaltaisiasi on kuitenkin aika vähän.
kun luterilainen opetusministeri hääräili ortodoksisen kirkon asioissa aikojen alussa ja nyt käännynnäiset luterilaiset ortodoksit uneksivatja unelmoivat luterilaisuuden ja ortodoksisuuden yhteydestä. Kalenterikysymys ei ratkea ilman sitoutumista oman kirkon perinteeseen.
Luulenpa - voin olla väärässäkin - mutta tämä kalenterikysymys ei liene perinteessä kuitenkaan niitä ratkaisevimpia kysymyksiä. Taivaan portilla ei kysytä ehkä (en tiedä varmaksi tietenkään) kumpaako kalenteria noudatit, miten hyvin typikonisi osasit, vaan luulenpa että siellä kysytään miten suhtauduit lähimmäiseesi, mitä hänelle itse annoit. "Tuomitsin kaikki uuden kalenterin käyttäjät ja ihmiset, jotka eivät typikoniaan tunne". Siinäpä sitä vastausta pyhälle Pietarille. Mahtaisi jepen naama venähtää. Tai sitten ei.
Suomi nyt vaan on kertakaikkiaan vähän puun ja kuoren välissä. Hyvähän se on Venäjällä noudattaa vanhaa kalenteria, kun ei ole valtionkirkkoa. Hyvähän se on Kreikassa... jne. Mutta Suomessa kun kaikki toimii kuten toimii niin. Sitäpaitsi. Kai ne sitten kreikkalaisetkin pitäisi tuomita kun viettävät vain pääsiäistä vanhan kalenterin mukaan. Tai muut. Yleensä kai pitäisi vain tuomita kaikki maailmassa. = 8 D No, ei vaiskaan.
Mutta että kalenterikysymys ei ratkea ilman sitoutumista oman kirkon perinteeseen. No joo. Tämä kalenterikysymys ei kuitenkaan ratkea ikinä täällä, tulee vain tappeluita tappeluiden perään. Ja vuodesta toiseen samat ihmiset puolustavat vanhaa ja toiset uutta kalenteria.
>>>jaksaa olla vuodesta toiseen aktiivinen tässä vanhan kalenterin puolustamisessa. Onneksi kaltaisiasi on kuitenkin aika vähän.
Tokkopa sentään. Tarkoitin siis Suomen oloja. Sori, jäi tarkentamatta.
Miksi ortodoksi haluaa kurittaa ruumistaan kieltäytymällä syömästä ja juomasta vaikka huomenna voimme jo kuolla ja pitäisi iloita niistä harvoista päivistä jotka jumala on meille suonut?
sinänsä kurittamisesta. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että valmistaudutaan tulevaan juhlaan. Jos aina "juhlitaan" eli syödään ja mässäillään yms yms niin silloinhan juhla ei enää erotu arjesta - ja mikä juhla se sitten enää on. Paaston tarkoitus on herätellä "uinuvaa" olemusta olemaan valppaana ja auttaa keskittämään ajatuksia muuhunkin kuin yleiseen jokapäiväiseen hälinään.