Halonen ja Niinistö ensin pihalla!

TÄSSÄ ON KERTAUS:

Halonen ja Niinistö väitti tai väisti, että jäi sellainen kuva, että Suomi voi vaihtaa edustusta agendan mukaan EU:n huippukokouksissa.

VANHANEN välittömästi korjasi molemmat sillä perusteella, että hallitus on joka tapauksessa parlamentaarisessa vastuussa eduskunnalle - JA PÄÄMINISTERI ON HUIPPUKOKOUKSESSA AINA. Etenkin, jos siellä jotain sovitaan.


NYT ovat sitten SDP:n ja KOK:n riviväki ryhtynyt "pelastamaan" ratsujaan (ilmeisesti ilman näiden suostumusta) tekemällä asiasta suuremman kysymyksen kuin mitä se on. Kansaa harhautetaan. Ja miksi esimerkiksi Lipposen aiemmin kurissa pitämä hölösuinen Arja Alho on taas saanut mediassa tilaa?

Eikö ollut hieman kummallista, että pääministeri menetellessään TÄYSIN OIKEIN ja Halonen ja Niinistö eivät ole lukeneet läksyjään.

Näistä taitaa tulla ikävät presidentinvaalit, joissa ehdokkaat joutuvat kaikki toteamaan tosiasiat, mutta toimittajat ja intoilijat asettelevat sanoja ehdokkaiden suuhun.

JA VIELÄ KERRAN:

Perustuslaki joudutaan avaamaan presidentinvaalien jälkeen, koska siinä on nimenomaan yltiömielinen hyväntahtoisuus eduskunnan toimeenpanokyvystä hallitusta muodostettaessa. Nykyinen Perustuslaki ei ole Suomen edun mukainen eikä noudata parlamentarismia hallituksen nimittämisen ja luottamuksen valvomisen suhteen.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


EVAn tentissä kirjoitti:

TÄSSÄ ON KERTAUS:

Halonen ja Niinistö väitti tai väisti, että jäi sellainen kuva, että Suomi voi vaihtaa edustusta agendan mukaan EU:n huippukokouksissa.

VANHANEN välittömästi korjasi molemmat sillä perusteella, että hallitus on joka tapauksessa parlamentaarisessa vastuussa eduskunnalle - JA PÄÄMINISTERI ON HUIPPUKOKOUKSESSA AINA. Etenkin, jos siellä jotain sovitaan.


NYT ovat sitten SDP:n ja KOK:n riviväki ryhtynyt "pelastamaan" ratsujaan (ilmeisesti ilman näiden suostumusta) tekemällä asiasta suuremman kysymyksen kuin mitä se on. Kansaa harhautetaan. Ja miksi esimerkiksi Lipposen aiemmin kurissa pitämä hölösuinen Arja Alho on taas saanut mediassa tilaa?

Eikö ollut hieman kummallista, että pääministeri menetellessään TÄYSIN OIKEIN ja Halonen ja Niinistö eivät ole lukeneet läksyjään.

Näistä taitaa tulla ikävät presidentinvaalit, joissa ehdokkaat joutuvat kaikki toteamaan tosiasiat, mutta toimittajat ja intoilijat asettelevat sanoja ehdokkaiden suuhun.

JA VIELÄ KERRAN:

Perustuslaki joudutaan avaamaan presidentinvaalien jälkeen, koska siinä on nimenomaan yltiömielinen hyväntahtoisuus eduskunnan toimeenpanokyvystä hallitusta muodostettaessa. Nykyinen Perustuslaki ei ole Suomen edun mukainen eikä noudata parlamentarismia hallituksen nimittämisen ja luottamuksen valvomisen suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu