Voiko tyhjää valita ?

Teksti Vantaan Sanomissa !

Voiko tyhjää valita?

Mitä tapahtuisi, jos vanhemmat päättäisivät: Emme opeta lapsellemme äidinkieltä. Valitkoon aikuisena itse, mitä kieltä käyttää ja mitä kieltä tarvitsee!

Kielen oppimisesta tiedämme, kuinka tärkeää on osata oma äidinkieli, jotta olisi mahdollista oppia uusia. Uskontokasvatuksessa toimii samanlainen lainalaisuus. Oman uskonnon syvällinen tunteminen antaa vapauden ja rohkeuden tarkastellla vieraita uskontoja ja uskonnottomuutta arvostavassa ja kunnioittavasassa hengessä.

Kuulostaa demokraattiselta ja romanttiselta, että vanhemmat väistävät uskonnollisen kasvatuksen sillä perusteella, että kunnioittavat lapsen omaa valinnanvapautta. Nykyinen tietämys kuvaisi kuitenkin edellämainittua tapaa enemmänkin hengelliseksi heitteillejätöksi. Kukaan ei valitse sellaista, mitä ei tunne. Siksi ateismi siirtyy helpommin seuraavalle sukupolvelle kuin hengellinen vakaumus.

Entistä vahvemmin on perusteltu näkemystä, että kodin arvot, asenteet ja kasvatusote ovat ensisijaisia. Koulun ja kirkon uskontokasvatuksella näyttää olevan ohjaava ja jäsentävä - kuitenkin pieni rooli.

On syytä kyseenalaistaa vanhempien toiveita, että koulussa ja rippikoulussa nuori saa riittävät ainekset vakaumuksensa rakentamiseen. Samoin on syytä hälventää niiden vahnempien huolta, jotka pelkäävät lapsen hämmennystä, jos hän osallistuu kodin vakaumuksen vastaisesti vaikka koulun joulukirkkoon luokkatovereidensa kanssa.
Uusi uskonnonvapauslaki korostaa nimenomaan yksilön oikeutta harjoittaa uskontoa. Hengellinen sivistys tarkoittaa erilaisten uskonnollisten ja uskonnottomien ilmiöiden kunnioittavaa rinnakkaiseloa.

Kunnioitusta ei synny, jos ei ole aitoa kanssakäymistä. Pidän huonona sitä, että kouluissa eriytetään eri vakaumusryhmät niin tehokkaasti, että lapsi ei missään nimessä näe vilaustakaan toisen vakaumusryhmän uskonharjoittamisesta. Tällaisella erottelulla ei suvaitsevaisuus kasva!

Pitäisin suotavana, että lapseni edes joskus voisi seurata, miten islamilainen tai buddhalainen koulutoveri harjoittaa uskontoaan, miten hän rukoilee, mitä hän rukoilee, missä hän rukoilee. Ennakkoluulot korvautuisivat omilla havainnoilla.

Vastuutan siis voimakkaasti vanhempia. Samalla haluan korostaa että kodin uskontokasvatus ei ole mikaan mahdoton tehtävä, johon tarvitsee uskontokasvatuksen erikoistumisopintoja. Muutama asia riittää:
- Rukoile lapsesi kanssa iltarukous heti vauvaiästä alkaen.
- Ihmettele lapsesi kanssa elämän pieniä ja isoja asioita.
- Vietä joulua ja pääsiäistä ja tutki niiden merkitystä.
- Käy kirkossa neljä kertaa vuodessa.

4

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • St. Pauli

      >Siksi ateismi siirtyy helpommin seuraavalle sukupolvelle kuin hengellinen vakaumus.

      Enpä kuitenkaan usko että se olisi noin. Itse kasvoin perheessä jossa uskonnolla ei ollut mitään merkitystä. Ei edes sellaista merkitystä että sitä olisi vastustettu. Vanhempiani ei kiinnostanut koko asia hevon sitä eikä tätä. En silti ole ateisti.

      Lapselle on tärkeää opettaa hyviä arvoja, mutta uskontoja hän ehtii kyllä tutkia omin päinkin jos sattuu moisista kiinnostumaan.

      Toisin kuin uskovaiset luulevat, ihminen pystyy olemaan hyvä lähimmäisilleen, varjelemaan luontoa etc. vaikka hän ei olisikaan tietoinen Jeesuksesta, Muhammedista, Buddhasta... Sillä em. arvoja voi kotona kunnioittaa ilman että mukana seuraa joku "pakollinen" uskontopaketti.

      • voi tietämättään

        tehdä Hyvää ,mutta samalla voi tehdä tietämyyden varjolla suuremman pahan. Mutta jos joku tulee mainitsemaan jotain Jeesuksesta ja sitten alkaa tietoisesti vastustamaan...

        Eksytystä vapauden varjollakin...

        Vapaus tehdä mitä huvittaa, eikä haluakaan tietää minne joutuu jne...

        Kyllähän kun elämä alkaa omilla ohelluksella mennä päin sanon mitä... niin kyllä sitä parku alkaa kovimmilla miehillä..

        Ateismi on juuri sitä että, siinä ei kysytä onko joku teko oikein tai väärin... vaan jatketaan vastuuttomasti ja huolettomasti...

        Silloinkuin luulee tekevänsä hyvää niin yllätys onkin iaka kova kun toimensa tarkistaa ei niinkään ihmisten hyväksynnän kautta..

        Massamurhaajatkin onnistuu juuri parhaiten siinä että, saadaan ihmisen murhaaminen hyväksi asiaksi, tai jopa uskomaan että tappaminen on hyvä asia.. niinkuin esim kaikissa sodissa...

        Sitä todellaki pelätään totuutta, koska se satuttaa eniten juuri näitä valehtelijoita...


    • oggi

      Uskonnon opetuksen sijasta pitäisi kertoa uskonnoista, ja auttaa lasta tekemään omia valintoja uskonasiossa. Riippumatta vanhempien vakaumuksesta, vanhempien kuuluisi opastaa lapsia valitsemaan mielestään oikeanlaisin uskonto.

      Rippikoulu, kirkoissakäynti on pelkkää aivopesua.

    • järki käteen

      "Mitä tapahtuisi, jos vanhemmat päättäisivät: Emme opeta lapsellemme äidinkieltä. Valitkoon aikuisena itse, mitä kieltä käyttää ja mitä kieltä tarvitsee!"

      Tyypillinen, melkeinpä surkuhupaisa, esimerkki uskisten kyvyttömyydestä kertoa vartauksia ja analogioita: Muutmia virheitä:

      1. Kieli on välttämätön, uskonto ei.

      2. Mitä nuorempana oppii yhden kielen, sitä paremmin oppii vanhempana muita. Mitä nuorempana joutuu sisään uskontoon, sitä suurempia ovat hankaluudet päästä pois vanhempana.

      3. Tehdään oletus, että uskonnolliset arvot ovat hyviä.

      4. Tehdään oletus, että hyvät arvot ovat uskonnollisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe