Voiko tyhjää valita ?

Voiko tyhjää valita?

Mitä tapahtuisi, jos vanhemmat päättäisivät: Emme opeta lapsellemme äidinkieltä. Valitkoon aikuisena itse, mitä kieltä käyttää ja mitä kieltä tarvitsee!

Kielen oppimisesta tiedämme, kuinka tärkeää on osata oma äidinkieli, jotta olisi mahdollista oppia uusia. Uskontokasvatuksessa toimii samanlainen lainalaisuus. Oman uskonnon syvällinen tunteminen antaa vapauden ja rohkeuden tarkastellla vieraita uskontoja ja uskonnottomuutta arvostavassa ja kunnioittavasassa hengessä.

Kuulostaa demokraattiselta ja romanttiselta, että vanhemmat väistävät uskonnollisen kasvatuksen sillä perusteella, että kunnioittavat lapsen omaa valinnanvapautta. Nykyinen tietämys kuvaisi kuitenkin edellämainittua tapaa enemmänkin hengelliseksi heitteillejätöksi. Kukaan ei valitse sellaista, mitä ei tunne. Siksi ateismi siirtyy helpommin seuraavalle sukupolvelle kuin hengellinen vakaumus.

Entistä vahvemmin on perusteltu näkemystä, että kodin arvot, asenteet ja kasvatusote ovat ensisijaisia. Koulun ja kirkon uskontokasvatuksella näyttää olevan ohjaava ja jäsentävä - kuitenkin pieni rooli.

On syytä kyseenalaistaa vanhempien toiveita, että koulussa ja rippikoulussa nuori saa riittävät ainekset vakaumuksensa rakentamiseen. Samoin on syytä hälventää niiden vahnempien huolta, jotka pelkäävät lapsen hämmennystä, jos hän osallistuu kodin vakaumuksen vastaisesti vaikka koulun joulukirkkoon luokkatovereidensa kanssa.
Uusi uskonnonvapauslaki korostaa nimenomaan yksilön oikeutta harjoittaa uskontoa. Hengellinen sivistys tarkoittaa erilaisten uskonnollisten ja uskonnottomien ilmiöiden kunnioittavaa rinnakkaiseloa.

Kunnioitusta ei synny, jos ei ole aitoa kanssakäymistä. Pidän huonona sitä, että kouluissa eriytetään eri vakaumusryhmät niin tehokkaasti, että lapsi ei missään nimessä näe vilaustakaan toisen vakaumusryhmän uskonharjoittamisesta. Tällaisella erottelulla ei suvaitsevaisuus kasva!

Pitäisin suotavana, että lapseni edes joskus voisi seurata, miten islamilainen tai buddhalainen koulutoveri harjoittaa uskontoaan, miten hän rukoilee, mitä hän rukoilee, missä hän rukoilee. Ennakkoluulot korvautuisivat omilla havainnoilla.

Vastuutan siis voimakkaasti vanhempia. Samalla haluan korostaa että kodin uskontokasvatus ei ole mikaan mahdoton tehtävä, johon tarvitsee uskontokasvatuksen erikoistumisopintoja. Muutama asia riittää:
- Rukoile lapsesi kanssa iltarukous heti vauvaiästä alkaen.
- Ihmettele lapsesi kanssa elämän pieniä ja isoja asioita.
- Vietä joulua ja pääsiäistä ja tutki niiden merkitystä.
- Käy kirkossa neljä kertaa vuodessa.