Lapsetkin jo värvätty miehittäjän valvonnassa tv:n ääreen meluamamaan kuolemantuomiota ja hirttämistä entisen demokratisoidien kaveria Saddamia,mutta lapsethan aina ennenkin tykänneet nukketeattereista.
Demokratisoidussa
Irakissa
4161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itse valmentaneet nämä lapset näkemään julkisia hirttäjäisiä ja muita aikaansaannoksiaan aikanaan. Onhan se hyvä, että lapset saavat takaisin kaipaamansa huvin.
Iranissa tosin kaikki hirtetyt kehitysvammaiset lapset pitivät hirttäjäisiään osaltaan vain leikkiin kuuluvana roolina. Valitettavasti heidän osaltaankin islamistit toimivat, kuten toimivat ja musta enkeli vei päivänsankarin lavalta.
Leikkiähän se vaan, kuten Saddamin Allahilleen vakuuttamat syyttömyyden eleet osoittavat oikeudessa pesemällä kätensä vertauskuvallisesti puhtaiksi yli kahden miljoonan siviilin murhaamisesta.
Muistaakseni yksi sotarikoksista kuolemaantuomittu olisi vain myöntänyt rehellisesti osallisuutensa näihin, ja hän oli Israelissa Argentiinasta Mossadin kaappaama Adolf Eichmann. Lausui vielä loppusanoikseen, ettei kadu hetkeäkään sitä, että oli osallisena yli seitsemän miljoonan juutalaisen tuhoamiseen.
Pyysi vielä saada teloitushekellä saada nähdä pyövelin kasvot, jotta paremmin tunnistaisi hänet helvetissä. Viimeiseen toivomukseen ei suostuttu pyövelin toivomuksesta.
Nukketeatteri julmahuvi demokratisiojien suojeluksessa ja tarkaavaisen silmän valvonnassa oikeuden käyntikin lähetetään puolentunnin viiveellä (peläten ilmeisesti Janet Jacksonin nännin taas vilahtavan)jotta kansa näkisi vain olennaisen eikä häiritseviä sivu seikkoja (veljeilyä isä Bushin kanssa ja öljyn demokratisointi ulkomaille jne.)hurraa demokratia palannut lähi-itään sitä me kaikki kohta juhlimme lipevästi nuollen Bushilaisten takapuolia ja valtakunnassa kaikki hyvin.
Tyhmempikin heti hokaa mitä tarkoitat. siis niinku.. öhh tuota.. siis joo..
...ei kirjoituksessasi ollut nimeksikään.
Länsimaissahan näitä "aikaansaannoksia" ei tietystikään ole lapsille tarjolla? Eikä varsinkaan huvin merkeissä?
Iranin hirtetyistä kehitysvammaisista sinulla varmaankin on laittaa hiukan lähdettä? Yleisesti Iranin kun katsotaan hoitavan niin kehitysvammaisia kuin fyysisesti vammautuneitaan verrattain hyvin.
Sitähän ei tietysti käy kiistäminen, etteikö Iranissa olisi teloitettu viimeisen 15 vuoden aikana lapsia (alle 18 v) rikoksista tuomittuina (Amnestyn mukaan 10), mutta nähtävästi se ei ole mikään sivistyksen, kehityksen tai moraalin mittari länsimaissakaan, onhan USA samana aikana teloittanut ainakin 19 lasta (Amnesty).
http://news.xinhuanet.com/english/2002-03/21/content_326288.htm
http://www.payvand.com/news/04/jun/1007.html