Kiista Jyväskylän suurvoimalan paikasta on kiteytymässä omistussuhteiden ohella päästökauppaan. Siinä Vihreiden valtuustoryhmän logiikkana on, että nykyisen Rauhalahden voimalan toisessa yksikössä poltettuna turve ja hake tuottaa runsaasti uusia päästöjä. Mutta kun sama polttoaine poltetaan muutaman kilometrin päähän Keljonlahdelle Päijänteen rannalle, pohjavesialueelle ja luonnonsuojelualueen viereen, perustettavassa uudessa suurvoimalassa, päästöt muuttuvat säästöiksi.
En ole ymmärtänyt, mihin päättelyyn logiikka perustuu. En ymmärrä sitä vieläkään, mutta uskottava se on, kun Vihreitten ryhmävastaava Jouni Vauhkonen niin valtuuston edessä vakuutti. Ainakin vihreät itse uskovat siihen, koska uuden voimalan sijoituspäätös Keljonlahdelle hyväksyttiin heidän äänillään.
Päästöt säästöiksi
JKa
1
105
Vastaukset
- tieto puuttuu
Saavat luonnollisesti edustajilta(kansan meppi)ohjeita, hekään ei asiosta perillä
Näkisikin kun olisivat edustajat jonkinkaan verran työelämässä, voisivat sitten edes jotain antaa, mutta nyt tilanne siltäosin ihan surkea, kun ei ole kokemusta, ja mitä jotain tarttunut vuosissa, se sitten sitä väärää tietoa, jota luuloksi sanotaan
Kun taas valtaosin edustajilla ihan muu koulutus kuin energiaan liittyvä, miten näyttämöpuolen koulutus auttaa tähän tai asianajo koulutus, tai valtiotieteen maistereiden, voi olla ylioppilaskin hiku tässä joukossa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756