Tästä aina joskus käydään keskustelua, kun toiset ovat tulleet uskoon pystymetsästä ja toiset taas kasvaneet uskoon esim. uskovaisissa kodeissa. Raamatun kuvauksissa Pyhä Henki saatiin aina jossain tietyssä hetkessä, ei hiljattain vuosien kuluessa. Pyhän Hengen saamiseen kuului ilon ja pelastusvarmuuden saaminen ja ymmärtääkseni myös Pyhällä Hengellä täyttyminen. Varmaan kukaan ei väitä, että kastettavat aina täyttyisivät Pyhällä Hengellä... moni aikuisenakaan kastettu ei muista kastehetkestään tällaista.
Hiljalleen voi toki kasvaa uskoon, mutta tota oon pohtinu, että voiko Pyhällä Hengellä täyttyä jotenki vähitellen vuosien saatossa... vai onko se aina kertaluontonen tapahtuma.
Voiko Pyhän Hengen saada vähitellen?
14
514
Vastaukset
- -björn-
Ole rauhassa. Kyllä sen voi noin aivan hyvin saada.
Tärkeintä on, että luovuttaa elämänsä ohjakset Vapahtajalle.
Tee se kuitenkin hyvillä ehdoilla.
Kun koet Herran läsnäolon kanssasi ,niin tiedät, ettei Hän tule kuin omiensa luokse.
Kuka ikinä huutaa avuksi Herran nimeä,pelastuu.
Herra tekee omiensa kanssa oman tahtonsa mukaan. - tuulen tavoin
Ei ole yhtä muotoa. Pyhähenki tulee ja menee niinkuin tahtoo. Asettuu ihmiseen kuin tahtoo.
Tarkoituksena vain kuljetta sielun päämääräänsä. Ristin kautta voittoon! - hansutuulia
Uskon itse vain siihen mitä olen kokenut ja kuullut. Kun on ihmisten puolesta rukoiltu tätä asiaa he ovat täyttyneet, tai sitten kammiossaan täyttynyt kun on sitä pyytänyt. Raamattu minusta antaa selvän kuvan, Apostolit laskivat kätensä henkilön päälle ja he täyttyivät Pyhällä Hengellä. Lähesty Herraasi tämän asian edessä.
Jos elät synnissä, tee siitä parannus ja elä kaikessa nuhteettomasti jottemme murehduttaisi Jumalan Pyhää Henkeä. Pienikin valkoinen valhe tulee Jumalan silmien edessä nähdyksi. Hän on aina uskollinen meitä kohtaan kun mekin olemme häntä kohtaan. Hän antaa omillensa kaikkein parasta.- j.e.j
On kyllä varottava opetusta, että tuo parannuksen tekeminen olisi jotain ulkoista parannuksen tekoa vain siksi että kelpaisi Jumalalle. Jumala ei ota vastaan omavanhurskauden tekijöitä, jotka luulee voivansa tyynnyttää Jumalan omilla teoillaan. Jumala kutsuu ja alkaa työn ihmisessä ja vie loppuun kunhan ihminen jaksaa odottaa , että on riisuttu kaikesta omista toimista joilla luulee suotittavansa osan sovituksesta tai kärsimyksestä. Vain Kristuksen sovitustyö ja käesimys on Jumallalle sovelias. Jos et jaksa sitä uskoa, niin heitä sekin Jeesuksen huoleksi, koska Hän on uskostammekin vastuussa. Kaikkivaltias Kristus
- zechariah2
j.e.j kirjoitti:

xxxx>On kyllä varottava opetusta, että tuo parannuksen tekeminen olisi jotain ulkoista parannuksen tekoa vain siksi että kelpaisi Jumalalle.
- kristitty.ihminen
Pyhän Hengen kasteesta merkiksi saat puhua uusin kielin. Näin oli alussa. Näin on yhä edelleen.
Onko hyvä rukoilla yhä uudestaan Pyhällä Hengellä täyttymistä?
- - - Kysyn tätä siksi, että kaikki voisivat siinä samalla tarkistaa, onko Pyhä Henki johdattamassa vai onko elämän sisältönä pelkkä uskonto tapoineen...
Kaikki eivät ollenkaan ole uskossa vaikka uskovat Jeesukseen. Usko Jeesuskeen on vasta ensimmäinen edellytys uskoon tulemiselle.
Siunausta! - kristitty.ihminen

Kyllä uskoon tulemiseen ja parannuksen tekemiseen kuuluu elämän kokonaisvaltainen uudistuminen. Parannus on elämän suursiivous.
"Tehkää maljan sisus puhtaaksi, niin sen ulkopuolikin tulee puhtaaksi" ( Matt.). - mökin ukko
kristitty.ihminen kirjoitti:
Pyhän Hengen kasteesta merkiksi saat puhua uusin kielin. Näin oli alussa. Näin on yhä edelleen.
Onko hyvä rukoilla yhä uudestaan Pyhällä Hengellä täyttymistä?
- - - Kysyn tätä siksi, että kaikki voisivat siinä samalla tarkistaa, onko Pyhä Henki johdattamassa vai onko elämän sisältönä pelkkä uskonto tapoineen...
Kaikki eivät ollenkaan ole uskossa vaikka uskovat Jeesukseen. Usko Jeesuskeen on vasta ensimmäinen edellytys uskoon tulemiselle.
Siunausta! - Jobilainen
mökin ukko kirjoitti:
ettei meitä Jeesuksen Kristuksen tähden Jumalan lapsiksi otettuja panna punnertamaan itsestämme jotakin molinöitä suusta, jota kukaan ei ymmärrä. Olen itsekkin törmännyt opetukseen jossa vakuutetaan kaikkien puhuvan kielillä aluksi, täyttä roskaa..... ukko Paavoa tarvittaisiin tänäpäivänä.
- Jobilainen
kristitty.ihminen kirjoitti:
Kyllä uskoon tulemiseen ja parannuksen tekemiseen kuuluu elämän kokonaisvaltainen uudistuminen. Parannus on elämän suursiivous.
"Tehkää maljan sisus puhtaaksi, niin sen ulkopuolikin tulee puhtaaksi" ( Matt.).painu takaisin pyhäkouluun
- j.e.j
kristitty.ihminen kirjoitti:
Kyllä uskoon tulemiseen ja parannuksen tekemiseen kuuluu elämän kokonaisvaltainen uudistuminen. Parannus on elämän suursiivous.
"Tehkää maljan sisus puhtaaksi, niin sen ulkopuolikin tulee puhtaaksi" ( Matt.).ja huomasin linkin missä oli joku jumalan seurakunta. selailin sivuja ja siellä viitattiib Hebr.10:10,14 mitä se sinun mielestäsi merkitsee? Ps. Katso kenen seurassa liikut, väärät opit vie helvettiin.....
- -björn-
Jobilainen kirjoitti:
ettei meitä Jeesuksen Kristuksen tähden Jumalan lapsiksi otettuja panna punnertamaan itsestämme jotakin molinöitä suusta, jota kukaan ei ymmärrä. Olen itsekkin törmännyt opetukseen jossa vakuutetaan kaikkien puhuvan kielillä aluksi, täyttä roskaa..... ukko Paavoa tarvittaisiin tänäpäivänä.
Joskus nuoruudessani jouduin henkisen väkivallan uhriksi koska en ollut "kielilläpuhujia".
Nyt ymmärrän asioita paljon eri lähtökohdista käsin ja huomaankin koko asian olleen pikemminkin päinvastoin.
Mikäli Jeesus muuttaa heitä Henkensä kautta, jota kielilläpuhumisen sanotaan edustavan, niin ainakaan se ei tehnyt tuon taidon taitajista yhtään parempia lähimmäisiä.
Pikemminkin voi nyt jälkeenpäin sanoa päinvastaista. - Jobilainen
zechariah2 kirjoitti:
xxxx>On kyllä varottava opetusta, että tuo parannuksen tekeminen olisi jotain ulkoista parannuksen tekoa vain siksi että kelpaisi Jumalalle.
Näin se juuri menee
- Voitto Ramu
Pyhä Hneki saadaan kristillisessä kasteessa kuten mm eka helluntain tapahtumien yhteydessä mainitaan:
"..kaste, niin saatte Pyhän Hengen lahjan."
"teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673