Elämän synty

Piispan mukaan

Olemme saaneet alkumme miljoonia vuosia sitten merivesissä. Alkueliöiden vähitellen kehittyessä yhä monimutkaisemmiksi eläviksi olennoiksi. Viimein pitkän kehitysjakson loppuvaiheissa muotoutui olento, jota kutsumme ihmiseksi.

Johonkin tähän tapaan muotoili amerikkalainen luterilainen piispa Spong, joka oli piispa Wille Riekkisen kutsumana puhumassa arvovaltaisena vieraana Suomen piispoille arkkipiispa Paarmaa myöten sekä suurelle joukolle Suomen Luterilaista pappiskansaa.

3

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamos.

      Kaipa muistatte raamatun kirjoituksista sen taivaallisen kapinan, jossa syöstiin puhtaat taivaalliset olennot jonnekin, mutta minne?
      Hakekaa teksti niin jatketaan.

    • puhui totuutta

      kuulijoilleen. Olisi voinut jatkaa vielä että kehitys on vasta saapunut puolitiehen
      Ihminen on vielä kehityksen mukana muuttumassa taivaalliseksi olennoksi ja voi nousta hierarkiassa hyvinkin korkealle.
      Sinnehän me kaikki pyrimme, taivaaseen.
      Jos kehityksen tiellä huonosti käy niin löydämme itsemme Helvetistä kärsimässä ja muistelemassa huonosti elettyä elämäämme.
      Tavallaan piispan ajatus katkesi puolitiehen mutta hänenkin on joskus aika astua taivaan portille jossa Pyhä Pietari punnitsee hänen sydämensä ja päättää kumpaan paikkaan piispa menee jatkamaan eloaan.

    • aamos.

      Kapinoinnin ja jakaantumisen seurauksena nämä elävät taivaalliset olennot joutuivat ymmärtämäämme maailmaan. Pimeyteen, jonka tyhjyyden ja VETTEN päälle Jumala sytytti armahtavasti valkeutensa. Tästä alkoi aineellinen elämän eteneminen luomiskertomuksen mukaan.
      Henkisen muodon omaava ihminen, tiedonpuun vaikutuksesta, huomasi aineellisen alastomuutensa joten hän itse tekonsa seurauksena joutui piiloutumaan aineellisen (Moos. 1:3) sikunapuun muotoon, josta Jumala kutsui ja puki nahka-asuun.
      Luoja on luvannut kaikesta huolimatta pelastaa ja vetää kaikki luotunsa täältä aineen ja harhan maailmasta. Onneksi ensimmäiset ovat viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä, joten jolla korva on, se kuulkoot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5000
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1129
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      947
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe