Karpaasit

Jotkut urheilijat tekivät vilppiä doppaamalla itsensä. Tietysti se on väärin ja yleensä väki tuomitsee. Nyt on alkanut syyllisten julkinen puhdistautuminen. Erityisesti Myllylä kirjoitti tai kirjoitutti röyhkeän kosiskelevan "testamentin" tavoitteena höynäyttää kansaa esim. tavoitteenaan mennä Kristillisen liiton kansanedustajaehdokkaaksi. Eduskunnassahan on jo muitakin huijareita.Kansa ei ymmärrä, että huijari on huijari omine kunnianhimoineen.Jopa kisapappi väitti, että nämä urheilijat ovat muita moraalisempia ihmisiä! No papeilta voi odottaa mitä hyvänsä.Onhan kysymyksessä kirkon markkinointi maallistuvalle, se on järkiintyvälle,
kansalle.Että silleen; kun ihmiset eivät osaa tai viitsi ajatella arvokysymyksiä,heitä viedään tuulen mukana.
8338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kansa on maallistunut ja palvoo mammonaa Jumalan sijasta.

Siinä olemme vaarin kanssa samaa mieltä .

Odotin Myllylän Mikalta rehellistä synnintunnustusta eikä mitään kolmannen luokan teatteritemppua.
Raskas pettymys oli havaita että tämäkin suosittu urheilija on kristillismielinen ja muotojumalinen maailman ihminen. Eikä mikään Jeesuksen Herraksi tunnustava ,uudestisyntynyt kristitty.

Jos Mika olisi uudestisyntynyt Jeesus-uskova ,niin hän katuisi ja tunnustaisi selvästi syntinsä, eikä puhuisi lausunnossaan "kohtalokkaasta erehdyksestä".

Kovin surullista että mies pettää itseään ja yrittää pettää muitakin.

Siinä olen samaa mieltä että tämä kriisi tuli Mikalle Jumalan toimesta. Mutta Herra antoi koettelemuksen päivät sen takia ,että kristillismielinen,muotojumalinen mies tekisi parannuksen tunnustamalla syntinsä.

Että hän kääntyisi pimeydestä valkeuteen ja Saatanan vallasta Jumalan tykö.

Toivon että Mika ottaa vaarin Herramme antamasta etsikkoajasta . Sehän on osoitus Jumalan kutsuvasta rakkaudesta.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

Äänestä
  • Mietinpä vain, että mahtoikohan tämä olla ensimmäinen kerta kun olemme ainakin lähes melkein samaa mieltä jostakin asiasta. Ihmettelen vain sitä, että uskooko Myllylä Jumalan tahdon olevan myös se, että hän jatkaa paskanjauhamista. Luulenpa, että Myllylä on väärässä jos näin uskoo. Suu puhtaaksi ja sassiin sanoisin Myllylälle.

    Äänestä

  • depiili kirjoitti:

    Mietinpä vain, että mahtoikohan tämä olla ensimmäinen kerta kun olemme ainakin lähes melkein samaa mieltä jostakin asiasta. Ihmettelen vain sitä, että uskooko Myllylä Jumalan tahdon olevan myös se, että hän jatkaa paskanjauhamista. Luulenpa, että Myllylä on väärässä jos näin uskoo. Suu puhtaaksi ja sassiin sanoisin Myllylälle.

    Useimmiten ,mikäli depiili oikein muistan ,me
    olemme eri mieltä asiasta kuin asiasta.

    En halua olla mikään kivenheittäjä Myllylän Mikaa
    kohtaan. Tosiasiahan on, että
    syntiinlankeemuksestaan huolimatta kaveri on
    miellyttävä ihminen ja erinomainen hiihtäjä.

    Mutta nyt Mikalla kuten muillakin douppareilla on
    sellainen kamppailu, että lastenleikkiä on
    hiihdon maailmanmestaruudet ja olympiavoitot
    tämän taistelun rinnalla.

    Sillä nyt taistellaan ihmissieluista . Löytyykö
    miehestä ja naisesta aitoa ja rehellistä
    synnintunnustusta ,joka toisi heille taivaspaikan
    ja kadonneen itsearvostuksen sekä sielunrauhan ?

    Tätä kamppailu on siis kilvoittelu sielun
    pelastumiseksi.Se tarkoittaa Jeesuksen Herraksi
    tunnustamista ristinryövärin tai syntisen naisen
    tavoin.

    Tämä kamppailu on monilla suurin ja vaikein
    taistelu elämässä,sillä Saatana pitää omastaan
    kiinni kuin hukkuva oljenkorresta.Tämän
    raamatullisen totuuden ymmärtävät ne joita Pyhä
    Henki on kutsunut ahtaan Jeesus-portin
    luokse.Mutta kuka tunnusta syntinsä ja uskoo ne
    anteeksi Herran nimessä ja veressä ja siten
    kulkee sisälle iankaikkiseen elämään tästä
    ahtaasta Kristus-portista?

    Siksi ristiinnaulittu ja kuolleista herätetty
    Herra Jeesus sanoo:"Menkää ahtaasta portista
    sisälle.Sillä se portti on avara ja tie lavea
    joka vie kadotukseen,ja monta on,jotka siitä
    sisälle menevät,

    mutta se portti on ahdas ja tie kaita,joka vie
    elämään ,ja harvat on ne,jotka sen
    löytävät."Matt.7:13,14

    Sen tähden jos täällä on ystävällisiä ihmisiä,
    rukoilkoot he Mikan ja muiden kärähtäneiden ja
    heidän läheistensä sielun ja elämän puolesta.
    Sillä elävältä Jumalalta tämä etsikkoaika on
    monelle ulkopuolisellekin tullut.

    sellainen kamppailu, että lastenleikkiä ovat

  • Mikko kirjoitti:

    Syntiinlankeemus on tapahtunut vain kerran. Sen
    jälkeen kaikki maailman ihmiset ovat eläneet
    enemmän tai vähemmän synnissä. Mika Myllylä ei
    siis langennut syntiin, hän eli jo synnissä.

    ..ja pysyvän sanan kautta?

    Pieni opillinen tarkistus on toki paikallaan.

    Paras kuitenkin pitäytyä Raamatun koko
    ilmoitukseessa ,jos niin vaikeaa asiaa kuin
    ihmisen sieluntilaa Jumalan edessä lähdetään
    analysoimaan.

    Sillä jos Mika oli aito Jeesus-uskova ennen
    lankeemustaan,niin hän kuten kukaan muukaan
    syntiinlangennut Jumalan lapsi ei elänyt
    synnissä, vaan syntien anteeksiantamuksessa,eli
    Jumalan valkeudessa ,Jeesuksessa Kristuksessa.
    Siinäkin tapauksessa Mika myös teki päivittäin
    syntiä ,mutta tunnustaessaan syntinsä hän sai
    ne anteeksi ks. 1Joh.1:7.

    Syntiinlankeemus tapahtui kerran ,kuten
    sanoit ,ks. 1Moos 3. Myös uudestisyntyminen
    tapahtuu ihmiselle vain kerran.

    Juuri siksihän suruttomana syntisenä elävä
    ihminen tarvitsee Jeesusta ,että hän
    uudestisyntymisen kautta saisi syntinsä anteeksi
    ja löytäisi uudelleen kadonneen yhteyden Jumalaan.

    Kysymys on siis siitä ,onko Mika tälläkin
    hetkellä uudestisyntynyt,mutta Saatanan
    pettämäksi ja syntiinlankeemukseen vajonnut
    uskova ihminen ,joka ilman parannuksentekemistä
    hukkuu ?

    Vai kokonaan maailmasa elävä ,kristillismielinen
    ja muotojumalinen ihminen ,joka ei ole vielä
    uudestisyntynyt,mutta ,joka ilman
    parannuksentekemistä hukkuu?

    JOKO TÄHÄN KESKUSTELUUN PITÄÄ JUMALAKIN VETÄÄ,
    KYSEHÄN ON VAIN URHEILUSTA, JOKA TIETÄÄKSENI ON
    NIIN MAALLISTA. LOPETA MIKKO, VAI SAATKO ITSE
    JOTKUT BOONUKSET KUN SAARNAAT, VAI TEETKÖ
    ILMAISTYÖTÄ. KUKA HEITTÄÄ ENSIMMÄISEN KIVEN

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vanhavaari kirjoitti:

Jotkut urheilijat tekivät vilppiä doppaamalla itsensä. Tietysti se on väärin ja yleensä väki tuomitsee. Nyt on alkanut syyllisten julkinen puhdistautuminen. Erityisesti Myllylä kirjoitti tai kirjoitutti röyhkeän kosiskelevan "testamentin" tavoitteena höynäyttää kansaa esim. tavoitteenaan mennä Kristillisen liiton kansanedustajaehdokkaaksi. Eduskunnassahan on jo muitakin huijareita.Kansa ei ymmärrä, että huijari on huijari omine kunnianhimoineen.Jopa kisapappi väitti, että nämä urheilijat ovat muita moraalisempia ihmisiä! No papeilta voi odottaa mitä hyvänsä.Onhan kysymyksessä kirkon markkinointi maallistuvalle, se on järkiintyvälle,
kansalle.Että silleen; kun ihmiset eivät osaa tai viitsi ajatella arvokysymyksiä,heitä viedään tuulen mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu