Eilen joku kirjoitti, että palsta on vain tietyllä tavalla ajattelevien hallussa, ja toisin ajattelevat ovat suurimmaksi osaksi kyllästyneet ja lakanneet kirjoittamasta ja lukemasta palstaa. On ikävää, jos muuten keskusteluun halukkaat kokevat joutuvansa keskusteluissa niin ahtaalle, että häipyvät kokonaan pois.
Ehkä tässä itse kukin voisi adventin aikana miettiä myös suurempia asioita kuin niitä, jotka palstalla eniten eripuraa ovat aiheuttaneet. Siksi tein tämän sanoisinko juhlallisen avauksen.
Nimittäin Suomen itsenäisyyspäivä ja hiippakunnan N. Marian tahrattomalle sydämelle pyhittämisen juhla eivät toivottavasti kokonaan täällä meilläkään häivytä mielistä niiden väliin sijoittuvaa merkkipäivää 7.12.2005, jolloin Vatikaanin II konsiilin pastoraalinen konstituutio Gaudium et spes täyttää 40 vuotta. Tämä kirkkoa nykymaailmassa käsittelevä asiakirja ansaitsee muistamista ja huomiota.
Asiakirja kannattaa adventtimietiskelyksi käydä lukemassa (englanniksi) sivulta
http://www.vatican.va/archive/hist_councils/ii_vatican_council/documents/vat-ii_cons_19651207_gaudium-et-spes_en.html
Konstituution johdannossa konsiili-isät puhuvat nälkäisten ja rikkaiden kuilusta, naisten ja miesten puuttuvasta tasa-arvosta niin lain kuin käytäntöjen alueella. He puhuvat työ- ja maatalousväestön toiveesta osallistua taloudelliseen, sosiaaliseen, poliittiseen ja kulttuurielämän sääntelyyn. He toteavat kaikkien ihmisten tarpeen ja halun saada hyödyntää kulttuurisen kehityksen saavutuksia.
Asiakirja antaa puitteet kristityn ihmisen sosiaalisen elämän muodoille. Samalla se puhuu kunnioittavasti ihmisten erilaisten kulttuuriympäristöjen arvosta. Katolisuuden tulee ilmentyä eri maissa ulkoisesti erilaisena, kuhunkin kulttuuriin kotoutuen, monimuotisena.
Konstituutio puhuu jokaisen kristityn kutsumuksesta. Se muistuttaa, että jos lyömme laimin oman pyrkimyksen kasvaa uskossa tai elämme moraalittomasti tai käyttäydymme väärin sosiaalisessa ympäristössämme, olemme edistämässä uskonnon häviötä ja ateismia leviämistä. Piilotamme Jumalan kasvot.
Ja kuitenkin meidän on elettävä maailmassa eikä kiellettävä sitä. ”Samalla kun kirkko torjuu ateismin, juurineen ja runkoineen, se vilpittömästi vahvistaa, että kaikkien ihmisten, niin uskovien kuin ei-uskovien, tulisi tehdä työtä tämän maailman parantamiseksi oikeudenmukaisemmaksi, tämän maailman, jossa kaikki elämme. Sellaista ihannetta ei kuitenkaan voi saavuttaa muten kuin vilpittömän ja harkitsevan dialogin kautta.”
Jumalan rakastamista ei voi erottaa lähimmäisen rakastamisesta. Niitäkin on rakastettava erotuksetta, jotka ajattelevat ja toimivat toisin sosiaalisissa, poliittisissa tai uskonnollisissa yhteyksissä. Kristittyjen ykseyden puolesta tehtävään työhön kutsutaan kaikkia.
Tässä lopuksi pari ajankohtaan sopivaa lainausta. Hyvää adventtiaikaa kaikille!
”Kristus, lopullinen Adam, Isän ja hänen rakkautensa ilmestyminen, täydellisesti paljastaa ihmisen ihmiselle itselleen ja tekee selväksi hänen korkeimman kutsumuksensa.”
”Silla Jumalan Sana, jonka kautta kaikki oli tehty, tuli itse lihaksi ja asui ihmisten maailmassa. Siten hän astui maailmanhistoriaan täydellisenä ihmisenä, ottaen sen historian ylös luokseen ja täydellistäen sen. Hän itse paljasti meille, että Jumala on rakkaus (1.Joh 4:8) ja samalla opetti meille, että uusi rakkauden käsky oli ihmisen täydellistymisen ja siten maailman transformaation perustava laki.
Siksi hän antaa niille, jotka uskovat jumalalliseen rakkauteen, vakuutuksen siitä, että rakkauden tie on ihmisille avoinna ja että maailmanlaajuinen veljeys ei ole toivoton tavoite. Hän terottaa samalla, ettei tätä rakkautta ole harjoitettava vain erityistilanteissa vaan nimenomaan elämän tavanomaisissa olosuhteissa.”
Ehkä tässä itse kukin voisi adventin aikana miettiä myös suurempia asioita kuin niitä, jotka palstalla eniten eripuraa ovat aiheuttaneet. Siksi tein tämän sanoisinko juhlallisen avauksen.
Nimittäin Suomen itsenäisyyspäivä ja hiippakunnan N. Marian tahrattomalle sydämelle pyhittämisen juhla eivät toivottavasti kokonaan täällä meilläkään häivytä mielistä niiden väliin sijoittuvaa merkkipäivää 7.12.2005, jolloin Vatikaanin II konsiilin pastoraalinen konstituutio Gaudium et spes täyttää 40 vuotta. Tämä kirkkoa nykymaailmassa käsittelevä asiakirja ansaitsee muistamista ja huomiota.
Asiakirja kannattaa adventtimietiskelyksi käydä lukemassa (englanniksi) sivulta
http://www.vatican.va/archive/hist_councils/ii_vatican_council/documents/vat-ii_cons_19651207_gaudium-et-spes_en.html
Konstituution johdannossa konsiili-isät puhuvat nälkäisten ja rikkaiden kuilusta, naisten ja miesten puuttuvasta tasa-arvosta niin lain kuin käytäntöjen alueella. He puhuvat työ- ja maatalousväestön toiveesta osallistua taloudelliseen, sosiaaliseen, poliittiseen ja kulttuurielämän sääntelyyn. He toteavat kaikkien ihmisten tarpeen ja halun saada hyödyntää kulttuurisen kehityksen saavutuksia.
Asiakirja antaa puitteet kristityn ihmisen sosiaalisen elämän muodoille. Samalla se puhuu kunnioittavasti ihmisten erilaisten kulttuuriympäristöjen arvosta. Katolisuuden tulee ilmentyä eri maissa ulkoisesti erilaisena, kuhunkin kulttuuriin kotoutuen, monimuotisena.
Konstituutio puhuu jokaisen kristityn kutsumuksesta. Se muistuttaa, että jos lyömme laimin oman pyrkimyksen kasvaa uskossa tai elämme moraalittomasti tai käyttäydymme väärin sosiaalisessa ympäristössämme, olemme edistämässä uskonnon häviötä ja ateismia leviämistä. Piilotamme Jumalan kasvot.
Ja kuitenkin meidän on elettävä maailmassa eikä kiellettävä sitä. ”Samalla kun kirkko torjuu ateismin, juurineen ja runkoineen, se vilpittömästi vahvistaa, että kaikkien ihmisten, niin uskovien kuin ei-uskovien, tulisi tehdä työtä tämän maailman parantamiseksi oikeudenmukaisemmaksi, tämän maailman, jossa kaikki elämme. Sellaista ihannetta ei kuitenkaan voi saavuttaa muten kuin vilpittömän ja harkitsevan dialogin kautta.”
Jumalan rakastamista ei voi erottaa lähimmäisen rakastamisesta. Niitäkin on rakastettava erotuksetta, jotka ajattelevat ja toimivat toisin sosiaalisissa, poliittisissa tai uskonnollisissa yhteyksissä. Kristittyjen ykseyden puolesta tehtävään työhön kutsutaan kaikkia.
Tässä lopuksi pari ajankohtaan sopivaa lainausta. Hyvää adventtiaikaa kaikille!
”Kristus, lopullinen Adam, Isän ja hänen rakkautensa ilmestyminen, täydellisesti paljastaa ihmisen ihmiselle itselleen ja tekee selväksi hänen korkeimman kutsumuksensa.”
”Silla Jumalan Sana, jonka kautta kaikki oli tehty, tuli itse lihaksi ja asui ihmisten maailmassa. Siten hän astui maailmanhistoriaan täydellisenä ihmisenä, ottaen sen historian ylös luokseen ja täydellistäen sen. Hän itse paljasti meille, että Jumala on rakkaus (1.Joh 4:8) ja samalla opetti meille, että uusi rakkauden käsky oli ihmisen täydellistymisen ja siten maailman transformaation perustava laki.
Siksi hän antaa niille, jotka uskovat jumalalliseen rakkauteen, vakuutuksen siitä, että rakkauden tie on ihmisille avoinna ja että maailmanlaajuinen veljeys ei ole toivoton tavoite. Hän terottaa samalla, ettei tätä rakkautta ole harjoitettava vain erityistilanteissa vaan nimenomaan elämän tavanomaisissa olosuhteissa.”
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei voi kun todeta että todella kaunis ja ilo ja rauhan sanomaa täynnä oleva teksti asiakirjasta näin joulun alla lukea.
Hyvää adventti aikaa myös sinulle!
Enpa itsekaan muistanut etta Gaudium et Spes'in vuosipaiva on lahettyvilla ... kaikki vaan liikkeelle hankkimaan messu-intentioita juhlan kunniaksi!
On muuten hieno dokumentti tuo Gaudium et Spes. Kirkko, jonka ensisijainen tehtava on valittaa Kristuksen lupausten todellinen armo historiassa, on usein ottanut aktiivisesti kantaa sosiaalisiin oloihin, kulttuurien kehitykseen ja erityisesti sielujen pelastukseen liittyviin kysymyksiin, joihin valtiovalta ja yleinen mielipide voivat suoranaisesti vaikuttaa. On siis erityisen tarkeaa etta katolilaiset kiinnittavat huomiota Kirkon sosiaaliseen opetukseen ja tyohon, joka on aina riippuvainen sen ymmarryksesta Jumalan tahdosta - alisteinen jumaluusopille, ja kristillisen omantunnon valiton ja korvaamaton tyovaline.
Dokumentti pitaa sisallaan aidon huolen maailman tulevaisuudesta, sen kulttuurien tilasta ja ekonomisten tekijoiden vaikutuksesta ihmisen luovuttamattomaan arvoon ja elamaan. Se kiinnittaa huomiotaan 'erityisten kiireisten ongelmien' alla ensimmaiseksi avioliiton arvokkuuteen ja perheeseen, joiden molempien se katsoo olevan vaarassa. Se rinnastaa oikean aviollisen rakkauden antiikkisen kielikuvan (ja joka oikeastaan sakramentaalisesti kuvaa todellista suhdetta) Kristuksen ja Kirkon valilla.
"Herrame Kristus siunasi yltakyllaisesti taman monipuolisen rakkauden, joka jumalallisesta kaivosta pulppuaa ja joka rakentuu Hanen itsensa yhteyteen Kirkkonsa kanssa. Kuten ikiaikainen Jumala on tehnyt rakauden ja uskollisuuden liiton valitun kansansa valilla, niin myos meidan Pelastajamme, Kirkon Puoliso, saapuu naimisissa olevien kristittyjen keskuuteen avioliiton sakramentin kautta. Han pysyy jatkuvasti heidan kanssaan, jotta aviopari saattaisi rakastaa toisiaan jatkuvan uskollisuuden ja molemminpuolisen itseantaumuksen avulla, avian kuten Kristus itse rakasti Kirkkoa uhraamalla itsensa sen puolesta." 48.
Kristuksen mystillinen avioliitto Kirkon kanssa on kuva, joka vahvistuu adventin aikana, jolloin muistelemme ihmiseksitulon ihmetta ja jo Jeesus-lapsessa naemme sen itseuhraavan Pelastajan joka on Jumala kanssamme. Suhteemme Haneen on se voima, joka ajoi konsiilin isia heidan sosiaalisen aktionsa tayttamiseksi, kantamaan huolta maailmasta kokonaisvaltaisesti. He tahtoivat tieteen etenevan harppauksin, joita valittomattomasti seuraa moraalinen askel joka tuo sielunmaailman tieteiden rinnalle - ainoastaan ymmartamalla keksintojen vaikutuksia moraalisella tasolla, voi kaytantoa kehittaa inhimilliseen ja kulttuuria rakentavaan suuntaan, sen sijaan etta kaikki mahdollinen olisi valittomasti vapaata riistaa tieteen nimissa.
Dokumentti mainitsee myos naisten aseman maailmassa, jota tulee kehittaa siten etta lisaantyva koulutus-potentiaali ei menisi hukkaan, ja jotta se luontainen tila jossa mies ja nainen toimivat toisiansa tukien - ei vastakkain - saisi oikean aseman kehityksen mennessa eteenpain. Muttei ainoastaan negatiiviset nykyongelmat olleet niiden piispojen mielissa, jotka olivat kokoontuneet maailmanlaajuiseen, ekumeeniseen kirkolliskokoukseen, vaan he kasittelivat myos sita, kuinka kristittyina meidan vapaa-aikamme, taiteellisuutemme ja kaikki leiviskamme tulisivat Jumalan tyon avuksi, ja loistaisivat maailmalle esimerkkina siita, kuinka ihmisen elaman monet positiiviset puolet ovat puheenarvoisia, ja niita tulee vaalia.
Tana adventtina eras tuntemani dominikaani-isa aloitti saarnansa viime sunnuntaina puhumalla vapaa-ajasta, ja sen tarkeydesta. Niista hetkista joihin erityisesti loman aikana meista monilla on mahdollisuus keskittya ainoastaan rentoutumiseen. Tama aika, yhtalailla kuin aika tyonteossa, on tarkeaa meille ihmisina ja sen laiminlyominen aiheuttaa ongelmia fyysisella ja psyykkisella tasolla. Jotta voimme tehda totista tyota Kristuksen hyvaksi, on meidan levattava Kristuksen hyvaksi. Jos aiomme muuttaa maailman kasvot Hengen avulla, on meidan aloitettava itsestamme, ja levon seka levollisen rukouksen aikana me parhaiten aktivoidumme sita suurta ja kunniakasta tehtavaa varten, johon Isa on meidat kaikki kutsunut.
Levatkaa hyvin,
Ignatius
Kerrassaan hieno muistutus, kiitos tämän tekstin esittelystä ja tärkeiden kohtien lainaamisesta. Ilo ja toivo olkoot kanssamme, ensi viikolla on siis suurta hengellistä juhlaa runsain määrin :)