Hiukan välillä mietityttää, miksi MÄÄRÄTYT ihmiset viettävät tavattomasti aikaa tällä forumilla.
Hyvin paljon ovat samat ihmiset neuvomassa ja väittelemässä asioista.
Osa tietysti on hakemassa 'tietoa' täältä, koska ei uskalla tehdä itsenäisesti päätöksiä.
Osa varmaankin toivoo löytävänsä hyvän verkostofirman ja toivoo, että löytyisipä kerrankin sellainen yritys, jonka kanssa minä voisin lähteä tekemään bisnestä.
Joillakin on varmasti kaverit mukana jossakin yrityksessä ja täältä haetaan tukea sille, että miksi oli 'oikein', ettei lähtenyt mukaan. Todellinen syy tietysti voi olla se, ettei ole rahaa taikka uskallusta lähteä mukaan. Ja kun täällä on nokkelia ihmisiä keksimään, ennenkaikkea hyvältä kuullostavia selityksiä yrityksen vioista, niin niitä on sitten mukava heitellä kavereilleen. *vittuilun tuottama ilo*
Joillakin sitten taas on selkeästi pakonomainen tarve korottaa oma egoaan esittämällä asiantuntijaa taikka viisaampaa. Hyvin monet haluavat tuntea itsensä tärkeäksi pätemällä jossakin asiassa.
YHDESTÄ ASIASTA OLEN KUITENKIN MELKOISEN VARMA.
KAIKKIA KIINNOSTAA VERKOSTOMARKKINOINTI JA MAHDOLLISUUS PÄÄSTÄ TIENAAMAAN HELPOMMALLA ELANTOAAN. JOS JOKU MUUTA VÄITTÄÄ, NIIN MIKSI HÄN TÄNNE AINA VAAN UUDESTAAN TULISI.
MIKSI OLET TÄLLÄ FORUMILLA??
14
1206
Vastaukset
- Monologi
.. vaikka osoittamaan oman väitteensä käyneen toteen ;)
- Jooseppi
Näkeepähän minkälaisia höppänöitä te verkostomarkkinointi-hörhöt olette! Tämän lisäksi on ihan hyvä käydä täällä vähän tsekkailemassa, josko olis uusia hörhellys-verkostoja perustettu.
- että mitäs
sää täälä teet eiköhän kannattas olla luomassa omaa verkostoa?
Tuut sitten uudestaan, kun sulla on tuloja ja/tai muita todisteita Moves toimimisesta... Yhtään todistetta ei ole tänkään verkoston toimimisesta kuultu... - -Bart
1800-luvun alussa Hegel määritteli dialektisen kehitysteoriansa jonka mukaan teesi johtaa antiteesiin joka taas synnyttää synteesin. Vaikka kyseessä oli alunperin kehitysteoria samaa voidaan soveltaa myös viestintään. Internetin myötä viestintään kuuluu olennaisena osana palaute, joka ohjaa viestiä.
Verkostohörhöillä tuntuu yhä edelleen olevan sellainen naiivi käsite, jonka mukaan he voivat ja heidän kuuluu hallita kaikkea verkostomarkkinointiin liittyvää kommunikaatiota. Heillä siis on oikeus sensuuriin, koska "kukaan muu ei ymmärrä". Useimmiten tämä johtuu siitä, että hörhöt ovat niin oman maailmankatsomuksensa pauloissa että he ovat jopa kyvyttömiä kommunikoimaan. Senhän näkee tälläkin palstalla eli asiallisiinkaan argumentteihin ei hörhöiltä saa vastausta. Sen sijaan puhutaan epäolennaisuuksiin tai alennutaan solvaamaan toista henkilökohtaisuuksilla.
Itse kunkin pitäisi ymmärtää, että mikäli omia argumenttejaan ei kykene järkisyillä puolustamaan, kannattaa hiljakseen varautua siihen että on ollut koko ajan väärässä.- yksi kerta
pitäisi riittää yhdelle henkilölle.
Minä ainakin pitäisin itseäni joten vajaaälyisenä jos minä vaatisin samaan asiaan vastauksen tunnin välein.
Jos olen merran asian kirjoittanut tietylle henkilölle, minä oletan että se riittää.
Täällä kriitikot haluavat vastauksen samaan asiaan joka toinen tunti. Jos omaa vastausta ei toista vaan sanoo että olen vastannut kysymykseesi siitä sanotaan että ei tämä ole perustelu. Ei olekaan, mutta jos ei sattunut muistamaan mitä on saanut vastauksesksi voisi oma-aloitteisesti tarkistaa mitä kyseinen kaveri on aikaisemmin vastannut. Tai tallentaa sen vastauksen kovalevylle jos ei pysty asiaa sisäistämään.
Täällä tingataan vastauksia samoihin kysymyksiin vaikka vastausia on annettu satoja.
Minä ainakin älyän asian yhdellä kertaa ei tarvitse tivata samaa tunnin kulutua. - samma
Siis tiivistelmänä kunhan kritisoin!? Mamboo samboo! Tekstiä tyhjän kanssa! 2000-luvulla Lasse Lehtinen sanoi soitatko kaverille vai kysytkö apua yleisöltä.
Verkostoinnin vastustajilla on sellainen käsitys, että he ovat parempia ihmisiä eivätkä ole koskeneetkaan verkostointisaastaan, mutta niin puhtoisina ihmisinä heitä kummasti kiinnostaa kuona. Outoa! On vain niin upeaa kritisoida, niinkö??
Jokainenhan voi tietysti väittää kirjoittelevansa kritiikkiä myös pitsin nypläyksen vaikutuksista havupuihimme-ja taskubiljardi olympialajiksi foorumeille. Juu niin tietysti. Sinusta verkostointi ei ole marginaali ilmiö maailmankaikkeudessamme?
Itse kunkin pitäisi ymmärtää, että mikäli omia argumenttejaan ei kykene järkisyillä puolustamaan, kannattaa hiljakseen varautua siihen että on ollut koko ajan väärässä. Tai sitten kirjoittaa mamboasamboa ja kiertää kysymys kommentoimalla Span formulaskaban vuodelta -99 neljännen kierroksen tapahtumista.
Teoriasi ei vastannut siihen "miksi olet tällä foorumilla" ei ei todellakaan riitä kunhan kritisoin! - että vastausta ei tule
yksi kerta kirjoitti:
pitäisi riittää yhdelle henkilölle.
Minä ainakin pitäisin itseäni joten vajaaälyisenä jos minä vaatisin samaan asiaan vastauksen tunnin välein.
Jos olen merran asian kirjoittanut tietylle henkilölle, minä oletan että se riittää.
Täällä kriitikot haluavat vastauksen samaan asiaan joka toinen tunti. Jos omaa vastausta ei toista vaan sanoo että olen vastannut kysymykseesi siitä sanotaan että ei tämä ole perustelu. Ei olekaan, mutta jos ei sattunut muistamaan mitä on saanut vastauksesksi voisi oma-aloitteisesti tarkistaa mitä kyseinen kaveri on aikaisemmin vastannut. Tai tallentaa sen vastauksen kovalevylle jos ei pysty asiaa sisäistämään.
Täällä tingataan vastauksia samoihin kysymyksiin vaikka vastausia on annettu satoja.
Minä ainakin älyän asian yhdellä kertaa ei tarvitse tivata samaa tunnin kulutua.Aivan!
vastausta ei täältä saa: "OTA SELVÄÄ!" on ehkä paras vastaus mitä vm-hörhöltä voi saada. Ei tarvitse tuhlata aikaa yksinkertaisten hörhöjen herätyshömppä saarnoihin.
...siksi en pahemmin kyselekään, sen olen oppinut
- veikkaaja78
Hiukan välillä mietityttää, miksi sinä kirjoitat niin paljon tälle forumille? Mikset edes käytä omaa nimimerkkiäsi viestiesi allekirjoittamiseen? Kiukkuat sinne tänne mitä sattuu
ILLU:"Osa tietysti on hakemassa 'tietoa' täältä, koska ei uskalla tehdä itsenäisesti päätöksiä."
Raha-asioissa ihmiset tapaavat perustaa päätöksensä tietoon, eivätkä tunteeseen (kuten ehkä sinä teet). Tiedon hakeminen on pelkuruutta, senhän jo sanoit, tästä voisi päätellä että sinä:
- ostat auton, koska nimestä tulee hyvät fibat etkä missään nimessä lue arvosteluja tai kuule kokemuksia muilta käyttäjiltä.
- otat lainan, koska pankkineidin ääni oli miellyttävä
- valitset elintarvikkeen, koska nimi sointuu kivasti ja pakkaus on nätti.
Koska osoittaisi pelkuruutta kysyä keneltäkään muulta kokemuksia (ts. neuvoa)... Hetkinen! Miten tämä suosittelumarkkinointi voi ikinä toimia ilman että suositellaan? Suosittelulla teet kysyjästä pelkurin, koska ilman neuvoa hän ei osaa tehdä päätöstä!
ILLU:"Joillakin sitten taas on selkeästi pakonomainen tarve korottaa oma egoaan esittämällä asiantuntijaa taikka viisaampaa. Hyvin monet haluavat tuntea itsensä tärkeäksi pätemällä jossakin asiassa."
Henkilön tarve päteä intterneetin Suomi24 keskusteluforumin talous osion verkostomarkkinointi palstalla jollakin ihmeen nimimerkillä on kyllä surullista. Tässä kohtaa ihmettelen kuinka sinä tulkitset että nämä MÄÄRÄTYT ihmiset haluavat päteä? Laskelmat olisi voinut tehdä kuka tahansa muukin verkostossa toimineen henkilön ja julkisten asiakirjojen avulla. Esitetyt laskelmat eivät vaadi korkeampaa matematiikka vaan lähinnä työtä ja hyvän esitysasun. Ilmeisesti se, että henkilö käyttää lyhkäriä pitemmän ajanjakson verkostomarkkinoinnin kriittiseen tarkasteluun ja tuo vielä JULKI nämä subjektiiviset näkemyksensä on PÄTEMISTÄ!
Hyökkäys on jonkun sanonnan mukaan paras puolustus, mutta sinun kohdallasi se ei valitettavasti toteudu.- ILLUMINATUM
"Hiukan välillä mietityttää, miksi sinä kirjoitat niin paljon tälle forumille? Mikset edes käytä omaa nimimerkkiäsi viestiesi allekirjoittamiseen? Kiukkuat sinne tänne mitä sattuu"
Noinkohan on. En mielestäni kiukkua sinne tänne, enkä kovin paljoa edes kirjoita tälle forumille. Ja totta, ennen kirjoitin ilman nimimerkiä, en enää. Kirjoitatko itse aina samalla nimimerkillä?
"Raha-asioissa ihmiset tapaavat perustaa päätöksensä tietoon, eivätkä tunteeseen (kuten ehkä sinä teet). Tiedon hakeminen on pelkuruutta, senhän jo sanoit, tästä voisi päätellä että sinä:
- ostat auton, koska nimestä tulee hyvät fibat etkä missään nimessä lue arvosteluja tai kuule kokemuksia muilta käyttäjiltä.
- otat lainan, koska pankkineidin ääni oli miellyttävä
- valitset elintarvikkeen, koska nimi sointuu kivasti ja pakkaus on nätti.
Koska osoittaisi pelkuruutta kysyä keneltäkään muulta kokemuksia (ts. neuvoa)... Hetkinen! Miten tämä suosittelumarkkinointi voi ikinä toimia ilman että suositellaan? Suosittelulla teet kysyjästä pelkurin, koska ilman neuvoa hän ei osaa tehdä päätöstä!"
Jos ostan auton, kysyn neuvoa sellaisesta lähteestä, mistä saan oikeaa tietoa. Luultavasti alan lehtien testejä tekevät sellaiset ihmiset, jotka ovat autojen kanssa olleet hyvinkin paljon tekemisissä, eivätkä sellaiset ihmiset jotka ovat kuulleet autoista. Mutta tiedän kyllä olevan paljon sellaisia ihmisiä, jotka fanaattisesti uskovat määrättyjen automerkkien olevan huonoja, koska niihin on joskus sellainen maine leimautunut. Ja varmasti joskus kyseiset merkit ovatkin olleet epäluotettavia.
"Henkilön tarve päteä intterneetin Suomi24 keskusteluforumin talous osion verkostomarkkinointi palstalla jollakin ihmeen nimimerkillä on kyllä surullista. Tässä kohtaa ihmettelen kuinka sinä tulkitset että nämä MÄÄRÄTYT ihmiset haluavat päteä? Laskelmat olisi voinut tehdä kuka tahansa muukin verkostossa toimineen henkilön ja julkisten asiakirjojen avulla. Esitetyt laskelmat eivät vaadi korkeampaa matematiikka vaan lähinnä työtä ja hyvän esitysasun. Ilmeisesti se, että henkilö käyttää lyhkäriä pitemmän ajanjakson verkostomarkkinoinnin kriittiseen tarkasteluun ja tuo vielä JULKI nämä subjektiiviset näkemyksensä on PÄTEMISTÄ!"
En väittänyt että kaikilla olisi tarvetta päteä. Muutamilla selvästikin on. Joillakin on hyvinkin kova tarve päteä jos jonkinlaisilla forumeilla. Kahvipöydissä, pikkujouluissa, baarissa, yleensäkin keskusteluissa joissa on kyse mielipiteistä.
Laskeskelmat ovat siitä mainioita, että niitä käsitellään ilman asiakkaita ja sillä olettamuksella, että kaikilla bisnes etenisi täysin samalla lailla.
Oliko tämä hyökkäys. Hienoa. Itse kun olen oikeasti kiinnostunut siitä, että voiko olla jokin sellainen syy 'asua' tällä forumilla, joka ei ole tullut mieleeni. Uskon edelleen, että jokainen joka täällä kirjoittelee päivittäin, on kiinnostunut verkostomarkkinoinnista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.
Kun toiset miettivät ja etsivät vikoja asiasta, niin toiset jo toteuttavat sitä. - näin on
ILLUMINATUM kirjoitti:

Kun toiset miettivät ja etsivät vikoja asiasta, niin toiset jo toteuttavat sitä.Tosin on jossakin vietettävä se aika joka kuluu lyhkäreitä odotellessa.
Tällä foorumilla on hyvä opiskella koska täällä ihan tyrkytetään niitä vasta-argumentteja joihin lyhkärissä pitää osta vastata.
Olen täällä opiskelemassa verkostomarkkinointialaa.
Toisaalta tämä fanaattisuus täällä vahvistaa vain tietoani siitä että olen oikealla alalla. Nuo kumppanien laskelmat ovat niin metsässä että on ihan pakko uskoa tuloksiin koska nuokin ovat saaneet aika hyviä tuloksia noillakin metsässä olevilla laskelmilla. Kun oikaisee niiden hirveät veropelottelut pois niin ihan hyvin näyttää menevän.
Tämä on opiskelufoorumi verkostomarkkinoijalle. Paras mitä missään on. - veikkaaja78
ILLUMINATUM kirjoitti:
"Hiukan välillä mietityttää, miksi sinä kirjoitat niin paljon tälle forumille? Mikset edes käytä omaa nimimerkkiäsi viestiesi allekirjoittamiseen? Kiukkuat sinne tänne mitä sattuu"
Noinkohan on. En mielestäni kiukkua sinne tänne, enkä kovin paljoa edes kirjoita tälle forumille. Ja totta, ennen kirjoitin ilman nimimerkiä, en enää. Kirjoitatko itse aina samalla nimimerkillä?
"Raha-asioissa ihmiset tapaavat perustaa päätöksensä tietoon, eivätkä tunteeseen (kuten ehkä sinä teet). Tiedon hakeminen on pelkuruutta, senhän jo sanoit, tästä voisi päätellä että sinä:
- ostat auton, koska nimestä tulee hyvät fibat etkä missään nimessä lue arvosteluja tai kuule kokemuksia muilta käyttäjiltä.
- otat lainan, koska pankkineidin ääni oli miellyttävä
- valitset elintarvikkeen, koska nimi sointuu kivasti ja pakkaus on nätti.
Koska osoittaisi pelkuruutta kysyä keneltäkään muulta kokemuksia (ts. neuvoa)... Hetkinen! Miten tämä suosittelumarkkinointi voi ikinä toimia ilman että suositellaan? Suosittelulla teet kysyjästä pelkurin, koska ilman neuvoa hän ei osaa tehdä päätöstä!"
Jos ostan auton, kysyn neuvoa sellaisesta lähteestä, mistä saan oikeaa tietoa. Luultavasti alan lehtien testejä tekevät sellaiset ihmiset, jotka ovat autojen kanssa olleet hyvinkin paljon tekemisissä, eivätkä sellaiset ihmiset jotka ovat kuulleet autoista. Mutta tiedän kyllä olevan paljon sellaisia ihmisiä, jotka fanaattisesti uskovat määrättyjen automerkkien olevan huonoja, koska niihin on joskus sellainen maine leimautunut. Ja varmasti joskus kyseiset merkit ovatkin olleet epäluotettavia.
"Henkilön tarve päteä intterneetin Suomi24 keskusteluforumin talous osion verkostomarkkinointi palstalla jollakin ihmeen nimimerkillä on kyllä surullista. Tässä kohtaa ihmettelen kuinka sinä tulkitset että nämä MÄÄRÄTYT ihmiset haluavat päteä? Laskelmat olisi voinut tehdä kuka tahansa muukin verkostossa toimineen henkilön ja julkisten asiakirjojen avulla. Esitetyt laskelmat eivät vaadi korkeampaa matematiikka vaan lähinnä työtä ja hyvän esitysasun. Ilmeisesti se, että henkilö käyttää lyhkäriä pitemmän ajanjakson verkostomarkkinoinnin kriittiseen tarkasteluun ja tuo vielä JULKI nämä subjektiiviset näkemyksensä on PÄTEMISTÄ!"
En väittänyt että kaikilla olisi tarvetta päteä. Muutamilla selvästikin on. Joillakin on hyvinkin kova tarve päteä jos jonkinlaisilla forumeilla. Kahvipöydissä, pikkujouluissa, baarissa, yleensäkin keskusteluissa joissa on kyse mielipiteistä.
Laskeskelmat ovat siitä mainioita, että niitä käsitellään ilman asiakkaita ja sillä olettamuksella, että kaikilla bisnes etenisi täysin samalla lailla.
Oliko tämä hyökkäys. Hienoa. Itse kun olen oikeasti kiinnostunut siitä, että voiko olla jokin sellainen syy 'asua' tällä forumilla, joka ei ole tullut mieleeni. Uskon edelleen, että jokainen joka täällä kirjoittelee päivittäin, on kiinnostunut verkostomarkkinoinnista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.
Kun toiset miettivät ja etsivät vikoja asiasta, niin toiset jo toteuttavat sitä.ILLU:"Kirjoitatko itse aina samalla nimimerkillä?"
Olen kirjoittanut vain pari viestiä tälle forumille, mutta aina samalla nimimerkillä. Harrastustani (Veikkaus pelit, yllätys =) käsittelevillä forumeilla esiinnyn omalla nimelläni.
Vielä tuosta tiedon keräämisestä. Sanoit ketjun ensimmäisessä viestissä etteivät ihmiset uskalla tehdä päätöksiä itsenäisesti, mutta kerrot kuitenkin itse hakevasi tietoa esim. autoalan lehdistä. Pieni ristiriita mutta ei siitä enempää.
Puolueetontahan tietoa et saa juuri mistään, esim. saksalaiset autolehdet arvostavat eurooppalaisia autoja ja samoin tekevät japanilaiset omistaan kipoistaan. Rahan vaikutus on valtava! Parhaaseen tulokseen pääsekin lukemalla kummankin lehden jutut. Liki samaan tulokseen pääsee lukemalla tätä forumia: Lyhytesitelmän pitäjältä ja liiketoimintaesittelystä saat saksalaisen ja tältä forumilta japanilaisen mielipiteen :-) eli:
- Tietoa pitää hakea useammasta lähteestä, se ei ole pelkuruutta.
- Lähdekriittisyys
Hyökkäyksenä en tarkoittanut tätä aloittamaasi ketjua, vaan viestejä jotka olet tarkoittanut palstalla aktiivisesti kirjoittaville henkilöille, joiden tutkimukset ja mielipiteet koet vääriksi tai uhkaaviksi(?).
ILLU:"Sun on - oltava mielisairas!! Sinä panettelet ja valehtelet.
Tälläisiä viestejä tarkoitin. Sen sijaan että käytät aikaasi tuollaisten viestien kirjoittamiseen, mikset kirjoita avoimesti miten oma verkostosi toimii ja miten tulosi muodostuvat ja osoite että omia tutkimuksiaan kirjoittaneet ihmiset ovat väärässä.
- nettijulli
Kirjoituksia on niin hauska lukea, uskomatonta, kuinka fanaattisia ihmisiä täällä on puolesta ja vastaan! mukaan luettuna itseni =) =)
--YHDESTÄ ASIASTA OLEN KUITENKIN MELKOISEN VARMA.
KAIKKIA KIINNOSTAA VERKOSTOMARKKINOINTI JA MAHDOLLISUUS PÄÄSTÄ TIENAAMAAN HELPOMMALLA ELANTOAAN. JOS JOKU MUUTA VÄITTÄÄ, NIIN MIKSI HÄN TÄNNE AINA VAAN UUDESTAAN TULISI. --
Minä en ainakaan ole täällä sen takia, että etsisin täältä helpompaa elantoa. Lähinnä olen täällä ajankuluksi, että saan ajan kulumaan OMAA elantoa tienatessa... =) - nauruista.,.
"KAIKKIA KIINNOSTAA VERKOSTOMARKKINOINTI JA MAHDOLLISUUS PÄÄSTÄ TIENAAMAAN HELPOMMALLA ELANTOAAN. "
Hah, mä tulen tänne joka päivä ihan vaan nauramaan mitä verkostopellet on tänään keksiny? - VM-guru
Minä haluan pelastaa uhreja verkostomarkkinoinnilta. Tämän palstan lukeminen helpottaa oikean itsenäisen päätöksen tekemistä. Liiketoimintaesittelyn idea on yrittää saada uhri tekemään hätäinen päätös väärin tiedoin. Ne jotka hakevat tietoja täältä ovat rohkeita, koska he eivät alistu värvärin julmaan painostukseen.
Osa saattaa etsiä sellaista firmaa, jonka avulla olisi helppo nyhtää rahoja uusilta uhreilta. Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Maailmassa on aina ihmisiä, murhaajia, raiskaajia ja verkostomarkkinoijia, jotka eivät välitä siitä, mitä tekevät.
Kaikissa verkostohuijausfirmoissa on eriasteisia jäsenyyksiä, jotka maksavat erihinnan. On kalliinpia ja halvempia. Uhrin liittyminen ei koskaan jää rahasta kiinni, sillä jos täysmaksua ei saada nyhdettyä, kelpaa aluksi pienempikin raha. Tämän palstan lukija on fiksu ja ottaa asioista selvää. Sen sijaan sellainen ihminen, joka ei osaa käyttää tietokonetta ja internettiä, on verkostovärvärin unelmauhri.
Yhdestä asiasta olen varma: Kun uhria houkutelaan lähtemään mukaan, hänelle sanotaan, että verksostomarkkinoinnilla tienaa helposti rahaa. Mutta kun uhri sitten ei tienakaan, sanotaan, että tässä pitää tehdä lujasti töitä ja sijoittaa ensin rahaa liiketoimintaan ja ostaa motivointivideoita. Kuitenkin vika on itse järjestelmässä.
Lopuksi: Verksotomarkkinointi ei ole oikeaa pisnestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673