Mielestäni olisi syytä tarkasti
tuoda esiin millainen suhde
SDP:n, Halosen, SAK:n ja KRP:n
välillä vallitsee.
Tiedämmehän että Halonen on entinen SAK:n
lakimies ja myös sen että Vennamo se aikoinaan kuulutti "rötösherrat kiikkiin!"
Nyt sitten on joku jahdit käynnistänyt.
Nyt on vaan yksi todella suuri ongelma:
Nykyään viranomaisilla on lähes rajattomat valtuudet Kansalaisten yksityisyyden urkkimiseen.
Eli käytännössä ollaan aivan samassa tilanteessa kuin aikoinaan DDR staseineen, natsi-saksa
gestapoineen tai neuvostoliitto KGB peikkoineen.
Vasikointia, salakuuntelua, epäilyjä, jahteja ja sitä rataa.
Kaikkia epäillään ja kyräillään.
Lisäksi SDP:llä on aivan liikaa valtaa päättää miten oikeus Suomessa jaetaan. Oikeus tuntuu olevan jossainmäärin "mielivaltaisessa" käytössä.
Viranomaisten virheet jätetään pääosin kuitenkin tutkimatta. Esim. Ahtisaaren ilmaiseksi saamat 500 000 euroa tänä syksynä kuulostaa todella, todella oudolta.
Kansan olisi syytä käynnistää tutkinnat myös toiseen suuntaan esim. SUPO:n avulla.
HALOSEN ja KRP.n
1
60
Vastaukset
- hieno poliisi
Sekoitat aika vahvasti suomalaista poliisia politiikkaan.
Ikävää.
SUPOn Nevala (sd) (jota olen toivottanut helvettiin jo pitemmän aikaa poliittisuutensa vuoksi) on lähdössä.
KRP on erinomainen ammattimaisesti johdettu ja jopa tutkijain tasolla moraalisesti oikeudenmukainen tavallista poliisia ylempänä oleva ja sisäministeriön alainen TOIMINTAyksikkö.
Poliittisuus KRP:ssä olisi katastrofi kyseiselle henkilölle.
KRP:n resursseja tulee lisätä. Harmaan talouden pidätykset kertovat rankkaa oikeudenmukaisuuden esimerkkiä epärehellisyyksiin puuttumisesta.
terveisin yhteiskuntamaksut maksava yrittäjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926