Paksu nivaska terapeutin palautetta arvioinneista tipahti laatikkoon tänään taas. Pitäisi perehtyä niihin, mutta eipä ole kauheasti ihan selkokielistä tekstiä. Kerta kerralta tunnen itseni aina vaan tyhmemmäksi, kun yritän ymmärtää lapseni ongelmia. Tällä kertaa kartoitettiin sensorista integraatiota. Olisiko kenelläkään hyvää vinkkiä, mistä helppotajuista tekstiä löytyy. Vai olisiko vaan parempi hyväksyä tuo ammattilaisen kooste mukisematta, edes yrittämättä ymmärtää kaikkea?
Miten te muut olette näihin asioihin suhtautuneet. Terapeutinkin havainnoissa on kysymysmerkkejä paljon. Myöskin vaihtoehtoisia tulkintoja on paljon. Taas kerran suositellaan lisäkartoituksia. Tuleeko tästä tutkimus- ja kartoituskierteestä ikinä loppua, kun tuntuu että ympäri käydään ja yhteen tullaan. Jo aikaisemmin poissuljettuja (?) ongelmia nousee taas esiin.
Tulee vaan mieleen, että olisiko parempi keskittyä olemaan vain äiti. Ja jättää nuo hommat ammatti-ihmisille!!!
Miten te muut olette näihin asioihin suhtautuneet. Terapeutinkin havainnoissa on kysymysmerkkejä paljon. Myöskin vaihtoehtoisia tulkintoja on paljon. Taas kerran suositellaan lisäkartoituksia. Tuleeko tästä tutkimus- ja kartoituskierteestä ikinä loppua, kun tuntuu että ympäri käydään ja yhteen tullaan. Jo aikaisemmin poissuljettuja (?) ongelmia nousee taas esiin.
Tulee vaan mieleen, että olisiko parempi keskittyä olemaan vain äiti. Ja jättää nuo hommat ammatti-ihmisille!!!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi et kysy lähettävältä taholta, mitä papereissa sanotaan "suomeksi"? Kyllä minä ainakin olen kysynyt joka ikisen asian, mitä en ole ymmärtänyt ja kirjoittanut sen "suomeksi" paperiin itselleni muistutukseksi. Olen mennyt papereiden kanssa lääkärin luokse ja sanonut, että selvitä minulle niin, että ymmärrän. Ei kukaan ole kieltäytynyt.
ja nyt odottelen yhteydenottoa. Viimeksi meni lähes kolme viikkoa. Yritän myös eltolta kysellä eskarissa.
Sensorinen integraatio, eli koskettaminen tuntuu vastenmieliseltä? Lapsi alkaa raapia tai tehdä muuta rutiininomaisesti kun joku koskettaa? Hän ei ole ainoa, ja kosketuksen sietoa voi kehittää.
Hih, noi on just noita hapatuksia, mitä vastaan kapinoin. "Asiantuntijat julistavat briljeeraten ongelmia isolla O:lla.
lapsestasi, kuten meillä. Lapsella on noita sensomotorisia ongelmia. Mutta tulkitsivat aivonkutistajat oireet psyykkisiksi. Ei muutakuin pakkohoitoa pienelle lapselle kaksi vuotta. Syytteeseen pantiin ensin äiti ja sitten isä. Siinä sitä oli tekemistä koko perheellä päästä eroon sahanpurujen vaihdosta ja oikeitten sensomotoristen asioitten korjaamiseen.
Niiden hoidosta kannattaa lukea kirjasta: "Leikki linkkinä lapseen".
http://www.cec.jyu.fi/julkaisut/erityiskasvatus/leikki.htm
Näyttää olevan alennusmyynnissä 20€. Erinomainen ostos!
Eli iloist mieltä ja leikkiin lapsesi kanssa!
Poika on mieheni poika. Aivan ihana niin monella tapaa. Hän asuu osan ajasta kaksin äitinsä kanssa, osan isänsä luona eli meillä, jossa on kolme sisarusta: kaksi about samanikäistä ja vauva. Noiden kahden kanssa leikkiminen on tehnyt ihmeitä pojalle. Halaa oma-aloitteisesti jne. Ei enää kutinaa ja raapimista kun joku koskee.
Mulla ei ole kokemusta eikä tietoa siitä, mistä ylivoimakkaat tuntoaistimukset johtuvat. Voin vain ihastella "parantumista"... Onko sulla tietoa siitä, mikä yliaistimukset aiheuttaa? Olen utelias kaiken uuden tiedon suhteen. Kokemuksista voi olla apua joskus jollekin... :)
Tietoa tuntuu löytyvän, kun vain löytyisi aikaa ja rauhaa perehtyä siihen. laitoin hakusanaksisensorinen integraatio, ja oli muutama hyvänkin oloinen linkki. Tässä vaiheessa en ole ehtinyt niihin kovin tarkkaan tutustumaan. Siellä oli myös kirjavinkkinä sen niminen kirja kuin "tahatonta tohellusta".
Ei sensorinen integraatio tuota pelkästään tarkoita, vaan kyse on aistitoimintojen mielekkäästä yhdistämisestä ja käsittelystä pääkopassa, eli ikään kuin aivot tulkitsevat aistihavaintoja väärin etenkin jos niitä tulee monta yhtäaikaa.
Kirja on vasta postissa, kerro lisää jos ehdit...
Sensorinen integraatio on neurologinen prosessi, jossa erilaisetaistimukset (kuten ihon, nivelten, lihasten, tasapainoelimen ja silmienkautta tulevat aistimukset) organisoidaan käyttöä varten.
Tutkimukset ovat standardoituja.
Lainaus eräästä tutkimustulosten yhteenvedosta. "Pojan aistimusten säätelykyky näyttäisi olevan heikosti kehittynyt- hänen keskushermostonsa ei ehkä pysty tasapainottamaan tulevaa aistitietoa eikä aina päättämään mikä aistitiedosta on tärkeää ja mitä se merkitsee. Esimerkkinä, onko nopea kosketus ystävällinen vai vihamielinen. "
"Sensorisesti yliherkät lapset elävät keskellä aistimuksia, joista he eivät pidä ja jotka voivat laukaista "pakene tai taistele" reaktion. Koska he ovat usein ylivirittyneessä tilassa, heidän sensorinen kynnys on tavallista matalampi, mikä tekee heistä vieläkin herkempiä."
Meillä oli poikkeavuutta erityisesti havaittavissa näissä: yliherkkää reagointia tuntoaistimusten suhteen, alireagointia aistimuksille ja aistihakuisuutta (Hakee liikettä, kiihtyy motorisissa suorituksissa) ja kuulo- ja näköaistiyliherkkyyttä.
Siinä on jotakin lainauksia pojan yhteenvedosta, mutta näitähän voi esiintyä hyvin erilaisissa muodoissa. Jos tunnet autisteja, niin heillähän näitä on hyvin monenlaisia.
Miten nämä näkyvät arkisessa elämässä riippuu myös päivistä paljon. Joskus ruoan kanssa on ongelmia, jokin asia maistuu tai tuoksuu erilaiselta, minun suussani makea voi tuntua lapsella hirveän kirpeältä, tai jokin haju voi laukaista pahoinvoinnin. Toisaalta, hän usein syö sellaista, mitä en itse voisi kuvitellakaan (esim. sitruunaa sellaisenaan, kokonaista valkosipulia yms.) Kun kosketat hellästi vähänkään yllättäen, voi ensireaktio olla nyrkki, tai sitten itku. Lapsi voi kirkkain silmin väittää että löit häntä. Siksi ei kavereiden kanssa aina suju. Myös katse voi "tuntua" oikeasti. Joskus hämärässäkin valo kirvelee silmiä, joten lapsi siristelee niitä tai hieroo. myös aurinkolasien käyttö auttaa. Hiusten leikkuu "sattuu" kauheasti, ja sopivan kokoiset vaatteet ahdistavat, eli kaiken pitäisi olla väljää. Lapsi myös kuulee sellaisia asioita, joita me muut emme kuule, Joskus laittaa käsiä korvilleen, ja sanoo ettei saa huutaa, vaikka ihan normaalilla äänellä puhuisikin.
Asioita on muitakin, mutta kohta et jaksa enää lukea, ja minä en ehdi enää keskittyä tähän. toivottavasti jotain kuitenkin ymmärsitkin tästä sekavasta tekstistä...
Juuri tällainen tieto kiinnostaa. Kiitos siis, että jaksoit kirjoittaa.
Saa laittaa lisääkin, jos aikaa liikenee..
...tästä tapauksesta, maallikon arviona?
Tällä 6-vuotiaalla ei ole muita yhtäläisyyksiä kyseiseen määritelmään (sensorisen integraation häiriö) kuin tuo koskettamisen sietäminen.. Ja on oppinut sietämään sitäkin jo huomattavasti aiempaa enemmän.
Kun tutustuttiin joitain vuosia sitten, olalle tai hiuksiin koskettamisesta seurasi välitön raapimiskohtaus, kuten muidenkin silittäessä. Hyvin pian häntä kuitenkin sai silittää siinä missä kahta sisarustakin. Aurinkovoiteen levittämisessä ei mitään ongelmaa...
Silloin kun käytiin lastenlinnassa "tuomiota kuulemassa", olin täysin ilmaa puheineni niille asiantuntijoille. Äiti sanoi, ettei poika siedä kosketusta ja on vaikea. Minä ja pojan isä olimme painokkaasti sitä mieltä, että poika on normaali eikä meillä ollessa ole mitään ongelmia. Äitiähän ne uskoivat. Turha mun oli siinä kertoa, että silitän häntä samoin kuin "sisarpuolia", rasvaaminen yms. sujuu mutkitta.. Leima tuli kun äiti sitä tahtoi.
Voiko olla niin, että sensorisen integraation häiriö on vain hyvä tapa selittää asia..?
Eikö sitä muka millään lailla tutkittu. Meillä ainakin oli laajat tutkimukset aiheesta jotka ovat standardoituja. Mistään häiriöstä ei puhuttu ennen tuloksia muutoin kuin mahdollisuutena. Noita tutkimuksia tehdessä ei ole vanhempia mukana, tosin vanhemmilta kyllä kysytään asioita kyselykaavakkeilla. Samoja asioita kysyttiin myös päivähoidosta, ja huomiot olivat hyvin samansuuntaisia. Kysymyksiä siinä oli paljon koko lapsen elinajalta. Joskus kotona ei kaikkea itse edes huomaa. Tai sitten tulee vaan sanottua, että ei se voi olla niin, johon itse ainakin syyllistyin pitkään. Ei kai siinä lapsen tee paljon mieli enää asiasta ääneen puhuakaan, vaan hän alkaa välttää niitä pahalta tuntuvia asioita. Sehän on luonnollinen reaktio. Siinä vaiheessa asiaan alkaa kiinnittää huomiota, kun lapsi alkaa vaikkapa hakeutua piiloon, tai ei kestä pientäkään häiriötä hermostumatta. Tai jos hänellä on jotain todella selkeästi näkyvää oireilua. Arjessa saattaa myös hämääntyä pitämään joitakin asioita "normaalina" käytöksenä. Varsinkin, jos ei ole mitään vertailukohtaa, kuten meillä oli, lapsi oli esikoinen. Lapsi oli myös paljon yhdessä erään autistipojan kanssa, joten osaa käytöksestä pidettiin ihan opittuna.
Ja on totta, että eri paikoissa voi olla käytös erilaista. Mutta maallikkona on tosi paha mennä sanomaan mitään, varsinkin lasta näkemättä. Siihen en suostu ottamaan mitään kantaa.
Noissa testeissä on kaikenkaikkiaan 17 erilaista testiä, joten ne ovat melko laajat. Meillä 8 testiä poikkesi ikänormista, mutta vain kolme todella selkeästi.
Psykiatrian osastohoidossa lapsemme aistiyliherkkyyksiä on tulkittu pelkoina. Kun lapsi peittää korvansa suihkussa, hän pelkää hoitajan mielestä viemäriä. Kun lapsi sulkee kaihtimet hän pelkää ulkoa tulevaa vaaraa. Tosiasiassa lapsi on herkkä äänille ja kirkkaille valoille, kuten katuvalolle, joka tulee kaihtimien raosta sänkyyn.
Kun lapsi ei suostu tulemaan hoitajan syliin, eikä siedä kosketusta, tulkitaan tämä että lapsi pelkää hoitajaansa. Kun kerromme, että näin on kotonakin. Selitys "kosketuspelkoon" on se, että äiti on hylännyt lapsensa pienenä. Ei uskota, että se voisi johtua aistiyliherkkyydestä.
Kun lapsi viihtyy yksin, ja erottuu muista osaston lapsista saadakseen olla rauhassa, tätä pidetään sairauden oireena, vaikka lapsi on aina erottunut muista lapsista etsimällä omaa rauhaansa.
Ei koulussakaan pitänyt ryhmätöistä. Kun epäilemme, autismia ei vanhempia uskota." Jättäkää diagnoosit vain meille - turha epäillä autismia. Tämä on psykoosia"! Aistiyliherkkyydet tulkitaan täällä psykoottisina pelkoina - ne ovat diagnoosin perustana. Vanhempien huolelle nauretaan. "olkaa te vain vanhempia ja antakaa meidän hoitaa lapsi".
Kun lapsi ei syö tietynlaista ruokaa tai inhoaa tiettyjä hajuja, myös nämä tulkitaan pelkoina. Uskotaan, että lapsi pitää ruokaa myrkytettynä. Kun lapsi nyrpistelee nenäänsä hajuille väitetään, että hän pilkkaa ilmeillään muita ruokapöydässä istuvia. Lasta syytetään valehtelijaksi, kun hän väittää, että ei pilkkaa ketään.
Ei ole niin tärkeää miten lapsen oireita kutsutaan kunhan saa hyvää hoitoa. Mutta tässä ongelma onkin. Lapsi saa täällä valehtelijan leiman, kun häntä tulkitaan väärin. Lapsi pitää itseään tyhmänä. Hän ei ymmärrä, miksi rangaistaan asioista joita ei ole tehnyt.
Vanhemmille vielä vakuutetaan, ei hoito diagnoosista muutu vaikka olisikin autismia. Niin pitääköhän se paikkansa. Eikö oikea diagnoosi ole nimenomaan oikean hoidon pohja. Nyt hoitona on käyttäytymisen muuttaminen ja menetelmänä on pakko. Lapsen oireiden syy onkin nyt puuttuva vanhemmuus.
Hoito: Ruoka, jota inhoaa on pakko syödä. Hoitajan syliin on pakko tulla. Hoitajan silmiin on pakko katsoa, vaikkei ennen ole silmiin katsonut. Käsiä ei korville saa laittaa - ne otetaan pois. Nenäänsaä ei saa nyrpistää, Kun lapsi tästä hoidosta kiihtyy. Pidetään kiinni. Ei päästetä irti, vaikka lapsi sanoo ettei tarvitse kiinnipitää.
Voidaanko aistihäiriöt todellakin hoitaa pakolla?
Tässä sulle vastavinkki: tutustu ryhmävuorovaikutusleikki-menetelmään. Samoin voisit kysellä theraplay-menetelmää.
http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=9951
Taitaa olla ihan arpapeliä, miten lasta hoidetaan. Onkohan sillä merkitystä, mitä kautta tuo tutkimusprosessi etenee...
Kuulosti ihan kauhealta. Vaikka hänellä olisikin pelkoja, niiden aiheuttaja voi todellakin olla aistiyliherkkyys. Mistäköhän tilanteeseen saisi apua, olisikohan autismiyhdistyksestä hyötyä?
Mutta ei kai pelkojakaan pakottamalla voiteta, vapaaehtoisen tutustumisen luulisi olevan paljon helpompaa... Ei kai autistien kanssakaan enää tuolla lailla toimita? Korjatkaa jos olen väärässä...
...kysymystäni. Että voiko kosketuksesta tulla ihan luonnollinen juttu sellaiselle jolla sensorisen integraation häiriö oikeasti on? Vai onko se elinikäinen sisäänrakennettu juttu?
Ja tutkimuksista, kyllä poikaa tutkittiin. Minun ja mieheni sanomiset vaan eivät siellä paljoa painaneet. Äiti sanoi, ettei poikaa saa koskea kun heti alkaa raapia. Me sanotiin, että parannusta on tapahtunut huikean paljon. Että antaa hyvin halia, silittää, rasvata,... Meidän sanomiset vaan kaikuivat siellä kuuroille korville ja äitiä kuuntelivat.
kasvaessaan. Koketushäiriöt vähenevät kyllä iän myötä. Mutta muita ongelmia voi ilmaantua, esimerliksi yksin puhumista ja elehtimistä...
Kehittyminen on vain autisteilla erilaista. Varsinkin murrosikä on vaativaa.
Minäkin puhun usein yksikseni, elehdinkin aika lailla.. :)
Huomaat varmaan, että kyseenalaistan diagnoosin. Tiedän toki, että todellisiakin tapauksia on. Mun mielestä vaan tämä poika on nyt kärsinyt aiheetta kaikenlaisia tonkimisia. Kuten tuossa aiemmin rouva kirjoitti, käytös voi olla eri paikassa erilaista. Ja jos tuon toisen paikan (missä ongelmia on) tavat muuttuisivat tai siellä vietetty aika vähenisi, ongelmatilanteita olisi luultavasti tulevaisuudessa vähemmän.
En tarkoita tällä ollenkaan alkuperäisen kirjoitusta tai hyviä neuvoja antaneen kirjoituksia, vaan näitä tapauksia joissa on kaksi kotia, kahdet tavat.
jos ei ongelmia ole. Sillä kun tonkimaan ryhtyy, sitä on vaikea lopettaa - varsinkin mielenterveystyön puolella kaikille löytyy kyllä diagnoosi, jota ilman voi olla kuitenkin helpompi elää. Varsinkin kun tulee lapsensa kanssa toimeen...
Villakoiran ydin taitaa tässä casessa olla se, että lapsen äiti pääsee pätemään ja näyttämään olevansa "hyvä äiti", kun tongituttaa kaikki mahdolliset viat pojan päässä ja selkäytimessä.
Homma menee niin, että äiti ei pärjää pojan kanssa ja vie sen "korjattavaksi", jotta itse pärjäisi sen kanssa. No kyse ei ole muusta kuin, että äitinsä ei vain osaa ottaa äidin ja aikuisen asemaa. Poika otti tarjotun auktoriteetin itselleen. Ja saa tätä nykyä mm. hakata äitiään 3 päivää, jos siltä tuntuu. Meidän luona mitään tällaisia ei esiinny edes yritystasolla.
Kosketuksen yhteydessä esiintyneestä kutinasta tuli myöhemmin veruke. Todellista kutinaa ei ollut, mutta se oli hyväksi havaittu tekosyy vältellä kiusallisia aikuisia. Poika nimittäin on aina halunnut valita seuransa itse. Siihen ei ole ollut tunkemista, jos poika ei ole halunnut.
Hassua noissa tonkimisissa oli se, että "luotettava" lasten psykologi sanoi huudatettuaan poikaa täyttä kurkkua 6x45 min, että pojalla on salaisuus, jota hän ei halua kertoa ja sitten sillä on sensorisen integraation häiriö. Sitten lastenlinnaan, jossa tutkimusten jälkeen sanottiin, ettei neurologista vikaa ole, mutta psyykkisesti on "jotain jännää", kun ei oikein tykännyt kehumisesta. No sitten tämä ensin tonkinut psykologi sanoi, että ihan varmasti on sensorisen integraation häiriö. Että Lastenlinnassa eivät vain osaa etsiä. Ja että poika on pantava autistien toimintaterapiaan. Siellä sitten poika opetti tädille futiksen pelaamista kovaan hintaan. Ikinä ei ole pojan suusta tullut niin tympeitä kommentteja mistään, kuin sieltä lähdettäessä. Äiti meni tähän täysillä mukaan. Meillä pojalle annettiin läheisyyttä, sisaruksia, tekemistä ja kannustuksia. Siinä koko tarvittu terapia.
Nyt poika näkee äidistään painajaisia, joissa äiti yrittää myrkyttää....
Ihan aiheen alkuperäiseen aiheeseen (anteeksi, on poikettu aiheesta ja varastettu show:ta): tekstiä on ihan mielettömästi. Ne on sellaista termistöä, jotka ei oikeasti tarkoita yhtään mitään. Esim. autistien toimintaterapiasta halusin jonkinlaisen tavoitteen, mihin sillä pyritään. Teksi kuului: "terapian tavoitteena on lapsen kokonaisvaltainen tukeminen". Ja selityksenä sain vielä pitemmän litanian ihan ympäripyöreyksiä. Mutta noilla litanioilla saa aina lisää (määrä)rahaa.