"eloa on paljon mutta työmiehiä vähän"
Kuka herää nykypäivän herätysliikkeissämme? Kuka kantaa huolta heistä, jotka ovat ulkopuolella? Odotammeko, että ihmiset horjahtavat kirkkobunkkereittemme ovista sisään, vai menemmekö todella "kaikkeen maailmaan"?
Jeesus rukoili, ettei uskovia otettaisi pois maailmasta, vaan että Isä varjelisi heidät pahasta. Onko herätysliikkeissämme turhankin paljon vallalla "eristäytymisoppi" - ainakin vallitsevissa elintavoissa - se on siis eri asia kuin erottautuminen maailmasta, joka tarkoittaa, että vaikka istuisit kapakassa, ei ole pakko huorata tai juopotella (jos taas on alkoholismi tai himot pahana, niin sillon varmaan kannattaa välttää tollaisia paikkoja) jne. Erottautumisen maailmasta tulisi siis näkyä meissä toisten palvelemisena ja laupeutena muita kohtaan.
Mitenkähän itse saisin aitoa välittämistä muista ihmisistä? Kun menee maailmallisesti hyvin, ei tule niin ajateltua taivasasioita, saati sitten vietyä sanomaa muille?
Miten itse kunkin meidän herätysliikkeillämme menee tässä suhteessa? Onko homma hanskassa siten, että saamme Jumalalta kiitoksen, että hän sanoo palvelijoillensa että "hyvin tehty"... että huomasimme hänet, joka oli vailla maljallista vettä, joka oli vangittuna, joka oli nälkäinen..
Vai jatkammeko täällä näitä väittelyjä keskenämme?
(niinkuin minäkin vain tunnun tekevän)
Kuka herää nykypäivän herätysliikkeissämme? Kuka kantaa huolta heistä, jotka ovat ulkopuolella? Odotammeko, että ihmiset horjahtavat kirkkobunkkereittemme ovista sisään, vai menemmekö todella "kaikkeen maailmaan"?
Jeesus rukoili, ettei uskovia otettaisi pois maailmasta, vaan että Isä varjelisi heidät pahasta. Onko herätysliikkeissämme turhankin paljon vallalla "eristäytymisoppi" - ainakin vallitsevissa elintavoissa - se on siis eri asia kuin erottautuminen maailmasta, joka tarkoittaa, että vaikka istuisit kapakassa, ei ole pakko huorata tai juopotella (jos taas on alkoholismi tai himot pahana, niin sillon varmaan kannattaa välttää tollaisia paikkoja) jne. Erottautumisen maailmasta tulisi siis näkyä meissä toisten palvelemisena ja laupeutena muita kohtaan.
Mitenkähän itse saisin aitoa välittämistä muista ihmisistä? Kun menee maailmallisesti hyvin, ei tule niin ajateltua taivasasioita, saati sitten vietyä sanomaa muille?
Miten itse kunkin meidän herätysliikkeillämme menee tässä suhteessa? Onko homma hanskassa siten, että saamme Jumalalta kiitoksen, että hän sanoo palvelijoillensa että "hyvin tehty"... että huomasimme hänet, joka oli vailla maljallista vettä, joka oli vangittuna, joka oli nälkäinen..
Vai jatkammeko täällä näitä väittelyjä keskenämme?
(niinkuin minäkin vain tunnun tekevän)
Vastaukset 4
Vanhimmat
(((sairastan kotona niin tulee tänne kirjoiteltua, toivottavasti ei mene asian vierestä)))
Esitit hyvän kysymyksen siitä että tulisiko mennä sinne missä ovat ne joilla ei vielä ole uskoa. Siis myös baareihin jne.
Vanhoillislestadiolaisenahan eristäydyn muusta maailmasta vain ja ainoastaan siinä mielessä että en käy baareissa ja yritän välttää myös muita sellaisia paikkoja joissa meno ei ole kristitylle sopivaa. Esimerkiksi me keskustelemme jääkiekon hallissa seuraamisen sopivuudesta. Raamatussahan sanotaan etteivät kristityt istu siellä missä pilkkaajat istuvat. Jäähalli oluthanoineen ja "Ruutu on homo" -huutoineen voisi olla tällainen paikka. Kiekko sinänsä kiinnostaa, ympäristö ei, eikä myöskään urheilijoiden palvonta.
Toinen näkökohta asiaan on sitten se että kristittyjen pitäisi toimia täällä "valona ja suolana". Omalla elämällään osoittaa sitä että maailmallistumiselle on olemassa vaihtoehto. Siksi ei pitäisi lähteä miellyttämään ihmisiä. Se riittää että rakastamme lähimmäisiä ja olemme valmiita kun joku haluaa parannuksen tehdä.
Miksi siis kävisimme baareissa? Se ei kuitenkaan tunnu oikealta paikalta. Uskon että elämällämme ja kutsumalla muita ihmisiä seuroihin suoritamme parhaiten sisälähetystyötä. Lisäksihän on radiotoimintaa, lehtien jakamista sairaaloihin, vanhainkoteihin, sairaaloihin jne.
Tunnen muutamia nuoria isiä ja äitejä, jotka eivät ole lestadiolaisista perheistä. He olivat tavanneet uskovaisia, ihmetelleet näiden olemusta ja elämää. Ja halunneet lopulta itsekin kuulua tähän joukkoon. Pari niistä oli tutustunut aiemmin muihiin hengellisyyksiin, esimerkiksi seurakuntanuorissa. Lienee aika kova kynnys liittyä joukkoon, jota tietää Suomessa ehkä eniten pilkattavan. (Ehkä Jehovan todistajien kanssa saman verran).
Ulkolähetystähän on tehty useisiin maihin, hedelmää se on kantanut viimeaikoina eteläamerikassa, afrikassa ja aasiassa.
Hei, ja kiitos kommentista..
Itseäni askarruttaa se, että riittääkö todella se, että asun omakotitalossa, annan kymmenykset seurakunnalleni, rukoilen (useimmiten niin hyvin vilpittömästi kuin kykenen), yritän olla hyvä perheenisä jne..
Jeesus meni aikoinaan oman viiteryhmänsä (juutalaiset) silmissä TODELLA arveluttaviin paikkoihin - ihmisten koteihin, jotka olivat kaikkea muuta kuin arvossa pidettyjä tms.
Itse sain uskoa Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleni, kun vielä tein työtä, jossa jouduin olemaan ravintoloissa (vaikka se ei tuntunutkaan aina mukavalle) - ja tein sitä työtä vielä kolme vuotta uskoon tuloni jälkeen. Noissa paikoissa kohtasin paljon ihmisiä, jotka yllättäen alkoivat jutella kaipuustaan hengellisiin asioihin, ja eivät suinkaan pilkanneet (tosin oli joukossa aina useita ihmisiä jotka ns. "pitivät hauskaa" - heistäkin hyvin harvat oikeasti alkoivat pilkkaamaan, jos rohkenin aloittaa keskustelun hengellisistä asioista). Koska olin noissa paikoissa työni puolesta, olin selvänä ja rukoilin usein kyseisten ihmisten puolesta.
Nyt, kun olen saanut tuon homman lopettaa, koen, että tuo "lähetyskenttäkin" on osaltani ohi - ja nimen omaan keskityn enemmän elämään ns. "kunnollista elämää".
Huom! tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien uskovien pitäisi yhtäkkiä alkaa istumaan kapakoissa - tuli vain mieleeni, että joillakin ihmisillä voi olla kutsu HErralta mennä jossakin elämänsä vaiheessa tavoittamaan ihmisiä mitä eriskummallisimmista paikoista. Toisaalta, vapautta ei saa käyttää väärin, kuten Paavalikin toteaa - ei voi käyttää juopottelun ja haureuden tekosyynä vapautta olla missä haluaa, vaan joka paikassa uskovan pitäisi varmaankin olla se, joka on toista valmis auttamaan - ei VAIN viihdyttämään itseään saati käyttämään toisia hyväksi oman nautintonsa välineinä.
En siis ole prikulleen samaa mieltä, että kaikkien uskovien tulisi AINA elää kuvailemallasi tavalla pelkästään - tai siihen, että kaikkien uskovien tulisi aina välttää samoja paikkoja jne. Uskon, että toisille on välttämättömyys olla istumatta kapakassa ja että joillekin (ehkä harvoille?) se aiheuttaa vähemmän kiusauksia niin, etteivät kiusaukset saa voittoa siitä mahdollisesta tarkoituksesta, jonka takia joku voi mennä Jeesuksen nimessä ja varjeluksessa hyvinkin "kyseenalaiseen" paikkaan joskus.
Mietin itse, että olenko liiaksi rakastunut omaan mammonaani ja siihen tunteeseen, että minähän elän ns. "hyvää elämää", että vaiennan sillä kutsuni mennä kohtaamaan erilaisia ihmisiä. (ja taas kerran, en usko, että Jumalalla sinänsä on mitään omakotitaloja ja hyvää elämää vastaan, vaan päinvastoin, kysymys on siitä, olemmeko herkkiä Jumalan kutsulle, vai menevätkö joskus herätysliikkeidemme yhteisesti keskustelemat "sapluunat" parempien asioiden edelle?)
Muuten, itse olen baptistisrk:ssa - meillä "tapana on" ettei varmaankaan useimpia ihmisiä nähdä tupakki suussa - kun taas lestadiolaiset saavat omassa seurassaan ehkäpä vapaammin poltella. Alkoholikin on aika tiukkaa - itse otan lasin viiniä vaimon kanssa silloin tällöin. Television suhteen mulla ei ollut sitä viiteen vuoteen (vaikka baptisteilla ei yhteisönä ole mitään sitä vastaan), kun en itse osannut katsella sieltä pelkästään "hyviä ohjelmia" - siispä tuon tv-homman ymmärrän lestadiolaisilla täysin omalta osaltani (vaikka en ajattelekaan, että yhteisön pitäisi siitä minkäänlaista ohjenuoraa vetääkään)...
Pikaista paranemista Sinulle - rukoilinkin lyhyesti sitä Jeesuksen nimessä tässä - ja siunausta elämällesi (ei minun, vaan sen Herran, jota itse(kin) palvelet).
Enpä huomannut itse rukoilla paranemista. Mistä sitten kertoo vai kertooko mistään...;-)
Tupakka vois mun puolesta olla kiellettyä. En voi ymmärtää sitä että ihminen itse tuhoaa Luojalta saamaansa lahjaa, terveyttä.
Sinänsä se ei aiheuta samalla lailla tyhmyyksiin juotumista kuin jos juominen menisi pidemmälle kuin yhteen lasiin. Mutta terveyden raiskaamien tupakalla tuntuu väärältä sekin. Ite en o polttanu ja toivon että lapsetkin säästyis siltä.
Jeesushan sanoo, ettei mikään joka menee ihmiseen sisälle, saastuta ihmistä, vaan ne asiat, jotka tulevat sydämestä ulos ja näkyvät suhteessamme toisiin ihmisiin ja myös omassa elämässämme, josko tuhoamme itseämme vai ei.
Siksi en ajattele, että yhteisön tarvitsisi erikseen kieltää mitään sellaista materiaa, kuin viini tai tupakka tms., vaan se voi olla jopa vähän petollista turvata siihen yhteisöön, kun sitten voi luulla olevansa jotenkin hyvä, kun on voinut noita "syntejä" välttää (tämä siis sellainen sieluntila, joka on ollut omalle ylpeydelleni usein, ja on vieläkin usein tuttu - ajattelen joskus, että olenpas minä ollut "hyvä ihminen", kun en ole sitä tai tätä tehnyt).
Toisaalta Paavali kehottaa olla olematta toiselle loukkaukseksi ruuallaan ja juomallaan... ja olla tuomitsematta sitä, joka "syö tai ei syö".
Juoppous, haureus jne. ovat sydämen asenteita, ja minä voin olla juoppo jo yhden paukun jälkeen (tai jo ennen sitä) himoitessani viinaa sen itsensä vuoksi. Samalla tavoin voin olla syömäri orjuuttaessani itseäni ajatuksilla ruuasta, tai huorintekijä hemmotellessani sisälläni mielikuvia aiheesta... Ja näihin tulen syyllistyneeksi todella usein - onneksi Jeesuksen sovitustyö riittää, ja kuten lestadiolaisetkin opettavat, Pyhä Henki nostaa esiin synnin tunnon, jonka myötä noista(kin) ja muista synneistä haluaa eroon.
Vaikeinta mulle on tosin aina oma ylpeyteni, se synti, johon Saatanakin lankesi, mikä ilmenee varsin monin tavoin elämässäni - tosin uskon, että Hengen hedelmätkin ovat HErran ansiosta alkaneet näkyä... ja varsinkin lasten kautta HErra on todella paljon kouluttanut ja nöyryyttänyt minua, karistaen turhia kuvitelmia omasta itsestäni.
Mutta semmoista... muuten, huumorijuttuna, mulla on 5 vuotias lapsi, joka kerran tokaisi "minä rukoilen sitten yhtä harvoin kuin isä polttaa tupakkaa" - mikä tarkoittaa tosiaan suhteellisen harvoin. Mutta aina kun tuo kaveri on kertonut rukoilleensa jotain, niin ne asiat ovat toteutuneet, paitsi yksi asia, jossa hän kertoi haluavansa olla heti huomenna 18-vuotias, jotta voisi viedä äidin ja isän lomamatkalla pakettiautolla. siihen hän kyllä sanoi sitten: "Mutta sehän on sitten HErran asia, miten hän haluaa tähän vastata."
:-)