Leppävaara kehittyy!

Sivusta*Seuraaja

Lainaus www.evata.fi 29.11.2005

"23.6.2005

Espoon kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 21.6.2005 varata Perkkaan kaupunginosasta alueen Evata Development Oy:lle

Evata Development Oy:ssä jo kauan kehitteillä olleen idean jatkokehittämiselle on löytynyt sopiva paikka. Kaupunginhallituksen varaama alue sijaitsee Perkkaan kaupunginosassa Kehä I:n itäpuolella. Sitä rajaavat rantarata pohjoisessa ja Perkkaantie etelässä. Alueen läpi virtaa Monikonpuro ja alueen pinta-ala on n. 7 ha.

Tutkimus-, kehittämis- ja suunnittelutyö tapahtuu kiinteistökehitystoimisto Evatan Development Oy:n ja arkkitehtitoimisto Evata Finland Oy:n toimesta. Projektin edetessä toimijat ja rakennusliikkeet otetaan mukaan heti tarvittaessa. Mahdollisuuksien mukaan työssä olisi jo alkuvaiheessa mukana hankkeen loppusijoittaja.

Ajatuksena on luoda sellainen monitoimi- ja palvelukeskuskokonaisuus, joka muodostaa yhdessä Leppävaaran keskuksen kanssa kokonaisuuden. Käytämme tässä vaiheessa hankkeesta nimeä Life Style Park. Alustavien kaavailujemme mukaan se sisältäisi mm. seuraavia toimintoja:

• viihdekylpylä tai viihdekylpylähotelli,
• vapaa-aikakeskus sisältäen nuorisolle ja nuorekkaille aikuisille tarkoitettuja viihde- ja vapaa-ajan palveluja ja kaupallisia liikkeitä,
• elokuvakeskus,
• ravintolapalveluja esim. erilaisten etnisten ravintoloiden kirjo sekä
• koko hankkeelle leimaa-antavana Suomen ensimmäinen sisälaskettelupaikka,
• sekä muita toimintoja, jotka täsmentyvät myöhemmin suunnittelun edetessä.

Evata yhtiöillä ja sen henkilökunnalla on vuosikausien kokemus tämäntyyppisten laaja-alaisten hankkeiden menestyksekkäästä kehittämisestä, suunnittelemisesta, johtamisesta ja toteuttamisesta. Evata yhtiöt kykenee vastaamaan Perkkaan alueen hankkeen kokonaisvaltaisesta onnistumisesta.

Tonttivaraus on voimassa vuoden 2006 loppuun. Tarvittava asemakaavan muutos kestänee arviolta noin vuoden. Asemakaavoitus voidaan toivottavasti aloittaa jo vuoden 2006 aikana, joten rakennustöihin alueella päästäisiin aikaisintaan vuoden 2007 aikana. Rakennustyöt on arvioitu kestävän n. kaksi vuotta, joten viihdekeskus avattaneen vuoden 2009 aikana.

Hankkeen johtajana tulee toimimaan Evata Development Oy:n toimitusjohtaja, dipl.ins. Heikki Mäkinen, joka on toiminut kiinteistö- ja rakennusalalla n. 30 vuoden ajan. Mäkinen on toiminut useiden suurten projektien alkuunpanijana ja hankejohtajana. Näistä esimerkkeinä todettakoon Myyrmannin kauppakeskus ja Kampin Keskus. Apunaan Mäkisellä on koko Evata konsernin henkilökunta."

22

4520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m_x_y

      Lasketaanko Perkkaa nykyään Leppävaaraksi?

      Noh, sinällään aika sama. Aikanaan Perkkaa oli hassu paikka: lähiö keskellä Peltoa. Nyt viimeisen vuosikymmenen aikana Perkkaa onkin kasvanut Leppävaaran sisään ja siistiytynyt kaikella tavalla.

      Silti Perkkaalla on ehkä Espoon tehottominta maankäyttöä - esim. Siemensin valtava tyhjillään seisova teollisuushalli jättiläismäisine parkkipaikkoineen.

      • vainn

        Käytännössä kaikki Leppävaarassa kiinni olevat kaupunginosat ja alueet luetaan kuuluviksi ns. Suur-Leppävaaraan, josta usein käytetään vain nimeä Leppävaara.


      • Pertsa

        Ei se Siemensin halli lainkaan tyhjillään ole, ja iso firma tarvii isot parkkialueet. Vanhassa hallissa on vain joskus ollut enemmän teollisuustoimintaa yms, nykyisellään halli on pitkälti toimistoa.


      • työnalla

        Tämä tosiasia on tiedostettu myös Espoon kaupungilla sillä Kaavoituskatsaus 2005-2006 -kirjasessa kyseisen alueen kohdalla lukee seuraavaa:

        "Tutkitaan rakentamattomien tai käytöstä poistuvien työpaikkatonttien muuttamista pääosin asumista varten."


    • kehitetään

      Myös Mäkkylää ollaan kehittämässä: sinne on kaavoitettu asuinalue 1200:lle ihmiselle; sinne tulee yksi tornitalo ja pientaloja. Asuinalue tulee Mäkkylän puistotien varteen; Nokian toimitilat lähtee paikalta ja alue siis muutetaan asuinalueeksi.

    • G. Ryndersi

      Talousarviossa hyväksytttiin maauimalle rahaa vuodella 2007, lisäksi Sellon kauppakeskukseen on tulossa elokuvateatterirypäs. Leppäviidan nurmikenttää koskeva kaava on etenemässä ja kun maanomistajan kanssa on päästy sopimukseen, ei Kilon ja Leppävaaran väliä tarvitse enää kahlata liejussa. Perkkaan alueella on tulossa usempi kaava ja merkittävästi toimisto- ja asuinrakennuksia, onpa tontinvaraus tehty hevosurheilumaneesille. Ja tammikuussa avataan neljän tähden Palace-hotelli. Vanhan Gallerian alueen kehittämistyö on myös käynnistetty, ja sen viereen, sekä Sellon viereen on suunnitteilla yli 20-kerroksiset tornitalot. Muutakin on suunnitteilla.

      • jeeee!!!!

        Sellon II-vaiheen valmistuminen on jo nyt nostanut Leppävaaran alueen asuntojen hintoja! Lisäksi kaikki muutkin kehitteillä olevat suunnitelmat tulevat nostamaan vielä entisestäänkin alueen hintoja. Onneksi ehdin ostaa tämän vuoden helmikuussa alueelta asunnon; ostin kaksion taloyhtiöstä, josta pari viikkoa sitten myytiin YKSIÖ samalla hinnalla, mitä minä maksoin omasta kaksiostani!!!!


      • maksat siitä vielä
        jeeee!!!! kirjoitti:

        Sellon II-vaiheen valmistuminen on jo nyt nostanut Leppävaaran alueen asuntojen hintoja! Lisäksi kaikki muutkin kehitteillä olevat suunnitelmat tulevat nostamaan vielä entisestäänkin alueen hintoja. Onneksi ehdin ostaa tämän vuoden helmikuussa alueelta asunnon; ostin kaksion taloyhtiöstä, josta pari viikkoa sitten myytiin YKSIÖ samalla hinnalla, mitä minä maksoin omasta kaksiostani!!!!

        Siinähän maksat tuosta hintojen kohoamisen ilosta korkeampia kiinteistöveroja kohtapuoliin. Tulet näkemään se vuokrassasi


      • haloo
        maksat siitä vielä kirjoitti:

        Siinähän maksat tuosta hintojen kohoamisen ilosta korkeampia kiinteistöveroja kohtapuoliin. Tulet näkemään se vuokrassasi

        Mitä sä oikein horiset? Justhan se sanoi ostaneensa asunnon! Ei silloin makseta vuokraa, ellet ole tajunnut... Urpo.


      • m_x_y
        jeeee!!!! kirjoitti:

        Sellon II-vaiheen valmistuminen on jo nyt nostanut Leppävaaran alueen asuntojen hintoja! Lisäksi kaikki muutkin kehitteillä olevat suunnitelmat tulevat nostamaan vielä entisestäänkin alueen hintoja. Onneksi ehdin ostaa tämän vuoden helmikuussa alueelta asunnon; ostin kaksion taloyhtiöstä, josta pari viikkoa sitten myytiin YKSIÖ samalla hinnalla, mitä minä maksoin omasta kaksiostani!!!!

        Perkkaalla ovat hinnat nousseet kahtena peräkkäisenä vuotena lähes 20%.

        Kaksi vuotta sitten 90 neliön kämppiä myytiin 128 tuhannella, nyt pyynnit ovat yli 180 tuhatta. ( 40%)

        Vuosi sitten 80 neliön kämppiä myytiin 125 tuhannella, nyt pyynnit ovat yli 160 tuhatta. ( 28%)

        Silti Perkkaa on vieläkin selvästi Leppävaaraa edullisempi.


      • se sama
        haloo kirjoitti:

        Mitä sä oikein horiset? Justhan se sanoi ostaneensa asunnon! Ei silloin makseta vuokraa, ellet ole tajunnut... Urpo.

        No jos haluat olla pilkun*****ja niin ok.
        Tarkoitin tietysti yhtiövastiketta.

        Miljoonat armolliset anomukset anteeksiantoa varten sinunlaisilta...

        Koeta silti elää elämäsi stressittömänä ja rennommin


      • Ihmettelijä
        maksat siitä vielä kirjoitti:

        Siinähän maksat tuosta hintojen kohoamisen ilosta korkeampia kiinteistöveroja kohtapuoliin. Tulet näkemään se vuokrassasi

        Tietääkseni kiinteistöveron suuruuteen vaikuttaa lähinnä kiinteistön asuinpinta-ala. Olen keskustellut asiasta useamman henkilön kanssa, joka omistaa omakotitalon, ja vastaus on joka kerran ollut, että kiinteistöveron suuruudella ja rakennuksen arvolla ei ole juurikaan tekemistä keskenään.

        Ja parempihan se on, että asunnon arvo nousee kuin että laskee!


      • ei tarvi ihmetellä
        Ihmettelijä kirjoitti:

        Tietääkseni kiinteistöveron suuruuteen vaikuttaa lähinnä kiinteistön asuinpinta-ala. Olen keskustellut asiasta useamman henkilön kanssa, joka omistaa omakotitalon, ja vastaus on joka kerran ollut, että kiinteistöveron suuruudella ja rakennuksen arvolla ei ole juurikaan tekemistä keskenään.

        Ja parempihan se on, että asunnon arvo nousee kuin että laskee!

        No koska nuo omakotitalon omistajat eivät tiedä asiaa (sitä kyllä ihmettelen, jos ovat omakotitalon omistajia!!!), niin otappa selvää vaikka verottajalta.

        Nuokin mainitsemasi vaikuttavat asiaan, mutta kyllä verotusarvo on se josta kiinteistövero lasketaan.
        Samankokoinen asunto kalliilla alueella maksaa huomattavasti suurempaa kiinteistöveroa kuin halvalla. Verotusarvoa tarkistetaan joka vuosi. Verotusarvo on sidottu todelliseen markkina-arvoon, ei kuitenkaan ole aivan sama. Se nousee, kun markkina-arvo nousee.


    • miettikääs tätä

      Sello on iso mesta, mutta parkkipaikt kolmelle tunnille ja sisäänajoväylät alimitoitettu. Jotain näiltä automarkettien suunnittelijoilta aina unohtuu......

      • nähtävä

        Totta, kauppakeskuksissa pitää olla tarpeeksi parkkipaikkoja ja asiallisia.
        Sellon suunnittelijat olisivat voineet ottaa oppia Jumbosta. Siellä parkkipaikkoja riittää eikä mitään aikarajoituksia tai maksullisia.
        Muutenkin Jumbo näyttää hakkaavan Sellon mennen tullen.


      • G. Rynderi
        nähtävä kirjoitti:

        Totta, kauppakeskuksissa pitää olla tarpeeksi parkkipaikkoja ja asiallisia.
        Sellon suunnittelijat olisivat voineet ottaa oppia Jumbosta. Siellä parkkipaikkoja riittää eikä mitään aikarajoituksia tai maksullisia.
        Muutenkin Jumbo näyttää hakkaavan Sellon mennen tullen.

        Leppävaara on Espoon merkittävin liikenteen solmukohta bussiterninaaleineen ja rantaratoineen. Lämpimät liityntäpysäköintitilat ovat ilmaisia jotta he houkuttelesivat autoilijoita jatkamaan edelleen joukkoliikennevälineitä käyttäen. Suuri suosio on johtanut siihen, että autoja on jätetty koko työpäiväksi Sellon puolelle lämpimään. Tämä ei ole asiallista, sillä heti neljän jälkeen on Sellossa paikoista pulaa. Kehä I:n viereen nousee aikanaan pysäköintitalo. Siihen asti pitäisi löytää kaikkia tyydyttävä ratkaisu. 3 h on lyhyt aika jos shoppailun lisäksi jonottaa alimitoitettuihin ravintoloihin, mutta koko päivän pysäköintiä ei tule sallia. Neljä tuntia voisi olla asiallinen.

        Mitä Jumboon tulee, se on tyyppiesimerkki väärin sjoitetusta, pinta-alaa moninkertaisesti vievästä ratkaisusta. Kartanonkoskestakin sinne on kilometri. Itäkeskuksen ameebaan sentään pääsee joukkoliikennettäkin käyttäen, mutta mitään Itäkeskuksen keskusta-aluetta se ei muodosta - edes senkään vertaa kuin Sello Leppävaarassa.


    • Jam

      ...vielä 10 vuotta sitten etelä-leppävaara oli peltoa, nyt on aikaan saatu espoon mielenkiintoisin keskusta-alue. Vielä kun saisivat alberganespan eläväksi!

      • tulossa..

        Siihenkin asiaan on pian tulossa parannusta kun siihen nykyisen koivikon/puistikon paikalle rakennetaan kaksikerroksien kahvila/ravintolarakennus. Ymmärtääkseni sen pitäisi tulla ihan lähivuosina... Toivottavasti jo tulevaksi kesäksi!


    • huomio..

      Minusta on mielenkiintoista, miten jotkut ihmiset eivät millään suostu hyväksymään Leppävaaran kehittymistä yhdeksi pk-seudun mielenkiintoisimmista ja positiivisimmista keskuksista.

      Aina jaksetaan jauhaa Läkkitorista ja Perkkaan vanhasta maineesta kun tosiasia on, ettei esim. Läkkitori ole nykyään yhtään sen kummempi kuin mikään muukaan torialue pk-seudulla. Perkkaakin on jo ihan toista kuin mitä se oli esim. 10 vuotta sitten. Ja esim. Pohjois-Leppävaarakin on kaikilla mittareilla mitattuna erinomaisen toimiva ja viihtyisä asuinalue. Joillakin on vain pakonomainen tarve todistella sitä, miten Leppävaara muka vieläkin olisi sellainen kuin se ennen vanhaan oli...

      Ja lopuksi todettakoon, että asun itse Otaniemessä, joten minulla ei ole omaa lehmää ojassa kun kehun Leppävaaraa!

      • jeppe

        Totta turiset.

        Ja tilaa laajentua on vielä etenkin Etelä-Leppävaarassa se valtava pelto ja Perkkaan puolella entiset teollisuushallit ja muu jättömaa kuplahallin tietämillä.

        Tosin ei tarvitse tietenkään liian tiuhaan rakentaa vaan henkireikiä pitää jättää.


    • Eliisa

      Näin on, ja tämä pätee koko Espooseenkin. Leppävaara on todellakin yksi positiivisimmin kehittyvistä aluekeskuksista pääkaupunkiseudulla. Kun vielä olisivat tekemässä tunnelin sukeltamaan heti Turun moottoritien alle tunneliin, niin olisi saatu yhdistettyä Perkkaa ja Etelä-Leppävaara...
      Kahvilalle on tontinvaraus, toivottavasti yrittäjä saa hankkeen liikkeelle. Muutakin elämää espalle saisi tulla, nyt kirsikkapuut tököttävät turhan yksinäisinä nurmikolla. Lipputangoissakaan ei juuri liput liehu. Muutenkin viimeistely on ollut hidasta: talot on rakennettu 1996-2001 mutta puisto on yhä kesken.

      • m_x_y

        Voi tulla hieman ahdasta jos meinaa aloittaa Kehä I:sen tunnelin heti turun motarin jälkeen: tunneli tuskin kuitenkaan menee junaradan ali jolloin motarin jälkeen olisi ensin jyrkkä alamäki jälkeen loivaa nousua ja taas sukellus hieman alemmaksi...?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6284
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3130
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      936
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      929
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe