Ihmeellinen paikka Kouvola!

Joo, olin teekkarikaverini mukana käymässä Kouvolassa perjantai-iltana, junalla tultiin Tampereelta ja otettiin olutta ja sitten kaverini kotikaupungissa eli Kouvolassa mentiin baariin. Sitä ennen kuitenkin oltiin siinä rautatieaseman luona illalla ja ihan käsittämätöntä pillurallia siinä ajettiin kaupungilla illalla, samat autot ajavat ympyrää ja kiihdyttelevät ja välillä sitten siinä parkkipaikalla asemalla seistiin auton vieressä polttamassa tupakkaa tai istuttiin paikallaan olevassa autossa parkissa!?!? Siis mitä ihmettä te teette siellä oikein??
172286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Se mitä sanot pilluralliksi ,on tuuninkii. Luulis et sitä harrastaa moni myös Tampereella. Ei me naisii katella. Me vaan TUUNATAAN.

Äänestä
  • Olihan siellä joitain autoja muistaakseni, joissa oli laitettu jotain spoileria, mutta suurin osa autoista vaikutti olevan melko tavallisia lisäksi. Kyllä joskus Tampereenkin liikenteessä vilahtaa joku auto joka on kuin jostain näyttelystä vedetty liikenteeseen, mutta en ole havainnut mitään kokoontumisajoja tai vastaavaa autossa istumista Tampereen rautatieaseman parkipaikalla ainakaan. En sitten tiedä, jospa tuollaiset piirit ovat täällä jossain omissa paikoissaan, vaikka aika syrjässä sitten saavat olla ainakin keskustan alueelta, kun en niihin viikonloppuina ole törmännyt. Kouvolassa pisti silmään kyllä juuri se ajelu, siis nimenomaan sama auto saattoi ajaa hetken, ajoi asemalta johonkin ja sitten taas asemalle - parkkiin! Saattoi siellä naisiakin vilahtaa porukoissa, mutta en kiinnittänyt erityisemmin huomiota, lähinnä siis se parkissa - ajamaan - parkkiin homma kävi huvittamaan! Baarissa tyttöjen puhe oli viehättävän hassua korvaan, jotenkin muikean kuuloista, oliko sana "minä" mie vai miä enemmänkin, vaikea oli saada selvää, ei se kuitenkaan ihan karjalaiselta murteelta kuulostanut mutta aika viehättävältä kyllä :)

    Äänestä

  • Tampereen miäs kirjoitti:

    Olihan siellä joitain autoja muistaakseni, joissa oli laitettu jotain spoileria, mutta suurin osa autoista vaikutti olevan melko tavallisia lisäksi. Kyllä joskus Tampereenkin liikenteessä vilahtaa joku auto joka on kuin jostain näyttelystä vedetty liikenteeseen, mutta en ole havainnut mitään kokoontumisajoja tai vastaavaa autossa istumista Tampereen rautatieaseman parkipaikalla ainakaan. En sitten tiedä, jospa tuollaiset piirit ovat täällä jossain omissa paikoissaan, vaikka aika syrjässä sitten saavat olla ainakin keskustan alueelta, kun en niihin viikonloppuina ole törmännyt. Kouvolassa pisti silmään kyllä juuri se ajelu, siis nimenomaan sama auto saattoi ajaa hetken, ajoi asemalta johonkin ja sitten taas asemalle - parkkiin! Saattoi siellä naisiakin vilahtaa porukoissa, mutta en kiinnittänyt erityisemmin huomiota, lähinnä siis se parkissa - ajamaan - parkkiin homma kävi huvittamaan! Baarissa tyttöjen puhe oli viehättävän hassua korvaan, jotenkin muikean kuuloista, oliko sana "minä" mie vai miä enemmänkin, vaikea oli saada selvää, ei se kuitenkaan ihan karjalaiselta murteelta kuulostanut mutta aika viehättävältä kyllä :)

    Mitä muutkin pojat sillon aikanaa,eivät kehtaa tänne laittaa, jos äitee lukee.

    Meil on semmoset musavehkeet,vaikka on neljä akkua ja laturit sen mukaan,niin on se ladattava akkuja välillä. Muuten menee akut tyhjiks. ollaan jengin kaa mietitty että kaupunki vois asentaa lataustolppia noihin meijän omiin suosikkipaikkoihin.

    Äänestä

  • Tampereen miäs kirjoitti:

    Olihan siellä joitain autoja muistaakseni, joissa oli laitettu jotain spoileria, mutta suurin osa autoista vaikutti olevan melko tavallisia lisäksi. Kyllä joskus Tampereenkin liikenteessä vilahtaa joku auto joka on kuin jostain näyttelystä vedetty liikenteeseen, mutta en ole havainnut mitään kokoontumisajoja tai vastaavaa autossa istumista Tampereen rautatieaseman parkipaikalla ainakaan. En sitten tiedä, jospa tuollaiset piirit ovat täällä jossain omissa paikoissaan, vaikka aika syrjässä sitten saavat olla ainakin keskustan alueelta, kun en niihin viikonloppuina ole törmännyt. Kouvolassa pisti silmään kyllä juuri se ajelu, siis nimenomaan sama auto saattoi ajaa hetken, ajoi asemalta johonkin ja sitten taas asemalle - parkkiin! Saattoi siellä naisiakin vilahtaa porukoissa, mutta en kiinnittänyt erityisemmin huomiota, lähinnä siis se parkissa - ajamaan - parkkiin homma kävi huvittamaan! Baarissa tyttöjen puhe oli viehättävän hassua korvaan, jotenkin muikean kuuloista, oliko sana "minä" mie vai miä enemmänkin, vaikea oli saada selvää, ei se kuitenkaan ihan karjalaiselta murteelta kuulostanut mutta aika viehättävältä kyllä :)

    Kyllä maar nääs tampereenkin murre kuulostaa hassulta korvaan. Tässä muuten tällainen translaattori, että voit kääntää sivut manseksi...
    http://www.yleisavain.com/treex/

    Äänestä

On tääl aina pillurallii ajettu,niin ku muuallaki kaupunkeis,se on moni pentu alkuun laitettu,autos tai sitten mosses,aikanaa.

Äänestä

Muuta ku ajelet ympyrää.Kouvolassa?

Äänestä
  • VIHJE: Poiskin voi ajaa saman tien!

    Äänestä

JUURI tuota tekevät täällä paikalliset...ihmetellyt samaa...!

Äänestä

Niin sanottu gome back,nyky meiningistä.Savo-Karjalan matkaopas tänään, olis jännä lukea onko tullut muutosta touhuun.

Äänestä
  • Jos sais porukkaa innostuun, ni mikäs siinä sitte. Ei siellä noin äkkiseltään mikään muu pistäny silmään kun se erikoinen ajelu ja autos istuminen parkissa paikallaan. En sit tiä, et oliskos siäl edelleen eroja muissakin asiois. Mut naiset puhu mukavalla tavalla :)

    Äänestä

  • Tampereen miäs kirjoitti:

    Jos sais porukkaa innostuun, ni mikäs siinä sitte. Ei siellä noin äkkiseltään mikään muu pistäny silmään kun se erikoinen ajelu ja autos istuminen parkissa paikallaan. En sit tiä, et oliskos siäl edelleen eroja muissakin asiois. Mut naiset puhu mukavalla tavalla :)

    ja siinä sinulla sit se ilta menikin kun kyyläsit jossain aseman parkissa teinien ajelua :)

    Äänestä

Ei kannata olla rautatieaseman luona illalla, ainakaan tamperelaisen.
Niin tylsää siellä on.

Äänestä

Kyllähän Tampereellakin on omat amiksensa vetämässä pillurallia! =DDD Ei taida tampereenmiäs kulkee mansesterissa silmät auki. =)

t:tampereella asuva, kouvolassa opiskellut.

Äänestä
  • Missään muuallakkaan,missä tytsyt kyytin lähtee.

    Äänestä

  • juurikaan muutunut kirjoitti:

    Missään muuallakkaan,missä tytsyt kyytin lähtee.

    Mieluumin Seksiä autossa,ku huumeita jossain luukussa.

    Äänestä

  • juurikaan muutunut kirjoitti:

    Missään muuallakkaan,missä tytsyt kyytin lähtee.

    Mut ei kauaa,jos vaikka tärppäis,ku ei oo kaverei auto täynnä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tampereen miäs kirjoitti:

Joo, olin teekkarikaverini mukana käymässä Kouvolassa perjantai-iltana, junalla tultiin Tampereelta ja otettiin olutta ja sitten kaverini kotikaupungissa eli Kouvolassa mentiin baariin. Sitä ennen kuitenkin oltiin siinä rautatieaseman luona illalla ja ihan käsittämätöntä pillurallia siinä ajettiin kaupungilla illalla, samat autot ajavat ympyrää ja kiihdyttelevät ja välillä sitten siinä parkkipaikalla asemalla seistiin auton vieressä polttamassa tupakkaa tai istuttiin paikallaan olevassa autossa parkissa!?!? Siis mitä ihmettä te teette siellä oikein??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu