"Minulla oli sovittu tapaaminen gynekologin vastaanotolle loppuviikosta. Aikaisin aamulla sain soiton tohtorin vastaanotolta ja minulle kerrottiin,että aikani voitaisiin siirtää siksi aamuksi kello 9:30.
Olin tehnyt aamiaiset ja valmistanut lapset kouluun, kun kello oli jo 8:45. Matka vastaanotolle kestää n. 35 minuuttia, joten minulla ei ollut juurikaan luppoaikaa. Kuten suurin osa naisista, minäkin kiinnitän erityistä huomiota hygieniaan ja siisteyteen ennen tällaista "käyntiä". Joten kiirehdin yläkertaan, riisuuduin, kastelin pesusienen, joka oli lähinnä ammetta ja pesin "ko. alueen" varmistaakseni, että se oli "esittelykunnossa". Heitin pesusienen pyykkikoriin, puin päälleni ja hurjastelin autollani vastaanotolle.
Olin odotushuoneessa vain muutaman minuutin kun minut jo kutsuttiin sisälle. Toimenpiteen tuntien, kuten uskon kaikkien naisten tuntevan, hyppäsin toimenpidepöydälle ja katselin huoneen toista seinää ja kuvittelin olevani Pariisissa tai aivan muualla miljoonien kilometrien päässä. Yllätyin hiukan kun tohtori sanoi "jahas, sitä on siistitty paikkoja oikein erityisellä huolella", mutta en vastannut mitään. Kun aikani oli ohi, huokaisin helpotuksesta ja lähdin kotiin.
Loppupäivä sujui normaalisti - shoppailua, siivousta, kokkailua etc. Koulun jälkeen kuusivuotias tyttäreni leikki itsekseen ja huusi minulle kylpyhuoneesta: "Äiti, missä mun pesusieni on?" Käskin hänen ottamaan uuden seinäkaapista. Hän vastasi " Ei! Tarvitsen sen mikä oli ammeessani, siinä on kaikki minun
glitterit ja kimalteet!"
:)))))

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet ansainnut Viikon Paras Töppäys arvonimen.
Kanna sitä ylpeydellä....
Sitä titteliä kannan varmasti ylpeänä, vaikka "tapaus" nolottaakin aivan sikana. =)
Siellä sun täällä näkyy olevan vähän muunneltuna. Kuka kopioi ja keltä?
Tuo on aika vanha juttu, mutta hauska silloin kun ekaa kertaa kuulin. Tästä vitsistä oli muistaakseni joku toinenkin variaatio, mutta en nyt muista sitä.
Heh-heh, olen lukenut tämän joskus aikasemminkin jollain vitsipalstalla, hyvä yritys ;)
Mäkin olen kuullut ton saman jutun, mutta vähän eri sanoin kerrottuna.